Kirjoitin tänne muutama viikko sitten epänormaalista perheelämästämme eli mies kutsui jatkuvasti yövieraita kylään ja nämä saattoivat olla viikonkin meillä, tein galluppiakin aiheesta........ No nyt kumminkin tilanne on pahentunut. Nyt meillä on koko ajan joku ,ja aina kun on sovittu että nyt vieras lähtee seuraavana päivänä, ja oikein odotankin sitä että saadaan olla perheenä keskenään, niin aina mies keksii jotain. Mies on myös alkanut juomaan enemmän, melkein joka viikonloppu. Se juo sen 2-3 päivää ja sitten se kärsii krapulaa eikä pysty tekemään mitään. Sitten se on aina päivät jossain ajelemassa ja istumassa kahvilla tuttujen tykönä. Isompi lapsi jouduttiin laittamaan päiväkotiin kun väsyin henkisesti kotitilanteeseen. Sossussakin ´vain puolusteltiin miestä tyyliin" Kyllä miehellä pitää olla vapautensa ja päästä rentoutumaan".Mies osasi myös puhua sossussa ja vakuuttaa että minä väsyksissäni liioittelen. Minusta on tullut itkuinen,pahantuulinen ja ahdistunut eikä kukaan ymmärrä. Haluiaisin vain normaalin perheelämän. Mieskin puolustaa juomistaan että hänen isänsäkkin aikoinaan joi joka viikonloppu ja hänen äiti ei valittanut eikä kärsinyt. Olen alkanut kärsimään paniikkikohtauksista,tiuskin lapsille ja pelkään joka päivä että mitä nyt mies keksii ja kenet kutsuu "vierailulle". Elämästäni on tullut helvettiä. En halua samaa kohtaloa kuin mummmoni, en halua odottaa 20 vuotta että mies rauhoittuu ja alkaa elämään perheelämää, silloinhan se on lasten osalta jo myöhäistä, eikä kukaan odota 20 vuotta että tulee onnelliseksi. Minkälaistahan esimerkkiä lapset ottaa tämmöisestä elämästä? Mitenhän se muuten vaikuttaa lasten henkiseen kehitykseen ja turvallisuuden tunteeseen? Miten lapset ikinä oppii elämään normaalia arkea ja perheelämää jos näkee meillä tämmöistä. En jaksa enää hymyillen vakuttaa muille ihmisille että kaikki on hyvin, en jaksa enää tuleettaa asuntoa viinanhajusta, en jaksa kantaa pulloja ja packiroskia kauppaan. en jaksa odotella miestä kotiin, en jaksa anella parannusta enkä jaksa pelätä. Ennen olin: elämäniloinen, iloinen, hauska, pirteä ja positiivinen, nyt olen: katkera,kyyninen,onneton, huumorintajuton, henkisesti ahdistunut ja väsynyt. Antakaa neuvoja minulle ja jos on kohtalontovereita ja tai saman kokenut niin ottakaa kantaa. Toivottavasti jaksoitte luke tämän synkän kirjotuksen.
painajainen jatkuu
catharina
91176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletpa sisukas mimmi!
En ole täysin vastaavassa tilanteessa ollut, mutta samantapaisessa kyllä. Oli yövieraita, joita toki on mukavakin kestitä joskus, mutta liika on liikaa. Alkoholia kului viikonloppuisin välillä reilustikin, välillä vähemmän. Mieheni ei onneksi ollut sentään työkyvytön viikonloppujen jälkeen, mutta jatkuvasti väsynyt kyllä. Tilanne meillä rauhoittui siltä erää, kun perheeseen syntyi vauva. Sanoin tiukasti, että nyt yövierailut muut äänekkäät vierailut vähenevät minimiin. Sanoin sen myös vieraille, jotka kyllä ymmärsivät yskän - jotkut vähän huonommin kuin toiset. Joidenkin mielestä minusta varmaan tuli nipo akka ;)
Tilanne siis muuttui sellaiseksi, että mieheni alkoi itse liikkua enemmän ja olla poissa kotoa. Tuli kotiin nukkumaan ja syömään - ei aina sitäkään. Työnsä hän hoiti kyllä kiitettävästi (luulisin), mutta kiinnostus perheeseen lopahti täysin. Isän rooli ei kiinnostanut.
Olemme olleet erossa parisen vuotta ja mieheni on nyt lapsille enemmän isä kuin oli yhteisessä taloudessa asuessamme. Ajattelenkin toiveikkaasti, että hän on ymmärtänyt 'lastensa arvon' sekä oman arvonsa lasten isänä.
Minäkin halusin normaalin perhe-elämän. Meistä tuli tällainen perhe, muuhun emme kyenneet. Se, mitä kirjoitat omista tunteistasi ja 'minuutesi muutoksista' kuulostaa hyvin tutulta. Tuntuu vähän pahalta sanoa sinulle näin, koska tiedän, miten vaikeaa se on, Mutta pelasta hyvä nainen se mitä pelastettavissa on! Liittoasi et voi yksin pelastaa. Ellei miehelläsi ole kiinnostusta yhteiselämään/normaaliin perhe-elämään, ota ohjat omiin käsiisi. Sinä vastaat itsestäsi, omasta elämästäsi sekä lapsistasi! Jos olet kaikkea tuota kestänyt, olet vahva nainen, ja pärjäät kyllä ilman 'renttua' miestäsi. On kuluttavaa aina odottaaodottaaodottaa ja lopulta tulla palkituksi käytöksellä, josta saa vain pahan mielen.
Olet ansainnut kynnysmattoa paremman roolin. Ota justiina-ote elämään ja järjestä asiasi. Jos mies haluaa kuulua perheeseen, hänen on aika tajuta se! Tsemppiä! Nyt on kevät, jaksat varmasti!
Sellainen käsitys kirjoituksestasi tuli minulle, ett mies "pakenee" jotain. Sekä jatkuvat vieraat, vierailut että lisääntynyt alkoholinkäyttö ovat ikään kuin samaa oiretta - pakoa arjesta perheessä.
Miksi näin on, sitä voin vain arvailla.
tilanne siellä kotona on nyt selvästi siinä pisteessä että kohta pimahtaa jos muutosta ei tule.
Ihan ensimmäiseksi ratkaisuksi neuvoisin ottamaan yhteyttä ensi- tai turvakotiin. Vaikka tilanteeseen ei liity fyysistä väkivaltaa, on alkoholisoituminen ja perheen heitteillejättö sellaisia asioita että tämä äiti tarvitsee apua. Ja hän tarvitsee sitä heti.
voihan helvetti, mikä ammattiauttaja sinäkin kuvittelet olevasi? millä tavalla "ikään kuin samaa oiretta"? tää haaska ei tiedä näköjään mstään mitään. jos hän haluaisi pakoa perheestä, hän ei tulisi kotiin vieraineenkaan. jätä arvailusi, eikö sulla muuta tekemistä ole.
Anteeksi vaan mutta minkälainen nössö oikein olet? Ei lasten koti voi mikään majatalo olla. Mies vieköön vieraansa hotelliin ja menköön itsekkin sinne juopotteleen. Juovatko ne vieraatkin teillä. Ja ei herran jestas, oikein viikko ja öitäkin. Nyt sanot niille vieraille että tänne ei enään tulla. Ei meillä ainakaan kutsuta vieraita jos toinen ei jaksa tai muuten halua. Onkohan niillä teidän vierailla vähän pissiä päässä kun eivät kunnioita toisten kotia? Kysyvätkö edes sinulta sopiiko tulla?
Ei kysy ja kun mies lupaa ja kutsuu niin ne saattaa luulla että se on mulle ihan ok. Ja vissiin ne ajattelee että isännän sana on laki.
Tottakai vieraat uskovat, että teillä isännän sana on laki, koska niin sinä käyttäydyt.
Tulee mieleen sanonta: "Ei se ole hullu joka pyytää, se on hullu joka antaa."
Miksi sinä suostut tuohon?
taitaa olla niin että mies ei tahdo muuttaa tyyliä vaikka mitä teet joten kyllä meikä lähtisi nostelemaan. Eihän se lähtö lasten kanssa helppoa ole, mutta jos nyt alat itse oireilla niin ei se ole kivaa sekään niille lapsilel eikä itsellesi.
Jos mies parantaa tapansa niin ota ihmeessä se takaisin sitten, mutta päästä nyt itsesi tuosta hullunmyllystä pois. Pitää olla todella ihanaa elämä jota jaksaa odottaa parikymmentä vuotta! Ei mikään korvaa edes vuotta hukkaan heitettyä aikaa elämästä.
Onhan sekin konsti alka asanomaan vieraille, että tämä ei sovi jne, mutta jos mies on näin tahtonut ja tahtoo niin kyllä se konstit keksii ja aina joku jää kun tahtoo itsekkin jäädä joten kyllä sitä sakkia varmasti löytyy jatkossakin vaikka mitä teet jos ette puolisoina pääse ratkaisuun.
Niin ja jos nyt teet sen liikkeen, että lähdet lasten kanssa viettämään normaalimpaa ja rauhallista perhe-elämää niin tee heti selväksi pelisäännöt miehelle. Selvitä ne ehdot joilla teidän luokse tullaan jos vielä tahdot pitää suhdetta yllä ja elossa ja etenkin se millä ehdoilla lapset lähtee isälleen. Eihän tuollaiseen menoon voi lapsia noin vain antaa..
Onneksi olet jo laittanut lapsen tarhaan niin hänellä on hieman lepoa ja vakautta elämässä. Kuitenkin oma huono olosi näkyy lapselle ja hän sen huoma ajotene i se ole mikään pelastava ratkaisu, mutta autta jaksamaan taas eteenpäin vähän aikaa. Yksin lasten kanssa on sen verran rankkaa, että ei kannata odottaa kamalan pitkään.
Niin ja muista että jos ei polta kaikkia siltoja takanaan niin aina voi palata jos siltä tuntuu ja hyvältä näyttää.
antaa mitään neuvoja vaan halaisin sinua jos pystyisin.
Vaikea tilanne sinulla. Mitäs jos menisit juttelemaan neuvola psykologille niin voisit selvittää vähän ajatuksiasi ja itse päättää mitä teet miehesi ja ennen kaikkea sinun ja lapsiesi elämän suhteen.
Voimia sinulle!