Olen 28 vuotias mies avopuolisoni on joitakin vuosia minua vanhempi olemme asuneet yli 1 vuoden yhdessä, muuten todella hyvässä parisuhteessa ja rakastamme toisiamme meillä on oma asunto lapsi tulossa, mutta avopuollisoni mustasukkaisuus häiritsee minua tai on alusta lähtien häirinnyt,kun muutimme vaikkakin puolisoni on sanonut aina ettei hän liikaa ole mustasukkainen. Sen huomaa monellakin lailla, olen sosiaalinen minulla on paljon ystäviä molempaa sukupuolta olevia, ollut aina ala-luokilta lähtien häntä ei kiinnosta kuulla, jos puhun sanallakaan naispuolisista kavereistani, saatikka näen heitä. Kerran eräs tärkeä naispuolinen ystäväni jonka olen tuntenut toista kymmentä vuotta kävi luonamme puolisoni ei puhunut hänelle sanaakaan... (nolo tilanne minulle). Kaikki mies puoliset ystäväni, jotka ovat sinkkuja ovat täyttä huuhaata ja huonoa seuraa... Kavereiden kanssa jos joskus olisin menossa jonnekin, aina tulee kauhea sota. Käyn kavereiden kanssa n. 4-8krt vuodessa. Aina syttyy sama sota, että häiritsenkö ja pilaanko sun elämän onko kavereiden kanssa olo mukavampaa, kun menet niin usein heidän kanssaan,onki kaverit tärkeämpiä kun hän, siitä ei hyvää seuraa jos joka viikonloppu rupeat menemään vaikka koskaan ei ole ollut se tarkoitus, häntä ei huvita itseä mennä koskaan mihinkään kenenkään kanssa vaikka olen yrittänyt sanoa, että ei minua haittaa ja haluaisinki että kävisit joskus kavereiden kanssa jossakin, aina hän sanoo etten halua ja, että tämä minun kulkeminen ei lopu hyvään, että ennen pitkää löydän jonkun paremman, vaikka koskaan en ole häntä pettänyt eikä tulisi koskaan mieleen pettää. On hän joskus ollut kylillä ja istunut autossa niinkauan, että minä olen lähtenyt kotiin. Kaupassa minä kuulemma vahtaan naisten tissejä ja perseitä pitkään, ja hänellä tulee mieleen että mitähän minä kaikke ajattelen että tuonkin kanssa olisi mukava tehdä. Jos olen käymässä jossakin ja aikaa meneekin vähän myöhempään kun on sovittu niin hän soittelee, että missä olit kävitkö jossakin muuallakin ja monasti kauhean syyttävällä äänellä, että aina tulee itselle sellainen olo niin kuin olisi tehnyt suurtakin pahaa. Aluksi oli sellaista, että vaikka lähdin käymässä vain kaverin luona tai lähdin metsälle niin silloinkin näki hänen ilmeestä, että sekin olisi niin kuin tekisi pahaa ja hän ei siitä tykännyt. Olen itse elänyt lapsuuteni perheessä, jossa oli mustasukkaisuutta ja väkivaltaa yllinkyllin nähnyt monet kerrat, kuinka äitini on hakattu ja pakoon olemme yhdessä kotoa lähteneet muutamiksi päiviksi sukulaisten luo ja on kamalaa jos oikein paha mustasukkaisuus jatkuu omassa elmässä ei nyt onneksi väkivaltaa ole. Työkavereistani on joskus ollut riitaa, kun työskentelen nasivaltaisella alalla, joten työasioita en ole paljoa puhunut kun olen töissä ollut. Ei kertakaikkiaan huvita ettei tule riitaa parempi olla vain hiljaa pääsee paljon vähemmällä. Kertokaa ihmiset mielipiteitä, kommentteja ja kokemuksianne.
Mies haluaa tietoa?
Mies -28
192504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Juttusi on sellainen puuro, että se pitäisi kopioda Wordille ja muokata. Ei kiinnosta.
Kiitos. Niin saattaisin ehkä vaivautua lukemaan.
mutta tottahan se on,että te ukot varmasti kyyläätte toisten akkojen perseitä kokemusta on omasta miehestä.ja kyllä on sekin totta,jos ukko porukalla mennään baariin,niin tasan tarkkaan sielläkin kytätään sopivaa ämmää,jonka kanssa pääsis painaa,kun on muutama drinsku otettu.meillä mennään yhdessä baariin,jos mennään ja just siks että saatais välillä olla kaksistaan.eikä mun miestä edes kiinnosta juostakkaan baareissa,kun mun kanssa.olen itekkin mustasukkanen eukko en voi sietää mitään sellasta,kun jos ukko kyylää vieraita ämmiä,niin sit saa lähtee vege.se on minä ja ainoastaan minä ei kukaan muu.
Itse olen jo täysin erakoitunut, koska en jaksa enää selitellä kaikkea. Kun mies on töissä, tarkastaa hän puhelimen tiedot lähtiessä ja palatessa. On tehtävä tarkka raportti mitä olen tehnyt päivällä. Yksin en saa lähteä edes kauppaan, joten pysyttelen sisällä, etten joudu puhumaan kenellekään. Kaiken huippu uutena tarkistuksena on nuuskia ja tarkastaa aamuin illoin .....! Ainoa syy elämiseen on lapsi. Jos sitä ei olisi, en minäkään olisi täällä...
Lapsi on sen verran fiksu,että se tietää että äitillä on paha olla...usko pois!!!ja se kärsii siitä, haluakko omalle pienokaiselle opettaa että tuollainen parisuhde on normaalia???oisitkohan itsekkin riippuvainen??? rohkeutta, elämä on lyhyt, että jos kuolee onnettomana....niin kyllä sinä tiiät
Sekä sulle että alkuperäiselle: jos ei keskustelu auta, niin pois ja pois ja pois. Tuo ei todellakaan ole tervettä, kyllä omien kavereiden pitäisi saada mennä useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Omat harrastukset ja menot pitävät suhteen tietyllä tavalla tuoreena ja tasapainossa. Ja mitä useammin joku saa palautetta liiallisesta mustasukkaisuudesta ja omistuksenhalusta saati jos se on syy lopettaa suhde, sitä todennäköisemmin tällainen henkilö joskus havahtuu tajuamaan oman ongelmansa. Omaa mielenterveyttään ja persoonaansa ei pitäisi joutua uhraamaan parisuhteelle!
Luottamus on hyvän suhteen edellytys, muutoin suhde yleensä loppuu ennemmin tai myöhemmin. Ja eikö periaate kuulu, että katsoa saa, mutta ei koskea? Itse teen viihteellä ollessani hyvin selväksi olevani varattu, mutta silti katselen, mitä ympärillä pyörii (eikä tämä tarkoita edes taipumusta pettämiseen - ihmisiä on kiva katsella ta tarkkailla). Silmälappuja on vain hevosilla joskus, kadulla, kaupassa tai baarissa on vaikea kulkea, jos katse suuntautuu koko ajan maahan.
Älkää selitelkö, älkää myöntykö. Itsekin voi asettaa rajoja toisen käyttäytymselle, ja jos toinen ei siltikään ymmärrä tulla vastaan ja sama jatkuu, niin suhteesta on oikeus lähteä pois yhden ihmisen päätöksellä. Onneton kenenkään ei tarvitse olla. Jos toinen soittaa koko ajan vahtipuheluja, puhelin kiinni - piste. Jos puhelinta tutkitaan -puhelin kiinni ja pin-koodia ei luovuteta. Ilman lupaa tutkiminen on laitonta. Jos tulee riitaa harrastusmenoista, niin sitten tulee ja tarpeen vaatiessa voi hetkeksi muuttaa pois tai yöpyä hotellissa. Toki avoimuutta tarvitaan, jotta suhde toimii, mutta vahtimista ja harrastus-, kaveri- yms menojen ylenmääräistä rajoittamista ei.
Käy kaupassa päivällä. Kerrot tästä suoraan. Jos miehesi aloittaa tenttaamisen, poistu ovesta vaikka kävelylle. Jos käy fyysisesti käsiksi, sairaalan kautta turvaan ja ilmoitus poliisille.
(aloittajalle)Jos taas tyttöystävä saa kohtauksen esim baarissa, koska olet hänen mielestään katsonut jotakuta toista, poistu paikalta ja jätä tyttöystäväsi sinne yksin riehumaan. Jos toinen ei kestä tällaista käyttäytymistä, en tiedä, onko suhteella toivoa. Kännykänkin voi pistää hiljaiselle ja keskustella asiasta seuraavana päivänä selvin päin. Känniset tappelut harvoin auttavat parisuhdetta toimimaan. Voit merkitä allakkaan, milloin on sinun harrastus- ja kaveril-iltasi ja pidä näistä keskimäärin kiinni. Ilmoitat koska tulet kotiin (ja pidät tästä kiinni - ja puhelimeen et keskimäärin vastaa ainakaan aluksi). Muutaman kuukauden kuluttua tyttöystäväsi on hyvinkin saattanut kehittää itselleen uuden harrastuksen tms., koska et ole paikalla.
Tilanteet eivät toki ole mustavalkoisia eikä esimerkiksi väkivaltaisesta suhteesta lähdetä yhdellä päätöksellä.Mutta toisaalta ihminen kyllä kykenee asettamaan rajoja sille, miten muut häntä kohtelevat - etenkin parisuhteessa.
"(aloittajalle)Jos taas tyttöystävä saa kohtauksen esim baarissa, koska olet hänen mielestään katsonut jotakuta toista, poistu paikalta ja jätä tyttöystäväsi sinne yksin riehumaan."
Jos lähdet pois, on tyttöystäväsi saanut aikaseksi juuri sen mitä haluaa.
Helpompi sanoa kuin toteuttaa. Kun toinen on henkisesti manipuloinut, painostanut, kiristänyt ja uhkaillut teini-iästä saakka vanhemman oikeudella ja "viisaudella", ei voi itse kuin tuntea häpeää ja syyllisyyttä kaikesta...
Miten lähdet, kun ei ole ystäviä, tuttavia ja sukulaisia joihin olisi voinut pitää yhteyttä. Ei autoa, ei tarpeeksi rahaa hotelleihin?!
Pari kertaa olen yrittänyt eroa, mutta kun kaveri on päällisin puolin mitä mukavin ja sympaattisin ihminen, (oikea työpaikkansa lemmikki)on hän saanut käännettyä puheillaan jopa minunkin sukulaiset puolelleen. Tehnyt minusta täysidiootin joka haluaa jättää perheensä ja lähteä huoraamaan toisten miesten kanssa.
Kaikkihan onkin täydellistä päällepäin, joten kukapa uskoisi minua. Ja ketäpä kiinnostaisikaan, kun ne ihmiset joita tapaan on miehen tuttavia, eikä minulla ole mitään yhteistä heidän kanssaan.
Mies ei käytä fyysistä väkivaltaa, koska silloinhan ulkopuoliset näkisivät jäljet. Henkistä syyllistämistä sitäkin enemmän:
Pin-koodia ei todellakaan mennä vaihtamaan, koska on voitava käyttää toistensa puhelimia ja ne on pidettävä pöydällä. Tekstiviestejä ja puhelutietoja ei poisteta! (tilataan puheluerittely tarvittaessa)
Jos kauppaan ei ole tärkeää asiaa, sinne ei mennä itseään tyrkyttämään ja esittelemään tai jos menee, on lueteltava ketä mahdollisesti näki, ketä tervehti, kuka ajoi ohi, kenen kanssa puhui. Jos ei kerro, se tarkoittaa sitä, että on siis käynyt jonkun kanssa kuksimassa autossa tai jossakin muualla.
Musiikin harrastamisen ja kuuntelun olen joutunut myös lopettamaan, koska musiikkihan voi saada haaveilemaan muista miehistä ja muistelemaan tiettyjä henkilöitä...
Näin myös lukemisen ja tv-sarjojen kanssa.
Jos vain istuu hiljaa, ei sekään ole hyvä, kun toisen on saatava tietää mitä ajattelee, ettei vain vieraita miehiä.
Itse hän alkoi puhua entisistä sadoista panoistaan sen jälkeen kun pappi sanoi aamenen. Nyt niistä voi puhua, kun ne ei voi olla eron syy.
Olen niin turtunut ja väsynyt koko helvetin elämään ja ihmisiin, että on aivan sama mitä minulle tapahtuu, kunhan vain saisi lapsen kasvatettua aikuiseksi..
Minusta ihmiset voisivat tarkemmin valita oman kumppaninsa.Jos luonne-erot ovat täysin erilaiset,niin vääjäämättä tulee parisuhteessa jossakin vaiheessa ongelmia.Nykyään tuntuu,että yhteenkin muutetaan,jo muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen.Eihän siinä ajassa mitenkään opi tuntemaan minkälainen ihminen pohjimmiltaan on.
Tällä siis ajan lähinnä takaa sitä,että vastakohdat eivät aina kyllä täydennä toisiaan.Ihminen on yleensä,se mikä on,eikä parisuhteessa ole tarkoituskaan yrittäää ruveta muuttamaan toista.Sen vuoksi olisi parempi hiukan tarkemmin tutustua ihmiseen,ennenkuin ryysitään yhteen muuttamaan.
Esimerkiksi sellaisen,joka on itse sosiaalikärpänen,ja kavereita on,vaikka muille jakaa.Niin ei kannata kumppanikseen ottaa erakkoa,ja vähemmän sosiaalista,joka viihtyy taas enempi omissa oloissaan.Tai jonkun bilekärpäsen ei kannata ottaa sellaista,joka karttelee ravintoloita,ja viihtyy enempi kotosalla.Koska vääjäämättä siinä tulee jossakin vaiheessa ongelmia,ja mustasukkaisuutta.
Eihän tilanne helppo ole, mutta ilmeisesti kuitenkin käyt töissä. Jos käyt töissä, ala sieltä hoitamaan käytännön asioita askel kerrallaan työpaikan puhelimesta. Tuskin kaikki sukulaisesi ovat ihan niin sokeita kuin kuvittelet. Soita töistä, ja puhu vapaasti. Puhu ihmisille töissä. Käy keskustelemassa terveysasemalla yms. Autonkin voit vuokrata töiden kautta - ja töissäkäymiseen miehesi tuskin voi puuttua.
Töistä käsin saat esimerkiksi vuokrattua uuden asunnon. Tai sitten kestät yhden taistelun ja muutat jonkun sukulaisesi luo (joihin voit myös pitää yhteyttä töistä käsin tai sähköpostitse osoitteesta, jota et käytä kotona). Eivätköhän nuokin ihmettele, jos yhteydenpito on rajoitettua tai katkennut kokonaan.
Ja yksinkertaisesti kieltäydyt kertomasta, toteat vain, että et ole pettänyt ja se siitä. Vaikka siitä nousisi kolmas maailmansota. Jos mies yrittää käydä käsiksi, hakeudu turvakotiin. Tuo ei ole tervettä, ja jo lapsenkin takia hae avioero. Tuo ei ole hyvä kasvuympäristö lapselle, joten älä käytä sitä tekosyynä jäämiselle. Vaihtoehtoisesti tee samoin, tenttaa mieheltäsi kaikki samata asiat.
Hnakkiudu turvakotiin, pelkkä uhkaus riittää. Ja kun olet päässyt pois, haet avioeroa. Hae apua sosiaalitoimistosta, vaikka tuntuisikin nololta. Ja ennekuin kukaan kommentoi, tiedän kyllä, mistä puhun...Ensimmäiseksi toteat, että itse ansaitset parempaa ja annat piut paut sukulaistesi puheille. Tulevaisuudesta ja omasta hyvinvoinnistasi olet viime kädessä yksin vastuussa.
Ääripäät ovat asia erikseen, mutta esimerkkisi on huono. Tiedän varsin toimivia suhteita, joissa uskonto eri tai toinen ei viihdy lainkaan viihteellä vaikka toinen sitä harrastaakin. Suhteen onnistumisen kannalta kyky hyväksyä toinen sellaisena kuin on ja luoda sen pohjalta keskustelemalla toimivia kompromisseja on paljon oleellisempaa kuin luonteiden samanlaisuus/erilaisuus. Esimerkiksi erakko saattaa olla hyvinkin kiitollinen omasta rauhasta, kun toinen on riennoissaan omien kavereidensa kanssa - ja yhdessä tehdään sitten muita juttuja.
Onko naisellasi itsellään ollenkaan ystäviä?Mustasukkaisuus voi ehkäpä johtua siitä,että hän tuntee itsensä yksinäiseksi parisuhteessaan.Voi olla,että hän pitää sinua parhaana ystävänään,eikä voi sietää,että joutuu jakamaan huomiosi muiden kanssa.
Teettekö ylipäätänsä perheenä yhdessä mitään,ulkoilua,kaupassa käyntiä,tai retkiä.Se vahvistaisi teitä perheenä.Ja naisellesikin tulisi tunne,että olet sitoutunut heihin,etkä niin vaan lähde jonkun heitukan matkaan.
Ja annatko lapsesi äidille mitään mahdollisuutta lähteä kodin ulkopuolelle.Ehkäpä voisit kannustaa häntä lähtemään johonkin harrastukseen,jossa hän voisi saada uusia ystäviä,ja itse katsoisit vuorostasi lasta.
Tossakuin mainitsit,että et viitsi edes kertoa enää avokillesi mitään asioita,niin luulen,että se ainakin pahentaa vaan tilannetta.Se tekee epäluuloisesta ihmisestä viellä epäluuloisemman.Kannattaa vaan kertoa omista päivän tapahtumista edelleenkin,mutta ei ehkä kannata ruveta kehuskelemaan minkään naispuoleisen ystävän saavutuksilla.Varsinkaan,jos et koskaan kehu omaa avokkiasikaan mistään.
Ja yleensä,kun perustaa perheen,niin silloin automaattisesti omat menot jäävät vähemmälle,tai niistä pitää karsia.Sellaista se elämä valitettavasti on,että aina ei voi elää vain itselleen.
helvetin hyvin sanottu!!
Luitko edes alkuperäisen tekstin vai päättelitkö heti, että koska kirjoittana mies, niin on väärässä? Jos aloittaja jo nyt edes ennen lapsen syntymää käy kavereidensa kanssa 4-8 kertaa VUODESSA viihteellä, niin eipä tuo paljoa ole. Lisäksi mainitsi, että on yrittänyt ohjata avokkiaan viettämään aikaansa omien kavereidensa kanssa jne. Uusia harrastuksia on vaikea mennä toisen aikuisen puolesta aloittamaan (kun ei onnistu lastenkaan kanssa). Voiko olla niin vaikea ymmärtää, että voi oikeasti olla olemassa naisia, jotka todellakin hermostuvat turhasta eivätkä päästä mielellään miestään yksin edes kauppaan tai vaihtoehtoisesti kauppareissun jälkeen tentataan, millaisia tyttöjä siellä oli (ketä tuli katsottua ja kenen kanssa juteltua).
Ja jos lähtee baarista tyttöystävän järjestettyä kohtauksen, niin baariahan voi vaihtaa sen sijaan, että menisi kotiin - pääasia on, ettei jää paikalle jankkaamaan turhasta. Sairaalloinen mustasukkaisuus ja epäily/omistaminen on ensi kädessä henkilön itsensä ongelma eikä sitä voi toinen koskaan ratkaista millään tekemisillään tai sanomisillaan.
Haluaisitko muuten itse kertoa päivästäsi tai kommelluksista nasivaltaisella työpaikalla, jos seurauksena on tunnin itkuraivari ja tenttaaminen siitä, ketä töissä katselee sillä silmällä jne.
olet siis itsekkin MIES.Sinun ja alkuperäisen kirjoittajan kannattaa ehkä harkita,että kandiiko ylipäätänsä elää parisuhteessa.Minusta se on jo tosi paljon,jos pääsee viihteelle 4-8 kertaa vuodessa.Ja jos ne kaikki kaverit tosiaankin ovat niin tärkeitä,niin sillon kannattaa mielummin olla sinkku.Saapa ainakin tavata ketä tykkää,ilman,että siitä tarvitsee täällä palstalla käydä VALITTAMASSA.
Tottakai jokainen olettaa,kun rupee parisuhteeseen,että on tälle omalle kumppanille se tärkein ihminen.Ja yleensä nainen on se,joka lapsenkin syntymän jälkeen joustaa menoistaan.Hoitaa lasta kotona,kun mies käy töissä(joka hoitaa siinä samalla sosiaalisia suhteitaan työkavereihin).Nainen on ollut koko päivän yksin kotona yli 8 tuntia,kun mies töissä.
Mies tulee kotiin,ja hyppää sohvalle makaamaan.Siinä aikansa miettii,ja rupeaa syömään.Sen jälkeen pitäisikin sitten päästä harrastusten pariin,ja muita kamuja tapaamaan.Jos nainen tähän jotakin kommentoi(hän on vainoharhaien,ja mustasukkainen).Sitten,kun koittaa viikonloppu,niin taas alkaa miehellä käymään syyhy,että pitäs päästä parille pisselle kamujen kanssa.
Ja YLLÄRI YLLÄRI nainen on taas se joka joustaa,ja jää kiltisti kotiin lapsen kanssa.Tai muuten hän karsea NALKUTTAVA akka,joka ei päästä miestään mihinkään.Joten mitä mies YLIPÄÄTÄNSÄ tällä perhellään tekee,koska eipä hän juuri heihin aikaansa jaksa kuluttaa.NO EHKÄPÄ se on mukava juttu,kun on se turva siellä kotona odottamassa.
Tämä ei siis tarkoita kaikkia MIEHIÄ.Poikkeuksiakin löytyy.
Olen ihan nainen. En ole ikinä vain oikein ymmärtänyt, miksi pitäisi tehdä kaikki käsi kädessä - etenkin silloin kun lapsia ei vielä (eihän alkuperäisenkään avovaimo ole vielä synnyttänyt eli vielä lapseton pariskunta). Poikaystäväni on tärkein ihminen elämässäni tällä hetkellä, mutta siltikin esimerkiksi osa lomastakin vietetään erillään reissussa omien kavereiden kanssa. Seurusteluvaiheessa tai avoliitossa ilman lapsia on aika outoa, että joka ilta pitäisi jakaa samat harrastukset ja menot. Kummasti tuo parisuhdekin pysyy paljon parempana ja tuoreempana, kun välillä näkee muitakin ihmisiä ja käy heidän kanssaan viihteellä. Ja tosiaan, käyn itsekin edelleen viihteellä 3-5 kertaa kuukaudessa omien kavereideni kanssa ja harrastumenot yms päälle. Ja kumpikin käy töissä eikä jokaista sanaa tarvitse jälkikäteen tilittää.
Toki elämä muuttuu lapsen myötä, mutta tästäkin voi keskustella etukäteen. Et taida tietäkään, kuinka paljon osa miehistäkin oikeasti joustaa perhe-elämän myötä, mutta kyllä tällöinkin kumpikin tarvitsee myös omaa aikaa ja harrastuksia (esim fyysisen kunnon ylläpitämiseen). Kompromisseilla yms voi kumpikin tavallaan jatkaa omaa elämäänsä ja omassa kaveripiirissäni on tästä useitakin esimerkkejä - ja useampia alle kouluikäisiä perheessä. Tosin myönnettäköön, että nämä nasipuoliset kaverini eivät suinkaan istu yksin kotona kahdeksaa tuntia, vaan silloin käydään kylässä/kutsutaan vieraita (jotka pääsevät myös päivisin), käydään lasten kanssa harrastuksissa jne. Osa on jopa niin huonoja äitejä, että vanhimmat lapset ovat osa-aikahoidossa, jotta saa itse edes nukkua joskus (tai siivota rauhassa). Iltaisin vaihdetaan vuoroa eli äiti pääsee ainakin kerran-pari viikossa omiin touhuihinsa ja isä vahtii kotona. Ja mahdollisuuksien mukaan kutsuu vieraita kylään tai vuorostaan nappaa lapset kainaloon ja lähtee kyläilemään. Yhden lasin viiniä tai olutta voi juoda, vaikka lapset siinä hyörisivätkin, känni on jo eri asia.
Ehkä kannattaa odottaa, että mies on oikeasti valmis perustamaan perheen ja sisäistää, mitä se tarkoittaa oikeasti. Ja jos mies haluaa viihteelle, niin antaa välillä mennä ja hyvin tyynesti vain toteaa, että seuraavana vkonloppuna on mun vuoro eli kutsutaanko isovanhemmat hätiin vai vahditko sinä? Lasten syntymän jälkeen asiat voivat rullata yllättävänkin sujuvasti - etenkin jos asioista on oikeasti keskusteltu etukäteen eikä vain 'lasten' oikeasti.
Jos mies ei tajua, että myös äidin sekä fyysinen että psyykkinen hyvinvointi on koko perheen etu, ehkä hän ei ole valmis perhe-elämään. Ja tämän voi etukäteen selvittää joko keskustelemalla tai esimerkiksi hoitamalla kummilapsia viikonlopun ajan. Ja mielestäni on myös hyväksyttävää, että jos itsellä on ollut helpompi päivä kotona, niin sen ilta-aterian voi tehdä valmiiksi, jotta mies saa levättyä edes hetken töiden jälkeen - koska usein esim äitiysloman aikana aika pitkälle eletään yhdellä palkalla.
Omaan elämäänsä voi vaikuttaa yllättävän paljon ja asioita voi ainakin yrittää ennakoida. Jos perustaa perheen parikymppisen bilehileen kanssa, tämä tuskin yhdessä yössä muuttuu ihanneisäksi.
Toi on kyllä ihan totta!!! Missäköhän ne poikkeukset mahtaa piileskellä??? Luulenpa että miehillä on sisäsyntyinen menogeeni, joka pakottaa miehet juoksemaan sinne tänne kuin tuuliviiri. 40-vuotiaaksi asti ne elää nuoruuttaan, johon kuuluu kaverit, naiset ja autot ja sen jälkeen niille tulee keski-iän kriisi ja tärkeintä onkin kaverit, moottoripyörät ja nuoret naiset!!
Tähän voisin ensimmäiseksi todeta, että pitääkö aina hakeutua niiden kaikkien sliipatuimpien parikymppisten bilehileiden pariin, jotka kyllä osaavat lepertelynkin. Kunnollisia miehiä on pilvin pimein (saattavat jopa olla enemmistö), mutta kun nuo eivät välttämättä ole niitä, jotka loistavat ensimmäisillä tai toisilla treffeillä - jos edes sellaisille saavat itse pyydettyä vuosikausia pakkeja saatuaan...Vanha vitsit, että esim kapakassa naiset keskimäärin kiinnittävät huomionsa n. kymmenesosaan paikalla olevista - eikä luonnetta juurikaan tuolloin pohdita.
Täytyy sanoa että ei se ainakaan tuosta parane, ellei naisesi itse halua muuttua. Sinä et voi häntä muuttaa. Haluatko elää tuollaisessa suhteessa? Mieti asioita ja kirjoita ylös lapulle mikä suhteessanne vaivaa sinua; sitten vain perhepalaveri jossa keskustelette asioista tasavertaisesti. Vaatimuksena on että molemmat kuuntelevat, ettekä keskeytä toisianne. Ette ala väittelemään ja syyllistämään, vaan hyväksytte toistenne ajatukset. Ääntä ei saa korottaa. Kun nämä ehdot ovat selvät voitte aloittaa keskustelun. Vaikka tuntuisi typerältä käyttää muistiinpanolappua keskustelussa, niin se takaa että muistat ottaa esille kaikki ne aiheet jotka sinua vaivaavat. Muista että tähtäätte yhteiseen ratkaisuun ja hyvään; tämä ei ole kilpailu, eikä sen tarkoitus ole syyllistää.
Naisena en voi kuin ihmetellä näitä yltiömustasukkaisia kanssasisaria. Olenhan joskus itsekin kärsinyt mustasukkaisuudesta (joskus keskenkasvuisena 18-vuotiaana), mutta olen poisoppinut tuosta inhottavasta tavasta. Tämä tosin on vaatinut sen että ymmärsin oman käytökseni syyt ja seuraukset, sekä vaihtoehtoisen käytöksen seuraukset. Jälkimmäinen ainakin paransi aikoinaan suhdettamme huomattavasti, enkä enää tunne mustasukkaisuutta juurikaan. Ja silloin kun tunnen, en syyllistä siitä miestäni. Nyt olemme vastikään avioituneet ja yhteistä matkaa on takana 7 vuotta (minä 25 hän 29).
Suhteessa ei riitä pelkkä rakkaus; molempien on tunnettava olonsa hyväksi kun olette yhdessä. Se takaa onnellisen yhteiselämän. Etkö sinäkin toivo että naisesi saisi sinut tuntemaan itsesi hyväksi, tarpeelliseksi, maailman parhaaksi mieheksi? Ja päinvastoin. Jos ette osaa tavoitella yhteistä hyvää, ei suhteellanne ole tulevaisuutta.