koiralleni

rakkaudella

Tää kirjoitus on omistettu mun rakkaalle saku koiralle omalla tavallani!!!

Kuka tietää kuinka paljon suomessa ja muualla maailmassa kidutetaan ja tapetaan eläimiä.
Ihan kissoja ja koiriakin ei vain luonnon eläimiä.
kuka siis tietää?
Minä olen nyt päässyt valistamaan itseäni ja olen aivan järkyttynyt eläimen omistajana, että kuinka julma eläin voi olla(IHMINEN).
Mä sanon suoraan että VIHAAN meitä ihmisiä täällä maan päällä.

Kerronpa ja valistan teille millaisia olemme!!!!

Amerikoissa ja ehkä suomessakin tehdään kauheita eläinkokeita jotka satuttavat eläimiä.
Amerikoissa ainakin tehtiin eläinkoetta koiralle. Se tuotiin huoneeseen ja se jeilutti iloisesti kaikille häntää mutta sitten mies otti sitä päästä kiinni ja teki jotain ja se sai koiran huutamaan sydäntä särkevästi:(SATTUU) sitten mies hakkasi ja potki koiraa ja haukkui sitä jonka jälkeen se vietiin jonnekin ilmeisesti kidutettavaksi lisää. Samassa paikassa kissaa pideltiin paikallaan ja laitettiin jotain ainetta naamaan ja kidutettiin ja haukuttiin myös sekin huusi kivusta.

Amerikoissa syödään kidutettujen sikojen lihaa.
Niitä hakataan että ne nousisivat jaloilleen mennäkseen ulos mutta eihän sika jaksa nousta ylös painavalla ruhollaan joten sitä hakataan ja potkitaan ja sika huusi hulluna kivusta.
Lopulta sika raahattiin ulos ja lyötiin tiiliskivellä päähän ja ei se kuollut, noh amerikkalaiset tuumas että revitään nahat silti pois ja katkastaan jalat ja aukastaan kurkku.
MMMMM tosi hyvää sian lihaa.
Että tällaista amerikoissa.

Etelän maisssa taas ihmiset tappavat turkin takia ja nylkevät eläin raukan elävältä ja heittävät kituvan eläimen auton lavalle eläin on vereslihalla ja ELOSSA.
Älkää siis ostako turkiksia ette millään tiedä että kuinka paljon eläin on kitunut sen teille antaessaan.
Myös kissojen ja koirien nahkoja käytetään kannattaa siis miettiä kun pidätte nahkaa:onko tämä jonkun kissa tai koira.
Etelän maissa myös syödään koiraa ja kissaa ja kuinka paljon nekin joutuvat kärsimään pienissä häkeissä ennen kuin ne tapetaan ja onko se edes mukamas oikein että miitä syödään??
Katsoessani rakkaan lemmikki koirani sakun silmiin rupean itkemään kuinka julma on maailma kun koiratkin syödään ja hakataan vaikka ne eivät ole meille pahaa koskaan tehneet!!!
Rakas sakuni sinun takiasi koitan olla sinulle parempi emäntä ja varsinkin nyt kun tiedän kuinka julma voisin olla jos haluaisin.

Että miettikää mitä voisimme tehdä että lammikillämme olisi parempi olla.
Kannattaa tutustua sivuun:goveg
eli laita se googlen hakuun.

siellä panjon materiaalia eläinten väärin käytöstä!!!!

2

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ani^

      Olen samaa mieltä kanssasi, tuo on hirveää :(

      Olen nähnyt netissä jonkun videon jossa jonkun eläimen nahka otetaan pois kun se vielä elää ja se repani kiitui ;( yhyy. Ja ne ihmiset vain nauroi! Siinä samassa videossa jotain ihanaa koiran pentua hakattiin puukolla naamaan! Että kyllä me ihmiset ollaan kamalia!!!

    • ......axu......li....

      ....turhaa meidän on täällä rutista. Mutta perustetaan oikea seura joka auttaa konkreettisesti heitteille jätettyjä eläimiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      160
      2720
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      1997
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1736
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1461
    6. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      42
      1457
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      78
      1143
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1060
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      193
      976
    Aihe