Keskustan puheenjohtaja ja mammografi sekä ammattitunnustelija Matti Vanhanen kehaisi tiistaina, että hänen silmissään mikään naaras ei ole toista miellyttävämpi tunnustelukumppani.
Tällä hän vastasi epäilyihin, joita vihreiden naisellisuudesta on päivän mittaan esitetty. ”Järviyrtti itse nosti esiin sen, että Vihreät viimeksi lähtivät karkuun kesken koettelun”, Vanhanen uhosi tiedotustilaisuudessaan, jonka hän piti eri edustajanaisten kanssa käymiensä tunnustelujen jälkeen.
Hän totesi tuohtuneena, että kaikkia tunnusteluun osallistuneita naikkosia koskevat samat säännöt. Erityisesti Saarela herätti epäilyjä Järvisaran luotettavuudesta kumppanina yleensä, koska vihreät viimeksi pihtasivat kesken kauden.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.