Media Fobia
onko sitä?
1125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Melkein kaiken Irak uutisoinnin ja monen muunkin asian joutuu kääntämään toisinpäin ennen kuin niihin saa järkeä. Syystäkin. Maanantaina sanotaan, että pommi tappoi torilla 20 ihmistä. Tiistaina tulee se oikea uutinen: Pommi tappoi poliisin toimeen jonottaneita. Kaikki kuolleet pistetään "terroristien" piikkiin. Aivan kuin amerikkalaiset ja Irakin nykyisen hallituksen joukot eivät ollenkaan ampuisi siviilejä ym ym. Fobia siitä tulee. Kun uutinen on tyystin epäuutinen, siis sisältää vain yhden asian mikä pitää paikkansa eli uhriluvun. Kaikki muu on potaskaa. Sen ymmärtää, että Usan armeija antaa vääristellyn kuvan asioista, mutta ihmetyttää miksi niitä Suomessa levitellään totuutena?