Outo ajatusmaailma Forsiuksella

" kohu lomamatkastani oli turha, koska lomamatka oli varattu jo syksyllä."

Siis hän oli päättänyt jo syksyllä lähteä puntikselle, heti työkautensa alettu?.... unohti vaan mainita siitä äänestäjilleen!

Että sellanan moraali on tällä vihreällä matamilla.

TURHA mikä TURHA!
6982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on kyseessä, sillä ei uskonut pääsevänsä eduskuntaan, mutta kuitenkin äänestettiin. Ja kai sitä loman saa varata jo syksyllä jos keväällä meinaa mennä. Ei niitä Kanarian matkoja joka puussa kasva.

Äänestä
  • lomamatkaa juuri samaan aikaan kun töiden pitäisi alkaa?
    Kun pyrit eduskuntaan, se on työpaikka hakemus.

    Nöyryys on tuosta käyttäytymisestä kaukana! minun mielestäni tuo on RÖYHKEYTTÄ ja äänestäjiensä HALVEKSIMISTA!

    Äänestä

että sutinat Matin kanssa alkoivat jo syksyllä, joten Kuronen sai kylmää kyytiä. Pääministeri oli varmaankin suosiollinen.Ei tavallinen kansanedustaja uskaltaisi ja kehtaisi tehdä moista.

Äänestä
  • tämä. Siksi morsian kimpaantui, mutta tästä ei ylpeys antanut periksi mainita kirjassa.

    tuntuu vähän oudota, kun merikukka kertoi sopineensa puhemiehen kanssa syksyllä lomastaan.
    Eihän voitu vielä edes tietää kuka on seuraava puhemies, saati sitten sitä, onko merikukka jatkossa. Hätävalhe!

    Äänestä

  • valkeneehan kirjoitti:

    tämä. Siksi morsian kimpaantui, mutta tästä ei ylpeys antanut periksi mainita kirjassa.

    tuntuu vähän oudota, kun merikukka kertoi sopineensa puhemiehen kanssa syksyllä lomastaan.
    Eihän voitu vielä edes tietää kuka on seuraava puhemies, saati sitten sitä, onko merikukka jatkossa. Hätävalhe!

    Kenestä sitten tulee uuden eduskunnan puhemies?

    Eikös Masa ryhdykään enää pääministeriksi?

    Äänestä

kun kurosta nyt kaikenaikaa nimitellään monin tavoin, että mihinkä kastiin tämä nainen pistetään? Onnistunut salarakas? Ammattisalarakas? Mitä eroa hänellä on muihin salarakkaisiin nähden? Pääasia, että saa olla jonkun salarakkaana? Ja kun onnistuu, niin avot sitten vaihdetaan uuteen, että jännitystä riittää? Tai julkisuutta?

Mielenkiintoista olis joskus kuulla todella kuka edustajista ihan oikeasti tekee täydellä sydämmellä sitä työtä ja kuka vain käy nostamassa hyvät liksat. Tietysti niitä edustajia on pilvin pimein jotka yrittävät saada lävitse ihan kreisejä lakiuudistuksia omasta näkökannasta hyviä, ei ajatellen yhteiskuntaa yleensä tai toimivuutta... tietysti on hienoo, että on edes jotenkin pitänyt lupauksensa äänestäjille, mut...

Muistelen vain alatalon liikenneuudistus yritystä... mitenkä se oli, että punaisia päin pitäisi saada ajaa tai jotain yhtä hassua...

Aivan miksi sitä lomaa ei voinut pitää silloin kun oikeastikin oli lomaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


10 uutiset mtv3 kirjoitti:

" kohu lomamatkastani oli turha, koska lomamatka oli varattu jo syksyllä."

Siis hän oli päättänyt jo syksyllä lähteä puntikselle, heti työkautensa alettu?.... unohti vaan mainita siitä äänestäjilleen!

Että sellanan moraali on tällä vihreällä matamilla.

TURHA mikä TURHA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu