esko aho

voi juma... luulin, että sen pellen naamaa ei tarvisi enää uutisissa katsella. Mies joka pääministerinä ollessaan ei osannut tehdä mitään muuta kuin pistää firmat kiinni ja duunarit pihalle ja katsella kun työttömyysluvut pyöri kuin 100 000 flipperin taulussa - meneekö seuraavakin rikki.... Tästäkö taas meille valtiomies, ei ....
6603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hähhää. Kyllä sossuja harmittaa, kun Aho tulee ulkoministeriksi ja Väyrynen sisäministeriksi.
Painajaiset odottavat!
Mirja Pyykkö makaa jo sikiöasennossa sohvallaan.
(Pyykköhän suunnitteli jotain valtakunnanoikeutta Aholle ennen joitain vaaleja...)

Äänestä
  • sitraan, kuka perkele se sieltä esiin kaivoi? Väyrynenkin saatiin heitettyä veikistelemään muille Eu-pelleille. Tää maa ei kestä molempia. Tulee yleislakko, uskokaa pois. Tai se tulee muutenkin ton Vanhasen-Kataisen kombinaation tuloksena. Kuusvuotta on tehty talkoita porvareille.

    Äänestä

nuo perhanan pököt.Ne nousee kuin kyyrölän punakaarti haudasta.

Äänestä

Eihän Aho ole eduskunnassakaan, ei siis äänestäjien kannatusta eikä ns. poliittista vastuuta mistään. Taasko mustien hevosten aika ja pelin politiikka. Muuten tuskin voi ymmärtää kepun valintaa kuin Väyrysen pelottelulla takaisin Brysseliin.

Ehkä perustuslakia pitäisi muuttaa siten, että kansalta luottamuksen saaneet pääsevät hallitukseen.

Olisiko kaksipuoluejärjestelmä sittenkin parempi, loppuisi jatkuva venkoilu ja kansa todella näkisi poliittiset suuntaukset.

Äänestä

Esko Aho teki neljässä vuodessa Suomeen puolimiljoonaa työtöntä ja tässä ei vielä ole mukana itsemurhan ja konkurssin tehneet yrittäjät.

Äänestä
  • Ennen Ahon hallitusta Suomessa oli Demareiden ja Kokoomuksen hallitus, jonka pääministerinä oli Kokoomuksen Harri Holkeri. Kyseinen hallitus
    teki Suomen talouden kannalta lukuisia huonoja
    päätöksiä, joista yksi oli Suomen markan revalvoiminen. Toinen oli suomalaisten lainanoton
    vapauttaminen ulkomailta ja kotimaasta, niin että sitä sai hyvin, hyvin heppoisin vakuuksin. Kaiken kaikkiaan nämä virheet johdattivat Suomen historiansa syvimpään lamaan.

    Markan revalvoinnin myötä Suomen talous näytti vuonna 1988-1989 varsin "auvoiselta": olimme mm. bruttokansantuotteella mitattuna maailmassa toisena Sveitsin jälkeen. Hallitus julisti, että
    Suomi on siirtynyt savupiipputeollisuudesta "muutosreformin" myötä jälkiteolliseen aikaan. Kasinotalous ja asuntokeinottelu ryöpsähtivät helpon lainarahan saannin myötä Suomessa ennen näkemättömiin lukemiin.
    Vuonna 1989 alkoi kuulua vakavia viestejä hallituksen ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Mm. Antti Tanskanen (ollut mm. OKO:n pääjohtaja myöhemmin) varoitti maan talouden olevan menossa hyvin huolestuttavaan suuntaan ihmisten ja yritysten suuren velkaantumisen myötä. Hyvin useat talousasiantuntijat yhtyivät hänen näkemykseensä vuoden 1990 aikana. Mutta hallitus vain vakuutti, että Suomella menee erittäin hyvin.
    Pisteeksi i:n päälle kyseinen hallitus teki vielä kaikkien aikojen vaalibudjetin, jossa valtion menot seuraavalle kaudelle olivat uudella ennätystasolla.

    Kun vuoden 1991 kevään tiukka vaalitaisto oli pidetty ja Keskusta oli Esko Ahon johdolla noussut maan suurimmaksi puolueeksi, ilmestyi valtionvarainministeriöstä virkamies nimeltään Keinänen, joka ilmoitti, että maan talous on ajautunut jyrkänteen yli on täydessä putoamisliikkeessä.
    HUOM: TÄMÄN (= MAAN TALOUDEN TODELLISEN TILAN) HALUSIVAT DEMARIT JA KOKOOMUS SALATA KANSALAISILTA YLI VAALIEN!

    Kun seuraavaa hallitusta yritettiin muodostaa nyt jo tiedossa olevassa syvässä kriisitunnelmassa kolmen suuren pohjalle, demarit kieltäytyivät ja vetäytyivät vastuusta jäämällä oppositioon, vaikka Esko Aho tilanteen vakavuuteen vedoten pyytämällä pyysi heitä osallistumaan talkoisiin.

    Hallitus tehtiin siis lopulta keskusta- ja kokoomuspohjalta. Ensimmäisiä toimenpiteitä,
    joita esitettiin tehtäväksi, oli kriisitilanteessa palkkojen alentaminen 15%:lla, koska Suomen markan revalvoitumisen ja idänkaupan romahduksen myötä olimme menettäneet kilpailukykymme maailmanmarkkinoilla täysin ja ulkomaanvientimme oli täysin pysähdyksissä.
    Hallituksen/ Esko Ahon viesti oli, että ellemme tätä tee, Suomen kansa tulee kokemaan laman juuriaan myöten syvemmältä kuin koskaan.
    Vaikka Esko Aho sai Kalevi Sorsan ymmärtämään ja
    ajamaan asiaa SAK:n suuntaan, sieltä tullut päätös oli tyly: "Emme suostu!".

    Monet nykyiset talousasiantuntijat myöntävät tänä päivänä, että palkkojen 15% alennuksella olisi saatu teollisuutemme kilpailukykyä kohotettua niin paljon, että ulkomaankauppamme olisi käynnistynyt uudestaan, ja sitä kautta lamaa olisi voitu huomattavasti lievittää.

    Siispä Suomi koki historiansa syvimmän laman devalvaatioineen, konkursseineen ja massatyöttömyyksineen -EI suinkaan Esko Ahon takia -vaan edeltäneen hallituksen virheiden ja SAK:n järkyttävän taipumattomuuden ja typeryyden vuoksi.

    Huolimatta siitä, että SAK kaatoi yleislakkouhan avulla kolme kertaa hallituksen maan taloutta parantamaan tarkoitettuja esityksiä, Esko Ahon hallitus sai oikaistua maan talouden syöksykierteen ja sai talouden nousuun.
    Se näkyy selvästi jo vuoden 1994 talousluvuista.

    Minulle Esko Aho on eräs Suomen Sankareista, älykäs, visionääri, syvällinen tietäjä -ja loistava väittelijä, joka veti sekä Paavo Lipposen että Sauli Niinistön "kölin alta" varta vasten järjestetyissä väittelytilaisuuksissa, niin etteivät kyseiset herrat enää uskaltaneet toista kertaa lähteä tällaisiin mittelöihin EA:n kanssa.

    Demarit -ja varsinkin Paavo Lipponen, ovat väittäneet, että Esko Aho veti Suomen talouden lokaan ja vasta Lipposen hallituksen ansiosta
    Suomen talous vedettiin kuiville. Edellä kerrottuun viitaten tällainen puhe on täyttä roskaa ja ihmisten harhauttamista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahon esko kirjoitti:

voi juma... luulin, että sen pellen naamaa ei tarvisi enää uutisissa katsella. Mies joka pääministerinä ollessaan ei osannut tehdä mitään muuta kuin pistää firmat kiinni ja duunarit pihalle ja katsella kun työttömyysluvut pyöri kuin 100 000 flipperin taulussa - meneekö seuraavakin rikki.... Tästäkö taas meille valtiomies, ei ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu