Eli tänään tuli katsottua tuokin elokuva. Sarjakuvaelokuvat ovat mielestäni viime vuosina onnistuneet melkoisen hyvin, mutta nyt mentiin metsään ja pahasti.
Ensinäkin, leffa oli totaalisen aivoton. Se oli pelkkä henkilöhahmojen kehyskertomus jossa ne alustettiin mahdollisia jatko-osia varten aivan liian läpinäkyvästi. Tuntui siltä että leffassa ei ollut mitään muuta sisältöä tai tarkoitusta kuin tuoda esille nämä hahmot ja miten he kohtasivat toisensa. Juoni oli muuten täysin olematon, siis leffassa ei tuntunut olevan mitään yllätyksellistä tai ylipäätänsä tarkoitusta miksi siinä edettiin tilanteesta toiseen.
Taistelukohtaukset olivat jopa liiankin epäselviä ja akrobatia oli aivan liian, no, taiteellisen oloista. Yleinen visuaalinen ilme oli perin synkkä joka sinänsä oli plussaa sillä sarjakuvat johon leffa perustui ovat samanlaisia.
Lisäksi leffa oli liian totinen ja väsyttävä. Suorastaan ikävystyttävä. Olisin halunut poistua salista noin tunnin kohdalla mutta ei sitä kehtaa. Onneksi en maksanut leffasta vaan kuittasin itseni sisään vapaalipulla.
Tähdet:
* / *****
Ei edes keskinkertainen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kommenttisi vain varmisti mitä itse olen pelännyt tämän elokuvan suhteen. Taidan jättää väliin ja luottaa siihen, että joku tuttuni sortuu sen aikanaan DVD:nä hankkimaan, jolloin näen sen.
leffa ei ollutkaan mikään super hyvä verrattuna tohon hämähäkkimiehen, mut oli kiva nähdä deardavelin myös!
no mun mielestä leffa oli sitä peruskamaa..3tähtee...mut etenkin jennifer garner korjasi pisteet kotia...siinä vasta muija mun makuun..:) harmitti vaan se miten sille kumminkin kävi siin...