Vahvojen miesten hallitus

Meillä muutamat hallitukset muistetaan ja nimitetään vahvojen kärkinimien mukaan. Sorsan-Virolaisen hallitukset oli eräs tällainen käsite, samoin Kekkosen, Koiviston ja Lipposen hallitus. Ahon hallitusta monet muistelevat tuho-Ahon hallituksena eikäpähän Holkeriakaan muistella oikein kuin silakoista. Tosin Ahonkin hallitus muistetaan ehkä enemmän toisesta vahvasta miehestään Iiro Viinasesta. Nyt Kokoomuksella ei ole heittää kehiin Viinasen kaltaista jyrää.

Nyt tuleva hallitus tulee jäämään historiaan Ahon-Vanhasen hallituksena, jos Kokoomus antaa Kepun junailla hallituskokonnpanon mieleisensä mukaiseksi. Nahjusmainen Vanhanen on saamassa vierelleen ikiliikkuja Ahon, joka helposti varastaa koko huomion ainakin, jos tulee vaikeita paikkoja. Näinhän kävi Vanhasen ykkösenkin kohdalla, kun Tuomioja nousi tärkeillä hetkillä hallituksen ykkösministeriksi ohi Vanhasen.

Aho tähyää presidentiksi ja petaa nyt paikkaa itselleen tulevana ulkoministerinä. Pitkään hänen nimensä onnistuttiin pitämään piilossa, mikä oli tietysti tarkoituskin. Nyt Kokoomus joutuu kiireessä paneutumaan ohjelmakysymyksiin ja siinä ohessa Aho sitten voi luikahtaa ulkoministeriksi. Juuri tätä Vanhanen tarkoitti, kun hän sanoi, että ulkoministerin paikka kuuluu Kepulle. Oikeastaan Vanhanen tarkoitti, että se kuuluu Aholle, joku muu Kepu kuten untuvikko Lehtomäki olisi voinut siinä hommassa olla Kepullekin vain rasite.

Aho nousisi ulkoministerinä selvästi näkyvämpään rooliin kuin Niinistö puhemiehistössä. Kokoomus ja Niinistö voittivat vaalin, mutta Kepu on korjaamassa nyt koko potin tuosta vaalivoitosta itselleen. Loistavaa taktiikkaa Kepulta silloin, kun vastustaja heikkenee. Kepu ei sääli höuhensarjalaisia tippaakaan, vaan iskee tyrmäyksen jo ensi-iskuilla. Oppositiolle epätasainen hallituskoalitio loisi hyvät eväät oppositiopolitiikalle. Epätasaisuuskun tuppaa aina herättämään närää hallituksen sisällä. Kokoomuksen on vaikea profiloitua kakkosministerien paikoilta mitenkään. Syntipukin rooleihin Kepu Kokoomuksen tietysti haluaa ja siinä mielessä Kokoomukselle voi olla tarjolla työministerin, sosiaali- ja terveysministerin sekä ympäristöministerin salkkuja. Voipa Kepu antaa myös maatalousministerin salkun Jari Koskiselle, kun Korkeaoja sai niin pahasti takkiinsa.

8

463

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ----

      Olen ollut uutispimennossa tänään, mistä tämä Ahon ministeripestiajatus on lohkaistu, vai onko se ihan omaa luulottelua? Ahohan on ollut päivänpolitiikan ulkopuolella viime vuodet.

      • MTV3 uutisoi seitsemän ja kymmenen uutisissaan, että "esiin on tullut yllätysnimi" kun "Ahoa kaavaillaan ulkoministeriksi".

        Kysymys on siis vuodoille tyypillisestä passiivimuotoisesta uutisesta.

        Uutista muuten jatkettiin tyyliin, että "myös komissaari Olli Rehnin nimi on ollut esillä".

        Varmaan nimiä on ollut esillä paljonkin. Ahon nimi heistä oli uutistoimitukselle myyvin.


      • Helinä-keiju3
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        MTV3 uutisoi seitsemän ja kymmenen uutisissaan, että "esiin on tullut yllätysnimi" kun "Ahoa kaavaillaan ulkoministeriksi".

        Kysymys on siis vuodoille tyypillisestä passiivimuotoisesta uutisesta.

        Uutista muuten jatkettiin tyyliin, että "myös komissaari Olli Rehnin nimi on ollut esillä".

        Varmaan nimiä on ollut esillä paljonkin. Ahon nimi heistä oli uutistoimitukselle myyvin.

        Olli Rehn, joka on puolustanut oman kansanedustajaehdokkuutensa kustannuksella Alpo Rusia, silloin kun häntä oltiin lokaan saattamassa Lipposlaisessa Suomessa ei takuulla mene nyt Vanhasen hallitukseen, siis Vanhasen, joka kieltää antamasta todisteita (stasilistaa) oikeuteen, jotta Alpo Rusi vihdoinkin saisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Älkää nyt unta nähkö, että Olli Rehn olisi ulkoministerinpostilla ostettavissa. Sitäpaitsi on tullut selväksi, että Suomesta ei löydy ainoatakaan nuhteetonta ihmistä. Eikös se ollut Olli Rehn, joka pyhästi, pyhästi, pyhästi vannoi vannomalla, ettei koskaan eikä missään olosuhteissa alentuisi pitämään suutaan kiinni hallituspaikan lahjomana. Jokainen suomalainen keskeinen poliitikko on ollut tietoinen Koiviston konklaavista ja Olli Rehnkin otti kiroamansa Finnairin hallituksen jäsenen paikan HETI kun näki halpamatkamahdollisuuden kaikkein kalleimmalle Helsinki-Lontoon (opiskelupaikkansa välillä) vapauteen. Olis jo aika Suomessakin lopettaa iänikuinen valkopesu ja takinkääntö. Oikea sanonta kuuluu: Rotat jättää laivan.


    • oivahärkönen

      ... on loistava. Suren etten itse sitä ole tullut ajatelleeksi. Aholle antaa lisäpotkua entinen pääministeriys niin kuin Ruotsin nykyiselle ulkoministeri Bildille. Ahon myötä häviää kiistat kepun piirissä tuon paikan täyttämisestä. Kokoomuksessahan ei ole ketään, joka sopisi vaativaan ulkoministerin mantteliin. On muistettava, että Niinistökään ei ole koskaan toiminut ulkopoliittisissa tehtävissä.

    • Metsämökin tonttu

      Vaikka Vanhasta on pidetty heikkona pääministerinä, tullaan väistyvä hallitus muistamaan Vanhasen ensimmäisenä hallituksena, ei siis Vanhasen-Tuomiojan hallituksena. Kysymys ei ole siitä, että Tuomioja olisi heikko, vaan siitä, että hänen ei ole luonteensa mukaisesti tarvinnut profiloitua. Tuomiojasta voi huoletta todeta, että hän on ollut paras demariministeri ainakin kahteenkymmeneen vuoteen.

      Yllätys olisi, mikäli perään ei tulisi Vanhasen toista hallitusta. Hallituksia ei siis nimitetä kahden saman puolueen ministerin mukaisesti, vaan joko pelkästään pääministerin tai pääministerin ja toista hallituspuoluetta edustavan ministerin mukaisesti. Tuskin Jyrki Katainenkaan profiloituu siten, että tuleva hallitus muistetaan Vanhasen-Kataisen hallitusena.

      Holkerin hallitus muistetaan enemmän kahvinjuonnista ja hallitusta maan talouden tuhoamisesta. Tosin tuo tuhoaminen profiloituu vahvemmin Mauno Koiviston vahvan markan politiikkaan, joka itse asiassa oli vakaan markan politiikkaa. Tämä tarkoittaa, että markka oli vahva tai heikko suhdanteista riippuen.

      Hallitus saataneen suhteellisen vaivattomasti kokoon. Maata ryhdytään hallitsemaan Keskustan ja Kokoomuksen johdolla, mutta sisältö tuskin muuttuu suuresti. Raamit ovat kuitenkin ahtaat.

      Mitä Esko Ahoon (tai Asko Ehoon kuten huumorimiehet häntä kutsuvat) tulee, niin toki häntä kiinnostaa ulkoministeriys. Kokonaan toinen asia on, kiinnostaako häntä presidenttiys siinä tilanteessa, että virasta tulee entistä seremoniallisempi. Rohkenen ajatella, että Ahoa kiinnostaa enemmän kansainväliset tehtävät, mikäli toiminta ulkoministerinä antaa tällaiseen nostetta. Kysymys ei kuitenkaan olisi siitä, että Aho käyttäisi ministerin tehtävää astinlautana vastaavalla tavalla kuin Ahtisaari presidentin tehtävää. Ahollahan on riittävät taito, mitä taas Ahtisaarella ei ollut.

      Vanhanen ei ole mikään taktikko. Ei hän ole ajatellut eikä ajattele Kokoomuksen tyrmäämistä, vaan hän haluaa luotsata hallitusta mahdollisimman tasaisesti eteenpäin. Toki ristivetoakin tulee, mutta Vanhasen tarkoitus ei ole sitä lisätä, vaan vähentää.

      Hallitus kootaan nopeasti, minkä jälkeen Vanhasen kakkonen ryhtyy johtamaan maan asioita Vanhaseen profiloituvalla tavalla. Hallitus voi hivenen änkyttääkin, mutta lopulta asiat kristallisoituvat ja maata johdetaan paremmin kuin vuosikymmeniin.

      Tuulta purjeisiin. Mielipidepaniikkiin ei ole mitään aihetta!

      • Uusi-Ukki

        Kun häntä lukee niin se tuntuu selvältä kuin pässin lihat,metsämökin tonttu se puhelee vain Kristallinkirkkaudesta Vanhasen yhteydessä, ei sitä Vanhasenkohdalla ole sitä kirkkautta. Menee juuri kuin Pankki kertoo. oikein tuntuu vanhoissa luissani ja ytimissäni se tie mitä tullaan kulkemaan.


      • takana....
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        Kun häntä lukee niin se tuntuu selvältä kuin pässin lihat,metsämökin tonttu se puhelee vain Kristallinkirkkaudesta Vanhasen yhteydessä, ei sitä Vanhasenkohdalla ole sitä kirkkautta. Menee juuri kuin Pankki kertoo. oikein tuntuu vanhoissa luissani ja ytimissäni se tie mitä tullaan kulkemaan.

        kyykyttämässä!? :))


      • otsikossa kysymys sekä
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        Kun häntä lukee niin se tuntuu selvältä kuin pässin lihat,metsämökin tonttu se puhelee vain Kristallinkirkkaudesta Vanhasen yhteydessä, ei sitä Vanhasenkohdalla ole sitä kirkkautta. Menee juuri kuin Pankki kertoo. oikein tuntuu vanhoissa luissani ja ytimissäni se tie mitä tullaan kulkemaan.

        hymiö


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe