Exäni jätti minut jo reilu vuosi sitten yllättäen, ilman ennusmerkkejä. Häät oli jo varattu ja kaiken piti olla paremmin kuin hyvin. Kolmansia pyöriäkään ei kuvioissa. Yhtäkkiä yllättäen haän kuitenkin ilmoitti erosta ja siitä alkoi minun helvettini...oltiin sentäs 10 v yhdessä ja luulin hänet tuntevani.
Aloin tietysti kinuta häntä takaisin ja edelleenkin rakastan vain häntä ainoastaan. Kaikki loppui niin yhtäkkiä ja yllättäen...
Exäni (joka siis mies ja noin 30v) vihaa minua yli kaiken ja takaisin kinuamiseni eivät ainakaan paranna asiaa. En minä nyt kinuamalla kinu, mutta silloin tällöin asian ilmaisen....asumme aika lähekkäin ja työn takia joudumme näkemään 1-2 kertaa viikossa.
Viha minua kohtaan alkoi jo heti erottuamme, ennen kuin ehdin edes tajuamaan tilannetta. Kerran tässä, vuosi eron jälkeen, mies sanoi vihan johtuvan siitä, ettei ole käsitellyt tunteitaan, mutta aika epänormaalia minusta noinkin kova viha on kuin hän minua kohtaan esittää. Kielenkäyttö on aika raakaa ja halveksivaa ja kerrankin kun sain rytmihäiriökohtauksen miehen luona asioita hoitaessani (yhteiset lainat jne) hän työnsi minut asunnosta ulos ja jätti käytävään lojumaan....
Olen aivan epätoivoinen, haluaisin unohtaa hänet, mutta niin vaikeaa...en ansaitse tällaista kohtelua ja ymmärrän, että miehelläkin päässä kyllä jotain vikaa.
Olemme molemmat siis kolmekymppisiä, lapsettomia ja akateemisesti koulutettuja, vaikka tunneasioissa koulutustasolla ei mitään merkitystä.
Niin ja välillä hän sitten ottaa ihan sopuisasti yheyksiä minuun (kun olen esim. pari viikkoa pitänyt mykkäkoulua enkä tervehtinyt), kyselee kuulumisia ja ollaan käyty syömässäkin, mutta sitten taas se käytös muuttuu..
Itsekin välillä tunnen valtavaa vihaa häntä kohtaan, mutta olen tulkinnut sen vihan enemmänkin sellaiseksi antitunteeksi eli suunnaton rakkauteni häntä kohtaan, jota yritän tukahduttaa pakolla, kääntyy vihaksi. Mieheni kohdalla tuskin kyse mistään viha-rakkaus -systeemistä...
Miksi hän vihaa minua? :((
Aloin tietysti kinuta häntä takaisin ja edelleenkin rakastan vain häntä ainoastaan. Kaikki loppui niin yhtäkkiä ja yllättäen...
Exäni (joka siis mies ja noin 30v) vihaa minua yli kaiken ja takaisin kinuamiseni eivät ainakaan paranna asiaa. En minä nyt kinuamalla kinu, mutta silloin tällöin asian ilmaisen....asumme aika lähekkäin ja työn takia joudumme näkemään 1-2 kertaa viikossa.
Viha minua kohtaan alkoi jo heti erottuamme, ennen kuin ehdin edes tajuamaan tilannetta. Kerran tässä, vuosi eron jälkeen, mies sanoi vihan johtuvan siitä, ettei ole käsitellyt tunteitaan, mutta aika epänormaalia minusta noinkin kova viha on kuin hän minua kohtaan esittää. Kielenkäyttö on aika raakaa ja halveksivaa ja kerrankin kun sain rytmihäiriökohtauksen miehen luona asioita hoitaessani (yhteiset lainat jne) hän työnsi minut asunnosta ulos ja jätti käytävään lojumaan....
Olen aivan epätoivoinen, haluaisin unohtaa hänet, mutta niin vaikeaa...en ansaitse tällaista kohtelua ja ymmärrän, että miehelläkin päässä kyllä jotain vikaa.
Olemme molemmat siis kolmekymppisiä, lapsettomia ja akateemisesti koulutettuja, vaikka tunneasioissa koulutustasolla ei mitään merkitystä.
Niin ja välillä hän sitten ottaa ihan sopuisasti yheyksiä minuun (kun olen esim. pari viikkoa pitänyt mykkäkoulua enkä tervehtinyt), kyselee kuulumisia ja ollaan käyty syömässäkin, mutta sitten taas se käytös muuttuu..
Itsekin välillä tunnen valtavaa vihaa häntä kohtaan, mutta olen tulkinnut sen vihan enemmänkin sellaiseksi antitunteeksi eli suunnaton rakkauteni häntä kohtaan, jota yritän tukahduttaa pakolla, kääntyy vihaksi. Mieheni kohdalla tuskin kyse mistään viha-rakkaus -systeemistä...
Miksi hän vihaa minua? :((
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä haluaisin ymmärtää myös tuota vihaa.
Ensimmäisen kerran koin sen kun vaimo petti ja lähti toisen matkaan, se ei pelkästään vihanut minua vaan käytti kaikki mahdolliset keinot että pystyi kääntämään veistä sydämessä mahdollisimman paljon. Minulla kesti noin vuoden että pääsin hänestä yli. En koskaan käsittänyt mistä tuo viha sai kaiken energiansa, minä en koskaan ole kohdellut häntä huonosti tai puhunut hänestä halveksivasti. Olin aina tukena ja apuna enkä ikinä jättänyt häntä pulaan. En ollut ansainnut tuommoista kohtelua.
No nyt sitten meni toinen suhde poikki ja taas minut jätettiin, tässä suhteessa minun tunteeni olivat todella vahvoja ja tietysti kaipaan tätä, yritin sovitella ja olla ystävä jne. Mutta tässäkin jättäjä näyttäisi vihaavan minua enemmän kuin elämää, tulee niin törkeetä tekstiä siltä että tuo on ihan tarkoituksenhakuista puukotusta. Ja jälleen kerran, en ole koskaan hänelle mitään pahaa tehnyt, puhunut pahaa hänestä tms. En taaskaan ole mielestäni ansainnut tuommoista kohtaloa. Vaikka olisinkin laittanut tekstiviestejä tms. missä yritän paikkailla tilannetta. Jos on vahvoja tunteita pelissä ja tuntee menettävänsä elämänsä kumppanin niin jokainen siinä alkaa sekoilemaan, silti en missään vaiheessa sortunut sanomaan pahaa tai vihaamaan.
Mikä ihmeessä aiheuttaa tuon aivan tolkuttoman vihan jättäjässä? Minä en voi vihata mitään tai ketään, ymmärrän että ihmiset ovat ihmisiä, suhteita kaatuu ja tunteita on välillä vaikea käsitellä mutta en suostu vihaamaan mitään tai ketään.
Jos koskaan saan selville mistä tuo viha oikeasti saa kaiken energiansa niin olisin todella iloinen ja kiitollinen. Tietäisin mitä teen väärin.
tapauksissa sitä, että vihaa itseäänkin siitä, että on ollut kyseisessä suhteessa. Vielä enemmän vihaa sitä toista, jonka tuntee läpikotaisin ja näkee siksi maailman itsekkäimmäksi yökötykseksi. :)
Useimmiten sekä jättäjä että jätetty käyvät läpi oman vihaprosessinsa, jotta täydellinen henkinen irtautuminen olisi mahdollista. Vihaan ja syyttelyyn ei kannattane jäädä elämään. Vikaa on useimmiten ihan molemmmissa, vaikkeiv kaikki ihmiset osaa kuin syytellä sitä toista.
Minun vihani johtuu siitä, että tunnen, että toinen ei ymmärrä/arvosta minua. Tunnen, että hän on niin itsekeskeinen, ettei häntä edes kiinnosta ottaa todella selvää, miltä minusta tuntuu tai miten minä asiat koen. Ei minulla ole muutenkaan suuria vaatimuksia esim. en ole materian perään, en kinua yhteisiä matkoja, en odota, että toinen muistaisi merkkipäivän. (Tai jos muistaa, niin halaus ja suukko riittää.)
Jos olen huonolla tuulella ja kiukkuinen siitä, kun ei ole yhteisiä kivoja juttuja, niin tulen vihaiseksi, kun toinen heti sanoo:" Olet huonolla tuulella. Miksi valitat? Sinulle ei mikään kelpaa."
Miten niin ei kelpaa? En ole koskaan vaatinut kuin perusasioita. Haluan tehdä yhdessä ruokaa, iloita ja surra, olla läsnä, kuunnella, olla tukena ja olla toisen kainalossa.
En saa läheisyyttä. Siitä on kysymys.
Toinen sanoo, että on toimittava rationaalisesti. Mitä kaikella älykkyydellä tekee, jos ei ole tunneälyä? Avomiehellä on korkeampi äo kuin minulla ja hän tietää. Voi luoja, hän tietää kaiken. Eikö joskus voisi vain sanoa, että en tiedä ja olla erehtyväinen?
Olen sanonut, että hanki itsellesi riittävän älykäs nainen, sellainen, jonka kanssa olet samalla aaltopituudella. Hän sanoo ettei halua, koska rakastaa minua. Mitä rakkautta tämä sitten on?
Tekemäni ruoka ei kelpaa ja se on kova pala minulle. Hän ei arvosta minun tekemiäni asioita, ei arvosta työtä, jota teen.
Ja minä kehun häntä, jokaikisen asian kehun. Jokaikisen pienen onnettoman homman kehun.
En ole kirjoittanut L:n papereita kuten hän. Kirjoitin vain C:n paperit. Kuvaamataito ja musiikki olivat ainoita kymppejä.
Rakkaus on toisen ihmisen kunnioittamista. Jos ei arvosta toista ja toisen tekemisiä, niin kyllä rakkaus pikkuhiljaa kuihtuu.
En tarkoita nyt juuri sinua, mutta joillekkin ihmisille on PAKKO sanoa aikas pahasti, että ymmärtää jättää rauhaan tai uskoo sen mitä sanotaan. Jotkut jäävät yksinkertaisesti muuten roikkumaan ja ruinaamaan ja se sitten vasta vituttaakin ja ahdistaa etenkin, jos yrittää selvittää omaa pääkoppaansa. Sellanen saa vihan ja vitutuksen kuohahtamaan, roikkuminen ja ruinaaminen!!!