Pahoinvointi ja masennus

-diagnosoitu-

Onko muilla kokemusta siitä, että masennus tuo tullessaan jatkuvan fyysisen pahoinvoinnin?

9

5319

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valo ja varjo

      Oma depressioni on todettu (paperille laitettu diagnoosi) puoli vuotta sitten. Kuristava tunne ja kaikenkattava etominen oli jatkunut jo kauan sitä ennen. Riippuu lääkityksestä, toiset vie ällötyksen pois, toisissa lääkkeissä se kestää viikkoja voimakkaana. Käytätkö ja mitä mielialalääkettä käytät?

    • meinasin

      samasta aiheesta meinasin alkaa kirjoittamaan. onko tosiaan totta että oksettava olo voi liittyä masennukseen? olen huomannut itsessäni ajoittaisia masennusoireit, ja töissä on nyt tosi vaikeaa. tulin juuri töistä, ja oloni on ollut kaamea. oksettaa,itkettää, pää on aivan sekaisin, siis mikään ei mene jakeluun.ja nukuttaa koko ajan. mietin päivät pitkät lääkärille menoa ja on suuri kynnys lähteä. nyt tuntuu, että on pakko pikkuhiljaa, tai muuten sekoan lopullisesti.

      • kynnyksen ylittänyt

        täytyy astua sille kynnykselle,ja mennä lääkäriin. Sun tilanne on paljoltikin samanlainen kuin minulla oli.Viimeinen pisara minulle oli se,etten enää voinut olla itkemättä töissäkään,ja sitten kerran tuli iltavuorosta kotiin,aloin itkeä ja sitten itkin koko yön ,aamulla olin väsynyt,silmät kauheen turvonneet ja itku vain jatkui,,oli pakko lähteä lääkäriin. en jaksanut muuta.Jälkeen päiin olen ihan ihmetellyt,miksi en aikaisemmin hakenut apua,annoin sen jatkua totaaliseen romahdukseen asti. Mutta vaikeasti masentuneenakaan ei tajua,mikä on,ja sitten vielä se häpeä,häpeää omaa heikkouttaan,ja se kaikkihan on hyvin pelottavaa. Voin sanoa sinulle,ettei ole mitään häpeää hakea apua,ei sen kummemmin,kuin jos sinun jalkasi olisi poikki! minulla alkaa jo vähitellen helopttaa,olen käynyt psykiatrilla muutaman kerran,nyt saan viikottain terapiaa ja lisäksi sain lääkityksen. on tunne,kuin alkaisin heräillä pahasta painajais unesta.En uskalla edes ajatelle,missänyt mentäis,jos en olisi uskaltanut lähteä hakemaan apua.


      • Joutsenlaulu
        kynnyksen ylittänyt kirjoitti:

        täytyy astua sille kynnykselle,ja mennä lääkäriin. Sun tilanne on paljoltikin samanlainen kuin minulla oli.Viimeinen pisara minulle oli se,etten enää voinut olla itkemättä töissäkään,ja sitten kerran tuli iltavuorosta kotiin,aloin itkeä ja sitten itkin koko yön ,aamulla olin väsynyt,silmät kauheen turvonneet ja itku vain jatkui,,oli pakko lähteä lääkäriin. en jaksanut muuta.Jälkeen päiin olen ihan ihmetellyt,miksi en aikaisemmin hakenut apua,annoin sen jatkua totaaliseen romahdukseen asti. Mutta vaikeasti masentuneenakaan ei tajua,mikä on,ja sitten vielä se häpeä,häpeää omaa heikkouttaan,ja se kaikkihan on hyvin pelottavaa. Voin sanoa sinulle,ettei ole mitään häpeää hakea apua,ei sen kummemmin,kuin jos sinun jalkasi olisi poikki! minulla alkaa jo vähitellen helopttaa,olen käynyt psykiatrilla muutaman kerran,nyt saan viikottain terapiaa ja lisäksi sain lääkityksen. on tunne,kuin alkaisin heräillä pahasta painajais unesta.En uskalla edes ajatelle,missänyt mentäis,jos en olisi uskaltanut lähteä hakemaan apua.

        kyyneleet ovat kuivuneet,eikä tuskaansa voi niinkään purkaa pois.On kuin olisin kivettynyt paikoilleen,mutta terapiassa olen ollut rehellinen "minä itse"-uskon,että selviän ja uskon,että jonakin päivänä voin vielä itkeä.


      • Anonyymi

        Kyllä se totta on, ystäväni oksenti vuoden joka aamu kun heräsi,ja sanoi että päivätkin on niin kummallista huonoa oloa . Joten masennus näyttäytyy kaikille omalla laillaan , toiset ovat vaan alamaissa, mutta toiset saavat fyysisiä vaivoja kuten huono olo ja ripulikin on monen vaivana, kun sitä reagoi vatsallaan kaikkeen


    • tällaista on...

      Minulla oli pitkään jatkuvaa etovaa oloa ja tietysti sitä itkua ja muuta... Sitten lääkityksen alettua se pahoinvointi vielä paheni, mutta hiipui onneksi pois parin viikon sisällä... Nyt on ihan hyvä olo :)

    • Pahoinvoiva

      Moikka! Mulla jatkuvaa pahoinvointia ollut vuoden ja nyt uskaltaiduin kokeilemaan suprium nimistä lääkettä. Oireeni kuitenkin vain pahenevat ja tuntuu, ettei pysty olemaan missään asennossa. Voiko lääkitys oikeasti auttaa pahoinvointiin? En koe itseäni masentuneeksi, mutta mitään fyysistä syytäkään oireilleni ei keksitä.

      • Anonyymi

        Masennus voi olla siltikin vaikka itse ei tunne että olisi masennuksissa.
        Moni potilas sanoo juuri noin , ettei tunne itseään masentuneeksi , muut oireet sitten kertovat että on masentunut.


    • Anonyymi

      Hei.Minulla tällähetkellä masennusta ja pahoinvointia.On epämukava olotila.Yksin asuminen aiheuttaa myös fyysisesti🍃🌷Toivoisin että se helpottaisi kun myös muutan lähemmäs keskustaa..Minulla verenpaine on enemminkin alhaalla kun ylhäällä.
      Liikaa kuulustelee olotilaa,unen puute herää yöllä ulkoiluun.Toivoisin että tämä helpottaa.Tykyttää kurkun alapuolella,saanut siihen Proplaalia 10 mg
      Toivotaan kaikille meitä kärsiville että kääntyy iloksi💚💛🍃

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6178
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      66
      4008
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      3047
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      190
      2875
    5. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      31
      2768
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      40
      2462
    7. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2439
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2360
    9. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      317
      1451
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1448
    Aihe