ovat selkeästi ne mitä tuotiin esille vaalitaistelun aikana. Nyt jo vaikka ei oltu päästy kuin 2 viikon päähän vaaleista äänenpainot ovat muuttuneet. Kokoomuspuolue siis petti äänestäjänsä.
Työllisyys lukuna on jäänyt kertomatta nyt viime vaiheessa. Sosialidemokraatit kertoivat että luotava tilanne, jolloin Suomessa neljän vuoden kuluttua on työttömiä alle 100 000. Oikeisto ei ole sitoutunut nyt tai aikaisemmin tarkkaan lukuun ja on puhunut talouden kasvusta.
Oikeisto ja nimenomaan Kokoomus on korostanut tasa-arvo tupoa ja siinä yhteydessä kertonut, että hoitoalojen työnteköiden palkkoja on korotettava alkavalla vaalikaudella 20 prosentilla sekä palkattava lisää nykyiseen 20 000 työntekijää. Kokoomus unohti heti molemmat vaatimuksensa. Näistä kynnyskysymyksistään se ei enää tehnyt mitään ehdotusta puoluejohtaja Matti Vanhaselle. Kokoomus oli siis puhunut kansalla puppua ja se sopii Kokoomusjohdosta syntyneeseen kuvaan.
Eläkeläisten verotuksen korjaaminen on jäänyt sanontaan kevennetään, kun se aikaisemmin oli vaatimuksena. Tässäkin Kokoomusjohto teki takinkäännöksen parhaasta päästä. Eläkelaisiä verotetaan noin 4 prosenttia enemmän, kuin muita tulonsaajia samankokoisesta tulosta.
Perintövero poistaminen on Kokoomuksen yksi tärkeimmistä vaaliaseista ja nyt poistaminen jää keventämiseen. Kokoomus käänsi siis takkinsa alta aika yksikön.
Eräänä, mutta Keskustan vaalitäkynä on pidettävä ruoan arvonlisäveron alentamista 5 prosentilla. Merkittävät asiantuntijat korostavat ettei se tule näkymään kuluttajahinnoissa, vaan siirtyy maatalouden tukeen ja väliportaisiin maataloudeta vähittäiskauppaan. Kokoomus kuitenkin korosti olevansa samaa mieltä ja siihen syynä on varmaan se, että maatalouden isännissä ja väliportaissa sekä vähittäiskaupassa on merkittävä määrä kokoomuslaisia omistajia.
Tähän saakka Nato-keskustelussa Keskusta on ollut sitä mieltä ettei ole syytä pyrkiä Natoon ja nyt Kokoomus edellyttää, että Natoon mennään.
Kysymys on merkittävästä asennemuutoksesta Keskustassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Alkoi pyörryttää jo kun rullasin tiiliskiviromaaniasi, joka jatkui ja jatkui ja jatkui...
Tiivistä tekstisi, jos et ole tarkoittanutkin sitä omaksi päiväkirjaksi, jota kukaan ei lue!
En lukenut.
Minä ainakin luin sen eikä tuottanut tuskaa. Sinä varmaan keskustelet hymiöillä.
jo aiemmin, eihän nämä paskan porvarit osaa lupauksiaan pitää!!! Mutta, tulee aika kun "parooni" Katainen viedään saunan taa ja... No, ei kai sentään. Voip joutua itse juokseen sinne kun tulee vetelät pöksyyn.