Kun Move Networks joutui esitutkintaan, siinä ei johtajien mukaan pitänyt löytyä mitään. Syytä epäillä kynnys kuitenkin ylittyi.
Syyteharkinnan aikana syytteitä ei pitänyt tulla, vaan homman piti olla läpihuutojuttu. Syytteet kuitenkin paukahti.
Oikeutta käytiin kolme päivää ja Moven johtajien mukaan syyttäjä Jouni Laiho julisti toiminnan olevan laillista. Tuomiota ei missään tapauksessa tulisi, vaan “Parin viikon sisällä voidaan odottaa päätöstä, ja se tulee olemaan paitsi voitto Movelle niin myös koko verkostomarkkinoinnille.”
Kun tuomio sitten tulikin, kerrottiin että tuomiosta valitetaan hoviin ja jossa ne aivan varmasti kumotaan.
Kun tuomio sitten aikanaan hovissa varmistetaan, niin mitähän herrat sitten keksii? Oikeuslaitos on mätä, tuomarit ja syyttäjät lahjottu?

Vastaukset 7
Vanhimmat
joku meni sitten rekisteröimään nimimerkkini. meniköhän jollain movettajalla hermot? :D
sitten kun tuomio vahvistetaan hovissa niin nämä syytetythän kääntävät sen niinpäin että se oli voitto movelle kun movea ei syytetty. oikeastihan se menee silloin niin, että jokaista värvännyttä voidaan syyttää osallisuudesta rahankeräykseen ja tuomita samasta rikoksesta tienatut rahat valtiolle.
joka tapauksessa kuitenkin palstalle tulee niitä fiksuja aivopestyjä joiden mielestä nyky-move on laillinen vaikka sitähän ei ole vielä edes käsitelty. :D
tuli sitten käytettyä sitä omaa "väärää" nimeä. asialla ei ollutkaan movettaja. pahoittelen väärinkäsitystä. :)
manu totes jo tuomioista että suunta on jo oikea.
Tuota kommenttia voi sitten puolesta ja vastaan puhujat tulkita omalla tavallaan
Esitutkinta -> syyteharkinta -> syyte -> tuomio mm. rahankeräysrikoksesta.
Kyllä se Manu on viisas mies, ihan on oikea suunta. Seuraava askel tässä suunnassa on sitten se hovioikeuden vahvistus käräjäoikeuden langettamalle tuomiolle.
olisiko manu nähnyt sen näin:
esitutkinta -> syyteharkinta -> syyte -> tuomio käräjäoikeudessa -> hovissa menettämisseuraamuksen perusteella koko rikoksella saatu hyöty valtiolla
sen jälkeen:
tienaajaedustajien esitutkinta -> syyteharkinta -> syyte -> tuomio käräjäoikeudessa ennakkotapauksen perusteella -> rikoksella saatu hyöty valtiolle -> ei valituslupaa hoviin
nikkejä oikein urakalla. Näitäkin jota käytän melkein samantien joku rekisteröi. vaikka kirjoittaisin nikisi "että" niin se on tunnin päästä jo rekisteröity.
on tosiaan kansantauti.