Kirjoituspyyntö yläasteen aikana koulukiusatuille

Hei!
Olisitko kiinnostunut jakamaan kokemuksiasi koulukiusaamisesta?
Opiskelen Jyväskylän yliopistossa pääaineenani kasvatustiedettä ja teen kandidaatintutkielmaa, jossa tarkastelen koulukiusaamista koulukiusattujen omien kokemusten kautta.

Pyytäisin kiusaamista yläasteella kokeneita kirjoittamaan otsikosta: Kokemuksiani koulukiusaamisesta yläasteella.
Tarkoituksenani on tutkia yläasteen aikana (joko tällä hetkellä tai joskus aiemmin) koulukiusaamisen kohteeksi joutuneiden kokemuksia. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten kiusatut ovat kokeneet kiusaamisen. Tavoitteena on perehtyä siihen, kuinka koulukiusaaminen on näkynyt viihtyvyydessä ja sosiaalisissa suhteissa koulussa. Tarkastelun kohteena on lisäksi, miten koulukiusaamista on esiintynyt ja miten siihen on puututtu sekä miten kiusaamisen vaikutukset ovat näkyneet elämässä.

Kirjoitelmassa tulisi ilmetä kirjoittajan sukupuoli. Voitte kirjoittaa sähköpostitse tai halutessanne tänne keskustelupalstalle. Kokemuksenne ovat erittäin tärkeitä. Käsittelen kirjoitelmia täysin luottamuksellisesti eivätkä nimet tms. tule kenenkään muun tietoon. Kirjoitelmien toivepituus on noin yksi A4.

Kirjoittamisaikaa on 16.4.2007 saakka.
Kiitos!

Maarit Rantanen
[email protected]
5888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mul ainaki on paljo kokemusta koulukiusaamisest yläasteella. Kirjoitan sulle sähköpostia tän viikonlopun aikaan.

Äänestä

Kokemuksiani koulukiusaamisesta yläasteella

Nyt yläaste on jo ohi (pari vuotta sitte loppui) ja hyvä niin.. En kaipaa sitä aikaa lainkaa. Ala-aste meni hyvin, ei ollu mitään ongelmia. Yläasteella asiat kuitenki muuttu, enkä oikeestaa edes tiedä että miks…Jotenkin kai poikkesin porukasta tai sitten ne ei vaan pitäny musta. Jälkeenpäin olen ajatellut että ehkä ne vaan valitsi mut, kuka muu tahansa olis voinu olla kohteena yhtä hyvin. en tiedä sitte että onko asia näin vai ei.

Kuitenkin eka syksykin yläasteella meni ihan ok, mutta sitte hiljallee alko menee huonommin ja se jatku sit ysin kevääsee asti. Mulla oli yks hyvä kaveri. Ollaan edelleen kavereita. Lähinnä se oli semmosta etttä mua haukuttiin ja kuiskittiin & kerrottiin jotai perättömiä juttuja musta. ja sit mua matkittiin, niinku puhetta ja kävelyä jne..Vaikka ne ei mitenkää varmaa poikkea muiden tavoista kävellä tms. Tietyt ihmiset oli kaikkein pahimpia. Niiden läsnäolokin sai mut tavallaa ahistumaan ja jotenkin pelkäämään, että mitä tapahtuu…Vaikka eihän ne mun kimppuun mitenkää varsinaisesti hyökänny. Ne sai mut jotenki tosi epävarmaksi ja pelkäämään. Kaikkein pahimpia oli ne tunnit joilla olin yksin, ilman mun kaveria. Menin jotenki iha lukkoon ja olin tietty yksin. Enkä edes ole mielestäni mitenkää kovi hiljainen tai ujo. Ns. Kiusaajat ei halunnu olla mun kans tekemisissä mutta en minäkää niiden kanssa. En halunnut edes yrittää ja enkä haluais vieläkään. En kuitenkaa suhtautunu niihin mitenkää kummasti ennen kiusaamisen alkamista, en mielestäni ole kohdellut niitä mitekää ”huonosti”…ei oltu oikeestaa edes kovin paljoa tekemisissä.

Olin aika ulkopuolinen ja en vaan kelvannut mukaan. Tunsin tavallaa koko luokassa oloni jotenki huonoksi tai kai se johtu siitä epävarmuudesta. Että jos nyt teen näin niin mitä siitä seuraa… Välillä teki todellaki mieli jäädä pois koulusta. Onneks mul oli kuitenki mun kaveri joka auttoi. Se sano että ne on kateellisia jostai tai muuten vaan idiootteja. Kyllä se tavallaa helpotti, mutta eihän se sitä poistanut. Oli kuitekin hyvä että oli joku jonka kanssa pystyi puhuun noista jutuista aina välillä. Ihmeellistä on vaan ettei sitä mun kaveria koskaa kiusattu, parempi tietty niin.

En kertonut kiusaamisesta silloin tavallaa kellekää. Kaverini tietty tiesi. Opettajille kertominen tuskin olis auttanut, varmaa pahentanut asiaa. Kotonakaa en viittiny puhua ku ei ne varmaa ois tajunnu asiaa. Haukkuminen, matkiminen jne tuntuu sivusta seuraavasta ihan pikkujutuilta eikä ne oo mitää vakavaa. Mulle ne kuitenki oli. Helposti ajatellaa että eihä se ole edes kiusaamista, MUTTA KYLLÄ SE ON. Ne halus tahallaan aiheuttaa mulle pahaa mieltä ja kai ne sai siitä jotai iloa. En tiiä oisko mun pitäny kestää se sitten paremmin, mutta ei vaa onnistunut. Vaikka ne ei mua hakannu niii kyllä toikin satutti. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu että se vei multa itsevarmuutta ja luottamusta itseen. aina oli arvostelemisen varaa vaikka en aina edes tehny oikeestaan mitään. Piti olla varovainen ja miettiä mitä olis vara tehdä ilman että siihe puututtais tai mulle naurettas ja alettas haukkumaan. Kyllä monena päivänä sai miettiä että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämmöistä...

Tällä hetkellä olen koulussa, jossa mua ei kiusata mitenkää. Ympärillä on uudet ihmiset ja kaikki on iha ok. Edelleen on kuitenkin voimakkaat muistot yläasteelta ja eihän ne koskaa unohdu. Kiusaaminen ei ole vieny multa kuitenkaa mitää luottamusta ihmisiin tai muutenkaa. Olen päättänyt ettei kiusaaminen pilaa mun elämääni. Tai ainakaa tulevaisuuttani. Yläasteen se pilas ja se saa riittää. Vielä mä niille näytän. Yläasteelle en palais tai en ainakaa siihen samaan luokkaan ja en osais olla tekemisissä vieläkään kiusaajien kanssa.. Tuntisin oloni epävarmaksi ja ahdistuneeksi edellee niiden seurassa…

Toivottavasti saat tästä jotai irti. Ja olen muuten tyttö.

Äänestä

Suuret kiitokset kirjoitelmia jo kirjoittaneille!

Kirjoittamisaikaa on aiemmista tiedoista poiketen 23.4.2007 saakka.

Maarit Rantanen

Äänestä
  • Kirjoittamisaika jatkuu vielä viikolla eli aikaa on 30.4. saakka, jos halukkaita kirjoittajia vielä löytyisi.

    Maarit Rantanen

    Äänestä

  • kandityön tekijä kirjoitti:

    Kirjoittamisaika jatkuu vielä viikolla eli aikaa on 30.4. saakka, jos halukkaita kirjoittajia vielä löytyisi.

    Maarit Rantanen

    Kiitos kaikille kirjoittaneille!
    Aurinkoista kevään jatkoa!

    Maarit Rantanen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kandityön tekijä kirjoitti:

Hei!
Olisitko kiinnostunut jakamaan kokemuksiasi koulukiusaamisesta?
Opiskelen Jyväskylän yliopistossa pääaineenani kasvatustiedettä ja teen kandidaatintutkielmaa, jossa tarkastelen koulukiusaamista koulukiusattujen omien kokemusten kautta.

Pyytäisin kiusaamista yläasteella kokeneita kirjoittamaan otsikosta: Kokemuksiani koulukiusaamisesta yläasteella.
Tarkoituksenani on tutkia yläasteen aikana (joko tällä hetkellä tai joskus aiemmin) koulukiusaamisen kohteeksi joutuneiden kokemuksia. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten kiusatut ovat kokeneet kiusaamisen. Tavoitteena on perehtyä siihen, kuinka koulukiusaaminen on näkynyt viihtyvyydessä ja sosiaalisissa suhteissa koulussa. Tarkastelun kohteena on lisäksi, miten koulukiusaamista on esiintynyt ja miten siihen on puututtu sekä miten kiusaamisen vaikutukset ovat näkyneet elämässä.

Kirjoitelmassa tulisi ilmetä kirjoittajan sukupuoli. Voitte kirjoittaa sähköpostitse tai halutessanne tänne keskustelupalstalle. Kokemuksenne ovat erittäin tärkeitä. Käsittelen kirjoitelmia täysin luottamuksellisesti eivätkä nimet tms. tule kenenkään muun tietoon. Kirjoitelmien toivepituus on noin yksi A4.

Kirjoittamisaikaa on 16.4.2007 saakka.
Kiitos!

Maarit Rantanen
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu