http://www.menolippu.fi/tiedotteet.asp
"Euroviisujen välipäiväksi, perjantaille 11. toukokuuta Helsingin Jäähalliin suunniteltu raskaan rockin mammuttikonsertti peruuntuu. Konsertissa oli määrä nähdä Lordi vahvistettuna U.D.O.-yhtyeen solistilla UDO Dirkschneiderilla sekä Bloodpit, Thunderstone ja Carmen Gray.
Peruuntumisen syynä on Lordi-yhtyeen muuttunut aikataulu. Yhtye esiintyy toukokuun alussa Yhdysvalloissa Bamboozle-festivaalilla ja saapuu takaisin Suomeen vasta hieman ennen Euroviisuihin liittyviä harjoituksia. Ennakko-odotuksia kiireisempi harjoitusaikataulu sekä euroviisuihin liittyvät lukuisat erikoistehtävät ovat pakottaneet yhtyeen muuttamaan aikatauluaan, ja Jäähallin konsertti on siksi pakko peruuttaa. Lordin oli lisäksi määrä harjoitella kahden päivän ajan Helsingin Jäähallissa konsertista suunniteltua DVD-taltiointia varten, mutta harjoituksetkin jouduttiin peruuttamaan, mikä esti samalla koko DVD-taltioinnin tekemisen kyseisestä tapahtumasta.
Lordi sekä konsertin järjestäjä pahoittelevat peruuntumista. Liput voi palauttaa lähimpään lippukauppaan tai Menolippuun 11. toukokuuta mennessä."
Noh, valitettavasti nyt kävi näin, ei tämä silti bändin vika ole, aikatauluongelmat ovat syynä.
Täytyy muistaa, että Lordi on varmasti velvollinen esiintymään viisuissa, eli jos viisupomot sanovat, että tulkaa harjoituksiin niin sitten tullaan.
Toivottavastivastaava keikka saadaan järjestettyä Suomessa ennen joulua, jotta dvd saataisiin kauppoihin.
Koko kesä on imua Jenkeissä.
Jäähallin keikka peruttu
,.-,.-,.-,.-
2
308
Vastaukset
- hyvä uutisia:
mölyävät muualla, ja kyllähän maailmaan mölyä mahtuu, ja viita paskaa vetää.
- bunnygirl
Ei Lordin musiikki ole mölymistä ja onhan se hyvä, että he menestyvät muuallakin kuin Suomessa. No joo, en jaksa raivota niille, jotka tulevat tänne haukkumaan Lordia. Mä en ole niiden tasolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1602720
- 2011997
- 711736
- 921648
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91461Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.421457- 781143
- 811060
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes193976