Kansantuomioistuin langetti Moven johdolle vankilatuomion ja liiketoimtakiellon ja 800 000 euroa korvattavaa.
Nyt kun olen lukenut tätä foorumia ei noista tuomiosta ole mitään jälkeä.
Minkälaisella asiantuntemuksella täällä niitä varmoja tuomioita on luettu. Väitettiin että kärjäoikeuskin olisi samaa mieltä kuin tämä foorumin kansantuomioistuin.
Käräoikeuden mukainen tumio taisi olla sakko ja 30 000 euroa korvattavaa. Ei mitään liiketoimintakieltoa, ei edes ehdollista vankeutta, eikä puhettakaan satojen tuhansien korvauksista.
Kuitenkin tuo sama kansantuomioistuin nyt hyrisee onnessaan tuomiosta vaikka
Moven toiminta jatkuu entisellään ja päätekijät ovat vapaalla jalalla.
Käytännössä syytetyt saivat vapauttavan tuomion verrattuna kansantuomioistuimen julistamaan rangaistukseen.
Siis mikä asiantuntemus siinä tämän foorumin tuomiossa oli käytössä?
Nyt kun olen lukenut tätä foorumia ei noista tuomiosta ole mitään jälkeä.
Minkälaisella asiantuntemuksella täällä niitä varmoja tuomioita on luettu. Väitettiin että kärjäoikeuskin olisi samaa mieltä kuin tämä foorumin kansantuomioistuin.
Käräoikeuden mukainen tumio taisi olla sakko ja 30 000 euroa korvattavaa. Ei mitään liiketoimintakieltoa, ei edes ehdollista vankeutta, eikä puhettakaan satojen tuhansien korvauksista.
Kuitenkin tuo sama kansantuomioistuin nyt hyrisee onnessaan tuomiosta vaikka
Moven toiminta jatkuu entisellään ja päätekijät ovat vapaalla jalalla.
Käytännössä syytetyt saivat vapauttavan tuomion verrattuna kansantuomioistuimen julistamaan rangaistukseen.
Siis mikä asiantuntemus siinä tämän foorumin tuomiossa oli käytössä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun Move Networks joutui esitutkintaan, siinä ei johtajien mukaan pitänyt löytyä mitään. Syytä epäillä kynnys kuitenkin ylittyi.
Syyteharkinnan aikana syytteitä ei pitänyt tulla, vaan homman piti olla läpihuutojuttu. Syytteet kuitenkin paukahti.
Oikeutta käytiin kolme päivää ja Moven johtajien mukaan syyttäjä Jouni Laiho julisti toiminnan olevan laillista. Tuomiota ei missään tapauksessa tulisi, vaan “Parin viikon sisällä voidaan odottaa päätöstä, ja se tulee olemaan paitsi voitto Movelle niin myös koko verkostomarkkinoinnille.”
Kun tuomio sitten tulikin, kerrottiin että tuomiosta valitetaan hoviin ja jossa ne aivan varmasti kumotaan.
Kun tuomio sitten aikanaan hovissa varmistetaan, niin mitähän herrat sitten keksii? Oikeuslaitos on mätä, tuomarit ja syyttäjät lahjottu?
Jatkoa: MTV3:n 45 minuuttia ohjelmassa haastateltu Manu Rekola totesi että "suunta on jo oikea".
Riippumatta sinun lainaamasi "kansantuomioistuimen" mielipiteistä näyttää siltä että suunta tosiaankin on oikea:
Esitutkinta -> syyteharkinta -> syyte -> tuomio.
Tuosta on hyvä jatkaa samaan suuntaan.
"Käytännössä syytetyt saivat vapauttavan tuomion verrattuna kansantuomioistuimen julistamaan rangaistukseen."
Niin siis, käytännössähän perustajat TUOMITTIIN RAHANKERÄYSRIKOKSESTA ja markkinointirikoksesta.
että mitä saivat, vaan sitä että mitä virheitä se kansantuomioistuin teki. Arvioikaa ja analysoikaa. Teillä piti olla raskauttavammat todisteet käytössänne kuin kärjäoikeudella.
Ei tuo nokittelu mihinkään vie!
Ei tuomioistuin virheitä ole tehnyt.Se vaan tutkii tarkkaan minkälaisia rikkeitä on tehty.Nyt ei sitten löytynyt kun nuo kolme.Vaikka lähes jokainen näkee että toiminnassa on huijauksen makua ,niin silti siihen ei voi puuttua koska se on toteuttu niin että se ei oikeastaan riko lakia.
Tuomiothan noudattaa normaalia suomi-linjaa.
Ja mitä "kansantuomioistuimesta"voi sanoa? Ei mitään.Ei mitään merkitystä.
wittu, kansa, eli meidän edustajat päätti ne lait joiden perusteella move networksin perustajajäsenet tuomittiin useasta tällä palstallla mainitusta rikoksista. Vitamiinikauppiaille tsemii! Kai te konsultit jotai muutaki myytte?
Samat kysymykset sinne suuntaan, eli täällä movettajat väittivät koko saman ajan, että kaikki on kunnossa. Oliko?
Minkälaiseen asiantuntemukseen perustui edustajien toiminta?
"Kuitenkin tuo sama kansantuomioistuin nyt hyrisee onnessaan tuomiosta vaikka
Moven toiminta jatkuu entisellään ja päätekijät ovat vapaalla jalalla."
Ainoa virhe minkä oikeus teki. Tuon tyyppiset tapaukset kuuluvat pois yhteiskunnan seasta.
"Käytännössä syytetyt saivat vapauttavan tuomion"
Mielestäni tuomiot kuvaavat vain sitä, että movessa on kysymys niin pienestä puuhastelusta, että isompiin tuomioihin ei ollut mahdollisuutta.
Siis mikä asiantuntemus movettajilla on/oli käytössä?
Näiden perään, jotka langettivat vapauttavan tuomion...
Olin moven oikeudessa katsomassa
Kirjoittanut: asjgkajdfslgkjaödflg 17.3.2007 klo 11.05
ja erikoisinta oli, että kun aloituspaketti tai miksi sitä ikinä kutsutaankin oli puheen aiheena kävi ilmi seuraavaa. Syyttäjä väitti paketin arvoksi n. 200-euroa. Mutta hänellä oli vain väite. Eli yhtään todistetta ei ollut. Väite perustui Jouni Laihon kertomukseen. No Jouni Laiholla ei ollut mitään todistetta vaan tämä perustui kun jotkut kansalaiset olivat soittaneet hänelle ja kertoneet paketin arvoksi 200-euroa. Move taas toimitti todisteeksi selkeät vertailuhinnat identtisiin tuotteisiin esi. stocmann, akateeminen kirjakauppa jne. Shimanon entinen maajohtaja sekä suomen polkupyöräunionin hallituksen jäsen todisti pyörän todellisen arvon ja lehden kustantajan edustaja lehden hinnan. Eli syyttäjällä pelkkä väite, mutta ei todisteita. Movella taas todisteetn. Melko erikoista toimintaa syyttäjältä. VV jopa kommentoi poliisitutkintaa oikeudessa kysymällä, että miksi ihmeessä esitutkintaa suorittanut poliisi ei vaivautunut selvittämään paketin arvoa?
Faktat kuitenkin hävisivät väitteille.
Ihmeellistä toimintaa oikeudelta. Tuomiovallan käyttö pitäisi perustua faktoihin.