PIRKANMAA EI KELPAA

kertoo oikeiston pää-äänenkannattaja Aamulehti tänään pitkänäperjantaina. Eivät kelpaa nyt Kokoomuksen kärjet, tuomittu Harri Jaskari, vielä tuomiotaan odottava Kimmo Sasi tai kukaan muukaan ja ovat sentään olleet luomassa kykypuolueen ohjelmia ja tekemässä keskustan kanssa jopa yhteistyösopimusta, joka nyt sitten kukkii kuin nokkonen pihan perällä.

Ei ole ministeriainesta toteaa Aamulehti ja kertoo sitten vian olleenkin Jukka Kustaanpojassa, joka ei kyllä ole syntyperäinen Pirkanmaalainen lainkaan. Jukka olisikin varmaan kelvannut aikoinaan, jos olisi pysynyt samassa vaalipiirissa Kanervan ja sen pylväspyhimys Saulin kanssa. Varsinais-Suomesta kun ei ole koskaan tullut mitään erityisen hyvää Suomella. Panivat edellisenkin Kokoomusjohtajan Brysseliin, kun puhui hervottomia ja ei osannut puhua kokoomuslaista aatetta oikeassa järjestyksessä niinistöläisittäin korostaen.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


autuas1 kirjoitti:

kertoo oikeiston pää-äänenkannattaja Aamulehti tänään pitkänäperjantaina. Eivät kelpaa nyt Kokoomuksen kärjet, tuomittu Harri Jaskari, vielä tuomiotaan odottava Kimmo Sasi tai kukaan muukaan ja ovat sentään olleet luomassa kykypuolueen ohjelmia ja tekemässä keskustan kanssa jopa yhteistyösopimusta, joka nyt sitten kukkii kuin nokkonen pihan perällä.

Ei ole ministeriainesta toteaa Aamulehti ja kertoo sitten vian olleenkin Jukka Kustaanpojassa, joka ei kyllä ole syntyperäinen Pirkanmaalainen lainkaan. Jukka olisikin varmaan kelvannut aikoinaan, jos olisi pysynyt samassa vaalipiirissa Kanervan ja sen pylväspyhimys Saulin kanssa. Varsinais-Suomesta kun ei ole koskaan tullut mitään erityisen hyvää Suomella. Panivat edellisenkin Kokoomusjohtajan Brysseliin, kun puhui hervottomia ja ei osannut puhua kokoomuslaista aatetta oikeassa järjestyksessä niinistöläisittäin korostaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu