Surullista

En tiedä minne palstalle tämä kuuluisi, mutta joka tapauksessa.

Tapailtu miehen kanssa puoli vuotta, kaikki muu toimii paitsi seksi. Molemmilla ilmeisesti kovia paineita kasautunut niistä kerroista, jolloin ei olla saavutettu huippua tai jopa miehellä ilmennyt erektio-ongelmia. Tämä erinäisistä ongelmista kasaantunut vyyhti on johtanut siihen, että suhteesta puuttuu seksi tai sen yritykset johtavat aina pettymykseen. Muut asiat kuten läheisyys, suuteleminen, yhdessä olo jne. toimivat. Muutenkin mies vaikuttaa kaikin puolin sopivalta, enkä oikein ymmärrä miten ongelmat ovat syntyneet.

Kysymys kuulu kannattaako tälläiseen suhteeseen vielä yrittää panostaa? Vai enteileekö tämän lopun alkua? Onko karu tosiasia, ettei seksi toimi kaikkien ihmisten välillä?
1882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi että mene yhdessä terveyskeskukseen ja pyydä Viagra (Ciallis) reseptiä? On yleistä, että uudessa suhteessa ere pettää paineiden ja jännityksen vuoksi. Sininen (tai keltainen) pilleri huuleen ja epäonnistumista ei tarvitse pelätä. Voisin vaikka lahjoittaa teille yhden tabun jotta pääsisitte alkuun mikäli se olisi laillista.

Btw: Et voi naisena täysin ymmärtää minkälaisen paineen mies voi itselleen tästä asiasta kehittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sadtoo kirjoitti:

En tiedä minne palstalle tämä kuuluisi, mutta joka tapauksessa.

Tapailtu miehen kanssa puoli vuotta, kaikki muu toimii paitsi seksi. Molemmilla ilmeisesti kovia paineita kasautunut niistä kerroista, jolloin ei olla saavutettu huippua tai jopa miehellä ilmennyt erektio-ongelmia. Tämä erinäisistä ongelmista kasaantunut vyyhti on johtanut siihen, että suhteesta puuttuu seksi tai sen yritykset johtavat aina pettymykseen. Muut asiat kuten läheisyys, suuteleminen, yhdessä olo jne. toimivat. Muutenkin mies vaikuttaa kaikin puolin sopivalta, enkä oikein ymmärrä miten ongelmat ovat syntyneet.

Kysymys kuulu kannattaako tälläiseen suhteeseen vielä yrittää panostaa? Vai enteileekö tämän lopun alkua? Onko karu tosiasia, ettei seksi toimi kaikkien ihmisten välillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu