Olen itse aloittanut sepramin 3 päivää sitten, 10mg oli aivan liikaa minulle ja sain kaikki oireet ja olin aivan horoksessa. Otin tänään vain 5mg ja on parempi olo. Haluisin kuitenkin tietää niistä positiivisista kokemuksista joita ihmisillä on ollut sepramin ja paniikkihäiriön kanssa. Minulle tämä alku vaihe on aiheuttanut pahat paniikki kohtaukset ja lääke on vain mielestäni pahentanut tilaani. Kuka on oikesti tästä parantunut???
Positiivisiä kokemuksia kokemuksista?
pelkääjä
9898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
....tuskin kukaan. Itse syön Sepramia 40 mg/vrk ja paniikkikohtaukset ovat suunnilleen kadonneet.
Muistathan, että lääke alkaa vaikuttaa vasta noin neljä viikkoa sen käytön aloittamisesta - jos annos on riittävä.
seroxatia 60 mg vuorokaudessa, maksimimäärän siis. paniikit ovat jotenkin hallinnassa. sulla lienee liian pieni lääkitys.
Mulle Cipralex oli TOSI hyvä lääke! Söin sitä n.3vuotta, annostus vaihteli 5mg-20mg välillä. Nyt oon lopettamaisillaan, enää en oo ottanu ees joka toinen pvä 5mg tablettia. Mutta paniikkioireet loppu aika Cipralexin alussa, elämänlaatu parani.. En oo vaan uskaltanu lopettaa, ettei oireet alkais uudestaa..
söin sepramia 2003-2004. alussa paniikit paheni ihan hulluks, yöt oli tosi pahoja. mut ne poistui ku oli menny 2-3viikkoa. pyydä rauhoittavia rinnalle. ne auttaa ton alun yli. ota mahdollisimman pientä annosta alussa ja lisää vähitelleen. eikö lääkärisi kertonut että juuri noin käy aina melkein kun paniikista kärsivä aloittaa lääkityksen?
Täällä on yksi 17v tyttö, jolla on kokemuksia sepramin käytöstä. Söin sitä aluksi 10 mg 1 tabl. päivässä pahaan paniikkihäiriöön. Se auttoi ihan hyvin noin vuoden, mutta sitten se helvetti taas alkoi ja annosta nostettiin vähän. Taas meni paremmin noin puolivuotta ja sitten päätin "fiksuna ihmisenä" lopettaa koko lääkityksen. Ja mitä siitä seurasi... Suoranainen helvetti jota kesti monta kuukautta. Olin jumissa kotona ja pääsin hädin tuskin omaan pihaan haukkaamaan raitista ilmaa. Vaivuin ihan toiseen maailmaan. Mulla oli tosi pelokas ja jännittyny olo. Vihdoin uskaltauduin autoon ja sitten suoraan psykiatriselle, jossa määrättiin heti sepramia 20 mg 1. tabletti päivässä ja vielä pahaan ahdistukseen risperdal 1 mg 1 tabletti päivässä. Se auttoi pahenpaan tuskaan, mutta lääkitystä lisättiin vielä niin että jouduin syömään 20 mg sepramia 2 tablettia päivässä ja risberdalia 1 mg 2 tablettia päivässä. Kävin terapiassa psykiatrisella polilla ja lisäksi yksityisellä kognitiivisessa terapiassa. Siinä meni koko vuosi, mutta lääkkeiden ja terapian avulla avautui taas uusi maailma ja pikkuhiljaa uskalsin mennä taas bussiin ja junaan, sekä yöpyä vieraissa paikoissa. Kognitiivisessa opin rentoutumaan ja torjumaan sen avulla kohtaukset ja silloin sen terapian tehtävä oli suoritettu ja psygologi päätti lopettaa sen. Pikkuhiljaa olen vähentänyt lääkitystä ja nyt sepram annostus on vielä sama mutta rispardaalia otan enää puolikkaan tabletin päivässä. Käyn edelleen psykiatrisella polilla ja lisäksi olen tämän kevään käynyt aivan ihanassa vertaistukiryhmässä, jossa ihmiset kärsivät samoista ja joskus vähän erilaisistakin ongelmista. Seiltä olen saanut tosi hyviä kavereita ja todella tehokasta terapiaa. Nyt voin taas nauttia elämästä. On ihanaa tuntea olevansa taas vapaa ja saada nauttia taas kaikista asioista, ilman että pelko takertuu kurkkuun. Ainakin nyt asiat ovat hyvin ja toivon että tämä jatkuu. 8 vuotta olen kärsinyt näistä ongelmista, mutta nyt olo tuntuu todella vahvalta. Toivon että sinä, ja kaikki näistä ja miksei muistakin ongelmista kärsivät pääsisivät ongelmiensa herraksi. Tämä ei todellakaan ole mikään mukava vaiva, mutta itse olen oppinut paniikkihäiriöni kanssa, että kannattaa taistella, aina näistä ongelmista selviää! Kauniita kevätpäiviä kaikille! :)
mulla on tosi paha ahdistus ja pelko päällä. ollu nyt tammikuun lopusta. välillä helpottanut välillä pahentunut. nyt taas tosi pahana ku jännitän tulevaa. kahden viikon päästä pitää olla yksin kun kulta lähtee hautajaisiin yli 200km päähän. en pysty menee mukaan, mut en pysty jäämäänkään. oon iha umpikujassa itseni kanssa. haluaisin vaan nauttia elämästä taas, niiku ennenki.
alunperin mul oli paniikki 2002.. mut se tosiaan helpotti ku 2003 aloitin lääkkeet. yli 3 vuotta ilman kohtauksia ja ahdistusta.
Toi umpikujassa oleminen on tosi kamalaa. Kannattaa edetä pikkuhiljaa. Mennä ensin vaikka vaan pyöräilemään vaikka ihan kodin lähelle ja sitten pikkuhiljaa vaan isontaa "reviriiään". Joka päivä ottaa itselleen uuden haasteen ja yrittää toteuttaa sen vaikka tuntuis kuinka pahalta. Itsekkin otin haasteeksi polkea kylän ympäri ja matkalla iski paniikki, mutta poljin hammasta purren ja ajattelin, että nyt vaikka kuolen mieluummin kun luovutan ja käännyn takas. Mä pystyin pyöräileen haasteeni loppuun ja siitä tuli aivan uskomattoman hyvä olo. Joten askel kerrallaan ja joka päivälle uus haaste, vaikkei se olis kun 10 m. pitemmälle kun edellispäivänä. Tsemppia sulle! :)
joo.. niihä se vaa pitäis tehdä. mut mul on sellainen tilanne et tasan kahden viikon päästä pitäis pystyä olemaan yksin pe-la. tai ehkä jopa pe-la-su. ku kulta on poissa. kaukana. reissussa. tai no hautajaisissa. ja se tuntuu mahdottomalta. en tiedä miten selviin. kauhee ahdistus velloo päässä. onks sul vaa ollu paniikkeja vai onks ollu sellasta pidempään kestävää ahdistuneisuutta?
No se on kyllä vähän vaikeeta jos se on jo kahen viikon päästä. Olisko sulla mitenkään mahdollista päästä jonkun tutun luokse siks aikaa?... Vai tuntuuko kotoo lähteminen tosi vaikeelta? Mulla on ollu kanssa koko viime kesän kestänyt ahdistus ja ihan kauheita mielialan vaihteluita! :( Joskus aamuisin kun heräsin, olin niin ahdistunu, että äiti olis lähteny kiikuttaan mua terveyskeskukseen, mut en mä sinnekään pystyny lähteen... :( Itkin lähes taukoomatta noin kuukauden ja sit se alko helpottaan, kun aloin asettaan itselleni haasteita :) Mutta se on kyllä totta, ettei kahdessa viikossa pysty mitenkään tekemään ihmeitä. Mutta tosiaan, jos pystyt niin mee jonkun luokse siks aikaa kun kultas on poissa. Vaikka venhempies... Vanhemmat on mulle ainakin ollu aina tosi suuri tuki.