itsemuhan tehneen läheiset

Siinähän tuo on aika mennessään kulkenut. Yksi lensi yli käen pesän.

Siskoni teki itsemurhan viime syksynä. Seurasin siskoni "oireilua" vierestä ja yritin auttaa. Olin varautunut hänen kuolemaansa mutta silti se sattui ja kovasti. Alussa tuli itkettyä viikoittain. Odotin vain sellaista päivää/viikkoa milloin en olisi itkenyt. Nyt siitä on melkein 7kk. Joskus ahdistaa todella paljon, jos jään ajatusteni vangiksi. Miksi? Entä jos olisin sattunut paikalle? jne... Siskoni oma valintahan se oli, mutta jos jossain tuolla vielä nähdään, niin lyön ja kovaa!

Itselläni ei ole päällimmäisenä murheena se miten kuolema tapahtui,vaan se ettei tytärtäni enää ole.Toki itsemurhan tehneen äitinä tunnen syyllisyyttä ja epäonnistumista,paljon kysymyksiä:mikä meni pieleen,miten olisin voinut toimia toisin?Kohta vuosi tapahtumasta,enkä voi sanoa selviänkö vai en.Hetki kerrallaan,tulevaisuuden suhteen ei ole minkäänlaisia visioita,ajatuksia,haaveita,toiveita,päämääriä,ei mitään.Tosin joskus en oikeasti ymmärrä tapahtunutta ja odotan tyttäreni palaavan jonain päivänä.Olen äärettömän surullinen ja kaipaan häntä joka hetki,sattuu,ahdistaa,tosi vaikeata.

Kuten edellinen vastaaja sanoi ettei tiedä selviääkö vai ei.. Se on totta... Monelle ihmiselle kuolema ja tappaminen sattuu erilailla. Oma paras ystäväni teki itsemurhan 2 vuotta sitten. Siinä meni monta viikkoa pelkästään itkien ja ystävää kaivaten ja odottaen koska hän soittaa. Ei sitä osannut ymmärtää että hän oli pois vaikka hyvästit olikin jätetty. Itse masennuin todella pahasti ystäväni menetyksestä. En luottanut enää ihmisiin ja aloin kirjottamaan itse tuhoisia asioita(runoja ja novelleja). Sulkeuduin täysin ja jäin yksinäisyyteen. Se ei ole hyvä asia... Sillon olin hiukan alle 15 vuotta kun ystäväni lensi pois. Ja nuorena tyttönä otin sen raskaasti. Loppujen lopuksi avun huutona meinasin riistää itseltäni hengen mutta jotenkin ihmeen kaupalla selvisin siitä. Sen jälkeen ystäväni äiti alkoi pitää minuun yhteyttä paljon. Pitämään minua kuin vara tyttärenä. Ystäväni huone on vieläkin olemassa. Sama sisustus ja hiukan sama tuoksu mikä silloinkin oli. Siellä käyn vieläkin ja istun lattialla ja muistelen häntä ja itkenkin välillä ikävääni. Eli itsumurhan tehneen läheisenä ystävänä voin sanoa että se sattuu kauan ja silloin ei saa jäädä yksin pitää pystyä puhumaan ja pyytämään apua huonoon oloon. Mutta jos itse olet tälläinen itsemurhan tehneen läheinen niin toivotan jaksamista ja katse huomiseen.