Isäni kielsi uskonsa n. 6-7vuotta sitten.
Äiti kerran kysyi häneltä, minkä takia isä ei enää halua olla uskomassa.
Ja iskä vastas näin: Ei se ole halusta kiinni. Kaikille ei vain ole suotu sitä armolahjaa.
Isäki, ku on ollu koko ikänsä uskomassa, kertaakaan sitä kieltämättä. Eli tuolloin 35-37v.
Ei ole siis todellakaan varmaa sekään, pysyykö uskomassa, vaikka kuinka haluais. Tällaisia todisteita on paljon, tämä vain yksi esimerkki. Kosketti vain todella läheltä, kun oli oma perheenjäsen, oma isä.
Että ei sitä halulla taivaaseen päästä. Pelkästään. Kyllä täytyy olla se armolahja Jumalalta saatu.
Äiti kerran kysyi häneltä, minkä takia isä ei enää halua olla uskomassa.
Ja iskä vastas näin: Ei se ole halusta kiinni. Kaikille ei vain ole suotu sitä armolahjaa.
Isäki, ku on ollu koko ikänsä uskomassa, kertaakaan sitä kieltämättä. Eli tuolloin 35-37v.
Ei ole siis todellakaan varmaa sekään, pysyykö uskomassa, vaikka kuinka haluais. Tällaisia todisteita on paljon, tämä vain yksi esimerkki. Kosketti vain todella läheltä, kun oli oma perheenjäsen, oma isä.
Että ei sitä halulla taivaaseen päästä. Pelkästään. Kyllä täytyy olla se armolahja Jumalalta saatu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...omasta kokemuksesta voin sanoa, että tekee tosi kipeää ja ei tahdo käsittää millään sitä, että omalta aviomieheltäni otettiin uskon lahja pois. Kun vaan itse säilyisi uskomassa ja lapsetkin saisivat juurtua Jumalan valtakuntaan, se on hiljainen rukoukseni. Ja kunpa vielä miehenikin löytäisi tien takaisin armovaltakuntaan.
Ja meillä on samanlaiset hiljaiset rukoukset oman itsemme, isämme ja koko perheen puolesta.
kavi juuri noilla aloituksessa mainitulla ikavuosilla samalla tavalla. Joku toinen asia kuin sydamen usko alkoi tuntua tarkealta, makealta. Seppo Lohi maaliskuussa Helsingissa pitamassaan alustuksessa mainitsikin, etta jos omalletunnolle alkaa kertya jotakin vierasta tavaraa, Jeesus on ensimmainen, joka sielta joutuu lahtemaan.
Minullakin vain kuoli halu olla osallisena Kristuksen ruumiissa. Itse asiassa kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin yritin repia itseani irti Jumalan valtakunnasta. Ne olivat kaikkein vaikeimpia vuosia elamassani. Kukaan laheisista eika muistakaan kristityista ei mitenkaan painostanut taikka uhkaillut taikka pelotellut minua. Sain ola ihan omassa (vaarassa) rauhassani, mutta eihan minulla mitaan rauhaa ollut.
Ei ollut helppoa alistua taas armon kerjalaisen paikalle. Ainakaan se ei ollut helppoa omalle turmeltuneelle lihalle. Aloittaja on oikeassa, etta on suurta Jumalan armoa, jos Jumala vaikuttaa suostuvaisen mielenkin, etta ottaisimme vastaan tyhman evankeliumin.
Vain syntihan se erottaa ihmisen Jumalasta. Me synnin turmelemina ja sielunvihollisen pettamina ihmisina saatamme olla niinkin taitavia, etta selittelemme, etta eihan meilla nyt juuri mitaan kummoisia syntejakaan ole, ja pannaan sitten Jumalan syyksi, etta kun se mokoma ei anna meille tata armolahjaa. Iankaikkisuuden rajalla ihminen kuitenkin Jumalansa kanssa kahden ja silloin olemme julki ja paljaat.
V.lestadiolaisen herätysliikkeen jättämisen syy vaihtelee. Itselleni syy on v.lest.-liikkeen epäraamatullisuus. Kun oppi on väärä, se johtaa kristillisyyden vastaisiin kieroontumiin, kuten evankeliumin ehdollistamiseen. Se on yksi vl-ajattelun kieroimpia seikkoja. Harhainen opetus on johtanut myös laajaan kaksinaismoralismiin ja teeskentelyyn. En voinut olla mukana sellaisessa. Omatunto siitä tuli kipeäksi.