Olen jo pitkään ihmetellyt miksi esim. Urheiluruudussa sanotaan aina kun HPK ja Ilves/Tapppara pelaavat että ottelussa pelataan Hämeen herruudesta vaikka Ilves/Tappara ei ole Hämeeseen kuuluneet enää 10:een vuoteen. Täällä se tiedetään mutta muualla Suomessa elää sitkeässä harhaluulo että Tampere on Hämäläinen kaupunki. Tampere ja koko Pirkanmaa on jättänyt hitaan hämäläisyyden kauas menneisyyteen ja katsoo kohti Pirkanmaalaista tulevaisuutta.
Tampere ei ole Hämettä
16
3802
Vastaukset
- Melkein uskotaan
Tamperelaiset ovat paljon hidasälyisempiä kuin hämeenlinnalaiset. Teillä tyhmistetään porukka lapsesta alkaen. Olen nähnyt kaupungilla paljon lapsilleen niin typerästi rähjääviä vanhempia, että se pilaa takuulla lasten luonteen.
- sen että
väestöliiton ja poliisin tekemän tutkimuksen mukaan Hämeenlinnassa esiintyy eniten insestiä väkilukuun suhteutettuna. Mutta Teillähän ollaankin tunnetusti lapsirakkaita.
- vaan teitä järkevämpi savol...
sen että kirjoitti:
väestöliiton ja poliisin tekemän tutkimuksen mukaan Hämeenlinnassa esiintyy eniten insestiä väkilukuun suhteutettuna. Mutta Teillähän ollaankin tunnetusti lapsirakkaita.
Valitsin hämeenlinnan vertaukseksi lähinnä siksi, kun ihmiset eivät kertomastasi huolimatta vaikuta niin hidasälyisiltä kuin tamperelaiset. NO verrataan sitten lahtelaisiin tai turkulaisiin. Kummassakin kaupungissa ihmiset ovat terävä-älyisempiä kuin tamperelaiset. Toivottavasti ne eivät keiku vastaavan tilaston kärkijoukossa.
Noissakaan kaupungeissa on ole huomannut vastaavaa lapsille rähjäämistä julkisilla paikoilla. - hidasälyisyyden
jo näiden kahden kaupungi koossa ja toimeliaisuudessa. Hämeenlinna on kahden yliopiston kaupunki, Suomen toiseksi suurin, elinkeinoelämältään vilkas ja tutkimusten mukaan valtakunnan vetovoimaisin. Toista se on Tampere, joka on kuihtuva pikkukaupunki, jolla on mukava historia, mutta ei juuri tulevaisuutta.
- Anonyymi
hidasälyisyyden kirjoitti:
jo näiden kahden kaupungi koossa ja toimeliaisuudessa. Hämeenlinna on kahden yliopiston kaupunki, Suomen toiseksi suurin, elinkeinoelämältään vilkas ja tutkimusten mukaan valtakunnan vetovoimaisin. Toista se on Tampere, joka on kuihtuva pikkukaupunki, jolla on mukava historia, mutta ei juuri tulevaisuutta.
Tämä kommentti ei osoittautunut kovin paikkaansa pitäväksi! :D terveisiä Suomen vetovoimaisimmasta kaupungista!
- mitenkään.....
Pirkanmaa on keksitty, keinotekoinen alue. Ei historia sellaista ole koskaan tuntenut. Pelkästään kaupallinen jutska.
Tampere ei tosin kyllä ole alunperin Hämettäkään!!! Tiedättekö, että ehkä vanhin Hämeen ja Satakunnan raja on mennyt Tammerkoskessa. Tampereen kaupunki on siten ollut alunperin Pohjois-Satakuntalainen kaupunki.
Se vaan tiedoksi. Nytkin Tampere jakaantuu siten kahden historiallisen, eri maakunnan alueelle.- oli syntynytkään asuttivat
paikkaa lappalaiset. He kalastelivat ja elelivät onnellisina Tampereen seudulla.
Sitten tulivat itsekkäät ja röyhkeät suomalaiset etelästä ja valloittivat lappalaisten hallitsemat alueet.
Lappalaiset perääntyivät kas kun heidän elämäänsä ei juuri sodat ja tappelukset kuuluneet.
Nyt sitten seudulla asustelee noita tamperelaisia ja muitakin röyhkimyksiä.
Lappalaiset on ajettu Lappiin aina käsivarteen asti.
Siellä heitä elelee vielä pieni joukko hoitaen porokarjaansa tuntureilla ja vähän alampanakin.
Hienoa joukkoa lappalaiset ovat. - Masa.
"Tampere ei tosin kyllä ole alunperin Hämettäkään!!! Tiedättekö, että ehkä vanhin Hämeen ja Satakunnan raja on mennyt Tammerkoskessa."
On se läänien raja siinäkin mennyt, mutta vielä aikaisemmin se meni Kangasalan ja Pälkäneen välissä. Vesilahti ja Lempäälä kuuluivat Ylä-Satakuntaan, mutta nykyisen Valkeakosken seutu Hämeeseen. - tulee muuttumaan
Masa. kirjoitti:
"Tampere ei tosin kyllä ole alunperin Hämettäkään!!! Tiedättekö, että ehkä vanhin Hämeen ja Satakunnan raja on mennyt Tammerkoskessa."
On se läänien raja siinäkin mennyt, mutta vielä aikaisemmin se meni Kangasalan ja Pälkäneen välissä. Vesilahti ja Lempäälä kuuluivat Ylä-Satakuntaan, mutta nykyisen Valkeakosken seutu Hämeeseen.Kohta on Hämeenlinnakin Pirkanmaata tai sitten Uuttamaata. Jos Riihimäen seudun kuntien ja Hyvinkään yhdistyminen toteutuu ne siirtyy Uudellemaalle. Jäljelle jäävä tynkä Kanta-Häme on sen jälkeen asukasmäärältään niin pieni alue ettei enää omillaan pärjää.
- Perustaisto
tulee muuttumaan kirjoitti:
Kohta on Hämeenlinnakin Pirkanmaata tai sitten Uuttamaata. Jos Riihimäen seudun kuntien ja Hyvinkään yhdistyminen toteutuu ne siirtyy Uudellemaalle. Jäljelle jäävä tynkä Kanta-Häme on sen jälkeen asukasmäärältään niin pieni alue ettei enää omillaan pärjää.
Tämä meni ihme vääntämiseksi jostain naurettavista hallintokukkasista. Vaikkapa Pirkanmaan liitto (yäk!) on aivan yhtä tyhjän kanssa ihmisten identiteetin muodostamisessa.
Tamperelaiset ovat hämäläisiä. - mistään lää-
Masa. kirjoitti:
"Tampere ei tosin kyllä ole alunperin Hämettäkään!!! Tiedättekö, että ehkä vanhin Hämeen ja Satakunnan raja on mennyt Tammerkoskessa."
On se läänien raja siinäkin mennyt, mutta vielä aikaisemmin se meni Kangasalan ja Pälkäneen välissä. Vesilahti ja Lempäälä kuuluivat Ylä-Satakuntaan, mutta nykyisen Valkeakosken seutu Hämeeseen.ninrajasta vaan ikivanhasta maakuntarajasta, joka on mennyt Tammerkoskessa. Läänejä ei silloin ollut vielä keksittykään.
Läänien rajoja on voitu vedellä miten tahansa. - Masa.
mistään lää- kirjoitti:
ninrajasta vaan ikivanhasta maakuntarajasta, joka on mennyt Tammerkoskessa. Läänejä ei silloin ollut vielä keksittykään.
Läänien rajoja on voitu vedellä miten tahansa.Se ikivanha maakuntaraja meni kyllä Kangasalan ja Pälkäneen välissä, kuten tästä kartasta näkyy.
http://jares.ktweb.fi/viirit/suomen_historialliset_maakunnat.htm - täällä yl-
Masa. kirjoitti:
Se ikivanha maakuntaraja meni kyllä Kangasalan ja Pälkäneen välissä, kuten tästä kartasta näkyy.
http://jares.ktweb.fi/viirit/suomen_historialliset_maakunnat.htmhäällä on ollut vähän niinkuin veteen piirretty viiva. Ei se ole ollut yksiselitteisesti tai jotenkin virallisesti missään määritelty.
Pätevin ja tunnustetuin muinainen maakuntaraja on kuitenkin ollut Tammerkoskessa. Kyllä toisenlaisiakin karttoja löytyy mutta niillä voi heittää vaikkapa sorsaa tai muuta vesilintua. - näkyy niin
Masa. kirjoitti:
Se ikivanha maakuntaraja meni kyllä Kangasalan ja Pälkäneen välissä, kuten tästä kartasta näkyy.
http://jares.ktweb.fi/viirit/suomen_historialliset_maakunnat.htmsiitä ei kyllä näy yhtään mitään. Miten siitä luet missä ovat nykyinen Kangasala ja Pälkäne.
Tuskin kukaan muu sitä näkee, ei kartan piirtäjäkään. Kangasala on aina ollut Hämettä ja Tammerkosken itäpuoli myös. - Masa.
täällä yl- kirjoitti:
häällä on ollut vähän niinkuin veteen piirretty viiva. Ei se ole ollut yksiselitteisesti tai jotenkin virallisesti missään määritelty.
Pätevin ja tunnustetuin muinainen maakuntaraja on kuitenkin ollut Tammerkoskessa. Kyllä toisenlaisiakin karttoja löytyy mutta niillä voi heittää vaikkapa sorsaa tai muuta vesilintua."Kangasala on aina ollut Hämettä ja Tammerkosken itäpuoli myös."
No, anna sitten jotain lähteitä väitteittesi tueksi.
"Tähän historialliseen Satakunnan maakuntaan luetaan kuuluvaksi koko Kokemäenjoen vesistöalue (Kuva 5). Pohjanmaan vastaisina rajapitäjinä ovat nykyiset Merikarvia, Honkajoki, Karvia, Kihniö, Virrat ja Ähtäri. Hämettä vastaan ovat Multia, Keuruu, Kuorevesi, Längelmäki, Eräjärvi, Kuhmalahti ja Kangasala. Etelärajalla sijaitsevat nykyiset Lempäälän, Vesilahden, Punkalaitumen, Loimaan, Säkylän ja Honkilahden kunnat sekä Rauman maalaiskunta, joka nykyään on liitetty Rauman kaupunkiin (Jokipii 1958)."
http://www.pori.fi/kirjasto/julkaisut/gradut/tomberg.html
- Anonyymi
Totta. Ei ole Hämettä. Moni jakaa edelleen internetissä tietoa että Tampere kuuluisi Hämeeseen, kun eivät paremmasta tiedä. Joku osa oli Hämettä ja se meni.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama535278Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä774266Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve843787Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742760Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1632621Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta702448Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282395Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792219- 1491863
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko421606