Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimo näytti

Olipas meillä tapahtuma pääsiäisenä.
Tuli oltua vaimon kera laivalla.
Yökerhossa tutustuttiin Oululaiseen kaveriin.
Illan mittaan tuli juttua seksistäkin ja kehuttua vaimon suihinotto taitoa.
Hän pitää valtavasti suuseksistä ja jotenkin asia kääntyi silleen, että vaimoni piti todistaa taitonsa. Menimme kolmestaan laivan kannelle.
Katsoin vierestä, kun vaimo suuteli miestä seksikkäästi.
Hiljalleen avasi miehen housut ja polvistui hänen eteensä. Kaivoi aika ison kalun esille ja suuteli kalun vartta. Hellästi leikitteli kielellä terskan tyvestä. Imi ja nuoli kalua antaumuksella. Näin vaimoni ilmeestä, että hän tosiaankin nautti käsitellä tuota vierasta kalua.
Otti kyrvästä kunnon otteen ja runkkasi kiihottavalla ilmeellä välillä vilkaisten minua.
Näytti kuin vaimoni olisi taistellut kalun kanssa... kunnes runkkaamisen tahti kiihtyi hurjaksi. Vaimo väisti äkkiä ja inahti kun kaverilta pääsi pitkässä kaaressa tavaraa laivan kannelle.
Palasimme yökerhoon ja vieras mies oli aivan otettu tapahtuneesta ja täytyy myöntää, että oli kiihoittavaa katsoa vierestä. Totesimme, että suuseksi on yksi ihanimmista...
45564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu hyvää teki mutta opettaisit vaimos imemään kunnolla eikä sellaista lehmän kielen lätinää ...
Piti oikein ajatella kunnolla omaa muijaa niin laukesin .... koska uudestaan

Äänestä
  • Hänellä ei ollut vaimoa.
    Heh, sinusta huokuu kateus.
    Hyvät jatkot sinulle ja koeta pärjäillä.
    Mia ;)

    Äänestä

Toivottavasti mulle myös tapahtuis joskus tuollattii. Nam!

Äänestä
  • laivalle ja nappaat jonkun miehen kannelle ja peli esiin jne....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taitonsa kirjoitti:

Olipas meillä tapahtuma pääsiäisenä.
Tuli oltua vaimon kera laivalla.
Yökerhossa tutustuttiin Oululaiseen kaveriin.
Illan mittaan tuli juttua seksistäkin ja kehuttua vaimon suihinotto taitoa.
Hän pitää valtavasti suuseksistä ja jotenkin asia kääntyi silleen, että vaimoni piti todistaa taitonsa. Menimme kolmestaan laivan kannelle.
Katsoin vierestä, kun vaimo suuteli miestä seksikkäästi.
Hiljalleen avasi miehen housut ja polvistui hänen eteensä. Kaivoi aika ison kalun esille ja suuteli kalun vartta. Hellästi leikitteli kielellä terskan tyvestä. Imi ja nuoli kalua antaumuksella. Näin vaimoni ilmeestä, että hän tosiaankin nautti käsitellä tuota vierasta kalua.
Otti kyrvästä kunnon otteen ja runkkasi kiihottavalla ilmeellä välillä vilkaisten minua.
Näytti kuin vaimoni olisi taistellut kalun kanssa... kunnes runkkaamisen tahti kiihtyi hurjaksi. Vaimo väisti äkkiä ja inahti kun kaverilta pääsi pitkässä kaaressa tavaraa laivan kannelle.
Palasimme yökerhoon ja vieras mies oli aivan otettu tapahtuneesta ja täytyy myöntää, että oli kiihoittavaa katsoa vierestä. Totesimme, että suuseksi on yksi ihanimmista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu