Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Liikeidea.

Perusta pääkaupunki-seudulle sauna/pienikylpylä missä miehet ja naiset voisivat olla keskenään saunomassa alasti.
Tyyliin saksalainen kylpylä.
Stadissahan on jo homosauna, jossa käsittääkseni kolme saunaa ja uimallas.Ja taitaa pyöriä ihan hienosti.
262100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Miksi et ITSE rikastuisi tällä ideallasi???

Ei kun pankkiin pikku lainaa nostamaan ja tiesi miljonääriksi on avoin.

Onnea yrityksellesi.

Äänestä

koska ne olisivat täynnä miehiä. Mene homosaunaan.
Jos yhteissauna perustetaan on ensimmäinen ehto että VAIN parit siis mies/nainen ei homo tai lesbo pari saa kulkuluvat. Muuten ei homma toimii.
Suomalaiset ei ymmärä mitä naturismi on. He luulevat että se tarkoittaa kyttäys.

Äänestä

Ensimmäinen jo ensi vuonna Jumboon, kylpylä saunamaailma. Toinen suunnitteilla Hietaniemeen, sinne minne ensin piti tulla kylpylähotelli. Hotellihanke kaatui ja tilalle tulee pienempimuotoisempi kylpylä.
Katinkullassahan on hieman saksalaistyyppinen saunalaitos, Ruotsissakin on pari. Kyllä pääkaupunkiseudulla olisi markkinoita, tuskin kuitenkaan ihan saksalaiseen malliin. Esim Kölnissä on varmaan 50 tuontapaista saunalaitosta/kylpylää.

Äänestä
  • Näin on.

    Kaikki jotka epäilee ettei homma Suomessa toimi voi mennä Katinkultaan katsomaan. Siellä homma todella toimii.

    Äänestä

  • Täysin saksalaistyyppinen, johon päästetään sisään ainoastaan eri sukupuolta olevat parit.
    Muutenkin olisi hyvä noudattaa saksan kylpylöiden mallia, eli käytetään niitä pyyhkeitä ja riittävän isoja istuinalustana, ettei kaikki hiki valu lauteille.

    Vapaa pääsy kaikille ei toimi, koska silloin siellä olisi vain miehiä. Hyvä esimerkki toimimattomuudesta on Itäkeskuksen uimahalli, jossa melkein heti rakennettiin väliseinä yhteissaunaan. Toinen esimerkki Serena, ei toimi.

    Jos sisään päästettäisiin ainoastaan parit, niin kaikki tilat voisivat olla yhteisiä.

    Äänestä

  • nakumesta kirjoitti:

    Täysin saksalaistyyppinen, johon päästetään sisään ainoastaan eri sukupuolta olevat parit.
    Muutenkin olisi hyvä noudattaa saksan kylpylöiden mallia, eli käytetään niitä pyyhkeitä ja riittävän isoja istuinalustana, ettei kaikki hiki valu lauteille.

    Vapaa pääsy kaikille ei toimi, koska silloin siellä olisi vain miehiä. Hyvä esimerkki toimimattomuudesta on Itäkeskuksen uimahalli, jossa melkein heti rakennettiin väliseinä yhteissaunaan. Toinen esimerkki Serena, ei toimi.

    Jos sisään päästettäisiin ainoastaan parit, niin kaikki tilat voisivat olla yhteisiä.

    En ymmärrä mistä puhut.

    Suomessa on tasan yksi kylpylä jossa on vapaa alastomuus mahdollista. Sisään pääsee myös yksinäiset (vaikkakin pääsymaksu on aika korkea) ja homma toimii todella hyvin.

    Ei mainittavia häiriöitä, naisiakin käy ihan mukavasti (vaikka sinänsä sillä ei edes ole merkitystä koska kysessä ei ole seksimesta), kaikki tuntuu viihtyvän.

    Samaa voi sanoa myös erillisinä aikoina järjestetyistä naku-uintitapahtumista joista on tullut säännöllinen tapa.

    Mistä siis olet saanut päähäsi ettei homma toimi?
    Suomessa ei ainakaan ole ennakkotapausta toimimattomuudesta. Kaikissa Suomen vapaan alastomuuden paikoissa homma toimii.

    Mikään Serena tai varsinkaan Itäkeskus jossa on halvat pääsymaksut ei vastaa alkuunkaan samaa kun alastomuus ei ole missään vaiheessa ollut täysin vapaata.

    Taitaa olla vain katkeran alastomuusvastaisen mielesi tuotos että kaikki vapaa epäseksuaalinen alastomuus olisi pahasta.

    Jos pääsy olisi vain pareille hommahan olisi hyvin pitkälti seksuaalisuuteen perustuvaa ja vierasta naturismille. Eikä se Saksassakaan kaikissa paikoissa niin ole.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Suurimpaan osaan yhteissaunoja on tullut näitä rajoitteita juuri sentakia, kun "vapaa alastomuus" ei ole toiminut.

    Naku-uintitapahtumat ovat aivan oma lukunsa, koska siellä nämä häiriköt erottuvat heti, niin he välttelevät tapahtumaa.

    Ei pääsymaksujen suuruus vaikuta muuten häiriöihin, kuin halvempi paikka enemmän häiriökäyttäytyjiä.
    Kyllä niissäkin on aluksi ollut alastomuus täysin vapaata, tosin rajoitetummalla alueella.

    " Taitaa olla vain katkeran alastomuusvastaisen mielesi tuotos että kaikki vapaa epäseksuaalinen alastomuus olisi pahasta."

    En ole missään sanonut, että kaikki VAPAA ALASTOMUUS olisi pahasta. Se on vain sinun yksittäinen väärä mielipide, että olisin mieleltäni katkera alastomuudenvastainen henkilö.
    Ainoa mitä vastustan on edustamasi seksuaalinen PAKKOALASTOMUUS.

    En ole myöskään väittänyt, että Saksassa olisi joka paikassa esittämäni käytäntö, mutta monessa kuitenkin. Miten se muka olisi seksuaalisuuteen perustuvaa, kun estettäisiin kaltaisiltasi katselemisen kautta saatava seksuaalinen tyydytys.
    Mielestäni esittämäni malli sopisi erittäin hyvin Suomeen, koska täysin rajoittamattomasta mallista on saatu vain huonoja kokemuksia. Koska kyseessä on kylpylätoiminta, niin se saakin olla täysin vierasta naturismille. Naturisteille voitaisiin perustaa täysin oma naturistikylpylä, jossa noudatettaisiin täysin naturismin sääntöjä ja se olisi suunnattu nimenomaan pelkästään naturisteille. Epäilen hieman sen kannattavuutta, mutta ainahan voisi joku hullu yrittää.

    "Suurimpaan osaan yhteissaunoja on tullut näitä rajoitteita juuri sentakia, kun "vapaa alastomuus" ei ole toiminut."

    Tarkoitan "vapaalla alastomuudella" tässä yhteydessä nimenomaan mallia sukupuolet yhdessä, ilman höyryä, aitoja tai mitään muutakaan näkyvyyttä rajoittavia esteitä joiden avulla häiriköt voivat piiloutua. Silloin homma toimii.

    "Naku-uintitapahtumat ovat aivan oma lukunsa, koska siellä nämä häiriköt erottuvat heti"

    Nimenomaan tästä on kyse. Häriköt karttavat tälläisiä paikkoja juurikin siksi että he erottuvat ja jäävät melkein varmasti kiinni, ei sen takia että kyseessä on jonkun järjestön järjestämä tilaisuus.

    Sama sosiaalinen kontrolli toimii myös vapaan alastomuuden kylpylöissä. Katinkullassa se toimii ja niin tulee toimimaan myös uudessa vapaan alastomuuden kylpylässä jos sellainen Suomeen joku päivä perustetaan. Toivottavasti näin tapahtuu.

    "Mielestäni esittämäni malli sopisi erittäin hyvin Suomeen, koska täysin rajoittamattomasta mallista on saatu vain huonoja kokemuksia."

    Ei vaan päinvastoin täysin rajoittamattomasta mallista on melkein pelkästään hyviä kokemuksia.

    Huonot kokemukset ovat paikoista joissa alastomuutta saattaa vilahtaa mutta joissa kuitenkin on tarpeeksi suojaa häiriköinnille. Tosin niidenkään huonojen kokemusten määrää ei pidä liioitella.

    "Täysin rajoittamattomalla mallilla" sitä, missä molemmat sukupuolet saivat olla yhdessä samassa tilassa ilman mitään esteitä. Kun tämä ei toiminut, rakennettiin esteitä. Ei ne häiriköt voi piiloutua minkään kaiteen taa, älä puhu hullujasi.

    Ainoa tapa millä homma toimii, on se kun nämä häiriköt jätetään kylmästi ulkopuolelle.

    " Tarkoitan "vapaalla alastomuudella" tässä yhteydessä nimenomaan mallia sukupuolet yhdessä, ilman höyryä, aitoja tai mitään muutakaan näkyvyyttä rajoittavia esteitä joiden avulla häiriköt voivat piiloutua. Silloin homma toimii."

    Kylpylät eivät voi toimia pelkästään millään naturismin ehdoilla, vaan ne on tarkoitettu kaikille kylpemiseen, eikä minkään naturismin harrastukseen pelkästään. Toki naturistitkin voivat siellä käydä, mutta vain kylpemässä, koska siellä ei voi harrastaa mitään pelejä tai leikkejä yhdessä.

    Siinä vaiheessa vasta, kun perustetaan selkeästi ainoastaan naturisteille tarkoitettu paikka voidaan puhua esittämäsi kaltaisesta "vapaasta alastomuudesta", koska naturistit ovat omasta vapaasta tahdostaan yleensä alasti.

    Missä Suomessa muka on rakennettu vapaan alastomuuden paikkaan esteitä?

    Joihinkin höyrysaunoihin niitä on kyllä rakennettu kun on kuviteltu että sillä häiriöt muka vähensivät vaikka tehokkaampi keino olisi poistaa se höyry.

    Sen sijaan en tiedä yhtää tapausta joissa täysin vapaan alastomuuden paikkoihin olisi rakennettu minkää sortin esteitä. Tai siis -30-luvullahan niin piti tehdä kun laki kielsi yhteissaunomisen mutta ei ko. lain kumoamisen jälkeen.

    Tuon "lain" keksit itse, tai lainasit Ripalta.

    Suomen laki ei ole missään vaiheessa kieltänyt yhteissaunoja, että tiedä se.

    Syy yhteissaunojen lakkauttamiseen 30-luvulla oli feministien propaganda ja sen väärät väitteet saunoissa harjoitetusta siveettömästä elämästä.

    Höyrysaunaan kuuluu nimenomaan höyry ja höyryn vuoksi saunassa voi istua rauhassa muiden katseilta.
    Paitsi jos saunassa on joku nimimerkki "Vapaus", joka katsoo oikeudekseen siirtyä höyryn turvissa naisten oven eteen piiloon jääneen naisen viereen "nauttimaan yhteisestä vapaudesta" (lue, kyttäämisestä, toim. huom.).
    Näiden "yhteisestä alastomuudesta nauttijoiden" vuoksi kylpylöiden häyrysaunoihin on rakennettu kaiteita ja väliseiniä estämään tämän kyttäämisestä naatikselun.

    Äänestä

  • Vapaus, kirjoitti:

    Aivan. Someron mieheltä olen tosiaankin tälläistä juttua kuullut.

    Jos se ei ole totta niin pahoittelen. Mutta en osaa sanoa kun en ole löytänyt etsimisestä huolimatta tarkempaa tietoa asiasta.

    "Syy yhteissaunojen lakkauttamiseen 30-luvulla oli feministien propaganda ja sen väärät väitteet saunoissa harjoitetusta siveettömästä elämästä."

    Taidat siis itse olla feministi kun jaksat levitää vääriä väitteitä saunoissa harjoitetusta siveettömästä elämästä vielä 2000-luvullakin ja vaadit niiden varjolla nykyisten yhteissaunojen lakkauttamista.

    Toisten alastomuuden kyttääminen on epäsiveää käytöstä.

    Eikö ÄITISI ole opettanut Sinulle mitään alkeellisempiakaan käyttäytymistapoja?

    Vieraita ihmisiä ei saa KATSELLA PITKÄÄN.

    Mistä olet saanut päähäsi että katsoisin ihmisiä pitkään? En ole koskaan sanonut niin suoraan enkä epäsuoraan.

    Ei yhteisestä alastomuudesta nauttimiseen tarvitse katsoa ketään pitkään ja yksityiskohtaisesti vaan yleisilmapiiri riittää.

    Jos ei kyttää pitkään, ei voi kiusaantua pyyhkeistä, eikä pyyhkeet tällöin haittaa yhtään "yhteistä alastomuudesta nauttimista".

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Missä Suomessa muka on rakennettu vapaan alastomuuden paikkaan esteitä?

    Joihinkin höyrysaunoihin niitä on kyllä rakennettu kun on kuviteltu että sillä häiriöt muka vähensivät vaikka tehokkaampi keino olisi poistaa se höyry.

    Sen sijaan en tiedä yhtää tapausta joissa täysin vapaan alastomuuden paikkoihin olisi rakennettu minkää sortin esteitä. Tai siis -30-luvullahan niin piti tehdä kun laki kielsi yhteissaunomisen mutta ei ko. lain kumoamisen jälkeen.

    "Missä Suomessa muka on rakennettu vapaan alastomuuden paikkaan esteitä?

    Joihinkin höyrysaunoihin niitä on kyllä rakennettu kun on kuviteltu että sillä häiriöt muka vähensivät vaikka tehokkaampi keino olisi poistaa se höyry."

    Jos olisit lukenut ja ymmärtänyt lukemasi, niin asia olisi selvinnyt sinulle, eikä olisi tarvinnut höpöttää joutavia.
    Vastauksesi kuvaa hyvin sinun yksipuoleista käsitystäsi asioista, jota pidät myös ainoana oikeana totuutena.

    Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla. Onneksi kaikissa paikoissa sallitaan vielä asiakkaan omat valinnat siitä, että käyttääkö pyyhettä tietyissä paikoissa suojana vai ei. Tämä on sitä vapaata alastomuutta, koska se perustuu ihmisen vapaaseen tahtoon. Sinun esittämäsi malli on pakkoalastomuutta, jossa kaikki pakotetaan ehdottomaan alastomuuteen sääntöjen perusteella. Se on aivan selvästi merkki kommunistisestä ajattelumallista ja toimintatavasta. Ihminen itse ei saa valita, vaan toiset valitsevat hänen puolestaan. Eli jos minä olen alasti, niin sinunkin pitää olla ehdottomasti täysin alasti, muuten et voi oleskella samassa tilassa. Onneksi emme ole missään kommunistisessa maassa ja kylpylöiden pitäjätkin ovat järjissään ja toteuttavat ainoastaan sellaisia vaatimuksia, jotka eivät sodi yksilön valinnan vapautta vastaan, eivätkä myöskään toteuta mitään ehdotonta pakkoa.

    "Jos olisit lukenut ja ymmärtänyt lukemasi, niin asia olisi selvinnyt sinulle, eikä olisi tarvinnut höpöttää joutavia."

    Fakta on että sinä et pysty vastaamaan väitteisiisi.

    "muuten et voi oleskella samassa tilassa."

    Aivan. Tuo "samassa tilassa" on avainsana. Näitä tiloja joissa yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittu on tässä maassa niin marginaalisen vähän että kenenkään oikeuksia ei taatusti loukata jos niissä tiloissa peittely kielletään. Kenenkään sinne ei ole pakko mennä joten kyse ei missään mielessä ole pakkoalastomuudesta.

    "Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla."

    http://www.holidayclub.fi/portal/suomi/kylpylat/katinkulta/kylpyla/

    http://www.naturistiliitto.fi/

    Äänestä

  • nakumesta kirjoitti:

    Suurimpaan osaan yhteissaunoja on tullut näitä rajoitteita juuri sentakia, kun "vapaa alastomuus" ei ole toiminut.

    Naku-uintitapahtumat ovat aivan oma lukunsa, koska siellä nämä häiriköt erottuvat heti, niin he välttelevät tapahtumaa.

    Ei pääsymaksujen suuruus vaikuta muuten häiriöihin, kuin halvempi paikka enemmän häiriökäyttäytyjiä.
    Kyllä niissäkin on aluksi ollut alastomuus täysin vapaata, tosin rajoitetummalla alueella.

    " Taitaa olla vain katkeran alastomuusvastaisen mielesi tuotos että kaikki vapaa epäseksuaalinen alastomuus olisi pahasta."

    En ole missään sanonut, että kaikki VAPAA ALASTOMUUS olisi pahasta. Se on vain sinun yksittäinen väärä mielipide, että olisin mieleltäni katkera alastomuudenvastainen henkilö.
    Ainoa mitä vastustan on edustamasi seksuaalinen PAKKOALASTOMUUS.

    En ole myöskään väittänyt, että Saksassa olisi joka paikassa esittämäni käytäntö, mutta monessa kuitenkin. Miten se muka olisi seksuaalisuuteen perustuvaa, kun estettäisiin kaltaisiltasi katselemisen kautta saatava seksuaalinen tyydytys.
    Mielestäni esittämäni malli sopisi erittäin hyvin Suomeen, koska täysin rajoittamattomasta mallista on saatu vain huonoja kokemuksia. Koska kyseessä on kylpylätoiminta, niin se saakin olla täysin vierasta naturismille. Naturisteille voitaisiin perustaa täysin oma naturistikylpylä, jossa noudatettaisiin täysin naturismin sääntöjä ja se olisi suunnattu nimenomaan pelkästään naturisteille. Epäilen hieman sen kannattavuutta, mutta ainahan voisi joku hullu yrittää.

    "En ole myöskään väittänyt, että Saksassa olisi joka paikassa esittämäni käytäntö, mutta monessa kuitenkin."

    Tuota en allekirjoita. Katson olevani saksalaisen saunakulttuurin jonkinlainen tuntija, koska olen vuosia käynyt sikälaisissa paikoissa, ehkä 50:ssa eri kylpylässä. Koskaan en ole törmännyt tilanteeseen että vain pareja huolittaisiin yhteissaunaan.

    Olet oikeassa että saksalaiseen tapaan kuuluu käyttää isoa pyyhettä ettei lauteet likaannu edes jalkojen alta. On täysin hyväksyttävää kietoutua pyyhkeeseen jos huvittaa, tai olla kietoutumatta jos ei huvita, kunhan iho ei missään tapauksessa kosketa lauteita. Uimapuvun käyttö on kiellettyä, hygieenisistä syistä. Saunojen ulkopuolella monet, muuteivät kaikki, käyttävät pyyhettä tai kylpytakkia. Altaissa ja suikhkuissa toki pyyhkeiden käyttö herättäisi hilpeyttä.

    Saksan saunoissa alastomuus ei ole itseisarvo vaan käytännön sanelema valinta. Uiminen ja saunominen kun on mukavampaa ilman uikkareita.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Jos olisit lukenut ja ymmärtänyt lukemasi, niin asia olisi selvinnyt sinulle, eikä olisi tarvinnut höpöttää joutavia."

    Fakta on että sinä et pysty vastaamaan väitteisiisi.

    "muuten et voi oleskella samassa tilassa."

    Aivan. Tuo "samassa tilassa" on avainsana. Näitä tiloja joissa yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittu on tässä maassa niin marginaalisen vähän että kenenkään oikeuksia ei taatusti loukata jos niissä tiloissa peittely kielletään. Kenenkään sinne ei ole pakko mennä joten kyse ei missään mielessä ole pakkoalastomuudesta.

    "Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla."

    http://www.holidayclub.fi/portal/suomi/kylpylat/katinkulta/kylpyla/

    http://www.naturistiliitto.fi/

    " Fakta on että sinä et pysty vastaamaan väitteisiisi."

    Olen vain vastannut sinun väitteisiisi ja et tosiaankaan vieläkään ymmärtänyt lukemaasi. Kokeilepa vielä kerran.

    " "muuten et voi oleskella samassa tilassa."

    Aivan. Tuo "samassa tilassa" on avainsana. Näitä tiloja joissa yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittu on tässä maassa niin marginaalisen vähän että kenenkään oikeuksia ei taatusti loukata jos niissä tiloissa peittely kielletään. Kenenkään sinne ei ole pakko mennä joten kyse ei missään mielessä ole pakkoalastomuudesta.

    "Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla." "

    Sinun pakkoalastomuus mieltymyksesi oikein korostuu tässä tekstissä. Se että niitä paikkoja on hyvin vähän, jossa on yleensäkin mahdolisuus olla alasti, ei velvoita niitä määräämään mitään pakkoalastomuutta. Kun niissä sallitaan "peittely", niin sinun ei ole pakko mennä sinne. Sinunlaisiasi pakkoalastomuuden vaatijoita on minimaalinen vähemmistö. Kylpylät joutuisivat pistämään lapun luukulle, jos suostuisivat sinun vaatimuksiisi. Me normaalit kylpylävieraat haluamme nauttia kylpylän palveluista, emmekä valita nykyisistä säännöistä, koska ne ovat ihan hyvät.

    " "Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla."

    http://www.holidayclub.fi/portal/suomi/kylpylat/katinkulta/kylpyla/

    http://www.naturistiliitto.fi/"

    Katinkullassa nimenomaan sallitaan pyyhkeiden käyttö, jotenka siellä ei ole mitään ehdotonta pakkoalastomuutta.

    Naturistiliitto ei taasen ole mikään paikka. Sen järjestämissä tilaisuuksissa toteutetaan alastomuutta heidän ehdoillaan. En puutu niihin sen tarkemmin, koska kyseesä on rajattu ryhmä ja heidän toimintansa on aatteellista alastomuutta, eikä sitä voi mitenkään verrata kylpylöiden yhteissaunoihin tai Katinkullan saunamaailmaan.

    Ps. On rumaa ruveta nimittelemään toisia, jos joku on perustellusti erimieltä kanssasi. Enhän minäkään nimittele sinua.

    Äänestä

  • Jarkko kirjoitti:

    "En ole myöskään väittänyt, että Saksassa olisi joka paikassa esittämäni käytäntö, mutta monessa kuitenkin."

    Tuota en allekirjoita. Katson olevani saksalaisen saunakulttuurin jonkinlainen tuntija, koska olen vuosia käynyt sikälaisissa paikoissa, ehkä 50:ssa eri kylpylässä. Koskaan en ole törmännyt tilanteeseen että vain pareja huolittaisiin yhteissaunaan.

    Olet oikeassa että saksalaiseen tapaan kuuluu käyttää isoa pyyhettä ettei lauteet likaannu edes jalkojen alta. On täysin hyväksyttävää kietoutua pyyhkeeseen jos huvittaa, tai olla kietoutumatta jos ei huvita, kunhan iho ei missään tapauksessa kosketa lauteita. Uimapuvun käyttö on kiellettyä, hygieenisistä syistä. Saunojen ulkopuolella monet, muuteivät kaikki, käyttävät pyyhettä tai kylpytakkia. Altaissa ja suikhkuissa toki pyyhkeiden käyttö herättäisi hilpeyttä.

    Saksan saunoissa alastomuus ei ole itseisarvo vaan käytännön sanelema valinta. Uiminen ja saunominen kun on mukavampaa ilman uikkareita.

    Tässä muutamia vuosia sitten luin erään haastattelun, jossa vakituisesti Saksassa asuva Suomalainen kertoi, että Saksassa näissä "sauna" paikoissa tämä pari vaatimus on hyvin yleinen. Myöskin eräs matkailija kertoi toisessa jutussa aivan samaa käydessään paikallisissa "saunoissa". Näissä suurissa uusissa viihdekylpylöissä tilanne voi olla toinen.

    Kuitenkin se käytäntö on ainakin joskus ollut joissakin paikoissa.

    Sinänsä ihan hyvä käytäntö.

    Äänestä

  • nakumesta kirjoitti:

    " Fakta on että sinä et pysty vastaamaan väitteisiisi."

    Olen vain vastannut sinun väitteisiisi ja et tosiaankaan vieläkään ymmärtänyt lukemaasi. Kokeilepa vielä kerran.

    " "muuten et voi oleskella samassa tilassa."

    Aivan. Tuo "samassa tilassa" on avainsana. Näitä tiloja joissa yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittu on tässä maassa niin marginaalisen vähän että kenenkään oikeuksia ei taatusti loukata jos niissä tiloissa peittely kielletään. Kenenkään sinne ei ole pakko mennä joten kyse ei missään mielessä ole pakkoalastomuudesta.

    "Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla." "

    Sinun pakkoalastomuus mieltymyksesi oikein korostuu tässä tekstissä. Se että niitä paikkoja on hyvin vähän, jossa on yleensäkin mahdolisuus olla alasti, ei velvoita niitä määräämään mitään pakkoalastomuutta. Kun niissä sallitaan "peittely", niin sinun ei ole pakko mennä sinne. Sinunlaisiasi pakkoalastomuuden vaatijoita on minimaalinen vähemmistö. Kylpylät joutuisivat pistämään lapun luukulle, jos suostuisivat sinun vaatimuksiisi. Me normaalit kylpylävieraat haluamme nauttia kylpylän palveluista, emmekä valita nykyisistä säännöistä, koska ne ovat ihan hyvät.

    " "Suomessa ei ole yhtään paikkaa, jossa toteutettaisiin alastomuutta sinun esittämälläsi tavalla."

    http://www.holidayclub.fi/portal/suomi/kylpylat/katinkulta/kylpyla/

    http://www.naturistiliitto.fi/"

    Katinkullassa nimenomaan sallitaan pyyhkeiden käyttö, jotenka siellä ei ole mitään ehdotonta pakkoalastomuutta.

    Naturistiliitto ei taasen ole mikään paikka. Sen järjestämissä tilaisuuksissa toteutetaan alastomuutta heidän ehdoillaan. En puutu niihin sen tarkemmin, koska kyseesä on rajattu ryhmä ja heidän toimintansa on aatteellista alastomuutta, eikä sitä voi mitenkään verrata kylpylöiden yhteissaunoihin tai Katinkullan saunamaailmaan.

    Ps. On rumaa ruveta nimittelemään toisia, jos joku on perustellusti erimieltä kanssasi. Enhän minäkään nimittele sinua.

    "Se että niitä paikkoja on hyvin vähän, jossa on yleensäkin mahdolisuus olla alasti, ei velvoita niitä määräämään mitään pakkoalastomuutta."

    Ei velvoita vaan mutta antaa siihen mahdollisuuden.

    Jos suurin osa yleisistä saunoista olisi avoimia molemmille sukupuolille olisi kyseenalaista kieltää niissä pyyhkeen käyttö koska joillekkin voisi tulla vaikeuksia löytää sellaista saunaa jossa ei joudu alttiiksi vastakkaisen sukupuolen katseille.

    Nykytilanteessa kukaan ei taatusti joudu vastentahtoisesti menemään yhteissaunaan joten pyyhkeen käytön voisi ihan huoletta kieltää. Kukaan ei jättäisi tulematta kylpylään sen takia että siellä on yksi sauna jossa pitää olla alasti miehet ja naiset yhdessä kun kerran muut saunat on sukupuolet erikseen. Ei siitä kylpylöille aiheudu mitään tappioita.

    "koska kyseesä on rajattu ryhmä"

    Ei nuo ns. perheuintitilaisuudet ole rajatulle ryhmälle vaan kaikille avoimia- myös perheettömille. Hyvä esimerkki siitä että kyllä Suomessakin vapaa alastomuus toimii ja suomalaisetkin osaavat käyttäytyä hyvin alasti kun toiminta on avointa ja hyvässä hengessä.

    Miksi tämä on niin kova pala tunnustaa teille alastomuuden vastustajille? Miksi kaikki positiivinen alastomuuden saralla täytyy loata tai ainakin vähätellä?

    Kuka hullu menee saunaan esitelläkseen itseään nakuna muille?

    Yksi hullu kirjoitti, että ei löydy
    "saunaa jossa ei joudu alttiiksi vastakkaisen sukupuolen katseille."

    Kyllä löytyy. Lähes kaikissa höyrysaunoissa on nykyisin kaiteet tai köysi eri sukupuolia erottamassa. Jos istut riittävän kaukana tästä kulkuesteestä, nin vältyt vastakkaisen sukupuolen katseilta. Näin ollen este toimii JUURI HALUTULLA tavalla, mutta ei estä esimerkiksi pariskuntia istumasta toisiaan liki, tosin köysi välissään.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Se että niitä paikkoja on hyvin vähän, jossa on yleensäkin mahdolisuus olla alasti, ei velvoita niitä määräämään mitään pakkoalastomuutta."

    Ei velvoita vaan mutta antaa siihen mahdollisuuden.

    Jos suurin osa yleisistä saunoista olisi avoimia molemmille sukupuolille olisi kyseenalaista kieltää niissä pyyhkeen käyttö koska joillekkin voisi tulla vaikeuksia löytää sellaista saunaa jossa ei joudu alttiiksi vastakkaisen sukupuolen katseille.

    Nykytilanteessa kukaan ei taatusti joudu vastentahtoisesti menemään yhteissaunaan joten pyyhkeen käytön voisi ihan huoletta kieltää. Kukaan ei jättäisi tulematta kylpylään sen takia että siellä on yksi sauna jossa pitää olla alasti miehet ja naiset yhdessä kun kerran muut saunat on sukupuolet erikseen. Ei siitä kylpylöille aiheudu mitään tappioita.

    "koska kyseesä on rajattu ryhmä"

    Ei nuo ns. perheuintitilaisuudet ole rajatulle ryhmälle vaan kaikille avoimia- myös perheettömille. Hyvä esimerkki siitä että kyllä Suomessakin vapaa alastomuus toimii ja suomalaisetkin osaavat käyttäytyä hyvin alasti kun toiminta on avointa ja hyvässä hengessä.

    Miksi tämä on niin kova pala tunnustaa teille alastomuuden vastustajille? Miksi kaikki positiivinen alastomuuden saralla täytyy loata tai ainakin vähätellä?

    Et vieläkään lue kaikkia tekstiä, vaan ripamaisesti poimit sieltä erilleen lauseenosia, jolloinka niiden merkitys muuttuu.

    " "koska kyseesä on rajattu ryhmä"

    Ei nuo ns. perheuintitilaisuudet ole rajatulle ryhmälle vaan kaikille avoimia- myös perheettömille. Hyvä esimerkki siitä että kyllä Suomessakin vapaa alastomuus toimii ja suomalaisetkin osaavat käyttäytyä hyvin alasti kun toiminta on avointa ja hyvässä hengessä."

    Tässä esimerkki toiminnastasi.

    ""Se että niitä paikkoja on hyvin vähän, jossa on yleensäkin mahdolisuus olla alasti, ei velvoita niitä määräämään mitään pakkoalastomuutta."

    Ei velvoita vaan mutta antaa siihen mahdollisuuden."

    Tämä todistaa sen, että kannatat NIMENOMAAN EHDOTONTA PAKKOALASTOMUUTTA.

    Miksi meidän enemmistön pitäisi suostua pienen vähemmistön seksuaalisen mielihyvän toteuttamiseen pakkoalastomuudellaa.

    " Miksi tämä on niin kova pala tunnustaa teille alastomuuden vastustajille? Miksi kaikki positiivinen alastomuuden saralla täytyy loata tai ainakin vähätellä? "

    Sitä minäkin ihmettelen, että miksi jatkuvasti haluat jonkin kommunistisen pakkoalastomuuden olotilan vapaasen Suomeen, tällä jatkuvalla seksistisellä kieroutuneella kirjoittelulla ja halvennat suurta enemmistöä. Toimintasi ei mitenkään edistä luonnollista vapaata alastomuutta tässä maassa.Miksi sinä haluat loata koko alastomuuskulttuurin näillä pienen vähemmistön perverssien taipumusten suosimisella ja edistämispyrkimyksillä. Vielä kehtaat nimittää sitä "vapaaksi alastomuudeksi".

    Ps. Olet täydellinen klooni ripasta. Kaikki tekstisi on samanlaista täyttä ripaskaa.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Missä Suomessa muka on rakennettu vapaan alastomuuden paikkaan esteitä?

    Joihinkin höyrysaunoihin niitä on kyllä rakennettu kun on kuviteltu että sillä häiriöt muka vähensivät vaikka tehokkaampi keino olisi poistaa se höyry.

    Sen sijaan en tiedä yhtää tapausta joissa täysin vapaan alastomuuden paikkoihin olisi rakennettu minkää sortin esteitä. Tai siis -30-luvullahan niin piti tehdä kun laki kielsi yhteissaunomisen mutta ei ko. lain kumoamisen jälkeen.

    Olen -50 luvulla ollut usein kylän yhteissaunassa. Kukaan ei tiennyt "laistasi". Vaikka olen kaupungin kasvatti, niin kesät vietin maalla.

    Äänestä

  • nakumesta kirjoitti:

    Tässä muutamia vuosia sitten luin erään haastattelun, jossa vakituisesti Saksassa asuva Suomalainen kertoi, että Saksassa näissä "sauna" paikoissa tämä pari vaatimus on hyvin yleinen. Myöskin eräs matkailija kertoi toisessa jutussa aivan samaa käydessään paikallisissa "saunoissa". Näissä suurissa uusissa viihdekylpylöissä tilanne voi olla toinen.

    Kuitenkin se käytäntö on ainakin joskus ollut joissakin paikoissa.

    Sinänsä ihan hyvä käytäntö.

    Pääsiäisviikonloppuna kävin Berliinissä kahdessa kylpylässä, )Blub Al Andalus ja Thermen Europa Center). Naisen kanssa olin reissussa ja yhdessä mentiin kylpylöihinkin. Siellä ei kyllä näkynyt mitään kieltoja, ettei yksinäiset miehet pääse sisälle.

    Vaikka Berliini onkin ruma, niin kyllä noiden kylpylöiden takia sinne mielellään matkustaisi uudelleenkin. Tosin Saksasta löytyy varmasti parempiakin kylpylöitä kymmenittäin.

    Joka tapauksessa, niinkuin Jarkko ja muut ovat täällä palstoilla kertoneet, saunat olivat yhteisiä ja niissä käytettiin isoja pyyhkeitä, ettei iho kosketa lauteita (tästä meitä jouduttiin jopa huomauttamaan, kun ei tajuttu laittaa pyyhettä myös jalkapohjien alle). Kylpyläpuolella oltiin joko pyyhkeessä (useimmat) tai alasti. Ja alastonna uitiin, paitsi Europa Centerissä oli muutama nainen jotka käyttivät uimapukua.

    Naisia ja miehiä oli suunnilleen yhtä paljon. Myös nuoria oli joukossa varsinkin Europassa. Todella hyvä kokemus, ei minkäänlaista häiritsevää kyttäämistä, vaan luonnollista saunomista. Tottakai katsottiin uutta saunaan tulijaa, mutta se oli tosiaankin luonnollisen tuntuista.

    Saunoja oli Al Andaluksessa kahdeksan, samoin taisi olla myös Europassa. Vielä on mentävä uudestaan johonkin päin Saksaa taas joskus...

    Äänestä

  • strabe kirjoitti:

    Berliini on minulle aika tuntematon paikka, joten ihan kiva kuulla matkastasi. Parissa kylpylässä olen törmännyt tuohon samaan kuin Thermen Europassa, että uimapukua saa muttei tarvitse käyttää altaissa. Bad Klosterlaunizissa hyvin harva käytti uimapukua ja Bad Wildbadissa taas yli puolet naisista, harva mies. Useimissa kylpylöissä on tiukasti tekstiilipuoli ja erikseen alastonpuoli.

    Ensi viikolla minulla on taas keikka Saksaan, jälleen kerran Dusseldorf - Köln -alue, valitettavasti, katsotaan löytyisikö joku ihan uusi paikka josta voisin muillekin kertoa. Vain yksi yö perillä joten yhdessä paikassa ehdin käydä, ei tällä kertaa sen enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

businesssman kirjoitti:

Perusta pääkaupunki-seudulle sauna/pienikylpylä missä miehet ja naiset voisivat olla keskenään saunomassa alasti.
Tyyliin saksalainen kylpylä.
Stadissahan on jo homosauna, jossa käsittääkseni kolme saunaa ja uimallas.Ja taitaa pyöriä ihan hienosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu