tiedän ettei syyllistäminen auta, mutta kannattaisi silti pysähtyä hetkeksi miettimään, ettei jokainen nainen saa edes yhtäkään lasta koskaan..Ja silloin se kieltämättä vähän ottaa aivoon kuulla joidenkin rutisevan synnytysmasennuksista yms.
Tuntevatkohan sellaiset naiset joilla on ollut tosi vaikeaa saada itsensä raskaaksi, niin synnytyksen jälkeistä masennusta?
Epäilen..
Nimimerkki "ei koskaan äidiksi"
Tuntevatkohan sellaiset naiset joilla on ollut tosi vaikeaa saada itsensä raskaaksi, niin synnytyksen jälkeistä masennusta?
Epäilen..
Nimimerkki "ei koskaan äidiksi"
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuskin sitä masennusta kukaan itselleen välttämättä haluais.. sitä kun ei vaan voi itse päättää että tuleeko se vai ei..
Olen tosi pahoillani puolestasi, jos et voi saada lapsia. En voi kuvitella sinun pahaa oloasi asia vuoksi, mutta toisaalta sinäkään et voi kuvitella minun pahaa oloani oman masennukseni vuoksi. Ja siksi olet väärä ihminen tuomitsemaan.
Esimerkin omaisesti voin kertoa, että oma masennukseni puhkesi raskausaikana, jolloin aloin kasvamaan myös psyykkisesti äidiksi.
Nyt useiden terapiajaksojen jälkeen olen tajunnut masennuksen johtuneen pitkälti omasta äitisuhteestani.( Kuten synn.jälk. masennus usein johtuu). Olin vain yks kaks tilanteessa, jossa minun piti osata olla äiti, mutta kun en osannut kun ei ollut siitä mallia.
Masennus ei ole tunnetila, joka valitaan tai johon joudutaan "velton" luonteen vuoksi. Se on luonnon järjestämä juttu, joka pysäyttää ihmisen hakemaan muutosta tai vaihtoehtoisesti katkaisee evoluution kehityksen siltä kohti.
Omalla kohdallani ratkaisuksi osoittautui tuo ensimmäinen vaihtoehto ja sitä myöten on lapsellani toivottavasti parempi lapsuus, kuin mitä minulla oli.
tuo prosessi läpi jo ennenkuin hankkii lapsia!
Ja mitenköhän käyt sellasta asiaa läpi jota et tiedä olevan edes olemassa ennenkuin ensimmäisen lapsen syntymä sen saa esiin???
Ei millään pahalla mut susta paistaa aika lailla katkeruus....
Mutta, sinun elämäsi on sinun elämäsi!
Itselläni ei ole ollut koskaan minkään sorttista masennusta.
Miksi valitamme, jso ruoka ei maistu hyvälle ravintolassa yms.? Moni maapallolla näkee nälkää ja me valitamme? Miksi?
Miksi valitamme pikkuasioista, kun on vanhempia, joilla lapsi on vakavasti sairas?!
KOSKA, jokaisella on oma elämä ja niin ikävää, kun se onkin, että sinä et voi saada koskaan lapsia en minä voi olla valittamatta, jos sairastuisin masennukseen. Ymmärrän kuitenkin hyvin, jos sinua ottaa päähän kuulla lapsettomuudesta kärsivänä toisen valittamista, jos on terve lapsi yms. Mutta, eihän sitä voi olettaa toisen tietävän miltä masennus tuntuu saatikka lapsettomuus.
Tuskin kukaan ajattelee joka käänteessä toisten ihmisten ongelmia, varsinkin jos ihmiset ovat vielä jotain suomi24-keskustelupalstan "valittajia". Tietysti ystävälleen/tutulleen voi sanoa asiasta, jos tuntuu pahalta toisen "rutinat", mutta netissä se on aika turhaa puuhaa.
"Tuntevatkohan sellaiset naiset joilla on ollut tosi vaikeaa saada itsensä raskaaksi, niin synnytyksen jälkeistä masennusta?"
En menisi vannomaan vai onko tästä jotain faktatietoa...
Antakaa ihmisten valittaa, mitä sitten!
Jotenkin on todella tuttua tuo äidiksi tulon masennus.Vierailin vuoden verran isien ja äitien
chatissa ja sain yh isänä aikaa rankkaa palautetta ja haistattelua ilman mitään syytä äideiltä ja tuntui olevan kovasti erilaista pahaa oloa,kat-
keruutta,jota kaadettiin kunnollisen yh isän
niskaan.Kotoa puuttuvat varmaan purkautumis ja
purkamis elementit,uskalluskin.On helppoa iskeä
yh isän kimppuun.Isänä olo on minulle elämän hienoin mahdollisuus kasvaa ja kehittyä lasteni
rinnalla,miehenä ja isänä,ihmisenä.Hämmästyttää että äitiys on tila,jossa paha olo,katkeruus,ei
purkaudu inhimillisesti ottaen asiallisella tavalla.Syyttömän tietoinen loukkaaminen kun minusta on aina inhimillinen tragedia johon ei olisi pakko mennä.Älyllisiäkin lähtökohtia on.
olen niin sataprosenttisesti kanssasi samaa mieltä!
Itselläni ei ole kokemusta, mutta luin tässä taannoin kirjan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siellä kertomusten joukossa oli useitakin sellaisia, joilla oli ollut vaikeuksia tulla raskaaksi.
Elämä on.
Sinulla ei ole lapsia, joten sinä et voi varmaankaan ymmärtää kuinka järkyttävän rankkaa on olla äiti ja koko ajan vastuussa itsestään täysin riippuvaisesta ihmisestä.
Minä en ole masentunut, mutta kyllä tämä välillä tosi tiukille ottaa. Mies kyllä katsoo lasta (käy töissä), mutta minä olen lapsesta koko ajan vastuussa. Olen ainoastaan käynyt pari kertaa lääkärissä koko puolen vuoden äitiyteni aikana. Ja meillä ei ole ketään, joka katsoo lasta koskaan. Emme tunne paikkakunnalta ketään, työn perässä olemme muuttaneet. Ehkäpä sitten kun lapsen kanssa pääsee leikkipuistoon tutustuu ihmisiin.
Mutta se tarvitsevuus, joka vauvalla on, on jotain niin suurta, ettei sitä voi tajuta ennenkuin on oma lapsi (ja varsinkin vauva, joka ei vielä osaa tehdä mitään itse). Niin se vain on.
Itsekin saattaisin ihmetellä tuollaista mitä sinä, jos minulla ei olisi lasta.
tahdonkin vain tähdentää että vaikka taustalla olisi mitä, masennus on aina riskinä. Itse asiassa kauan lasta yrittäneille voi sinällään masennus iskeä jopa herkemmin, heillä on kaikista useimmin mielettömät tunnelataukset lapsen saamista kohtaan ja kun todellisuus iskee vasten kasvoja, sitä ei olekaan niin täydellinen ja onnellinen äiti kuin kuvitteli, vaan ihan yhtä väsynyt ja loppuunpalanut kuin kaikki muutkin. Se ottaa koville. Sitä kuvittelee että lastaan jotenkin "osaa arvostaa" enemmän, ymmärtää sen miltä tuntuu kun lasta ei saa, mutta käytännössä tuota imistä odottaa lapsen kanssa aivan sama arki kuin ketä tahansa muutakin. Arki jossa ei olla täydellisiä.
Itsekin masennuksen sairastin nuoremman lapsn syntymän jälkeen, ja taustalta löytyy myös loppuraskauden menetys. Tuli sitä kuviteltua että "minä jos joskus lapsen sitten saan, en ikinä ota sitä itsestäänselvyytenä..." tms roskaa. Hah!
Synnytyksenjälkeisen masennuksen alkusyyt ovat useimmiten hormonaaliset eivätkä hallittavissa. Ei tarvitse olla onneton tai vaikeassa tilanteessa masentuakseen, vaikkakin se edesauttaa tilan etenemistä.
***