Tällä palstalla esiintyy valitettavan paljon täysin asiattomia kirjoituksia koskien ajonopeutta. Esimerkiksi Auto-Anteron tekstit kuluisivat mieluummin vitsipalstalle. Tosin huonoja olisivat sinnekin.
Tulisi muistaa eräs fakta: Onnettomuusriski kasvaa aina nopeuden noustessa, mikäli muut olosuhteet pysyvät samoina. Ja noihin muihin olosuhteisiin luetaan tässä myös auto ja kuljettaja.
Viranomainen asettaa nopeusrajoituksia siten, että hyvissä sää- ja keliolosuhteissa niitä noudattamalla on mahdollista ajaa suhteellisen turvallisesti, vaikka ei olisikaan "keskimääräistä parempi kuljettaja" tai ei omistaisi superturvallista autoa. Olosuhteiden heiketessä tulee sitten alentaa nopeutta siitä suurimmasta sallitusta.
Nopeusrajoituksia ei voi laatia erikseen hyville autoille tai hyville kuljettajille. Mutta hehän voivat hyödyntää tuon hyvyytensä ajamalla sallitulla nopeudella, mutta ajotaitonsa ja/tai turvallisen autonsa ansiosta pienemmällä onnettomuusriskillä.
Henkilö, joka ajaa yleisessä liikenteessä maltillisesti ja aina alle suurinta sallittua nopeutta, ei ole nysväri. Hän vain ei halua omalla toiminnallaan aiheuttaa lähimmäisensä kuolemaa tai vammautumista.
P.S. Voisit Auto-Antero lopettaa noiden lapsellisien juttujesi kirjoittamisen.

Vastaukset 20
Vanhimmat
anteron jutuista osaa paljoa sanoa.
Eilen kävin Turusta Raumalla 8-tietä pitkin ja olipa painajaismainen kokemus.
Silmäkulmassa vilisi tiuhaan pyöreitä oranssikeltaisia merkkejä joissa oli erilaisia numeroita 100,60,80 ja jokunen 50:kin, niitä oli varmaan satoja tuolla matkalla.
Ja runsaasti neliskanttisia kameralaatikoita varmistamassa että varmaan muistit minkälaiset numerot viimeiksi ohittamassasi merkissä oli.
Tuli sellainen olo, että jos varmasti haluat ajaa ilman sakkoja niin koko väli olisi ajettava
60 km/h tai hitaammin.
samaa tietä ja lisäkiusana on sitten vielä se että kun tällainen vakikulkija alkaa juuri oppia nuo ulkoa niin eikös puolivuosittain keväällä ja syksyllä sitten vielä arvota uudet numerot noihin kilpiin.
Aivan oikein, pitää ajaa mahdollisimman hiljaa.
Ajoin eilen tuommoisen 300 km.n taipaleen kotiin pääsiäisen vietosta. Keliä matkan varrella oli kuivasta jäätäviin ja uraisiin tienpintoihin.
Piti siis ajonopeutta vaihdella koko ajan. Kun tuli vielä lumisia ja jäisiä pintoja, piti nopeus varmuuden maksimoimiseksi tiputtaa 60 km/h. Mutta mitä teki muut kanssa-autoilijat. Joka ikinen meni lujaa ja siis minun edelle.
Matkan paras tapahtuma oli, kun näin pitkällä suoralla sen loppupäässä autojonon pysähtyneenä ja poliisiautojen piirittäminä.
Oli selvää, että siellä kirjoitettiin sakkolappuja. Minä sain ajaa aivan rauhassa ohitse. Ajoinkin tahallaan hiljaa pysäytettyjen ohi ja vilkutin kättäni vahingonilosta.
Mahtoi tuntua "mukavalta" palata kotiin ylimääräinen kuluerä pääsiäisen vietosta.
Tuo tie on uskomattoman kamala ajaa, pitkässä letkassa mennään, ja joka-hiton-tolpan kohdalla joku jarruttaa. Jos yrität pitää riittävää turvaväliä, tulee joku kohlo ja änkeää eteesi. Uskomattomia ohituksia näkee kohdissa joissa ei kameraa ole, ennen telkänpönttöä taas lyödään jarrut pohjaan ja madellaan tolpan ohi.
Itellä vielä hauskempaa, nopeusmittari hajosi, menee ensi viikkoon ennen huoltoa, kiva yrittää arpoa perstuntumalla nopeutta.
Citymaasturit ovat todellinen vaara liikenteessä. Matkasin eilen vitostietä etelään päin ja todellinen vaara liikenteessä olivat citymaasturit. Keltainen viiva molemminpuolin tietä, ylämäki oli tyypillisin ohituspaikka. Ohi piti päästä vaikka muut autot eteni nopeusrajoitusten mukaan. Kuortissa oli sitten "taikasana" joka rauhoitti koko loppumatkan liikenteen, poliisit tutkan kanssa. Konttaraispöntöillä tiellä ei ole mitään vaikutusta järkevään liikennöintiin mutta poliisi liikenteessä rauhoitta ajoa useita tunteja.
Haluan vielä korostaa että liikennemerkeillä määrätään SUURIN sallittu ajonopeus.
Jokainen kuljettaja saa ajaa vain sitä nopeutta kun ITSE katsoo turvalliseksi, ylittämättä tietenkään yhtään merkillä määrättyä.
Tilannenopeus on lähes aina liian suuri jos ajaa samaa nopeutta kuin merkki näyttää.
pitäisi olla saatavissa ns. rattimieskortti, eli autoon kultaiset kilvet joka oikeuttaa ajamaan rattimiesten nopeudella.
Tuon rattimieskilvet voisi myöntää esim. 10 vuotta kolaroimatta olleille.
Mitäs mieltä olette?
Mulla on sellainen!
Olen itse sen myöntänyt itselleni ja hyvin homma pelaa.
..on todettu,että n.90 prosenttia miesautoilijoista pitää itseään keskivertoa parempana kuljettajana.Jos oikein muistan,niin keskimäärin joka päivä Suomessa tapahtuu 360 liikennevahinkoa.Onko nuo 10 prosenttia kuljettajista,jotka eivät elä tuon parempi autolija-harhan vallassa aina se syyllinen osapuoli kolareissa???Ei varmasti!Miksi siis pitäisi olla jokin Rattimieskortti,kun kerran jokainen meistä voi yhtä hyvin aiheuttaa vahinkoja liikenteessä??!!Me olemme jokseenkin samanlaisia tunareita kaikki.Omia mokiamme,riskejämme ja huonoa liikennekäyttäytymistä me itse vaan emme huomaa!Tämä tuntuu niin monelle olevan vaikea myöntää tai ymmärtää.
Lisäys vielä,että olisiko 10 vuotta kolaroimatta-kortin myöntämisperusteet kaikille samat,jos Peräkylän Niilo ajaa kylän keskusraitilla kauppamatka-ajoa 1000 km/vuosi,tai Kaupparatsu Raittinen 85000 km/vuosi ympäri Suomea?? ; )
Saksassa pakulla 170km/h laillisesti !
Ainakin itellä kilahtaa tod. nopeasti jos joku vatipää ei viitsi ajaa edes sitä suurinta sallittua. Jos pelottaa, pysyköön kotona, siirtyköön julkisiin tai hommatkoon kimppakyydin.
Juuri nuo tollot niitä vaaratilanteita aiheuttavat toiminnallaan, takanatulevat hiiltyvät takuuvarmasti ja lähtevät vittuuntuneena ohi ehkä jopa paikassa, missä ohittaminen on vaarallista. Ja sitten rytisee. Kiitos nysvärille.
"Juuri nuo tollot niitä vaaratilanteita aiheuttavat toiminnallaan, takanatulevat hiiltyvät takuuvarmasti ja lähtevät vittuuntuneena ohi ehkä jopa paikassa"
Ja niissä hiiltyvissä ja vittuuntuneissa ei ole
tietenkään mitään syytä, hehän vain noudattivat
ikiaikaista ja jaloa miehen vaistoa?
Siis mitä tuo alinopeus on?
Juuri kaltaisesi, jotka hiiltyvät liikenteessä, jos joku ajaa alle maksimin, ovat niitä todellisia riskikuljettajia.
Suomessa ei muuten ole olemassakan alinopeutta, on vain suurin sallittu nopeus. Sitä hitaamin saa ajaa, mutta ei nopeammin. Et edes sinä.
Kyllä se vatipää idiootti on edelleen 101% se, jonka hermo ei kestä vittuuntumatta liikenteessä ja ohittaa vaarallisessa paikassa. Turha yrittää vierittää vastuuta kenellekkään muulle. Jos ei hermo kestä, niin pysyköön kotona, siirtyköön julkisiin tai hommatkoon kimppakyydin... Jos rytisee, niin kiitos ja kaikki kunnia ihan itselleen.
Miksi pitää varta vasten ajaa:
A: alinopeudella ja kerätä sitä jonoa taakse?
B: alinopeudella ja vauhti heiluen, siinä kuumenee kuka hyvänsä?
Kun ajetaan hiljempaa kuin muu joukko, niin väistämättä taakse alkaa kertyä jonoa. Jono on siitä hassu, että sen vauhti vaihtelee= turvavälit katoavat ja tasainen turvallinen ajaminen on mahdotonta. Jos siihen vielä lisätään vauhdin heiluminen, niin sitten se jonossa ajaminen on jo todella inhoittavaa. Tästä seuraa, että monet haluavat lähteä ohittamaan. Ohitus taas on aina vaarallisempaa kuin tasainen eteneminen omalla kaistalla turvallisen välimatkan päässä edellämenijästä ja mielellään vielä takanatulevistakin.
Eli MIKSI ei voi ajaa sitä mahd lähelle rajoitusnopeutta ja yrittää pitää nopeuttaan varsinkin ekana jonossa mahdollisimman tasaisena? Jos se ei onnistu, niin silloin ei kuulu ajaa jääräpäisesti ensimmäisenä, vaan antaa tietä sille 95% joka ajaa kovempaa, mutta vielä laillisesti.

mitä helvettiä se alinopeus oikein on? onko sillä jotain tekemistä alipainoisuuden tai alipaineen kanssa?
jonossa turvavälin pitäminen ja tasainen turvallinen ajaminen on mahdollista ja jopa helppoa. mutta se pitää osata. kaikki tiedämme, osaatko sinä vai ET.
miksi pitää ajaa ylinopeutta ja jäädä sitten hitaamman auton perään ajelemaan, koska faktahan on se, että ei se ensimmäinen auto sitä letkaa tee..
itsekkin monesti ajelen mittarin mukaan, toki nopeimmilla teillä pyrin ottamaan mittari virheen pois, mutta aina sinne puskuriin joku "kiireellisempi" ilmaantuu, mutta halukkuutta ohitukseen ei ole jostain syystä
Onneksi täällä on myös täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevia täysjärkisiä kirjoittajia.
Ajelin tuossa minäkin pääsiäisen aikaan semmoiset 650 kilometriä ja ehdin nähdä kaikenlaisia reikäpäitä tienpäällä liikkeellä.
Ajelin jonossa viimeisenä, niinkuin aina ruukaan tehdä, siis jättäydyn jonon hännille, koska siellä on parasta ajaa.
No niin, sieltä takaa lähestyi sitten hurjaa vauhtia se reikäpää sillä BMW.llä.
Jostain syystä se ajoi aivan peräpuskuriini, jolloin kytkin hätävilkun päälle.
Siitä se riemastui ja kurvasi oitis ohitseni eteeni tahallaan hidastelemaan.
Melkein pysäytin autoni, jotta jäisin reikäpäästä jälkeen.
Aikansa piruiltuaan se lähti vauhdilla ja ohitteli jonon six saxaamalla autojen välissä pakottaen muut äärioikealle, jotta reikäpää mahtuisi kohtaavan auton ja ohitettavan auton väliin. Toivoin niin hartaasti, että tieosuudella olisi ollut ratsia, jotta reikäpäältä olisi mennyt ajo-oikeus