Jeesuskin puhui ylöstempauksesta

Ei vain Paavali

37. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39. eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään."
Matt. 24:38-41

5

155

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ennen uskoin

      mutta kun löysin Raamatusta toisen kohdan niin silmäni aukeni se on Paavalin1:mmäinen kirje Tessalonikaisille. 4 luku.16-17-18. Sillä itse HERRA ON TULEVA ALAS TAIVAASTA KÄSKYHUUDON,YLIENKELIN ÄÄNEN JA Jumalan PASUUNAN KUULUESSA, JA KRISTUKSESSA KUOLLEET NOUSEVAT YLÖS ENSIN.

      SITTEN MEIDÄT, JOTKA OLEMME ELOSSA, JOTKA OLEMME JÄÄNEET TÄNNE, TEMMATAAN YHDESSÄ HEIDÄN KANSSAAN YLÄILMOIHIN,JA NIIN ME SAAMME AINA OLLA HERRAN KANSSA.
      18.NIIN LOHDUTTAKAA SIIS TOISIANNE NÄILLÄ SANOILLA.

      Tämä jonka sinä laitoit tarkoittaa myös sitä että olkaa aina valmiit hetkeä ette tiedä koska Herra saapuu, silloin se joka on valmis otetaan Herraa kanssa, mutta joka ei ole valmis hän jää.

      Mutta ei se tarkoita että Jeesuksen tulo on SALAINEN, niinkuin tuossa Tess4. 16kohta sanoo, että Hän tulee taivaasta käskyhuudon ylienkelin äänen JA JUMALAN PASUUNAN KUULUESSA, kyllä ne kuuluvat varmasti jokaisen korvissa.

    • adventisti

      Nooa perheineen otettiin arkkiin, toiset jätettiin ja he hukkuivat, samoin on Ihmisen Pojan päivänä: toiset otetaan pilviin Jeesusta vastaan ja toiset jätetään ja he hukkuvat=kuolevat ja jäävät maan lannksi.

      • Olet ymmärtänyt asiat lähes oikein. Toiset, eli seurakunta otetaan pilviin Jeesusta vastaan ja toiset jäävät maan päälle, jossa monet antikristuksen ajassa todellakin joutuvat "maan lannaksi". Ilmestyskirja kuvaa niitä vitsauksia, joissa suuri osa ihmisistä kuolee, eivät kuitenkaan kaikki. Osa selviää elävänä siihen tilanteeseen, kun Jeesus tulee Öljymäelle tuhannen tuhansine pyhinensä ja hallitsee Jerusalemista tuhat vuotta.


    • ...

      1. Jeesuksen puheessa, talteen korjaaminen, ei suinkaan ole sama asia kuin ilmaan lentäminen? Oikeastaan kielikuvana hänen ajatuksena toimii kauttaaltaan päinvastoin, uskolliset saavat jäädä muiden tuhoutuessa.

      2. Paavalin kuvauksessa puolestaan tapahtuman liike on yksiselitteisesti lausuttu ääneen; Herra tulee ALAS taivaasta! Tempaus yläilmoihin on samanlainen kuvaus kuin isästä, joka riensi poikaansa vastaan. Eivät he jääneet kohtauspaikkaansa, eli miksi pelastetut jäisivät yläilmoihin roikkumaan ikuisiksi ajoiksi, kun Jeesus on tullut alas taivaasta? Tämä Paavalin kuvailema uskovaisten rientäminen Jeesusta vastaanottamaan kertoo heidän asenteesta, eikä niinkään reaalisesta liikkeestä.

      3. Vertaus Nooan päiviin viittaa pelastumisesta maata kohdanneesta tuhosta. Eli Jumala on kykenevä varjelemaan hänen uskollisia myllerrysten keskellä.

      4. Näiden kielikuvien konkretisointi johtaa pöyristyttäviin fiktioihin ja itse asiasta poisjohdatteleviin urbaanilegendoihin. Säästäkää itseänne niiltä! Hollywood tuottaa jo kylliksi tieteisjännäreitä katoavista ihmisistä ja lentokoneista vailla pilotteja. Todellisuus taitaa olla tarua karumpaa ja realistisempaa. Tehkää sitä mikä on oikein, muuta ei Herra meiltä odota.

      • Mato koukussa

        Adventisti kiemurtelee selkeän Sanan edessä kuin mato koukussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1442
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      786
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      690
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      672
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      646
    11. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      630
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      108
      611
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      481
    Aihe