ulkopoliittisen linjan uskotavuus kun saamme lisää tietoa ulkomaalaistoimisto piilotteleman Ruandalaismiehen tekosista.
Eikös se mennyt niin, että ensin sitouduttiin terrorismin vastaiseen taisteluun ja sitten taisteltiin terroristien kinniottajia vastaan paljastellen terroristien kiinnottajien liikkeitä terroristeille ja tiedotusvälineille.
Ja nyt näyttää siltä että kansanmurhan suunitelussa mukana ollut ja sitä johtanut rikollinen on asunut suomessa ainakin kaksi vuotta. Ja kun asia viikko sitten paljastui yritti ulkomaalaistoimisto kiistää koko asian, kunnes aloitettiin peittelyoperaatio: kyllä me ollaan jo tutkittu asiaa.
200 000 ihmisen surmaaminen tapahtui YKn silomien alla ilman että sitä tosissaan edes yritettiin estää.
Halosen linja toteutui... ei puututa jos ei viititä.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta suomen historiassa kun halutaan väheksyä vakavaa ihmisoikeusrikosta. Suomessa opettetiin kouluissa vielä 1980-luvulla että neuvostoliiton ihmisoikeusrikoskia ei ole olemassakaan... Ne, jotka uskalsivat opettaa saivat varoituksia viranmenettämisestä.
Ei siis ihme, jos suomalaisten on vaikea hyväksyä ajatusta, että terrorismiin puututaan voimakeinoin... on paljon helpompaa katsoa sivusta ja kauhistella.
Mutta joukkomurhaajan piilottelu... ei kovin mieltäylentävää politiikkaa.
Haluammeko todella noudattaa Halosen kehoitusta jatkaa vanhalla linjalla???
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Vastaukset 10
Vanhimmat
Meille tehdään vääryyttä ja meiltä salataan paljon.Jos jo nyt on nähtävissä suurta salausta niin kuinka homma etenee tulevaisuudessa, tuleeko ihmisten muiluttamisesta täysin hyväksyttävää.Ei hyvältä näytä
Viesteissäsi on jopa ajatusta, mutta voisit jättää sen ärsyttävän ps:n pois kirjoituksistasi.
Olen täysin sitoutumaton, en kumarra itään enkä länteen, mutta poliittisen intohimon merkkejä en voi sietää. Mielestäni ne vievät uskottavuutta sinällän hyviltä, tässä tapauksessa sinun, viesteiltäsi. Mieti sitä. Sinulla on ihan hyviä ajatuksia, mutta jos värität ne naulaamalla kantasi tietylle laidalle, et ole koskaan kommenteissasi objektiivinen ainakaan minun silmissäni. Minusta on vapauttavaa katsella maailmaa ollen irti erilaisista ismeistä tai poliittisista sidonnaisuuksista ja muodostaa maailmankuvansa rationaalisin perustein.
Eiköhän tuo ruandalaistapaus tutkita perusteellisesti, en lähtisi tässä kivittämään ulkopolitiikkaa tai mitään muutakaan suuntaa.
Cool down, saitpa taas hyvän syyn demarijohtoisen ministeriön ampumiseen. Yritä katsoa asioita kokonaisuuksina, etkä vain sinisen ruiskukkaverhon läpi.
että kansanmurhaajille Suomi vuotaa kuin seula. Tahallista tai osaamattomuutta, mene ja tiedä.
lause:
"Ceterum censeo Carthaginem esse delendam" on jo kertaalleen käytetty.
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
ja otitpa aiheen.
Ruandalaismiehestä ilmeisesti tieto saatiin virallista tietä pari kuukautta sitten ja asianmukaisesti on asiassa edetty.
Niin mitä tulee kansanmurhaan Ruandassa, niin semmoista on tapahtunut myös paljon lähempänä. Kokoomuslaiset varmaan muistavat keskitysleirit ja kansanmurhan tai kansojen murhan. Taisi jäädä varsin vähäiseksi silloin tuomion sanat Kansallisessa Kokoomuksessa. Rakastettiin Aatua siinä määrin, että unohtui vastuullisuus.
Silloin meni 6 miljoonaa juutalaita ja muut lisäksi. 55 miljoona ihmistä kuoli ja mekin sekosimme siihen hankkeeseen.
Kokoomuslaisuus on rikos suomalaista yhteiskuntaa vastaan.
Mies on jossakin vaiheessa tullut Suomeen. ON lehtitietojen mukaan babtistipappi tai saarnaaja. Tuskin maahantulossa on ollut epäselvyyksiä ja salailua tuskin on tapahtunut. Tutkintavaiheessa tuskin on voitu pistää käsirautoihin tai linnaan.
Tapoihis kuuluu näköjään pitkän linja ulostelu kaikenlaisilla väittämillä. Opetele hieman enemmän ja jos ei oo oppimismahdollisuuksia aloita peruskoulun ekalta.
muistuttaa kovasti Vanhan Sirkuskadun oppeja...
Kukaan ei ihan vaan tule suomeen ja saa oleskelulupaa... ei ainakaan EUn ulkopuolinen.
Eli työ ja oleskelulupa on täytynyt hakea ja kenellekään ei ole tullut mieleenkään tarkistaa tietoja.
Kaksi vuotta maahan tulon jälkeen herännyt ihmettely ei oikein luo turvallisuuden tunnetta jos joukkomurhan suunnittelussa mukana ollut terroristi saa suojapaikan.
Tavalllisten suomalaisten asioita viranomaiset kyttää tarkemmin...
Taitaa olla kyse siitä "suvaitsevaisuudesta" joka kieltää järjenkäytön kun päätetään ulkomalaisten asioista.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Bäin tuolla jossain on kirjoitettu ja sehän on ilmitotuus.
ihmiskuntaa kotaan.
oliko amerikkalaisen herätysliikkeen pastori syyllinen. parasta on panna jäitä hattuun Kokoomuksssa , joka on vaara suomalaisille ja ihmisyydelle.