Näin kuluu rahaa

Jaska ja Pena

Päivää kaikille. Olen päässyt vippilainakierteestä eroon jo noin 2 kuukautta sitten. Koko homma alkoi siitä että baarissa tarvitsi käteistä että pääsi viettämään aikaa naisten kanssa kun ei ollut ihan tyhjätasku. Tuli tehtyä kaikenlaista muutakin ja yhtäkkiä olinkin pari tonnia miinuksella.

Tästä sitten pääsin eroon jakamalla pari viikkoa lehtiä ja vanhempieni tuella. Edelleen aina silloin tällöin makselen pari kymppiä vanhemmilleni ns. lainaa jonka he antoivat minulle (että sain muut velat maksettua). Sittemmin kaikki on mennyt paremmin.

Olemme alkaneet kaverin kanssa käydä kasinolla pelaamassa rulettia ja heittäneet kimppaan pari riviä kenoa päivittäin. Fiksu pelaaja osaa kyllä päätellä mikä numero on ruletissa "kuumana" tai kenossa aika varmasti tulossa. Ainakin meille tämä uusi harrastus on tuonut enemmän tienestiä taskun pohjalle.

Päivisin käymme kaverini kanssa syömässä hampurilaisia ja kakkuja ja juomme kaljaa. Alkuillasta on mukava käydä leffassa ja sitten illalla tie vie kasinolle.

Aamulla taas voi miettiä miten päivänsä käyttäisi, kun heräilee vielä vähän huppelissa jomman kumman kotoa. Toisinaan jopa naisseuraa on eksynyt mukaan jatkoille.

Halusin vain kertoa elämässäni tapahtuneesta käänteestä, jonka mahdollisti tekstiviestilainoista irroittautuminen. Kaikki on mahdollista ja elämä voi muuttua!

12

1889

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helvata...

      Mikä tali-aivo!

      Oletko ihan oikeasti noin yksinkertainen?

      • nyt ole kuitenkin

        kyseessä jotkut yläasteikäiset " Jaska ja Pena",jotka vähäsen yrittää vedättää palstan
        lukijoita- ei edes hauska juttu kun lapsellisuus
        paistaa niin näkyvästi läpi.


      • Jaska ja Pena
        nyt ole kuitenkin kirjoitti:

        kyseessä jotkut yläasteikäiset " Jaska ja Pena",jotka vähäsen yrittää vedättää palstan
        lukijoita- ei edes hauska juttu kun lapsellisuus
        paistaa niin näkyvästi läpi.

        Miksi olet niin pahantahtoinen? Olen itse 21-vuotias ja kaverini on 23. Asumme molemmat Helsingissä ja käymme usein kasinolla. Kertomani on tosi, jos et sitä usko, niin en jaksa väkisin tolkuttaa. Halusin vain kertoa miten elämäni on muuttunut kun jätin vippilainat ja aloin miettiä järkevämmin rahankäyttöäni!


      • homppelitomppelit
        Jaska ja Pena kirjoitti:

        Miksi olet niin pahantahtoinen? Olen itse 21-vuotias ja kaverini on 23. Asumme molemmat Helsingissä ja käymme usein kasinolla. Kertomani on tosi, jos et sitä usko, niin en jaksa väkisin tolkuttaa. Halusin vain kertoa miten elämäni on muuttunut kun jätin vippilainat ja aloin miettiä järkevämmin rahankäyttöäni!

        naimisiin niin voitte ihan virallisestikin imeä toisenne kuiviin.....


      • Toope
        Jaska ja Pena kirjoitti:

        Miksi olet niin pahantahtoinen? Olen itse 21-vuotias ja kaverini on 23. Asumme molemmat Helsingissä ja käymme usein kasinolla. Kertomani on tosi, jos et sitä usko, niin en jaksa väkisin tolkuttaa. Halusin vain kertoa miten elämäni on muuttunut kun jätin vippilainat ja aloin miettiä järkevämmin rahankäyttöäni!

        Tuohon kannattaa muidenkin täällä pörräävien pyrkiä! Jatkakaa samalla tavalla pojat!


    • geo

      ampukaa toisenne ja säästäkää meidät homppelijutuilta.

    • JaskaJAPena

      Hei taas pitkästä aikaa!
      Meillä menee edelleen aika kivasti. Minä olen nyt 31-vuotias ja kaverini on 33-vuotias. Olemme yhä hyviä ystäviä ja vietämme aikaamme toistemme seurassa. Vippilainojen jättäminen pois elämästämme on tehnyt meistä onnellisempia ihmisiä.

      Nytkin käymme eri paikoissa päivisin aikamme kuluksi kahvilla ja hampurilaisia syömme ainakin viitenä päivänä viikossa, joskus jopa seitsemänä. Usein pelaamme jomman kumman kämpällä pelikonsoleita mutta myös Kimbleä hylkäämme pelata. Päivät kuluvat näin kivasti ja iltaisin juomme kaljaa ja yöllä menemme lähes aina Casinolle jonkun hyvän leffan ensin katsottuamme. Joskus saamme naisseuraakin mutta usein viihdymme vaan keskenämme jomman kumman luona oleskellen ja kaljoitellen. Kyllä elämä on mukavaa,
      näin toimien. Työtä emme tee koska se ei ole yhtä kivaa. Toimikaa muutkin näin niin pääsette vipeistä eroon!

    • JaskaJaPena

      Huomenta kaikille. Pitkästä aikaa juolahti tässä Penan kanssa mieleen että miten teillä tämän palstan lukijoilla nykyään menee?
      Meillä menee yhä hyvin koska elämämme muuttui paremmaksi päästyämme vippilainakierteestä eroon. Olemme edelleen hyviä ystäviä ja käymme melkein joka päivä syömässä hampurilaisia ja kakkuja sekä iltaisin leffoja katsomassa. Yöaikaan toki viihdymme edelleen hyvin usein casinolla. Ruletti on hyvä peli kun osaa päätellä kuumat numerot. Tämä pätee myös keno-pelissä. Eilen illalla voitimme kimppapelillämme 100 euroa kumpikin. Se on mukava raha kun se jää itselle eikä kulu Vippilainojen maksamiseen kuten meille aiemmin kävi.
      Päästyämme irti vippilainoista olemme saaneet olla onnellisia ja elämämme on ollut kivaa. Naisseuraakin on aina joskus eksynyt mukaamme. Tehkää tekin samoin ja ottakaa ero vippilainakierteestä. Siten tekin voitte tulla onnellisiksi kuten me. Kertokaa tekin kuulumisianne ja kokemuksianne.

      • jepujee88

        Kerran vuodessa pääset vissiin sieltä hoitokodista lomille, niin pääset samalla nettiin. Jatka vaan samaan malliin, niin hyvä tulee!


      • JaskaJaPena
        jepujee88 kirjoitti:

        Kerran vuodessa pääset vissiin sieltä hoitokodista lomille, niin pääset samalla nettiin. Jatka vaan samaan malliin, niin hyvä tulee!

        Miksi olet noin pahantahtoinen? Halusin vain kertoa kuinka tekstiviestilainoista irroittautuminen muutti meidän elämämme paremmaksi ja siksi halusimme myös muita tämän palstan lukijoita toimimaan samalla tavalla niin tekin voisitte olla onnellisia eikä tarvitsisi tyhjätaskuna kiukutella.
        Tänäänkin söimme päivällä hampurilaisia ja kakkuja ja nyt juomme hieman olutta ja sitten lähdemme taas rulettia pelaamaan.

        Lopettakaa siis tekstiviestilainojen ottaminen niin pääsette irti vippilainakierteestä. Sitten voitte olla onnellisia kuten mekin olemme. Aloittakaa muutos vaikka lehtiä jakamalla ja niillä rahoilla vippilainat maksamalla kuten minäkin tein aikoinaan. Kaikki on mahdollista ja elämä voi muuttua!


    • JaskaJaPena

      Hyvää Joulunaikaa kaikille!
      Tässä Penan kanssa hiukan olemme huolissamme kun lueskelimme tässä kaljanjuonnin ohessa tätä palstaa ja huomasimme että monet täällä ovat yhä ongelmissa vippilainakierteen takia. Mekin aikoinaan olimme hetken aikaa ongelmissa vippilainakierteen takia mutta kun onnistuimme irrottautumaan niistä, muuttui elämämme heti paljon paremmaksi.

      Nyt olemme 32- ja 34-vuotiaita ja yhä hyviä ystäviä keskenämme. Joka päivä syömme kakkuja ja hampurilaisia, katsomme leffoja ja juomme kaljaa iltaisin ennen kuin suuntaamme kasinolle rulettia pelaamaan. Myös kenosta olemme edelleen saaneet mukavasti voittoja, viime viikollakin saimme taas sata euroa kimpparivillämme kun osasimme arvioida mitä numeroita on tulossa.

      Nyt haluan vakavissani kehottaa teitä muitakin irrottautumaan vippilainakierteestä jotta voitte olla onnellisia kuten mekin. Lainasummatkin ovat nykyään kovin isoja verrattuna siihen mitä ne olivat silloin kun mekin olimme vielä vippilainakierteessä. Tämän johdosta niistä aiheutuvat ongelmatkin ovat myös suurempia joten tehkää ero niihin nopeasti.

      Kaikki on mahdollista ja elämä voi muuttua!

    • EnOtaVippiLainaa

      Kyllä tämän palstan lukijat voisivat ottaa teistä mallia ennen kuin erehtyvät ottamaan vippilainoja. Kiitos Jaskalle ja Penalle hyvistä elämänohjeista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe