Naisen aseman muutos sananjulistajana 1800-luvun lestadiolaisuudessa noudattaa kiinnostavalla tavalla naisen aseman muutoskehitystä kristillisessä alkuseurakunnassa.
Kummassakin tapauksessa naiset olivat menettävä osapuoli, he hävisivät pelin. Kummassakin oli kyse elävän uskon ja seurakunnan spontaanien käytännön muotojen jähmettymisestä hierarkkiseksi valtarakennelmaksi, jossa miehet sanelivat naisen paikan. Uskovaisten keskinäiseen tasa-arvoon ja keskinäiseen keskusteluun perustuva yhteisö ja se luonnnollisen elävät toimintamuodot menetettiin. Tilalle rakennettiin miesvaltainen vallankäyttöjärjestelmä.
Kun tarkastellaan Jeesuksen toimintaa, häntä voi pitää historiallisesti sukupuolten tasa-arvon varhaisena ja erittäin radikaalina kannattajana. Jeesus korosti jokaisen ihmisen ihmisarvoa ja rohkaisi halveksituintakin naista itsenäiseen ja vapaaseen elämään. Jeesuksen lähin työtoveri ja ystävä oli nainen, älykäs ja kirjallisesti lahjakas Maria Magdaleena. Jeesuksen persoonassa yhdistyvät ihmisen miehiset ja naisiset piirteet sopusointuisesti yhteen. Hän ei lokeroinut ihmisiä sukupuolen mukaan, mikä oli täysin ennenkuulumatonta sen ajan yhteiskunnassa, jossa naisella oli arvo vain sukunsa ja aviomiehensä omaisuutena sekä ostettavana ja myytävänä seksiorjana. Siihen aikaanhan tytöt naitettiin sukujen keskinäisellä sopimuksella 10–14 vuoden iässä. Monesti tytöt myös myytiin orjiksi. Yleistä oli myös tyttövauvojen tappaminen ja heittelijättö.
Uuden testamentin puolella Jeesuksen vastapoolina, naisten alistajana, voimme pitää lähinnä Paavalia. Hän vaati naista vaikenemaan ja käyttämään huntua seurakunnan kokouksissa, olemaan miehelleen alamainen ja välttämään kaunistautumista. Paavali edusti valtakulttuurin naista alistavaa ja kontrolloivaa, paternalistista perinnettä.
Alkuseurakunnassa oli sekä miehiä että naisia sananjulistajina. Kun seurakunta alkoi vähitellen järjestäytyä systemaattiseksi organisaatioksi, kirkoksi, aikaisemmat alkuseurakunnan verrattain vapaat ja spontaanit käytännöt alkoivat samalla kadota. Ruvettiin rakentamaan hierarkkista ja määrämuotoja noudattavaa kirkkoa. Rakenteiden ja käytäntöjen mallit haettiin aiemmin niin kovasti vastustetun valtakulttuurin piiristä. Alkuseurakunta palasi siis kiltisti moniin silloisen juutalaisen jumalanpalveluksen muotomääräyksiin.
Toiminta jäykistyi vanhoihin muotoihin ja naisten toiminta sanajulistajina ja seurakunnan paimenina kiellettiin kahden tuhannen vuoden ajaksi.
Lestadiolaisen herätysliikkeen toiminnassa tapahtui aivan samanlainen jäykistymiskehitys jo 1800-luvun loppupuolella. Lestadiuksen aloittaessa saarnaamisensa ja hänen työtovereidensa levittäessä herätys- ja pelastussanomaa Ruotsin Lapissa uskon harjoittamisen muodot olivat vapaita. Sama koski tilannetta vielä liikkeen levittyä laajalle Suomenkin puolelle. Herätysliikkeessä oli monia naispuolisia sananjulistajia. Osa miespuhujista nimenomaan puolusti juuri tätä menettelyä, kun vaikutusvaltainen Kuopion piispa Johansson ankarasti kritisoi tätä lestadiolaisuuden piirrettä.
Samaan aikaan julkisen vallan kontrolli voimistui maassa, varsinkin sellaisiin ryhmiin liittyen jotka toimivat kirkon ulkopuolella. Vanhoillislestadiolaisuudessakin oli Suomessa keskusteltu kirkosta eroamisesta. Mutta koska silloin olisi ollut ilmeisenä uhkana toiminnan kieltäminen Venäjän kontrollipolitiikan tähden, herätysliikkeen toiminnassa alettiin tiukasti varoa vähintäkään sellaista seikkaa, joka saatettaisiin tulkita separatistisena pyrkimyksenä. Haluttiin nopeasti saada sopu aikaan kirkon kanssa. Lestadiolaisessa herätysliikkeessä päätettiin toimia niin, ettei piispa Johanssonin tapaista kritiikkiä olisi kirkolla enää aihetta antaa. Niinpä naisten saarnaaminen kiellettiin kokonaan 1900-luvun alkuun tultaessa. Samaan aikaan lestadiolaisuus alkoi organisoitua ylhäältä johdetuksi ja patriarkaalisesti jäsentyneeksi kirkkokunnaksi, kirkon mallin mukaan. Paikallisten rauhanyhdistysten tueksi ja liikkeen ”paavinistuimeksi” perustettiin SRK.
Kummassakin tapauksessa naiset olivat menettävä osapuoli, he hävisivät pelin. Kummassakin oli kyse elävän uskon ja seurakunnan spontaanien käytännön muotojen jähmettymisestä hierarkkiseksi valtarakennelmaksi, jossa miehet sanelivat naisen paikan. Uskovaisten keskinäiseen tasa-arvoon ja keskinäiseen keskusteluun perustuva yhteisö ja se luonnnollisen elävät toimintamuodot menetettiin. Tilalle rakennettiin miesvaltainen vallankäyttöjärjestelmä.
Kun tarkastellaan Jeesuksen toimintaa, häntä voi pitää historiallisesti sukupuolten tasa-arvon varhaisena ja erittäin radikaalina kannattajana. Jeesus korosti jokaisen ihmisen ihmisarvoa ja rohkaisi halveksituintakin naista itsenäiseen ja vapaaseen elämään. Jeesuksen lähin työtoveri ja ystävä oli nainen, älykäs ja kirjallisesti lahjakas Maria Magdaleena. Jeesuksen persoonassa yhdistyvät ihmisen miehiset ja naisiset piirteet sopusointuisesti yhteen. Hän ei lokeroinut ihmisiä sukupuolen mukaan, mikä oli täysin ennenkuulumatonta sen ajan yhteiskunnassa, jossa naisella oli arvo vain sukunsa ja aviomiehensä omaisuutena sekä ostettavana ja myytävänä seksiorjana. Siihen aikaanhan tytöt naitettiin sukujen keskinäisellä sopimuksella 10–14 vuoden iässä. Monesti tytöt myös myytiin orjiksi. Yleistä oli myös tyttövauvojen tappaminen ja heittelijättö.
Uuden testamentin puolella Jeesuksen vastapoolina, naisten alistajana, voimme pitää lähinnä Paavalia. Hän vaati naista vaikenemaan ja käyttämään huntua seurakunnan kokouksissa, olemaan miehelleen alamainen ja välttämään kaunistautumista. Paavali edusti valtakulttuurin naista alistavaa ja kontrolloivaa, paternalistista perinnettä.
Alkuseurakunnassa oli sekä miehiä että naisia sananjulistajina. Kun seurakunta alkoi vähitellen järjestäytyä systemaattiseksi organisaatioksi, kirkoksi, aikaisemmat alkuseurakunnan verrattain vapaat ja spontaanit käytännöt alkoivat samalla kadota. Ruvettiin rakentamaan hierarkkista ja määrämuotoja noudattavaa kirkkoa. Rakenteiden ja käytäntöjen mallit haettiin aiemmin niin kovasti vastustetun valtakulttuurin piiristä. Alkuseurakunta palasi siis kiltisti moniin silloisen juutalaisen jumalanpalveluksen muotomääräyksiin.
Toiminta jäykistyi vanhoihin muotoihin ja naisten toiminta sanajulistajina ja seurakunnan paimenina kiellettiin kahden tuhannen vuoden ajaksi.
Lestadiolaisen herätysliikkeen toiminnassa tapahtui aivan samanlainen jäykistymiskehitys jo 1800-luvun loppupuolella. Lestadiuksen aloittaessa saarnaamisensa ja hänen työtovereidensa levittäessä herätys- ja pelastussanomaa Ruotsin Lapissa uskon harjoittamisen muodot olivat vapaita. Sama koski tilannetta vielä liikkeen levittyä laajalle Suomenkin puolelle. Herätysliikkeessä oli monia naispuolisia sananjulistajia. Osa miespuhujista nimenomaan puolusti juuri tätä menettelyä, kun vaikutusvaltainen Kuopion piispa Johansson ankarasti kritisoi tätä lestadiolaisuuden piirrettä.
Samaan aikaan julkisen vallan kontrolli voimistui maassa, varsinkin sellaisiin ryhmiin liittyen jotka toimivat kirkon ulkopuolella. Vanhoillislestadiolaisuudessakin oli Suomessa keskusteltu kirkosta eroamisesta. Mutta koska silloin olisi ollut ilmeisenä uhkana toiminnan kieltäminen Venäjän kontrollipolitiikan tähden, herätysliikkeen toiminnassa alettiin tiukasti varoa vähintäkään sellaista seikkaa, joka saatettaisiin tulkita separatistisena pyrkimyksenä. Haluttiin nopeasti saada sopu aikaan kirkon kanssa. Lestadiolaisessa herätysliikkeessä päätettiin toimia niin, ettei piispa Johanssonin tapaista kritiikkiä olisi kirkolla enää aihetta antaa. Niinpä naisten saarnaaminen kiellettiin kokonaan 1900-luvun alkuun tultaessa. Samaan aikaan lestadiolaisuus alkoi organisoitua ylhäältä johdetuksi ja patriarkaalisesti jäsentyneeksi kirkkokunnaksi, kirkon mallin mukaan. Paikallisten rauhanyhdistysten tueksi ja liikkeen ”paavinistuimeksi” perustettiin SRK.
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020905360
Ei oikein jaksa kiinnostaa tällainen oma tutkimus. Valheitakin on niin että ihan vilisee silmissä.
Kirjoittaja viittaa toisaalla julkaisemassaan samassa tekstissä tieteellisiin lähteisiin. JÄttänyt tästä ne pois.
Epäröin minäkin tuossa kirjoittajan tulkinnassa Maria Magdaleenan ja Jeesuksen välisestä suhteesta. Monissa lähteissä puhutaan tosiaan heidän välisestään läheisestä työtoveruudesta, mutta joissakin lähteissä taas Magdalan Maria on nähty Jeesuksen kumppanina rakastettu-merkityksessä, ja jopa Jeesuksen puolisona.