Kymmenen vuotta ryyppäsin hyvällä menestyksellä. Takuulla ei selvää viikonloppua tuona aikana. Viikollakin tuli tiputeltua säännöllisesti. Juomiset mietin alkuviikosta niin, että mitkä päivät voisi tintata. Perjantaisin pidin huolen, että ensimmäisenä hoidin krapula juomat kaappiin sunnuntaita varten. Vedin aina lärvit kun join.
Turposin kuin syöttö sika. Liikkumisen lopetin. Työt suunnittelin juomisen ehdoilla. Elin elämääni niin, että aina olisi perjantai.
Mutta niinkuin sanotaan, päähän se tauti ekaksi iskee. Kolmevuotta itkuviina, työt "hoidin" silti. Elämä oli kaaottista. Maanantai aamuisin en pystynyt katsomaan peiliin ja joskus itkin mennessäni töihin, että miksi taas vedin kolmepäivää???
Yhtenä järkyttävänä maanantai aamuna kaksivuotta sitten kävelin a-klinikalle täristen ja peloissani, hakien apua. Antabusta kokeiltiin.
Sain aikalisän juomiselle, ja ajattelin että kyllä se tästä. Kaksiviikkoa pitkinhampain "kuivilla" Paskat, homma hanskassa ajattelin....ja aloitin "kohtuukäytön."
Sitä kesti kuukausi ja pää meinas hajota. Sitten marssin yksityiselle vastaanotolle ja alotin terapian. Terapiassa kävin puolivuotta. Join tuonakin aikana.
Tänäkesänä olin tullut siihen pisteeseen jossa mulla oli valittavana hauskanpito tai tavallinen elämä perheeni kanssa. Valitsin hauskanpidon.....
Kolmekuukautta yksin, eikä kukaan rajoittamassa eikä kieltämässä mun "ihan normaalia" alkoholin käyttöä...
En tiedä mitä tapahtui pari kuukautta sitten. Olin yksin ja heräsin omassa helvetissäni tilanteeseen.
Lähdin hakemaan apua vertausryhmistä enkä enää selitellyt enkä valehdellut itselle. Tajusin olevani alkoholisti!
Nyt säännöllisesti ryhmissä käymisten ja useamman viikon juomattomuuden jälkeen. Uskallan katsoa itseäni peiliin ja hyväksyä se mitä elämää elin.
Pelkään että tämä hyväolo katoaa, enkä uskalla katsoa kuin tätä päivää.
Isäni kysyi minulta viikko sitten, että miten menee? Uskalsin katsoa häntä silmiin pitkästä aikaa, ja sanoin -sillai tavallisesti....tavallinen on hyvä!
Aamuisin kahvi maistuu kahville, työ maistuu työlle ja ihmiset on ympärilläni ihmisiä.
Ei mailan puristusta, ei lupailuja.
Vain itseni tähden.
Turposin kuin syöttö sika. Liikkumisen lopetin. Työt suunnittelin juomisen ehdoilla. Elin elämääni niin, että aina olisi perjantai.
Mutta niinkuin sanotaan, päähän se tauti ekaksi iskee. Kolmevuotta itkuviina, työt "hoidin" silti. Elämä oli kaaottista. Maanantai aamuisin en pystynyt katsomaan peiliin ja joskus itkin mennessäni töihin, että miksi taas vedin kolmepäivää???
Yhtenä järkyttävänä maanantai aamuna kaksivuotta sitten kävelin a-klinikalle täristen ja peloissani, hakien apua. Antabusta kokeiltiin.
Sain aikalisän juomiselle, ja ajattelin että kyllä se tästä. Kaksiviikkoa pitkinhampain "kuivilla" Paskat, homma hanskassa ajattelin....ja aloitin "kohtuukäytön."
Sitä kesti kuukausi ja pää meinas hajota. Sitten marssin yksityiselle vastaanotolle ja alotin terapian. Terapiassa kävin puolivuotta. Join tuonakin aikana.
Tänäkesänä olin tullut siihen pisteeseen jossa mulla oli valittavana hauskanpito tai tavallinen elämä perheeni kanssa. Valitsin hauskanpidon.....
Kolmekuukautta yksin, eikä kukaan rajoittamassa eikä kieltämässä mun "ihan normaalia" alkoholin käyttöä...
En tiedä mitä tapahtui pari kuukautta sitten. Olin yksin ja heräsin omassa helvetissäni tilanteeseen.
Lähdin hakemaan apua vertausryhmistä enkä enää selitellyt enkä valehdellut itselle. Tajusin olevani alkoholisti!
Nyt säännöllisesti ryhmissä käymisten ja useamman viikon juomattomuuden jälkeen. Uskallan katsoa itseäni peiliin ja hyväksyä se mitä elämää elin.
Pelkään että tämä hyväolo katoaa, enkä uskalla katsoa kuin tätä päivää.
Isäni kysyi minulta viikko sitten, että miten menee? Uskalsin katsoa häntä silmiin pitkästä aikaa, ja sanoin -sillai tavallisesti....tavallinen on hyvä!
Aamuisin kahvi maistuu kahville, työ maistuu työlle ja ihmiset on ympärilläni ihmisiä.
Ei mailan puristusta, ei lupailuja.
Vain itseni tähden.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lupaa ryyppäämiseen.Ei se vaikeaa ole,yli 6 vuotta selvänä,enään en mistään hinnasta joisi,Järjetöntä.
Taas meni pääsiäinen alkon merkeissä. Ei ole hyvä olo ollenkaan ja huomenna töihin.
Toit hyvin esiin muutaman perusjutun, joista se uusi elämä lähtee.
Rehellisyys itseään kohtaan on ensimmäinen. Jos tuota rehellisyyttä riittää, siitä seuraa automaattisesti raittiita päiviäkin. Kun itselleen ei tarvitse valehdella, tietää mistä kenkä puristaa kun sattuu se huonompi päivä, eikä tarvitse lähteä tuopin pohjalta etsimään syyllisiä.
Hieno homma, ja tsemppiä.
Siinä oli sellainen tilitys,että minulle tuli ihan todella tippa linssiin. Olit rehellinen tekstissäsi,kaunistelematon ja vailla selityksen makua. Jouduit rajuun pohjakosketukseen,jolloin heräsit tilanteeseesi. Olen iloinen puolestasi. Huomaa kirjoitustyylistäsi,että sinussa on ainesta vaikka mihin. :)
Itse olen tilanteessa,jossa alkon käyttö koko ajan lisääntyy,ja olen alkanut olla huolissani.... Ehkä minulla toivoa vielä,en tiedä.
Kiitos vielä kirjoituksestasi ja kaikkea lämmintä ja aurinkoista elämääsi ja tulevaan kesään !