Asun rivitalon päädyssä ja pihalleni on joku aikoinaan istuttanut koristevadelmaa aidan viereen (ei naapuria sillä puolen). Haluaisin ehdottomasti päästä koristevadelmastani eroon tavalla tai toisella ja mielellään nyt keväällä ja haluaisin istuttaa siihen paikalle jo tänä keväänä jonkin muun hyvin kasvavan pensaan.
Onko siis kenelläkään minkäänlaista ideaa millä koristevadelman saisi tuhottua?
Ja mikä olisi sellainen kasvi, jonka saisi sen tilalle näkösuojaa antamaan?
koristevadelman tuhoaminen
4
9906
Vastaukset
- kuulemma
Tuttuni oli samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Monta päivää meni lapiohommissa, kun kaivoi koristevadelmaa (meilläpäin sanotaan tuoksuvadelmaksi) pois juurineen. Ehkä round-upilla pääsisi vähemmällä vaivalla? Tosin sitten täytyy odottaa, että siihen tulee kunnon lehdet, että aine vaikuttaa. Ja vaarana on, että siitä paikasta kuolee kaikki muutkin kasvit.
Millaiseen paikkaan uusi pensas tulee? Valoon vai varjoon? Missäpäin Suomea asut (mikä vyöhyke)? Haluatko kukkivan pensaan, minkä väriset kukat mieluiten? Kuinka korkeaksi haluat sen kasvavan? - kokemusta on.
Ensin katkot kaikki pystyssä tököttävät versot poikki ja sen jälkeen kaivat juuret maasta. Niin yksinkertaista.
Niin, makunsa kullakin. Tuoksuvattuhan on hyvä näkösuoja sekä hyvin kasvava.
Kannattaa itse tutkia kasvikirjoja, vaikka ensin kuvia ja sitten kun löydät jonkun miellyttävän, niin tutkit kasvuvaatimukset, yms. siitä se sitten lähtee.
Yksi kun tykkää yhdestä ja toinen toisesta kasvista. - leskenlehti
Minä haluaisin lisää tuoksuvadelmaa rivarin takapihalle,millon se olis paras istuttaa ja pitääkö sitä leikataq.?
- ei vatukkaa
Pitäisi lailla kieltää tuksuvatukan istuttaminen rivitalon pihalle! Kymmen vuotta sitten niitä kamalia jurakoita kaivettiin lapion ja kirveen kanssa pois. Kuitenkin niitä on sinne jäänyt, koska aina edelleenkin ne jostain kasvaa. Taitaa olla paras turvautua myrkkypulloon niiden kanssa, muita kasveja joutuu varomaan.
Helppohan tuoksuvatukka on, jos ei halua pihaansa mitään muuta. Se onneton vielä leviääkin niin kamalasti!
Ei kiitos pieneen pihaan vatukkaa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1042627Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021705- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141236Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221038- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44921Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119916Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta337832- 77830