Muutama asia on jo pitemmän aikaa vaivannut minua. Olen todennut, että vastauksia en omasta lähipiiristäni saa, joten käännyn teidän puoleenne.
1. Miksi lapsen (myös siis lastenlasten) perheen sääntöjä on joidenkin isovanhempien vaikea kunnioittaa? Esim. jos pyydetään sopimaan etukäteen kyläilyistä, niin vieraillaan yllättäen, pyynnöistä huolimatta.
2. Miksi jotkut isovanhemmat väheksyvät lastenlastensa isien ja äitien toiveita lastenkasvatuksessa? Esim. annetaan katsoa lapsilta kiellettyjä elokuvia tms. turhan jännittäviä ohjelmia, kielloista huolimatta.
3. Miksi jotkut isovanhemmat haluavat lapsenlapsiaan kylään, mutta eivät sitten kuitenkaan tee heidän kanssaan mitään. Eivät siis oikeastaan tutustukaan heihin kunnolla.
Onko isovanhempana olo todella niin hankalaa? Onko vaikea olla todellisessa vuorovaikutuksessa lastenlastensa vanhempien kanssa? Onko vaikea kuunnella ja ymmärtää? Onko se loukkaavaa, jos nuori perhe yrittää luoda omaa toimintamalliaan? Vai onko se mieli vaan jo niin kankea, ettei pysty enää ajattelemaan asioita muiden näkökulmasta? Onko ahdistavaa/liian rajoittavaa puhaltaa yhteen hiileen lasten kasvatusasioissa?
1. Miksi lapsen (myös siis lastenlasten) perheen sääntöjä on joidenkin isovanhempien vaikea kunnioittaa? Esim. jos pyydetään sopimaan etukäteen kyläilyistä, niin vieraillaan yllättäen, pyynnöistä huolimatta.
2. Miksi jotkut isovanhemmat väheksyvät lastenlastensa isien ja äitien toiveita lastenkasvatuksessa? Esim. annetaan katsoa lapsilta kiellettyjä elokuvia tms. turhan jännittäviä ohjelmia, kielloista huolimatta.
3. Miksi jotkut isovanhemmat haluavat lapsenlapsiaan kylään, mutta eivät sitten kuitenkaan tee heidän kanssaan mitään. Eivät siis oikeastaan tutustukaan heihin kunnolla.
Onko isovanhempana olo todella niin hankalaa? Onko vaikea olla todellisessa vuorovaikutuksessa lastenlastensa vanhempien kanssa? Onko vaikea kuunnella ja ymmärtää? Onko se loukkaavaa, jos nuori perhe yrittää luoda omaa toimintamalliaan? Vai onko se mieli vaan jo niin kankea, ettei pysty enää ajattelemaan asioita muiden näkökulmasta? Onko ahdistavaa/liian rajoittavaa puhaltaa yhteen hiileen lasten kasvatusasioissa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ehkä isovanhempi näkee elämänkokemuksellaan kauemmas... tulevaisuuteen... tietää, miten toimimalla pääsee helpommalla... mitkä asiat vaikuttavat mihinkin... voi olla kyllä niinkin, että isovanhempi ei jaksa nuoren perheen "nipottavia" sääntöjä...
Kunnioitan kyllä elämänkokemusta. Olen itsekin jo yli 40 v. Olen kelannut elämäni nauhaa taaksepäin ja kokenut kaikenlaista. Meidän tapauksessamme kuitenkin on isovanhempien ja meidän välillä ollut suuria vaikeuksia vuorovaikutuksessa ja kunnioituksessa.
On varmasti paljon sellaista, mitä itse olisin voinut tehdä toisin ja paremmin. Joskus tulee kuitenkin sellainen olo, että isovanhemmat (tässä tapauksessa) eivät itse koskaan katso peiliin.
Eikä niitä sääntöjä nyt tarvitsekaan isovanhempien mielestäni aina noudattaa, lähinnä silloin jos on jostain syystä todella paljon osallisena lastenlastensa elämässä. Silloin on mielestäni tärkeää puhaltaa yhteen hiileen. Että lapset saavat johdonmukaisen ja tasapainoisen kasvatuksen.
Ehkä sitä "kankeutta" löytyy molemminpuolin. Jokaisella on oma asenteensa ja ajatuksensa asioista, eikä ne aina käy yksiin ja täydellisiä ei olla kukaan.
Ollessani lapsi, oli ihan luonnollista, että mentiin kyläilemään ilmoittamatta ja oli kyllä tervetullut.
Nyt jostain syystä yleinen ilmapiiri on se, ettei passaa mennä, ellei ole kutsuttu.
Luulisi, että tuntuis hyvälle kun mummo tai pappa piipahtaa käymään, on sitten ilmoittanut tai ei.
Mutta ehkä se ei sovi enää tähän kiireisten ja harrastavien nuorten perheiden elämään.
Mitähän kaikkea isovanhempien sitten odotetaan tekevän lastenlastensa kanssa?
Itse yritän kyllä saada aikaan rauhallista yhdessäoloa tässä lasten rauhattomassa elämässä.
Viedään harrastuksesta toiseen, televisiot pauhaa, tietokoneet suoltaa kaikennäköistä peliä ym.
Kun lähtee vaikka metsään lasten kanssa, niin kyllä löytyy paljon kiinostavia asioita.
Tuntuu, että nykyään lasten elämä on liian ohjattua ja valmiiksi tehtyä. Tavalliset käytännön jutut on sitten monasti ihan utopiaa.
Olisi hyvä, kun oppisimme molemmin puolin vähän joustamaan asioissa, tietysti eri asia, jos jonkun toiminnasta on vaaraa lapsille, mutta se lienee harvinaista. Ollaanhan kuitenkin aikuisia vanhempia ja isovanhempia.
jos minun äitini lähtisi metsään lastenlastensa kanssa. Minä toivoisin nimenomaan rauhallista, arkista yhteistä tekemistä - ei videoiden tuijottamista tai pelikoneilla pelaamista tai sitten karkin syömistä.
Meillä ainakin toive vierailujen sopimisesta kehkeytyi siitä, että mummolla oli tapana pyörähtää lähes joka päivä vaan katsastamassa, miten meillä sujuu. Ja joskus oli sitten selviteltäviä perheasioita meneillään, ei mitään vakavaa, mutta johon emme halunneet muita kuuntelemaan tai kommentoimaan. Ts. Perheemme rauha häiriintyi selvästi. Tosin vaikka vihjaisimme toiveesta, sitä ei otettu kuuleviin korviin. Eikä suoraa puhettakaan olla uskottu. Käynnit ovat kyllä harventuneet. Mutta siinä on muita syitä mukana.
Osaisinpa itse ottaa huomioon nuoret, kun he aikanaan perhettä perustavat.
Toiveesi eivät ole realistisia. Itse viiskymppisenä jalkakipeänä en todellakaan jaksa juosta lasten perässä metsässä. Pehmeällä metsätiellä jopa käveleminen mahdotonta, saati vilkkaiden lasten perässä.
Ne nykyaikaiset lapset eivät tottele ja menevät niin kovin, kiipeilevät puuhun ja ovat koko ajan edellä niin ettei pysy perässä.
Kyllä se on omien vanhempien tehtävä juoksennella lasten kanssa metsässä.
Olet lukenut satuja. Mummot eivät jaksa metsään. Jos ovat työssäkäyviä ovat ihan uupuneita ilman metsäretkiäkin ja sairaseläkeläiset eivät pysty.
jossain määrin. Tosin meidän tapauksessamme fysiikka ei ole esteenä, eikä työ. Eivätkä meidän lapset ole erityisemmän vilkkaita.
Yritän kyllä omaa vanhemmuuttani hoitaa vastuullisesti, enkä sysätä kasvatusvastuuta tai muutakaan isovanhemmille. Mietin vain, että miksi se tuntuu olevan niin kovin vaikeaa, se yhteisymmärrys, joissakin tapauksissa.
Uskoisin, että moni isovanhempi ei lähde lapsenlastensa kanssa metsään tai tee ylipäätään yhtään mitään, koska niitä lapsia ei saa kieltää ja ne eivät tottele.
Eivät ne lapsenlapset mummoa tottele jos äiti on antanut luvan olla tottelematta. Jos äidin asenne on että mummo ei osaa ja mikään ei kelpaa, mummo on tyhmä yms.
se on, jos lapset eivät tottele. Pitää olla rautainen tahto ja hyvä mielikuvitus, kun on törmäyskurssilla lapsen kanssa.
Meillä tämä ei kyllä päde, että ei saisi komentaa. Yleensä nimenomaan korostan, että pitää uskoa, mitä sanotaan yms. Meidän tapauksessa epäilen, että isovanhemmat eivät jaksa jostain syystä sääntöjä pitää. Olen saanut esim. soittoja, joissa isoäiti pyytää sanomaan lapselle, että nyt pitää mennä nukkumaan... Kysymys on siis lapsesta, joka on normaali, ei erityislapsi. Ja tämä lapsi menee kotona nukkumaan silloin kun sanotaan.
Jos äidillä on kuvailemasi asenne, niin hän tekee suuren virheen, jota katuu vielä. Surullisinta kyllä on, kun eniten häviävät viattomat = lapset.
voisi olla, että ottaa vain yhden lapsenlapsen kerrallaan mukaan sinne metsään tai mihin hyvänsä meneekin heidän kanssaan. Itse teen melkein aina niin, koska siten koen tilanteen antoisammaksi meille kummallekkin, kun siinä ei ole muita "häsläämässä".
Ja tuosta lastenlapsien tottelemattomuudesta sen verran, että olen huomannut niiden lapsien olevan tottelemattomia isovanhemmilleen, jotka ovat paljon heidän kanssaan.
Lapsesi eivät ole erikoislapsia, sinä olet erikoisäiti.
Poikani perheen luokse ilman kutsua. Joskus menemme viemään syntärilahjan lapsille, mutta menemme päiväsaikaan, jolloin miniäni on töissä.
Olemme joskus saaneet niin tylyn vastaanoton, että olemme ottaneet opiksemme.
Ei meitä esim. kutsuta koskaan lasten synttäreille, vain miniän sukulaiset saavat kutsun. Emme tuostakaan ole kovin pahana. Mutta jos satun miniältäni kysymään esim lahjatoiveita, tulee mahdollisimman kalliita toivomuksia, joita sitten kiltisti noudatamme.
Vävyjen kanssa ei ole mitään ongelmia.
Mikään mitä tämä mummo on tehnyt ei ole koskaan kelvannut lapsenlapseni äidille. Kauheasti hän on neljä vuotta pompottanut ja haukkunut. Mikään ei ole koskaan ollut hyvä. En osaa hoitaa lapsenlasta, en ymmärrä mistään mitään. Puhun tyhmiä olen hölmö ja hullu, mielisairas ja saatanan sekoilija.
Vieraita lapsia minulla käy säännöllisesti hoidossa ja kaikki mitä teen heidän kanssaan otetaan ilolla vastaan. Toimin ja olen vieraiden lasten kanssa ihan samalla tavalla kuin omien lastenlasteni kanssa.
Enää en ole missään tekemisissä sen nipottaja äidin kanssa, en jaksa enää mitenkään. Lapsenlapsiani en saa tavata, kun en äidin mielestä ole lainkaan kykenevä hoitamaan, tai edes tapaamaan heitä.
Olen lastenhoitaja ammatiltani ja työkseni hoidan myös lapsia, kuten vapaa-aikanani.
ole tehtävissä? Eikö tämä nyt olisi sille äidillekin kasvun paikka? Pystyisitkö vaikka kirjoittamaan hänelle? Pystyisitkö ilmeisesti ainoana aikuisena nostamaan kissan pöydälle ja rakentamaan sopua lastenlastesi tähden?
Jos ei nyt niin joku päivä. Lapset menettävät nyt eniten.
niin vaikeita kysymyksiä että kannattaisi varmaan keskustella kyseisten isovanhempien kanssa. Tuskin kukaan täällä voi antaa sinulle vastauksia kun omastapuolestaan.Meitä isovanhempia ja teitä vanhempia on niin erilaisia ja paljon tässä maailmassa.
niin vaikeita, että en ole saanut vastausta kyseisiltä isovanhemmilta. Eivät ne kuitenkaan niin spesifejä näytä oleva, etteikö koskisi suurempaakin "lukijakuntaa", ainakin kun näitä juttuja lukee täältä.
Mikä on tavoitteemme?
Onko pienten lasten vanhemmilla vaikea käsittää, että mummola on mummola ja koti on koti ja nämä kaksi saavat ja pitääkin erottaa toisistaan. Mummolassa on mummolan säännöt ja kotona omasa ja lapsia kohdellaan sen mukaan kummasa ollaan ja kumman hoidossa lapset ovat.
Itse mummona en anna lapsille karkkia ja makeita enkä eineksiä vaan mielellään terveellisiä välipaloja ja oikeaa kotiruokaa, toisin kuin kotona antavat.
Lisäksi mummolassa ei katsota videoita eikä pelata tietokonepelejä kuten kotona, vaan mummolassa ulkoillaan ja käydään kotieläinpihan eläimiin tutustumassa ja illalla luetaan ja rauhoitutaan, riehuntaa ja tappelua ei sallita.
Mummolassa ei myöskään huudeta ja kiroilla lapsille vaan puhutaan tasavertaisina toisillemme ja riidat sovitaan ja anteeksi pyydetään.
Jos isovanhemmat alkaisivat noudattaa kodin sääntöjä, olisi lapsissa sellainen piteleminen, että isovanhemmat eivät jaksaisi sitä rallia kauankaan. On parempi, että lapsilla on jokin paikka missä voi olla ilman tappelua ja ilman kiireistä olemista ja ohjelmaa.
Jokaisenhan on tajuttava se, että isovanhemmat ja lasten omat vanhemmat ovat kaksi eri asiaa ja ei ole mahdollista eikä suotavaa, että olisivat juuri samalla muotilla valettuja ja sa´moin ohjelmoituja, miten lapset koskaan oppisivat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisisa ympäristöissä jos kaikkien pitäisi noudattaa vanhempien sääntöjä ja toimia kuin he.
Kasvun ja kehityksen kannalta on oltava muitakin malleja.
Hmmm. Ehkä joillain on vaikea käsittää näitä rajanvetoja. Itse nimenomaan toivon, että eroja on. Mutta ei lasten terveyden/mielenterveyden kustannuksella.
Kiva, että teillä sujuu. Minä pitäisin suurena aarteena tuollaista mummolaa :)
Enkä todellakaan halua, että isovanhemmat olisivat samanlaisia kuin isä ja äiti, hui kauhistus. Mitä lomaa se lapsillekaan olisi? Mutta se toisten kuuntelu ja kunnioitus. Jonkinlainen yhteisymmärrykseen pyrkiminen? Se näyttää olevan joillekin täysin mahdotonta. Kaikki toiveet, mitä yrittää kauniisti vihjata tai suoraan sanoa, unohdetaan tahallaan tai vahingossa. Koskapa toivoisin kuuntelua ja kunnioitusta, itse yritän olla tosi tarkka, että omasta puolestani toteutan tätä tyyliä.
Esim. äitini halusi tulla hoitamaan pariksi kuukaudeksi lastamme, kun lähdin äitiysloman jälkeen töihin. Me maksoimme hänelle siitä palkkaa ja sanoin kaksi toivomusta: Kun keitin aamupuuron valmiiksi, toivoin, että kattila olisi pesty. Sen lisäksi toivoin, että lapsi saisi kotihoitoa, että siis pysyisivät kotona. Puurokattila odotti tiskaamattomana (pikkujuttu). Siitä kuitenkin pahoitin mieleni, että kuulin jälkikäteen äitini kierrelleen ympäri kaupunkia, milloin missäkin ,vauva turvaistuimessa: kaupassa, pelailemassa hedelmäpelejä, kavereilla... missä nyt voi aikaansa tappaa mukavasti.
Älä yleistä. Jokainen isovanhempi on yksilö ja toimii omalla persoonallisella tavallaan.
En tunnista itseäni ko. kysymyksistä.
En itse mene koskaan miniöille kylään kuin pyydettäessä ja sovittuna aikana.
Televisiota katsellaan meidän huushollissamme tosi harvoin, koska olemme uskossa.
Olen tutustunut lapsenlapsiini syvällisesti, ja he ovat kertoneet omia salaisuuksiaan ja huoliaan. Teemme yhdessä kaikkea mukavaa, askartelemme, leivomme, käymme matkoilla ym.
Jokainen mummo ja vaari on erilainen.
nimenomaan olla yleistämättä käyttämällä sanamuotoa "jotkut isovanhemmat", oska olen kuullut, että muullakin tavalla voidaan toimia.