Mazda6 ongelmat

Juha Paakkola

Autoni, Mazda6 farmari, on vihdoin kunnossa puolen vuoden odottelun jälkeen. Uskon voivani odottaa paljon huolettomia kilometrejä tästä eteenpäin ja tällä hetkellä uusi Mazda6 on erittäin suositeltava ostos. Mutta, mutta, lukekaapa alla oleva tosikertomus Mazdan huoltokorjaamon ja maahantuojan käsittämättömästä toiminnasta, jota en saata vieläkään ymmärtää.

Ostin siis Mazda6:n lokakuussa ja havaitsin heti auton puoltavan selvästi oikealle ja ratin asettuvan näkyvästi vinoon. Ohjaamatta auto olisi jäänyt kiertämään suhteellisen pientä kehää. Kuvittelin tietysti, että asia on heti korjattvissa ja otin yhteyttä huoltoon Tuomolan autokorjaamoon Huittisiin. Auto otettiin korjaukseen yli tunti myöhässä sovitusta ajankohdasta, tuolloin ohjauskulmista sai tiedon vain maahantuojalta, joten huolto konsultoi maahantuojan kanssa useita tunteja. Lopputuloksena oli, että auton todettiin olevan kunnossa (=lue, olen hullu) tai mahdollisen puoltamisen johtuvan tiestä tai renkaista. Autolle ei kuulemmma voi tehdä mitään. Olin tyrmistynyt.

Myöhemmin syksyllä kotiin tuli kysely asiakastyytyväisyydestä, jossa ilmoitin olevani täysin tyytyväinen, jos puoltaminen korjataan. Mazdalta ei reagoitu. Joulukuussa oli selvää, että vastaavia autoja on pitkin maata lukuisia, joten osa merkkihuolloista aloitti omatoimisen korjauksen (ainakin Kaivokselan ja Tampereen Mazdahuollot). Tällöin soitin maahantuojan huoltopäällikölle Raimo Syrjälälle, joka ilmoitti asiaa tutkittavan Japanissa. Jäin odottelemaan, mutta ilmoitin Tuomolan autokorjaamoon tulevani korjaukseen helmikuussa. Tammikuun lopulla Tuomolan autokorjaamosta ilmoitettiin, että he eivät voi korjata autoa, koska maahantuojan ohjeet puuttuvat. Pyysin soittamaan kotinumerooni, kun ohjeet saapuisivat. Korjaamo kieltäytyi, soitin muutaman päivän päästä uudelleen ja he kieltäytyivät uuudelleen yhteydenotosta. Perusteluna oli kiire ja erilaiset laput menevät heillä kuulemma hukkaan. Papereiden hukkaaminen osoittautuikin myöhemmin todeksi. En ymmärrä vieläkään, miten tällainen toiminta on mahdollista.

Jatkoin kyselyä maahantuojan huoltopäälliköltä, Raimo Syrjälältä. Hän ilmoitti asiaa edelleen selvitettävä Japanissa, mutta ei uskaltanut sanoa mitään aikataulua. Lopulta pyysin, että auto korjaittaisiin Mazda Kaivokselan käytännön mukaan,jos huolto-ohjeet eivät tulisi ennen huhtikuuta. Syrjälä kieltäytyi ja oli sitä mieltä että heillä on oikeus korjata autoni heidän aikataulunsa puitteissa, vaikka se veisi kuinka pitkään (lue,rajaton korjausaika ikuisuuteen asti). SYRJÄLÄ SIIS KIELSI AUTONI KORJAAMISEN.
Hänen mukaansa paikalliset huollot ovat korjanneet autoja omaan laskuunsa ja ilman maahantuojan hyväksyntää.

Minun ei auttanut muu kuin lähteä viemään asiaa kuluttajaviranomaisille ja aikanaan mahdollisesti oikeuteen. Reklamaation jälkeen maahantuojan toimitusjohtaja lupasi, että autoni korjataan ennen huhtikuuta suomalaisin tai japanilaisin opein.

Korjausohjeet tulivat Japanista maaliskuun loppupuolella ja korjautin autoni Porin Delta autossa. Tällöin ilmeni, että takakulmat olivat aivan väärät ja auto saatiin lyhyellä operaatiolla kulkemaan suoraan. Myös ratti asettui suoraan ja auton epämääräinen hoipertelu urissa hävisi tyystin. Valitettavasti minulle jäi käsitys, että Tuomolan autokorjaamo ja maahantuoja olivat jo lokakuussa saaneet saman tuloksen, mutteivät olleet tuolloin osanneet tehdä mitään. Mittauspöytäkirjat tästä korjausyrityksestä ovat ilmeisesti hukassa tai niistä ei ainakaan haluta kertoa minulle. Porin Delta autossa paljastui myös, että lohkolämmittimen asennuksessa oli tapahtunut asennusvirhe,joten autosta vuoti jäähdytinnestettä.

En kykene vieläkään käsittämään Tuomolan autokorjaamon toiminnan motiiveja. Syrjälä pyrki säästöihin ja huolehtimaan organisaation edusta. Tämä olisi ollut ymmärrettävää aikanaan sosialistivaltioissa, mutta ei vapaan kilpailun länsimaassa, jossa on muitakin tuotteita kaupan.
Nykyään puhutaan oppivasta organisaatiosta. Toivottavasti Mazda pyrkii oppimaan tästä jotakin, ainakaan Syrjälältä ja Tuomolan autokorjaamolta en ole saanut mitään selvitysta saati anteeksipyyntöä. Sen sijaan Tuomolan autokorjaamolla minua väitettin valehtelijaksi, he eivät ole muka milloinkaan kieltäytyneet yhteydenotosta, vaikka puhelimessa tekivät sen selvällä suomen kielellä useamman kerran.

Ettei tämä menisi aivan syyttelyksi todettakoon, että asiattomaan toimintaan eivät ole syyllistyneet muut kuin Syrjälä ja Tuomolan autokorjaamo. Erityisesti haluaisin julkisesti kiittää niitä huoltoja, jotaka korjasivat autoja Syrjälän ohjeista välittämättä. Erityiskiitos Kaivokselan Mazdan huoltopäällikölle, joka lupasi korjata autoni jo keskitalvella, jos ajaisin Helsinkiin samoin Tampereen Mazdan huoltopäällikölle. Porin Delta auton Mazda vastaava Petri Seppälä ansaitsee kiitokset hyvästä toiminnastaa ja erityisesti huoltokorjaaja, joka takakulmia säätäessään vilkaisi autoa muutenkin ja huomasi lohkolämmittimen vuotavan.

Jos haluat kuulla asiasta tarkemmin (jätin monet mutkat kertomatta) niin voit soittaa kotinumerooni 02-6471344. Saman voi tehdä myös Mazdan organisaatioon kuuluva.


Ystävällisesti Juha Paakkola, asiakas

10

5484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaksu

      Kiitos tästä viestistä kaikkien kuluttajien puolesta. Toivottavasti laitoit sen myös meilinä Mazdalle ja ilmoitit julkaisseesi sen netissä.

      Toivon parempaa onnea jatkossa sinulle ja autollesi. Seuraava autosi ei ehkä ole Mazda...

    • Samurai

      Hienoa,että sait autosi kuntoon.
      Huomenna vien oman kutoseni kahden kuukauden odottelun jälkeen korjattavaksi puoltovian takia. Saapa nähdä saavatko kuntoon.

      • tarinaa

        Oma kokemukseni Mazdan korjaamotoiminnasta on samansuuntainen uuden 323:n kanssa. Autoa on voisiko sanoa "räpelletty" sekä Espoossa, että Kaivokselassa ilman tuloksia. Kukaan ei ottanut tosissaan etupään kolinaa, Espoon työnjohtajan kanssa saimme Länsiautoareenan parkissa auton kolisemaan, mutta silti minä vain "kuvittelin vian.." Korjauskertoja n. 8 kertaa, ei tulosta, kerran saimme ilmaisen sijaisauton!

        Kun auto sitten kylmäkäynnistyksessä rupesi pitämään hillitöntä kolinaa (aj. 57 tkm!) oli tietenkin vika minun korvissani.

        Kun asiasta valitettiin oikein toden teolla, oli äänet normaali tyyppiominaisuuksia, joita kyllä totta ilmenee muillakin. Kysymys onkin onko se mikään selitys?

        Alle 70 tkm:ään meni vielä akku, takaäänenvaimentaja, takaluukun kaasujouset, kauko-ohjattava keskuslukko, kuskinpuolin lukkosylinteri, etuiskunvaimentajat...

        Sitten meni auto vaihtoon.


    • Juha Paakkola

      Ettei kenellekään jäisi epäselväksi niin Huittisissa toimiva Tuomolan autokorjaamo on Mazdan valtuuttama merkkihuolto. Jos mahdollista niin älkää käyttäkö, onnistuttiinhan siellä räpeltää jopa lohkolämmitin väärin.

      Mutta se mikä koskee kaikkia Mazdan omistajia on maahantuojan huoltopäällikön Raimo Syrjälän toiminta. Puoltaminen osattiin korjata Suomessa jo kuukausia sitten, mutta hänen toimintansa johdosta korjausohjeita ei voitu siirtää merkkihuollosta toiseen ja merkkihuollot tekivät sen mitä pystyivät omalla kustannuksellaan. Tämä tietää suuria ongelmia, jos autoon tulee satunnainen vika. Koska Syrjälä pyrkii säästämään maahantuojan kustannuksia niin kuluttaja on täysin paikallisen huollon asiantuntemuksen ja auttamishalun varassa. Yhdistelmä Syrjälä- Tuomolan autokorjaamo takaa lähes varmasti, että autolle ei tehdä mitään.

      Nämä uudet, Syrjälän lähettämät, puoltamisen korjausohjeet ovat mielenkiintoiset, koska autoa ei välttämättä korjata lainkaan. Aluksi merkkihuolto vaihtaa renkaiden paikkoja ja jokaisen vaihtokerran jälkeen huolto koeajaa auton. Jos auto tuntuu kulkevan suoraan niin auto todetaan kunnostetuksi. Joten jos autosi jää korjauksen jälkeen puoltamaan niin vaadi, että sille todellakin tehdään jotain.

      Puoltamisongelmien ilmaannnuttua oikea toimintatapa olisi ollut levittää korjausohjeet koko huoltoverkostoon ja antaa asiakkaalle mahdollisuus valita. Joko korjaus heti (jolloin kulmat olisi voinut joutua säätämään uudelleen tehtaan ohjeiden mukaisesti) tai myöhemmin japanilaisten ohjeiden mukaan. Tällöin olisi vältetty ikävä julkisuus ja lukuisten asiakkaiden (muidenkin kuin minun) pettymys. Autojakin voisi mennä paremmin kaupaksi.

      • Kari

        Ostin auton samasta liikkeestä Mazda6 sport 2.0 eleg. Puoltamista ei ole ollut, mutta vetokoukun kyseinen "korjaamo" osasi asentaa väärin.
        Ihmeteltiin toisessa merkkihuollossa työn laatua.


      • puolsi?

        Minulla kyllä auto lähtee kääntymään oikealle kun ratista löysää, mutta niin kai ne tekee enempi ja vähempi kaikki. Muun muassa aikaisempi ruotsalainen autonikin teki samaa ja varsinkin leveämpien kesärenkaiden kanssa. En oikein osaisi tuota puoltamiseksi sanoa, mutta kuinka voimakasta se sinulla sitten oli? Vai onko niin, että vaikka tie on kallistettu, niin auton tulisi mennä suoraan ohjaamattakin?


      • Samurai
        puolsi? kirjoitti:

        Minulla kyllä auto lähtee kääntymään oikealle kun ratista löysää, mutta niin kai ne tekee enempi ja vähempi kaikki. Muun muassa aikaisempi ruotsalainen autonikin teki samaa ja varsinkin leveämpien kesärenkaiden kanssa. En oikein osaisi tuota puoltamiseksi sanoa, mutta kuinka voimakasta se sinulla sitten oli? Vai onko niin, että vaikka tie on kallistettu, niin auton tulisi mennä suoraan ohjaamattakin?

        Noin käyttäytyi minullakin. Kannattaa ehdottomasti viedä kulmien säätöön. Ohjaus muuttui merkittävästi, juuri tuollainen puoltaminen loppui ja muutenkin tuntuu, että ylimääräinen "herkkyys" ohjauksessa väheni.


      • Juha Paakkola
        puolsi? kirjoitti:

        Minulla kyllä auto lähtee kääntymään oikealle kun ratista löysää, mutta niin kai ne tekee enempi ja vähempi kaikki. Muun muassa aikaisempi ruotsalainen autonikin teki samaa ja varsinkin leveämpien kesärenkaiden kanssa. En oikein osaisi tuota puoltamiseksi sanoa, mutta kuinka voimakasta se sinulla sitten oli? Vai onko niin, että vaikka tie on kallistettu, niin auton tulisi mennä suoraan ohjaamattakin?

        Ratti oli vinossa, auto kaarsi selvästi oikealle vielä vasemmalle kallistuneella alustallakin. Takakulmat olivatkin aivan vialla.


      • Samurai
        Juha Paakkola kirjoitti:

        Ratti oli vinossa, auto kaarsi selvästi oikealle vielä vasemmalle kallistuneella alustallakin. Takakulmat olivatkin aivan vialla.

        Omassa autossa korjasivat oikean etupyörän kulmat, takakulmissa ei ollut kuulemma mitään vikaa. Etukulmatkin olivat normirajoissa ennen korjaustakin mutta siitä huolimatta puolsi oikealle.
        Ja kyllä tien kallistuksellakin selvästi vaikutusta puoltamiseen oli.


      • ...
        Juha Paakkola kirjoitti:

        Ratti oli vinossa, auto kaarsi selvästi oikealle vielä vasemmalle kallistuneella alustallakin. Takakulmat olivatkin aivan vialla.

        ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe