Eli siis jos tulee valituksi, onko mahdollista vaihtaa toisen paikkakunnan OKL:ään heti opintojen alussa. Siis jos olen vaikka hakenut Helsinkiin, ja tullut hyväksytyksi sinne, voinko päästä aloittamaankin opinnot esim. Hämeenlinnassa? Eli siis OKL:n vaihto heti alussa?
Entä mikä on tarpeeksi perusteltu syy tällaiseen?
Riittääkö että perheenjäsen saanut työpaikan toiselta paikkakunnalta ja muutto sen tähden?
Entä mikä on tarpeeksi perusteltu syy tällaiseen?
Riittääkö että perheenjäsen saanut työpaikan toiselta paikkakunnalta ja muutto sen tähden?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yleensä vaihdon edellytyksenä on, että ns. monialaiset on suoritettu loppuun, mikä tarkoittaa käytännössä noin 1,5 vuoden opiskelua. Luulisin, että vaihdon syylläkään ei juuri ole merkitystä. Kannattaa ehkä ottaa yhteyttä yliopistoon, johon olisit siirtymässä ja kysyä heidän kantaansa.
Yliopistot ovat hyvin nihkeitä tässä asiassa. Johtuu siitä, että jokaisesta suoritetusta tutkinnosta yliopisto saa rahaa. Jos ihmiset vaihtavat kesken tutkinnon toiseen yliopistoon, menetetään samalla myös rahat, mitkä suoritetusta tutkinnosta olisi saatu.
Tietysti tällä nihkeydellä rajoitetaan myös liiallista liikkuvuutta. Ei se voi niinkään mennä, että ihmiset hakevat tasaisesti eri OKL:iin, mutta vaihtavat jo ennen opintojen alkua kaikki esim. Helsinkiin.
Todennäköisesti sellaista syytä ei olekaan, millä pääsisi tuossa vaiheessa vaihtamaan. Opintoja pitää olla suoritettuna jonkin verran, jotta edes siirtoa voidaan harkita. Oletan myös, että ainakin monialaiset opinnot on oltava tehtynä.
Välttämättä myöhemmässäkään vaiheessa perheenjäsenen työpaikka ei riitä perusteeksi. Tämän olen käytännössä muutaman opiskelukaverin kohdalla todennut. Siispä kannattaa miettiä tarkkaan jo heti aluksi minne sitä oikein hakee.
Tuskinpa onnistuu noin vain. Vaihto onnistuu vain, jos on vapaita paikkoja. Ylimääräisiä ei oteta. Ja tuskin niitä vapaita paikkoja on, ellei sitten kesken vuoden, jos joku lopettaa. Kyllä se pitää siellä aloittaa, minne on päässytkin.
"Luokanopettajan koulutukseen voidaan hyväksyä muista suomalaisista luokanopettajan koulutusyksiköistä siirtyviä opiskelijoita, mikäli on vapaita opiskelupaikkoja. Tällöin edellytetään, että hakija on suorittanut uuden tutkintoasetuksen mukaisen kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tai sitä vastaavat opinnot viimeistään syyslukukauden alkuun mennessä."
http://www.uta.fi/opiskelu/valinta/perusteet/kasv/luokanopettajan_koulutus_valinta.html
Menet sinne minne hait. Tai sitten et mene minnekään. Yksinkertaista.
PAikkakuntien vaihdot eivät yliopistoja kiinnosta ja miksi pitäisikään?