Palasin maalikuussa takaisin töihin äitiysloman jälkeen. Poika on nyt 10 kk. Vanhempi on ensimmäsellä luokalla. Talon rakentaminen kesken ja mies lomautettiin. Ainoa hyvä puoli siinä on, että saa ainakin aikaa tehdä sitä taloa enemmän. (On tehnyt sitä pääasiassa yksin)Itse käyn psykologilla kun ehdin ja kodinhoitajakin meillä kävi 5 kertaa ennen kuin palasin töihin, mutta ei käy enää kun en ole ikinä kotona hänen työaikoina. Kun mieheni lomautettiin sanoin työnantajalle, että teen niin paljon töitä kun vaan saa. Nyt käy mielessä, että ehkä olisi pitänyt pitää suunsa kiinni. Mutta jostakinhan sen rahan on tultava. Seuraava vapaa on sunnuntaina ja sitä seuraava sunnuntaina ja sitä rataa... Koti on kuin lähtevä laiva. Ruoka on miten on. Mies valittaa kodin kunnosta, mutta mistä aika sen siivoamiseen. Pari kertaa olen jäänyt yöllä siivoamaan. Niin ja sen lisäksi, että aikaa on kaikkeen liian vähän. Lapsi herää syömään n. 4 kertaa yössä. Lopetin imettämisen täysin vasta 2 viikkoa sitten.On tällä hetkellä korvatulehduksessa ja ollut siinä jo 3 viikkoa. Edellinen lääkekuuri ei tehonnut. 4 henkeä asuu kaksiossa. Kaikki nukumme samassa huoneessa, jonka lisäksi vauva nukkuu minun ja mieheni keskellä. Ei ole tilaa omalle sängylle. Lapsen unikoulu on vaikea aloittaa ja sitä rataa taas... Joo tiedän on monta asiaa erittäin hyvin, mutta niistä tuskin jaksaa nyt nauttia.
Takaisin töihin
2 lapsen äityli
3489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aattelen, että kyllä miehes olis aika fiksu, jos osallistuis niihin kotihommiin, eikä valittais sotkuisesta kodista. Sehän on muutenkin sulle iso muutos, kun oot menny töihin äitiysloman jälkeen. Siinä on henkinenkin stressi, kun joutuu viemään lapset hoitoon, vaikka tietäiskin, että niillä on hyvä hoitopaikka. Sitä kumminkin huolehtii ja on se tunneside lapsiin, luonnollisesti.
Ei kannata ainakaan böönauttia itselle vetää, että alkaa siivoamaan öisin, jos vielä tarvii lapsenkin takia heräillä. Tommonen on tosi rankkaa, jo pelkkä heräily ja sitten täytyy jaksaa töissä.
Se on kova paikka miehelle, kun nainen lähtee töihin. Mies kun on tottunut siihen passaukseen, kun nainen on kotona. Kyllä se vaan on sellanen juttu(ainakin meillä), että mies on saanut opetella laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkiä. Huolehtimaan lastenkin asioista. Minäkin ennen tein kaiken, mutten tee enää. No, se voi mies olla mustiskin siitä, kun naisellakin on jotain muuta, kun kotiympyrät.
Kaks pientä lasta ja molemmat vanhemmat töissä-melkosen rankka yhtälö. Siinä on sekin, että lapset on kiukkusempia sitten kotiinhaettaessa. Sitäkin pitää jaksaa. Kyllä mä ainakin ajattelen, et jos mies ei osallistu kotihommiin, niin ei voi mitään...villakoirat sitten pyörii nurkissa ja mä menen vaikka mieluummin uimaan rentoutumaan, kun siivoan hulluna kotona. Ei,ei ei!Voihan sitä sanoa miehelle, jos valittaa, että:niin, kun et ole siivonnut. NIin ja aattele, sitten ne miehet ei tajuu sitäkään, jos nainen ei jaksa miellyttää sängyssä. No, mut yhteistyössä kotiduunit, niin sit on kiva kelliäkin!
Noo, se olis teilläkin semmonen keskustelun paikka. Onnea!
edessä. Ymmärrän hätähuutoasi.
kaikkein tärkeintä nyt lienee, että parisuhteenne toimii: luottamus ja usko pelaa, puhevälit on kunnossa, jne. Sillä jos ne katoaa, joudutte tuuliajolle.
varokaa, sekä miehesi että sinä, väsyttämästä itseänne liikaa: rakennuksella ja kotona. Ihmettelen, että pienten lasten äitinä suostut töissä moiseen työrumbaan, mitäs jos et jaksakaan??
Väsyneenä huudat perheellesi ja poltat itseäsi molemmista päistä. Dr. Phil sanoo, " jos emäntä on pahalla päällä, koko perhe on pahalla päällä" Mieti sitä.
Siis: puhukaa keskenänne asianne selväksi.
tehkää jonkinlainen toimintasuunitelma, myös sen varalle, että tulee mutkia matkaan.
jaksatte tämän vaiheen yli, jos tuette ja ymmärrätte toisianne.
Toivon sitä, todella!
Se on se rakas materialismi, joka pistää pienet ihmiset puurtamaan vielä vähän kovemmin, vielä vähän kovemmin...