Tulipa asia puheeksi kaverin kanssa, että jossainpäin Suomea on sakkojakin jaeltu. Tilanteessa jossa merkki on ennen risteystä paikassa, josta ei ole näkyvyyttä risteävälle tielle riittävästi. Ja pysäytysviivaakaan ei ole tienpintaan maalattu.
Yleisestihän ajatellaan että stop-merkin ohi ei saa pysähtymättä ajaa. Sakon on saanut jos on ensin pysähtynyt merkin kohdalla ja ajanut siitä sitten pysähtymättä risteykseen. Poliisin tulkinnan mukaan hänen olisi pitänyt pysähtyä vielä uudelleen paikassa josta on näkyvyys risteävälle tielle.
Kun tuon merkin asetustekstiä lukee tarkemmin, niin eihän se käskekään pysähtymään nimenomaan merkin kohdalla, vaan pysäytysviivan kohdalle tai jos sellaista ei ole, niin paikkaan josta on riittävä näkyvyys. Elikkä yksi pysähdys riittää kunhan sen vaan tekee oikeassa paikassa. Sama tulkinta lienee ruuhkaktilanteessakin, jokaisen pitää stopata erikseen juuri siinä merkin määräämässä paikassa vaikka oliskin ajanut vain autonmitan edellisen stopin jälkeen.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182
232. Pakollinen pysäyttäminen
Merkki 232
Merkillä osoitetaan, että risteykseen tai tielle tuleva ajoneuvo on aina pysäytettävä pysäytysviivan kohdalle. Missä pysäytysviivaa ei ole, ajoneuvo on pysäytettävä välittömästi ennen risteävää tietä sellaiseen kohtaan, josta on mahdollisimman hyvä näkemä risteävälle tielle. Merkki osoittaa myös, että ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta. Liikenneympyrässä merkillä osoitetaan, että liikenneympyrään tuleva ajoneuvo on pysäytettävä ja sen on väistettävä liikenneympyrää käyttäviä ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Rautatien tasoristeyksessä merkillä osoitetaan, että ajoneuvo on ennen tasoristeyksen ylittämistä pysäytettävä merkin kohdalle. (23.12.1998/1133)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllähän juna huutaa....? Kyllähän?
Se on suurimmalla todennäköisyydellä viimeinen tuttavuus minkä tulet tekemään. Jos Stoppi merkkiä ja pysäytysviivaa et tunne niin uudelleen autokouluun..
Kun seuraavan kerran olet liikenteessä, aika pienelle vähemmistölle kyseisen tilanteen oikea tulkinta on selvillä. Melkein jokaisella kuskilla on ihan omanlaisensa sovellutus, joka on heidän omasta mielestään se ainoa oikea!
Jos jollain on asiallinen kommentti tähän aiheeseen, niin mielellään sellaisen lukisin täältä.
Itse liikun päivittäin alueella jossa on aika monta stop-merkkiä ja silti jatkuvasti kolisee.
Syynä on yksinkiertaisesti se että merkkiä ei noudateta ja ne jotka ajavat sitä etuajo-oikeutettua tietä olettavat että sitä noudatetaan eivätkä ole niin varovaisia kun ehkä tavallisissa kolmioristeyksissä.
Yleisin ryhmä joka jättää merkin omaan arvoonsa on ns. ammattikuskit. Mielestäni voisi ottaa kyllä kylmästi kortin pois jos toistuvasti syyllistyy rikkeeseen kyseisen merkin kohdalla. Sama koskee näitä jotka tekevät u-käännöksiä risteyksissä ja motareilla.
Nykyisessä kiihkeässä liikennevirrasa pitäisi asennoitua stop-merkkiin siten että siinä SAA pysähtyä ja rauhassa odottaa se sopiva rakonen. Tuntuu että tavallisen kolmion takaa perässä on aina joku joka tunkee peräluukusta sisään jos vähänkin aikaa odottelee sopivaa rakosta.
Miten menetellään risteyksessä jossa stop-merkki ja pysäytysviiva paikassa josta ei ole näkyvyyttä sivuille? Pysähdytäänkö ensin viivalle ja sitten otetaan pari metriä ettenpäin ja taas pysähdytään katsomaan tuleeko ketään?
Mutta tyhmiä vastauksia on sitäkin enemmän, mutta on tyhmää olla kysymättä.
Alkuperäisen kysymykseni oletuksena oli, että se pysäytysviiva on aina juuri oikeassa paikassa. Eli siinä mistä näkee riittävästi risteävälle tielle. Mutta meillä tietysti talvi tuo omat hankaluutensa kun aina sitä viivaa ei voi nähdä.
Pitkäkeulaisesta henkiläautosta ei aina tahdo nähdä risteävää liikennettä, jos pysähdytään viivan kohdalle. Ilmeisesti kuitenkin viivan kohdalle on pyshdyttävä lain mukaan, ja sen jälkeen vielä varmistuttava vapaasta reitistä, mutta pysähtyminen ei enää ole pakollinen.
STOP merkkiin väistämis velvollisuus ? Jos risteyksessä on pelkkä stop mutta ei kolmiota..?
Kiitos ensinnäkin siitä että selvitit tilannetta missä tulee pysähtyä stop-merkin kohdalla. Minä olen tähän saakka pysähtynyt aina itse merkin kohdalla, en sitten osaa sanoa onko tuolla ollut koskaan käytännön merkitystä verrattuna säännön kirjaimeen.
Mutta sakottamisesta sen verran että en kyllä jaksa uskoa poliisin sakottavan niitä jotka pysähtyvät liian orjallisesti juuri merkin kohdalle. Riittää ihan riittävästi kirjoitettavaa kun sakottaa vain niitä jotka eivät pysähdy ollenkaan.
Ei poliisi ole pikkumainen tällaisissa asioissa, ehkä olisi hyvä kertoa liian aikaisin pysähtyneille että oikeastaan onkin tarkoitus pysähtyä vasta risteyksessä. Mutta että peräti sakko, ei kiitos.
On kuulemani mukaan hylätty viimeaikoina useampikin korttikokelas juuri tästä syystä.