Heti alkuun ilmoitan, että kyllä tämäkin juttuni käsittelee myös Keskustaa, ja historiallisessa katsannossa kuten myös suuren suosion saanut eilinen avaukseni, ja lopussa on takaisinkytkentä ihan tähän päivään. Mutta aloitan laajemmasta näkökulmasta:
Televisiosta tuli eilen dokumentti ”Suuri torjuntavoitto”, jossa käsiteltiin Siiranmäen, Vuosalmen ja Äyräpään torjuntataisteluja kesällä 1944. Kiltatoverini pornografi… ei kun Topografikillasta, eversti evp. ja sotahistorioitsija Matti Koskimaa juonsi jäyhään tapaansa. Ohjelmassa esiintyi myös everstiluutnantti evp. asessori, sotahistorioitsija Erkki Käkelä, joka luutnanttina ollessaan oli joukkueeni johtaja RUK:ssa ja myöhemmin esimieheni Esikuntakoulun johtajana minun ollessani opettajana koulussa. Suuresti arvostamani hieno upseeri.
Uusintahan tuo ohjelma jo oli. Tuosta dokumentista jäivät puuttumaan viimeiset ja ratkaisevat taistelut Tali-Ihantalassa, jossa Neuvostoliiton suurhyökkäys lopullisesti pysäytettiin ja turvattiin Suomen itsenäisyys. Sillä kertaa. Kiitos Suomen armeijan.
Mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin tulivat uudet ”vaaran vuodet”, jolloin käytiin kovat taistelut, joissa Suomen poliittinen järjestelmä oli veitsen terällä, ja siinäkin saavutettiin torjuntavoitto. Kiitos sosialidemokraattien ja ennen muita ”asevelisosialistien” johtomiehinään sdp:n silloinen puoluesihteeri Unto Varjonen ja kansanedustaja ja sdp:n puoluehallituksen jäsen Väinö Leskinen, molemmat sodassa ansioituneita ja korkein kunniamerkein palkittuja helsinkiläisen Ässärykmentin res. kapteeneja.
Useimmat historioitsijat ovat vakuuttuneita, että vain nuo voimat pystyivät estämään sen, ettei Suomi luisunut ”Tshekkoslovakian tielle”, jonka Hertta Kuusinen julisti olevan meidänkin tiemme. Keskustan edeltäjä maalaisliitto olisi kaikkein huonoimmin sille tielle joutumisemme pystynyt estämään, sillä se oli jo Kekkosen kautta sitonut kätensä.
Monien mielestä vielä kolmannetkin ”vaaran vuodet” me koimme, ja ne eri vaiheineen kestivät pitkään, ja monet ovat sitä mieltä, että noiden vaaran vuosien sankari oli Urho Kekkonen, joka pystyi torjumaan Neuvostoliiton uhan, usein estämään sen pahat aikeet ennakolta. Noillekin ”vaaran vuosille” ja niiden torjumiselle löytävät myös historioitsijat vakuuttavia todisteita. Edellä sanomastani huolimatta en minäkään tuota näkemystä tyrmää, pikemmin myönnän sen oikeaksi, mutta siitä enemmän jäljempänä.
Filosofian tohtori Henrik Meinander on Helsingin yliopiston historian professori. Aikaisemmin hän toimi Historian laitoksen johtajana ja on toiminut myös Mannerheim-museon intendenttinä Tukholman Suomeninstituutin johtajana. Hän ei ilmoita puoluekantansa, mutta eikö hän liene lähellä rkp:ta kuten poliitikkoina tunnetut Meinanderit. Olisiko Nils hänen isänsä ja Martin veljensä.
Henrik Meinander julkaisi viime vuonna paljon kiitetyn kirjan ”Suomen historia”. Siihen linkki lopussa. Otan seuraavaan tuosta kirjasta suoria lainauksia, jotka kertovat tuosta suuresta torjuntavoitosta, joka saavutettiin ”vaaran vuosina” 1947-48:
- - -
”Politiikassa vuosina 1945-1948 saavuttamistaan hyvistä asemistaan huolimatta Suomen kommunistit eivät olleet onnistuneet viemään läpi järjestelmänvaihdosta. Muut puolueet, sosialidemokraatit etunenässä, vastustivat tehokkaasti heidän yrityksiään saada valvontaansa poliisi ja valtionhallinto.
- - -
Heidän vaaliliittonsa koettua suurhäviön kesän 1948 eduskuntavaaleissa muodostettiin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus, joka puhdisti nopeasti kommunistiset ainekset valtionhallinnosta ja tiivisti valtiollisia suhteita Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan.
Kommunistit ryhtyivät ankaraan vastahyökkäykseen ammattiliittojen kautta. Mutta 1950-luvulle tultaessa he olivat joutuneet jo siinä määrin paitsioon, että sisäpoliittisesta vallasta kamppailivat keskenään heidän sijastaan kaksi suurinta puoluetta, sosialidemokraatit ja maalaisliitto. Molemmat leirit turvautuivat tässä taistelussa myös ulkomaiseen apuun. Sosialidemokraatit saivat tukea skandinaavisilta ja länsieurooppalaisilta veljespuolueiltaan ja maalaisliiton vahva mies Urho Kekkonen puolestaan sai Moskovan vakuuttuneeksi, että juuri hän itse oli parhaana takeena siitä, että Suomi todellakin piti kiinni YYA-sopimuksesta.
Tämä ideologisesti hieman erikoinen muodostelma johtui siitä, että niin kotimaan kommunistit kuin Moskovakin liittoutuivat mieluiten itään joustavasti asennoituneiden maalaisliittolaisten kanssa, sillä sosialidemokraatteja he pitivät luokkavihollisinaan. Ja samoista syistä poliittinen oikeisto (lähinnä kokoomus) tuli helpommin toimeen länsimielisten sosialidemokraattien kanssa.
Dramaattisin voimainmittelö tapahtui 1956, kun Kekkonen valittiin uudeksi presidentiksi yhden valitsijamiesäänen marginaalilla (151-149). Tämä suisti maan heti yleislakkoon ja vaikeutti rakentavaa sisäpolitiikkaa kauan. Kekkosen vastustajat yrittivät koota laajan liittoutuman estämään hänen uudelleenvalintansa 1962. Kekkosen epäiltiin tehneen tarpeettomia myönnytyksiä Moskovalle saadakseen tukea presidentinvaalitaistelussa. Tutkimus on sittemmin vahvistanut, että hän solmi jo syksyllä 1944 läheiset suhteet Neuvostoliiton tiedustelupalveluun ja ajoi sitä kautta tehokkaasti omia tavoitteitaan.”
- - -
Tämän jälkeen Meinander puhuu myös siitä Neuvostoliiton nootista, joka sai Honka-liiton luopumaan yrityksestään kaataa Kekkonen. Siitä olen minäkin täällä jo niin paljon puhunut, että sen keraaminen on tarpeetonta tässä. Noottiahan jo silloin epäiltiin Kekkosen tilaamaksi ja tutkimus on myöhemmin asian jokseenkin varmaksi vahvistanut.
Meinander antaa Kekkoselle myös kunniaa todeten mm. seuraavaa:
”Idänpolitiikan pysyessä vakaana Suomi saattoi harjoittaa aktiivista diplomatiaa myös lännen suuntaan ja kohottaa vähitellen profiiliaan puolueettomana valtiona. Sukkelana sanaseppona Kekkonen keksi ilmiölle nopeasti osuvan nimityksen – suomalainen paradoksi.
Kekkosen hallitseva asema kuitenkin heitti pitkän varjon Suomen politiikkaan. Hänen voimakas ohjauksensa hallituksia muodostettaessa lamaannutti parlamentaarista prosessia ja oli osasyynä siihen, että konservatiivinen kokoomuspuolue jäi täysin vaalimenestyksestään riippumatta oppositioon vuosina 1966-1987.
Oli sitten kyseessä vilppi tai realismi – tosiasiassa Kekkosen idän diplomatia tuotti sekä taloudellista että turvallisuuspoliittista osinkoa. Hänen maanmiehensä, jotka olivat 15 vuotta aikaisemmin kamppailleet kansallisesta olemassaolosta, arvostivat sitä vilpittömästi. Kekkosen suostuteltua taitavasti Moskovaa Suomi pääsi keväällä 1961 allekirjoittamaan edullisen sopimuksen vapaakauppajärjestö Eftan kanssa. Tämä varmisti vientiteollisuuden elintärkeät markkinat mannermaalta ja loi hyvän pohjan myöhemmille sopimuksille EEC:n, EY:n ja lopulta EU:n kanssa”.
Noin varmaan oli, mutta kovin kalliin hinnan me tuosta kaikesta toisaalla maksoimme. Tuona ”kulta-aikana” lähti 300 000 ihmistä parasta väkeämme elintasopakolaisiksi Ruotsiin, siis saman verran kuin oli siihen aikaan Turun ja Tampereen yhteenlaskettu väkiluku! Millainen olisikaan ollut tilanteemme, jos tuota varaventtiiliä ei olisi ollut! Ja millainen menetys se meille toisaalta on ollut.
Myös tuolla tuottoisalla idänkaupalla olivat kovin surulliset jälkiseuraamukset. Neuvostoliiton romahtaessa se leikkautui kerralla pois ja aiheutti meillä laman, joka oli monin verroin syvempi kuin muissa länsimaissa. Kansantuotteemme putosi 1970-luvun tasolle ja työttömyys kasvoi kolmesta prosentista kuuteentoista. Pientä nousua alkoi tapahtua Ahon hallituksen viimeisenä vuonna, mutta vasta Lipposen ensimmäisen hallituksen kolmantena vuonna kansantulomme saavutti tason, jolla se oli Ahon aloittaessa, ja työttömyytemme ei ole vieläkään pudonnut sille tasolle, vaikka todella hyvää kehitystä on toki tapahtunut.
Hinta oli siis kallis myös noiden viimeisten ”vaaranvuosien” torjunnassa, mutta jos sillä pelastettiin Suomen itsenäisyys – kuten monet uskovat – se kyllä kannatti taas maksaa!
Täällä monet kepulaiset potkivat EU:ta samalla innolla jolla he aikoinaan kumarsivat Neuvostoliittoa. He näkevät ja toivovat poliitikkojemmekin näkevän maailman sellaisena kuin Neuvostoliitto olisi edelleen olemassa. Kekkosen lanseeraamaan nimitykseen ”suomalainen paradoksi” viitaten totean, että kyseessä on nyt kepulainen paradoksi. Neuvostoliiton haamun pelossa kepu torjuu nyt liittymistämme Natoon. Eli kuten Heikki Ylikangas taannoin vitsaili ”Nato-jäsenyyttä vastustetaan sillä ainoalla syyllä, joka sitä puoltaisi: Venäjän pelolla!" On toivottava, että siinä taistelussa kepu ei saa torjuntavoittoa.
Tämän päivän HS:ssa tosiaan on (kuten joku jo kertoi) Olli Kivisen hyvä kolumni kenraaliluutnantti Matti Aholan kirjoituksesta Sotilasaikakauslehdessä, jossa Ahola lyttää kerta kaikkiaan Vanhasen hallituksen turvallisuuspolitiikan. Ahola ei ole kuka tahansa, vaan mies toimi pitkään korkeimpana turvallisuuspoliittisena viranomaisena PlM:n kansliapäällikkönä ja sitä ennen ilmavoimien komentajana. Mutta Aholan kirjoitus on eri messun aihe, ja ehkä sen vielä joskus messuan.
Tässä linkki professori Henrik Meinanderin kirjaan ”Suomen historia”, josta suuri osa edellä esitettyä on poimittu:
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789510308097&CustID=0bb1e4a3a19502daf4f268826bfc5705
(Hitto, kun tuli kiire kun alkoi tuo Jokerit-Kärpät-matsi, jonka vauhdikkaan ekaerän katselin toisella silmällä tämän loppua kirjoittaessani. Matsi näkyy tarjoavan muutakin katsottavaa kuin vain cheerleaderit, joten rupeanpa nyt katsomaan sitä molemmin silmin!)
Televisiosta tuli eilen dokumentti ”Suuri torjuntavoitto”, jossa käsiteltiin Siiranmäen, Vuosalmen ja Äyräpään torjuntataisteluja kesällä 1944. Kiltatoverini pornografi… ei kun Topografikillasta, eversti evp. ja sotahistorioitsija Matti Koskimaa juonsi jäyhään tapaansa. Ohjelmassa esiintyi myös everstiluutnantti evp. asessori, sotahistorioitsija Erkki Käkelä, joka luutnanttina ollessaan oli joukkueeni johtaja RUK:ssa ja myöhemmin esimieheni Esikuntakoulun johtajana minun ollessani opettajana koulussa. Suuresti arvostamani hieno upseeri.
Uusintahan tuo ohjelma jo oli. Tuosta dokumentista jäivät puuttumaan viimeiset ja ratkaisevat taistelut Tali-Ihantalassa, jossa Neuvostoliiton suurhyökkäys lopullisesti pysäytettiin ja turvattiin Suomen itsenäisyys. Sillä kertaa. Kiitos Suomen armeijan.
Mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin tulivat uudet ”vaaran vuodet”, jolloin käytiin kovat taistelut, joissa Suomen poliittinen järjestelmä oli veitsen terällä, ja siinäkin saavutettiin torjuntavoitto. Kiitos sosialidemokraattien ja ennen muita ”asevelisosialistien” johtomiehinään sdp:n silloinen puoluesihteeri Unto Varjonen ja kansanedustaja ja sdp:n puoluehallituksen jäsen Väinö Leskinen, molemmat sodassa ansioituneita ja korkein kunniamerkein palkittuja helsinkiläisen Ässärykmentin res. kapteeneja.
Useimmat historioitsijat ovat vakuuttuneita, että vain nuo voimat pystyivät estämään sen, ettei Suomi luisunut ”Tshekkoslovakian tielle”, jonka Hertta Kuusinen julisti olevan meidänkin tiemme. Keskustan edeltäjä maalaisliitto olisi kaikkein huonoimmin sille tielle joutumisemme pystynyt estämään, sillä se oli jo Kekkosen kautta sitonut kätensä.
Monien mielestä vielä kolmannetkin ”vaaran vuodet” me koimme, ja ne eri vaiheineen kestivät pitkään, ja monet ovat sitä mieltä, että noiden vaaran vuosien sankari oli Urho Kekkonen, joka pystyi torjumaan Neuvostoliiton uhan, usein estämään sen pahat aikeet ennakolta. Noillekin ”vaaran vuosille” ja niiden torjumiselle löytävät myös historioitsijat vakuuttavia todisteita. Edellä sanomastani huolimatta en minäkään tuota näkemystä tyrmää, pikemmin myönnän sen oikeaksi, mutta siitä enemmän jäljempänä.
Filosofian tohtori Henrik Meinander on Helsingin yliopiston historian professori. Aikaisemmin hän toimi Historian laitoksen johtajana ja on toiminut myös Mannerheim-museon intendenttinä Tukholman Suomeninstituutin johtajana. Hän ei ilmoita puoluekantansa, mutta eikö hän liene lähellä rkp:ta kuten poliitikkoina tunnetut Meinanderit. Olisiko Nils hänen isänsä ja Martin veljensä.
Henrik Meinander julkaisi viime vuonna paljon kiitetyn kirjan ”Suomen historia”. Siihen linkki lopussa. Otan seuraavaan tuosta kirjasta suoria lainauksia, jotka kertovat tuosta suuresta torjuntavoitosta, joka saavutettiin ”vaaran vuosina” 1947-48:
- - -
”Politiikassa vuosina 1945-1948 saavuttamistaan hyvistä asemistaan huolimatta Suomen kommunistit eivät olleet onnistuneet viemään läpi järjestelmänvaihdosta. Muut puolueet, sosialidemokraatit etunenässä, vastustivat tehokkaasti heidän yrityksiään saada valvontaansa poliisi ja valtionhallinto.
- - -
Heidän vaaliliittonsa koettua suurhäviön kesän 1948 eduskuntavaaleissa muodostettiin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus, joka puhdisti nopeasti kommunistiset ainekset valtionhallinnosta ja tiivisti valtiollisia suhteita Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan.
Kommunistit ryhtyivät ankaraan vastahyökkäykseen ammattiliittojen kautta. Mutta 1950-luvulle tultaessa he olivat joutuneet jo siinä määrin paitsioon, että sisäpoliittisesta vallasta kamppailivat keskenään heidän sijastaan kaksi suurinta puoluetta, sosialidemokraatit ja maalaisliitto. Molemmat leirit turvautuivat tässä taistelussa myös ulkomaiseen apuun. Sosialidemokraatit saivat tukea skandinaavisilta ja länsieurooppalaisilta veljespuolueiltaan ja maalaisliiton vahva mies Urho Kekkonen puolestaan sai Moskovan vakuuttuneeksi, että juuri hän itse oli parhaana takeena siitä, että Suomi todellakin piti kiinni YYA-sopimuksesta.
Tämä ideologisesti hieman erikoinen muodostelma johtui siitä, että niin kotimaan kommunistit kuin Moskovakin liittoutuivat mieluiten itään joustavasti asennoituneiden maalaisliittolaisten kanssa, sillä sosialidemokraatteja he pitivät luokkavihollisinaan. Ja samoista syistä poliittinen oikeisto (lähinnä kokoomus) tuli helpommin toimeen länsimielisten sosialidemokraattien kanssa.
Dramaattisin voimainmittelö tapahtui 1956, kun Kekkonen valittiin uudeksi presidentiksi yhden valitsijamiesäänen marginaalilla (151-149). Tämä suisti maan heti yleislakkoon ja vaikeutti rakentavaa sisäpolitiikkaa kauan. Kekkosen vastustajat yrittivät koota laajan liittoutuman estämään hänen uudelleenvalintansa 1962. Kekkosen epäiltiin tehneen tarpeettomia myönnytyksiä Moskovalle saadakseen tukea presidentinvaalitaistelussa. Tutkimus on sittemmin vahvistanut, että hän solmi jo syksyllä 1944 läheiset suhteet Neuvostoliiton tiedustelupalveluun ja ajoi sitä kautta tehokkaasti omia tavoitteitaan.”
- - -
Tämän jälkeen Meinander puhuu myös siitä Neuvostoliiton nootista, joka sai Honka-liiton luopumaan yrityksestään kaataa Kekkonen. Siitä olen minäkin täällä jo niin paljon puhunut, että sen keraaminen on tarpeetonta tässä. Noottiahan jo silloin epäiltiin Kekkosen tilaamaksi ja tutkimus on myöhemmin asian jokseenkin varmaksi vahvistanut.
Meinander antaa Kekkoselle myös kunniaa todeten mm. seuraavaa:
”Idänpolitiikan pysyessä vakaana Suomi saattoi harjoittaa aktiivista diplomatiaa myös lännen suuntaan ja kohottaa vähitellen profiiliaan puolueettomana valtiona. Sukkelana sanaseppona Kekkonen keksi ilmiölle nopeasti osuvan nimityksen – suomalainen paradoksi.
Kekkosen hallitseva asema kuitenkin heitti pitkän varjon Suomen politiikkaan. Hänen voimakas ohjauksensa hallituksia muodostettaessa lamaannutti parlamentaarista prosessia ja oli osasyynä siihen, että konservatiivinen kokoomuspuolue jäi täysin vaalimenestyksestään riippumatta oppositioon vuosina 1966-1987.
Oli sitten kyseessä vilppi tai realismi – tosiasiassa Kekkosen idän diplomatia tuotti sekä taloudellista että turvallisuuspoliittista osinkoa. Hänen maanmiehensä, jotka olivat 15 vuotta aikaisemmin kamppailleet kansallisesta olemassaolosta, arvostivat sitä vilpittömästi. Kekkosen suostuteltua taitavasti Moskovaa Suomi pääsi keväällä 1961 allekirjoittamaan edullisen sopimuksen vapaakauppajärjestö Eftan kanssa. Tämä varmisti vientiteollisuuden elintärkeät markkinat mannermaalta ja loi hyvän pohjan myöhemmille sopimuksille EEC:n, EY:n ja lopulta EU:n kanssa”.
Noin varmaan oli, mutta kovin kalliin hinnan me tuosta kaikesta toisaalla maksoimme. Tuona ”kulta-aikana” lähti 300 000 ihmistä parasta väkeämme elintasopakolaisiksi Ruotsiin, siis saman verran kuin oli siihen aikaan Turun ja Tampereen yhteenlaskettu väkiluku! Millainen olisikaan ollut tilanteemme, jos tuota varaventtiiliä ei olisi ollut! Ja millainen menetys se meille toisaalta on ollut.
Myös tuolla tuottoisalla idänkaupalla olivat kovin surulliset jälkiseuraamukset. Neuvostoliiton romahtaessa se leikkautui kerralla pois ja aiheutti meillä laman, joka oli monin verroin syvempi kuin muissa länsimaissa. Kansantuotteemme putosi 1970-luvun tasolle ja työttömyys kasvoi kolmesta prosentista kuuteentoista. Pientä nousua alkoi tapahtua Ahon hallituksen viimeisenä vuonna, mutta vasta Lipposen ensimmäisen hallituksen kolmantena vuonna kansantulomme saavutti tason, jolla se oli Ahon aloittaessa, ja työttömyytemme ei ole vieläkään pudonnut sille tasolle, vaikka todella hyvää kehitystä on toki tapahtunut.
Hinta oli siis kallis myös noiden viimeisten ”vaaranvuosien” torjunnassa, mutta jos sillä pelastettiin Suomen itsenäisyys – kuten monet uskovat – se kyllä kannatti taas maksaa!
Täällä monet kepulaiset potkivat EU:ta samalla innolla jolla he aikoinaan kumarsivat Neuvostoliittoa. He näkevät ja toivovat poliitikkojemmekin näkevän maailman sellaisena kuin Neuvostoliitto olisi edelleen olemassa. Kekkosen lanseeraamaan nimitykseen ”suomalainen paradoksi” viitaten totean, että kyseessä on nyt kepulainen paradoksi. Neuvostoliiton haamun pelossa kepu torjuu nyt liittymistämme Natoon. Eli kuten Heikki Ylikangas taannoin vitsaili ”Nato-jäsenyyttä vastustetaan sillä ainoalla syyllä, joka sitä puoltaisi: Venäjän pelolla!" On toivottava, että siinä taistelussa kepu ei saa torjuntavoittoa.
Tämän päivän HS:ssa tosiaan on (kuten joku jo kertoi) Olli Kivisen hyvä kolumni kenraaliluutnantti Matti Aholan kirjoituksesta Sotilasaikakauslehdessä, jossa Ahola lyttää kerta kaikkiaan Vanhasen hallituksen turvallisuuspolitiikan. Ahola ei ole kuka tahansa, vaan mies toimi pitkään korkeimpana turvallisuuspoliittisena viranomaisena PlM:n kansliapäällikkönä ja sitä ennen ilmavoimien komentajana. Mutta Aholan kirjoitus on eri messun aihe, ja ehkä sen vielä joskus messuan.
Tässä linkki professori Henrik Meinanderin kirjaan ”Suomen historia”, josta suuri osa edellä esitettyä on poimittu:
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789510308097&CustID=0bb1e4a3a19502daf4f268826bfc5705
(Hitto, kun tuli kiire kun alkoi tuo Jokerit-Kärpät-matsi, jonka vauhdikkaan ekaerän katselin toisella silmällä tämän loppua kirjoittaessani. Matsi näkyy tarjoavan muutakin katsottavaa kuin vain cheerleaderit, joten rupeanpa nyt katsomaan sitä molemmin silmin!)
Vastaukset 50
Vanhimmat
Taas ylipitkä referaatti Korhoselta. Kaikki mikä oli Korhosen omaa oli perseellään, mikä lainattua joltisenkin järkevää -- näin aina.
Tyhjä tynnyri kolisee.
…myönnät professori Meinanderin olevan jokseenkin oikeassa. Ei minullakaan ole vastaansanomista siihen, etteikö kaikki tuo olisi totta:
>>kesän 1948 eduskuntavaaleissa muodostettiin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus, joka puhdisti nopeasti kommunistiset ainekset valtionhallinnosta ja tiivisti valtiollisia suhteita Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan.> sisäpoliittisesta vallasta kamppailivat keskenään heidän sijastaan kaksi suurinta puoluetta, sosialidemokraatit ja maalaisliitto. Molemmat leirit turvautuivat tässä taistelussa myös ulkomaiseen apuun. Sosialidemokraatit saivat tukea skandinaavisilta ja länsieurooppalaisilta veljespuolueiltaan ja maalaisliiton vahva mies Urho Kekkonen puolestaan sai Moskovan vakuuttuneeksi, että juuri hän itse oli parhaana takeena siitä, että Suomi todellakin piti kiinni YYA-sopimuksesta.
Tämä ideologisesti hieman erikoinen muodostelma johtui siitä, että niin kotimaan kommunistit kuin Moskovakin liittoutuivat mieluiten itään joustavasti asennoituneiden maalaisliittolaisten kanssa, sillä sosialidemokraatteja he pitivät luokkavihollisinaan. Ja samoista syistä poliittinen oikeisto (lähinnä kokoomus) tuli helpommin toimeen länsimielisten sosialidemokraattien kanssa.> Kekkosen epäiltiin tehneen tarpeettomia myönnytyksiä Moskovalle saadakseen tukea presidentinvaalitaistelussa. Tutkimus on sittemmin vahvistanut, että hän solmi jo syksyllä 1944 läheiset suhteet Neuvostoliiton tiedustelupalveluun ja ajoi sitä kautta tehokkaasti omia tavoitteitaan.> Kekkosen hallitseva asema kuitenkin heitti pitkän varjon Suomen politiikkaan. Hänen voimakas ohjauksensa hallituksia muodostettaessa lamaannutti parlamentaarista prosessia ja oli osasyynä siihen, että konservatiivinen kokoomuspuolue jäi täysin vaalimenestyksestään riippumatta oppositioon vuosina 1966-1987.> Tuona ”kulta-aikana” lähti 300 000 ihmistä parasta väkeämme elintasopakolaisiksi Ruotsiin, siis saman verran kuin oli siihen aikaan Turun ja Tampereen yhteenlaskettu väkiluku! Millainen olisikaan ollut tilanteemme, jos tuota varaventtiiliä ei olisi ollut! Ja millainen menetys se meille toisaalta on ollut.
Myös tuolla tuottoisalla idänkaupalla olivat kovin surulliset jälkiseuraamukset. Neuvostoliiton romahtaessa se leikkautui kerralla pois ja aiheutti meillä laman, joka oli monin verroin syvempi kuin muissa länsimaissa. Kansantuotteemme putosi 1970-luvun tasolle ja työttömyys kasvoi kolmesta prosentista kuuteentoista. Pientä nousua alkoi tapahtua Ahon hallituksen viimeisenä vuonna, mutta vasta Lipposen ensimmäisen hallituksen kolmantena vuonna kansantulomme saavutti tason, jolla se oli Ahon aloittaessa, ja työttömyytemme ei ole vieläkään pudonnut sille tasolle
Mikä Korhosen oma on perseellään? Se pitää sanoa ja kertoa, miten asia oikeasti on. Tuollaisella vain vahvistetaan, että oikeassahan se kapi on.
Mikä muuten Meinanderin ja kapin sanomassa on toisistaan kovin poikkeavaa? Ei mikään.
Eikö teissä kepulaisissa tosiaankaan ole ketään, joka voisi asioilla pärjätä kapille? Onko hän mielestänne aina niin totaalisen oikeassa, että ette edes yritä? On kai sitten. Niin minunkin mielestäni usein ja varsinkin nyt.
Kapi ja myötäpärjääjänsä käyvät samalla tuulella.
pakkomielle todistaa ylitsekäymätön tyhmyytensä
muille saittilaisille joka ainoa päivä.
ps. Pidä mielessä; laiton uhkaus.
kun on pikkusieluinen mies tuo kapi.
Ja onnittelut myös oululaiselle Uusi-Ukille - lienetkö kiekkomiehiä! Kärpät ansaitsivat voittonsa, sillä olivat parempia kaikessa. Varmasti liigavoitto on jo heidän, todennäköisesti ratkeaa jo torstaina Oulussa. Jokerit eivät taida vahvistaa avaukseni teemaa eli saada torjuntavoittoa.
Niin, eipä noihin avaukseni toistaiseksi saamiin "vastineisiin" kannata ottaa muuta kantaa kuin että onhan se mukava nähdä, että olen TAAS ollut niin oikeassa, että kukaan kepulainen ei ole edes yrittänyt sanomaani vääräksi osoittaa. Mahdotonta se olisi ollutkin, sillä olisi pitänyt kumota myös professori Meinanderin sanoma, ja hän sentään on ammattimies historiantutkijana.
Tämänlaatuinen avaus varmaan saakin enemmän noita törkyilyjä kuin edellinen, sillä täytyyhän noiden kepulireppanoiden päästä tässäkin näyttämään päänsä tyhjyyden ja suolensa täyteyden.
Olen tuohon lukunurkkaukseni pöydälle kasannut monta suurta kirjaa - historiankirjoja ja muistelmia tai elämäkertoja kaikki, jotkut vanhojakin, kuten esim. Martti Turtolan kirjoittama Risto Rytin elämäkerta - ja rupean lähipäivinä tutkiskelemaan niitä, joten en ehkä täällä kovinkaan paljon esiinny. Vaikka mielessäni olisi paljonkin aiheita, esim. tuo kenraali Aholan kirjoitus Sotilasaikakauslehdessä.
Mutta on aika antaa tilaa muillekin viisaille. Toivottavasti nuo sheriffin ohjeet purevat myös noihin tyhjäpäihin ja toivottavasti hän lupauksensa mukaan entistä tarmokkaammin häätää ne pois saitilta heti, kun tulevat tänne.
Jos asiallisia vastineita tulee, toki vastailen niihin myöhemmin illalla.
Eihän vanha Rakuuna voi kuin pitää taistelulajeista, olen aina ollut hengittämässä sitä hallin hajua ja sitä joukkojen riehakasta tunnelmaa. Nyt kuitenkin katson vain televisiosta, muuten olin vuorenvarma siitä, että Kärpät tulee voittamaan eilen illalla, oli se niin suurta ylivoimaa. Kun Jokkerit tasoitti pelin Vaimo loihe lausumaan siinä sun kärppäs nyt on, sanoin kuitenkin, jos ottelua ei ole sovittu, kärpät voittaa kirkkaasti, kuten kävikin.
Noista sopuotteluista olisi mukava jutella, ne jutut sopivat kuitenkin, kahvi tai kaljapöydän ääreen. Tästä tullaamnkin saitin aiheeseen, ja vankkaan ja totuudenmukaiseen Jompen aloitukseen ,joka saa taas kepulaiset vähintäänkin pikkuraivon valtaan. Uskoisin että nuo paskalingot eivät ole edes lukeneet Jompen aloitusta, kun aloituksessa on Jompen nimi se riittää asiattomiin arvosteluihin.
Tänään kun Hallitusneuvottelut alkavat, on mielenkiintoista nähdä mitä linjaa Vanhanen alkaa vetää, jos Niinistö vetäytyy puhemieheksi Vanhasen asema paranee selvästi. Katainen ei pysty kävelemään niin röyhkeästi Vanhasen yli, kuin Niinistö olisi eittämättä tehnyt.
...siis jääkiekostakin. Joskaan en ihan yhtä innostunut ole kuin yhteinen hämeenlinnalainen ystävämme - siis ihan oikeasti - täällä, kun minä en ole minkään seuran fani samalla tavalla kuin hän HPK:n. Enemmän minä kuitenkin Jokereita kannatan kuin HIFK:ta, ehkä siksi, että ovat olleet yleensä parempia.
Hallitusneuvotteluista olen jonkin verran kiinnostunut minäkin. Saattaapa olla, että Niinistö ei tule hallitukseen, ei ehkä haluakaan, vaan ottaa mieluummin muodollisesti korkeamman ja myös parempipalkkaisen puhemiehen paikan, joka varmasti on esim. valtiovarainministeriä parempi astinlauta seuraavaksi presidentiksi.
Vihereät laittoivat nyt itsensä sellaiseen saumaan, että siinä ne kyllä litistyvät. Arvaapa, mikä puolue tulee hyötymään eniten siitä varsin suuresta äänimäärästä, jonka vihreät nyt varmasti menettävät? No, eihän se ole vaikea arvata, se voidaan järjellä päätellä.
hyvin alkaneeseen kiekkokeskusteluun menet sekoittamaan hallitusneuvotteluja;-)
Minun oma ehdotukseni uuden hallituksen kokoonpanoksi olisi seuraava: kaikki muut hallitukseen paitsi demarit! Ja Väykky mukaan ministeriksi.
Seuraus, Suomessa olisi silloin kova oppositio, demarit ja Väykky-Pate.
...tuosta lähtökohdasta: eikö olisi vielä parempi, jos kaikki puolueet meinisivät hallitukseen, siis demaritkin, ja Väykky jätettäsiin ulkopuolelle. Eikä Väykky yksin riittäisi oppositioksi? Saisi mies näyttää, mihin hän todella pystyy!
Kenen kanssa Pate olisi oppositiossa eri mieltä, jos hän olisi siellä yksin? Keriksenkö????
- yksinkin olemaan eri mieltä. siis itsensä kanssa. On se nähty. En minä niin sanonut, vaan - en minä sitä tarkoittanut, vaan - luulin olleeni väärässä, mutta huomasin erehtyneeni - jne. Väyrynen pystyy yksinäänkin saamaan aikaiseksi riitaisen opposition.
mutta kun tähän asti olen luullut, että sellainen on jakomielisyyden tunnusmerkki. En ole siis uskaltanut julkituoda sitä epäilystä, että "huippupolitikkoomme" sairastaa sellaista.
taas vauhdissa. Kekkonen on ollut ainoa, oikea presidentti.
Jos Suomen kohtalo olisi ollut Sossujen käsissä, itsenäisyys olisi mennyt ja vinkaissut mennessään.
(-;
mieltä. Kummallinen lipilaari tuo Korhonen.
Ei hän kuitenkaan ymmärrä!
...löytyy hoitolaitoksista pilvin piemein , joen et ole mitenkään poikkeuksellinen tapaus ikäistesi joukossa.
Vastapainoksi väitteellesi, joka ei ole totta. !-:
...söit helmen. YÖASTIASTASI sen huomenna voit löytää. Joten ei siis syytä huoleen.
No pitäähän sinipunikin saada johonkin traumojaan purkaa.
on lahjomaton.
sotaveteraaneille ja myönnän, että oli suuri häpeä, että heitä ei tiettynä suomettumisaikana arvostettu, vaan jopa pilkattiin. Mutta eiköhän nämä asiat ole jo kuitattu. Hannu Salama, jonka ajatuksiin en varsinkaan nykyisin juuri yhdy, sanoi aika sattuvasti: Se, mitä ennen kutsuttiin Kannaksen läpijuoksuksi, on nyt torjuntavoitto. Tietysti tämä ei ole täsmällisesti sanottu, vaan tämän läpijuoksun pysähtymistä kutsutaan torjuntavoitoksi. Tuo dokumentti oli mielestäni melko kömpelösti tehty ja kuten totesit, uusinta. Mielestäni se ei olisi ansainnut uusintaa. Ei minua ainakaan nuo yksityiskohdat kiinnosta.
En tiedä, kuka keksi sanan torjuntavoitto. Aluksi se kuulosti lähinnä vitsiltä, mutta nythän termi on jo kanonisoitu. Sodassa nyt kuitenkin kävi niin, kuten Vanhala Tuntemattomassa sanoi: Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi.
En nyt enempää rupea sodan loppua analysoimaan, mutta kyllähän meidät olisi miehitetty, jos se olisi ollut Neuvostoliiton painopistetavoite. Onneksi niin ei ollut, vaan joukkoja ryhdyttiin lähettämään tärkeämpiin paikkoihin.
Mutta jos tämä asioiden esilläpito tuottaa iloa sotaveteraanien, kestetään se, koska kyllä he ovat tämän ansainneet. Toivottavasti se kuitenkin loppuu siihen, etteivät erinäiset perinneyhdistykset jatka tätä hamaan tulevaisuuteen asti.
Minulla olivat sodassa isä, hänen kuusi veljeään, joista yksi kaatui ja molemmat enoni. Onneksi kukaan heistä ei kertonut paatoksellisia sotajuttuja, vaikka heiltä ihan sopivasti informaatiota sainkin.
...on tullut tämä, jonka haluan huomioida, koska se on asiallinen. Silti en ole kanssasi samaa mieltä. Kyllä Neuvostoliiton tarkoituksena oli kaapata Suomi jo talvisodassa, mutta siinä se ei onnistunut. Samoin jatkosodan loppuvaiheessa, kun se oli päässyt jo voitonpäälle Saksasta, suunnitelmat uudistettiin, ja niissä oli Suomen valloitus jo aikataulutettu niin, että heinäkuussa oltaisiin Helsingissä, jolloin Suomi olisi lamautettu, ja sen jälkeen painopiste siirtyisi länteen ja pohjoiseen ja koko Suomi miehitettäisiin.
Joten kyllä ne kesän 1944 ratkaisutaistelut olivat nimenomaan torjuntavoittomme. Käypä - jos et ole käynyt - Hämeenlinnan Tykistömuseossa katsomassa niistä kertova multivideoesitys, niin tulet vakuuttuneemmaksi. Sitä katsomaan Paavo Lipponen vei Göran Perssonin ja sieltä tultuaan Persson totesi, että "olen luullut tietäväni paljon Suomen sodista, mutta en ole ymmärtänyt, miten suuressa kiitollisuudenvelassa Ruotsikin saa olla Suomelle".
Siitä tietääkseni eivät historiantutkijat ole löytäneet kirjallisia dokumentteja, että Suomi nimenomaan liitettäisiin Neuvostoliittoon - joka oli tavoite talvisodassa - ja on jäänyt historiaan Stalinin lausunto Rooseveltille ja Churchillille Teheranin konferenssissa marras-joulukuussa 1943, jonka mukaan Stalin olisi todennut Suomesta, että "kansa, joka on taistellut niin urhoollisesti itsenäisyytensä puolesta, saa itsenäisyytensä pitää". Sen jälkeen hän luetteli sille raskaat ehdot sotakorvauksineen, jotka onneksi sentään puolittuivat NL:n aluksi vaatimista.
Mutta aivan varmasti NL yritti saada Suomen "Tshekkoslovakian tielle", sille eivät jätä historiantutkijat vähäisintäkään epäilystä. Ja varmasti olisimme sille tielle joutuneet ilman sosialidemokraattien taistelua ja voittoa kommunisteista ns. vaaran vuosina 1947-48.
Minä muistan omakohtaisestikin sota-ajan, yhtä ja toista jo tavisodasta alkaen, ja viimeistään jatkosodan alusta kesästä 1941 asti, jolloin mm. kaatui fyysinen isäni, useita äidinpuoleisia sukulaisia ja tuntemani lähipaikkakuntien miehiä ja minulle isoveljen asemassa ollut enoni haavoittui. Kvin ahdistavaa se sodan aika oli pikkupojalle - varmaan ikäistään pikkuvanhemmalle, ja aloitinhan jo kansakoulunukin toisena sotavuonna - ja hyvin risiriitaiset ja pelokkaatkin olivat tunnelmat vielä rauhan tultuakin. Ja elämä äärimmäisen raskasta.
Usein olen ajatellut, että selviytyisivätköhän nykysuomalaiset ollenkaan, jos samaan tilanteeseen jouduttaisiin. En siihen oikein luota. Siksi topivoisinkin meidän liittyvän pikaisesti Natoon, joka antaisi parhaan mahdollisen turvan jo sotaan joutumistamme vastaan ja jos kaikesta huolimatta joutuisimme, se ainakin takaisi sen, että siitä voitokkaasti selviytyisimme.
selviäisi. Siihen tarvitaan kovia jätkiä, jota sinä et edusta.
Kun Jomppe asiallisesti jaksaa vastata noille vähän asiallisimmille kannaanotoille ,niin eiköhän siihenkin heti tule joku paskalinko Veetuilemaan. On se tosi sairasta kun he jaksavat jatkuvasti jopa samoin sanoin aina ruikkia paskaansa.
Minä vanhana Rakunana uskallan taas nousta puoltamaan Oppi-Isääni kestän kyllä pilkan ja panettelun, antakaa tulla taas minunkin päälleni, ettei Jomppe aivan paskaanne huku.
etteikö Neuvostoliitolla ollut tavoitteena Suomen valloittaminen sekä Talvi- että Jatkosodassa. Myönnän, että molemmilla kerroilla oli hyvä, että suomalaiset puolustuvat maataan urheasti.
Totesin vain, että se ei olisi riittänyt. En nyt ryhdy erittelemään, mutta oleellista oli, että meillä oli kylläkin itsekkäästi, mutta kuitenkin tärkeitä ulkoisia tukijoita, eli
-Englannin ja Ranskan avuntarjous talvisodan aikana, joka jonkun verran säikäytti Neuvostoliittoa.
-Saksan strategian muutos Talvisodan loppuvaiheessa ja tuki välirauhan aikana.
-Saksan aseellinen tuki (mm. panssarikauhut ja panssarinyrkit) ns torjuntavoitoissa
-USA:n sotilaiden läsnäolo Euroopassa sodan jälkeen.
En ota kantaa suomalaisten mahdolliseen sodankäyntikuntoon tällä hetkellä, mutta joka tapauksessa sen varaan ei pidä laskea. Puolallakin oli maailman paras ja urhein ratsuväki toisessa maailmansodassa, mutta se ei auttanut Saksan panssareita vastaan. Eli ei pitäisi luottaa onneen eikä sotilaiden urheuteen vaan liittyä Natoon.
Kirjoitin nyt nuokin, mutta varsinainen sanomani loppujen lopuksi oli, että olen kyllästynyt jatkuviin sota-ajan muistoihin, jotka vielä ovat turhan maireita ja mielisteleviä.
...jotka ennenkin ovat viisautta osoittaneet, kun eivät yrittäneet ruveta kumoamaan avauksessani esitettyä. Mahdotonta sitä olisikin tosiasioin kumota.
Mutta melkoisesti on myös niitä kepulaisia, joilla ei äly päätä pakota, vaan pitää vain roiskaista jotain typerää henkisesti järkkyneestä, omituisesta höpöttäjästä, traumojaan purkavasta sinipunikista, oikeuden lahjomattomuudesta yms asiaankuulumattomasta, jolla he vain ílmoittavat, että eivät tiedä asioita, jolla voisivat esittämäni kumota. Turha sitä on ilmoittaa, sillä tiedetään se muutenkin. Siis myös viisaammat keskustalaiset tietävät.
Henkisesti järkkyneitä jos haluttaisiin täältä hakea, niin kyllä niitä ilmeisesti on juuri noissa tyhjäpäissä. Minunko vuokseni he ovat järkkyneet? Siltä vaikuttaa, mutta omaatuntoani rauhoittaakseni uskottelen itselleni, että sellaisia he ovat olleet syntymästään saakka.
Eiköhän tämä riittäne yhteenvedoksi tästä ketjusta.
Autuaita ovat puupäät, sillä ne eivät huku.
Joten jatka uimista.
Jatka Kapi vain katkeruutesi kanssa hamaan hautaan asti... Kohta pääset Kekkos-katkeruudessasi muiden jo unohtuneiden äärioikeistolaisten joukkoon. Mitä noista vanhoista "kaunapaskoista" on jäänyt historiaan? Todella vähän todellisiin vaikuttajiin nähden, joihin varsinkin Kekkonen kuuluu.
Noista sinun mainitsemistasi "historiankirjoittajista!!" ei takuulla jää mitään mainintaa tuleville polville ja miksi jäisi?
JormaKKorhonen joka haikailee sinipunaa ja itkee MIKSI...MIKSI..MIKSI!? Miksi ihmiset äänestävät Kepua ja miksei sinipuna ole vallassa?
Jorman sopisi katsoa peliin, se ei kerro ken on kaunehin vaan ken on typerin ja häviäjä. Niin Jorma se onneton sinipunikkihan se sieltä näkyy, hävinnyt surkimus.
Mutta jatka itkemistäsi, on nautinnollista seurata tuskaasi.
Se siis on varmaan totta, jonka monet ovat kertoneet täällä omasta kokemuksestaan. Että elämä ei-kepulaisena siellä kepulandiassa on yhtä helvettiä!
Tuollainen rakkilauma siellä hyökkää ihmisen kimppuun ihan elävänä, kun täällä se yrittää käydä kimppuuni vain heikolla kirjoitustaidollaan! Helppo minun on sille naureskella, mutta ei kai naurattaisi jos eläisin heidän keskellään jossakin kyläyhteisössä. Vaikka olen varsin peloton luonteeltani ja ex-sotilaskin, karkuun lähtisin ja kiireesti!
Siinä yksi selitys, miksi kepu pysyy niin suurena. Ei siellä kepulandiassa voi elää olematta kepulainen. Voimakkaampitahtoiset ja pystyvämmät, jotka uskovat muuallakin pärjäävänsä, lähtevät sieltä, kuten muuttotilastot osoittavat.
Ja sinne kepulandiaan jäävien heikompien reppanoiden on pakko kääntyä kepulaisuuteen ja kohta he uskovat olevansa sitä oikeastikin, vaikka eivät pysty yhdellä lauseella kertomaan mitään perustetta sille. Enempää kuin kumoamaan ei-kepulaisen kepusta ja Kekkosesta esittämiä mielipiteitä. Ne kun perustuvat tietoihin ja ymmärrykseen, jotka noilta reppanoilta täysin puuttuvat!
Kisailkaahan nyt keskenänne, tyhjäpäät, sillä isänmaa kutsuu nyt poikaansa uusiin sankaritekoihin!
haukkuja. Heh heh.
Pitää vain olla niin itsellinen, ettei ole missään asiassa kepulaisten varassa. Haukkuva koira ei pure, sanoo vanha viisaus. Yhtä hampaattomia ne ovat täällä minulle kuin sillä palstalla sinulle.
Sinulla on asennetta! Varmaan juuri oikea ja ainoa mahdollinen asenne siellä selviytyäkseni.
Sinulla ilmeisesti on myös sellainen asema, että voit todellakin kuitata siellä tapahtuvan haukkumisen räksytyksen noin. Niin minäkin voin täällä tehdä. Mutta entäpä ne heikommassa asemassa olevat ei-kepulaiset siellä? Tai eihän niitä taida ollakaan; ne ovat sieltä paenneet tai sitten joutuneet kääntymään kepulaisiksi. No, niillä jotka ovat älynneet lähteä, menee varmaan ihan hyvin muualla, mutta voi niitä sinne jääneitä heikkoja raukkoja!
vahvoja. Olet sen katkerasti huomannut, kun eivät antaudu sinun vainon alla.
Se ei olisi antautumista, jos edes yrittäisitte näyttää Korhosen olevan väärässä, mutta kun ette. Ainoastaan vain haukkua räksytätte, kun ei ole kykyä muuhun. Tuollaiseen pystyy pikkuinen arka piskikin. Räksyttää vastaan pelkäämälleen isommalleen mutta samalla peräytyy häntä koipien välissä. Ihan niinkuin kepulainenkin. Paitsi että kepulaisella on pienempi häntä.
Itsesäälillä kerää säälikannatusta.
Keskustassa on voimaa ja viisautta. Sitä ei tarvitse todistaa, se näkyy vaalituloksessa.
Keskusta on suurin ja kaunein.
Nyt on taas jörö ajautunut kliimaksiin pahemman kerran. Papalla ei meinaa purukalusto suussa pysyä, kun paahtaa tekstiä.
Noin asiallisesti ottaen aika törkyistä herjausta Suomen maaseudulla elävistä parista miljoonasta kansalaisesta "mutta voi niitä sinne jääneitä heikkoja raukkoja".
Pientä rajaa toivoisi, vaikka jutuistasi päätellen sinä Suomen pelastit ja hyvä ettet voittanut sotiakin. Upseeri ja herrasmies nääs.
…edes joskus pystyisitte osoittamaan minun olevan väärässä, mutta kun ei koskaan! Ihan kaipaisin sitä, sillä on niin yksinäistä olla aina oikeassa. Paavo Väyrystä mukaillen sanon, että muutaman kerran olen luullut olleeni väärässä, mutta pien olen huomannut erehtyneeni. Kepulaiset ovat heti alkuunsa sammuttaneet epäilykseni kipinän, kun ovat lapioineet niin paljon p..kaa sen päälle.
Tietenkään tässä asiassa ette olisi voineet osoittaa mitään sanomaani epätodeksi, sillä teidän olisi pitänyt pystyä samaan myös prof. Meinanderin suhteen. Mutta hän kuten muutkin historiantutkijat nojaavat vain asiakirjoihin, dokumentteihin, jotka löytyvät arkistoista.
Vai ovatkinko väärennöksiä ne arkistojen asiakirjat, jotka paljastavat, että Kekkonen Kustaa Vilkunan välityksellä tarjoutui jo syksyllä 1944 tekemään hyviä palveluksiaan neukuille? Entä ne asiakirjat, jotka paljastavat maalaisliiton saaneen rahoitusta NL:sta ja demarien lännestä? Eikö demareilla ollutkaan ”jo riittää” – kampanjaa ja eikö se suistanutkaan kommunisteja vallasta 1948? Eikö Fagerholmin johtama demarien vähemmistöhallitus lakkauttanutkaan kommunistien valloittamaa valtiollista poliisia Valpoa ja eikö se puhdistanutkaan muuta valtion hallintoa kommunisteista? Eikö Kekkonen mennytkään Novosibisrskiin hakemaan sieltä noottia, joka hajotti Honka-liiton? Eikö meiltä lähtenytkään 300 000 ihmistä Ruotsiin Kekkosen valtakaudella? Eikö Kekkonen ja NL olleetkaan osallisina sdp:n hajottamisessa ja eikö siitä eronnutta osaa otettukaan hallituksiin 1960-luvun alkupuolellla sdp:n saadessa jäädä sivuun? Eikö kokoomusta pidettykään oppositiossa 22 vuotta sen vaalimenestyksestä riippumatta? Eikö NL:n romahtamisesta syntynyt suuri kauppavajeemme pahentanutkaan lamaamme niin, että kansantulomme romahti ja työttömyys nousi 3 %:sta 16 %:iin? Jne, jne…
Yhtä vaikeaa olisi ollut osoittaa vääriksi kekkos-tutkielmassani sanomani, sillä siinä nojauduin vielä laajempaan aineistoon, historiantutkijoiden ja aikalaistodistajien kirjoihin, joita oli yhteensä n. 30. Ja sama kaikessa muussa täällä esittämässäni, jossa aina nojaan tietoihin, jotka myös mainitsen.
Ja kaiken sen kepulainen uskoo saavansa tapahtumattomaksi vain minulle räksyttämällä! Ei, kuulkaa minun nimittelemiseni ja tai törkeinkään herjaaminen historiaa muuksi muuta!
Jos olette sitä mieltä, että minulla on väärät tiedot, niin antakaa minulle oikeita tietoja! Jos mielestänne valehtelen, niin kertokaa, mikä on valetta ja millainen olisi totuus! Auttakaa minua! Tai auttakaa edes itseänne sulkemalla törkyinen suunne, ettette enempää nolaisi kannattamaanne puoluetta – teistä sekään tuskin suurta väliä pitäisi.
- - -
Yhden asian vielä tuon esiin: Uskokaa jo, että juuri mikään minua ei voisi katkeroittaa vähemmän kuin jonkin puolueen menestymättömyys, ti ilahduttaa vähemmän kuin jonkin puolueen menestys.
Minunhan pitäisi nyt revetä riemusta, kun äänestämäni puolue oli suurin voittaja, mutta sanon: so what? Nyt näin, joskus ennen toisin, ja varman toisin myös tulevaisuudessa. Kun on ikää jo tämän verran, on syntynyt asioihin myös perspektiiviä, joka auttaa ymmärtämään niitä oikein.
Minun iloni kuten murheenikin ovat ihan muualla kuin puoluepolitiikassa. Se teidän pitäisi ymmärtää, sillä olen tehnyt elämäntyöni varmasti puolueettomissa puolustusvoimissamme ja talonpoikien omistamassa valiossa, joissa kummassakin olen menestynyt varsin hyvin. Syytä katkeruuteen ei ole, kun nyt niistä nautin vielä melko mukavia eläkkeitä, jotka mahdollistavat minulle taloudellisesti turvallisen vanhuuden, niin hyvin, että kaikki ei mene jokapäiväiseen leipään, vaan riittää vähän vielä juomaankin sekä matkusteluun ja muihin harrastuksiin.
Olen elämääni varsin tyytyväinen onnellinen mies. Onneani varjostaa ainoastaan suru rakkaan vaimoni menettämisestä. Tulevaisuutta koskevat toiveeni kohdistuvat ennen muuta jälkeläisteni elämään, mutta myös tämän rakkaan Suomemme tulevaisuuteen, ja se on ainoa asia, jossa näen politiikalla ja jopa poliittisilla puolueilla olevan osansa.
Ihan totta, toivoisin, että näkisitte itsenne ja tuon käyttäytymisenne niin kuin kuka tahansa asioita ymmärtävä sivullinen sen joutuu näkemään.
Jos teillä ei ole mitään tietoja tai mitään ymmärrystä asioista, niin tarvitseeko sitä kuuluttaa tuolla tavalla, jossa huonolla käytöksellänne ja kehnolla esitystaidollanne vain häpäisette itsenne ja heitätte samalla häpeän varjon kannattamanne puolueen päälle. Puolueen, joka on teille niin rakas, että pakosta tulee usein mieleen, että se taitaa ollakin teidän ainoa rakkaanne. Mutta rakastaako se myös teitä? Ehkä sillä sittenkin on hieman toisenlaiset rakkaat!
raskasta olla Suomen ainoa oikeassa oleva mies? Se syö miestä, kun hyväksyntää ei meinaa tulla sitten millään. Mutta ei se mitään, jatka samaan malliin. Suomi tarvitsee sankarpoikansa, upseerin ja herrasmiehen.
rottingilla täällä kuljetaan, eikä ole mitään katkeruutta edes demareita kohtaan, vaikka kärsivät rökäletappion.
Ja kapi koko talven hävitti Keskustaa ja nyt tehdään taas Keskusta johtoista hallitusta maailman parhaan miehen johdolla. Eikö vain.
Eikä Nimi ole Eero Heinäluoma vaan Matti Vanhanen.
Keskusta on suurin ja kaunein.
Heh heh.
Suomi olisi jo kauan ollut Natossa. Ja Kekkonen hajottaisi eduskunnan jo tänä vuonna ja määräisi uudet vaalit. Ei se ole oikeeta peliä, että kokoomus on hallituksessa. Vasurit tilalle ja heti, sanoisi Kekkonen.
3 sellaista hallitusta jossa kokoomus oli mukana.
Vaalituloksesta riippumatta, kuten Meinander sanoo kapin avauksessa:
---------------------------
Kekkosen hallitseva asema kuitenkin heitti pitkän varjon Suomen politiikkaan. Hänen voimakas ohjauksensa hallituksia muodostettaessa lamaannutti parlamentaarista prosessia ja oli osasyynä siihen, että konservatiivinen kokoomuspuolue jäi täysin vaalimenestyksestään riippumatta oppositioon vuosina 1966-1987.
----------------------
Esim. 1979 vaaleissa kokoomus sai 47 edustajaa ja kepu vain 36, mutta kumpi menikään hallitukseen demareiden (52 edustajaa) kanssa. Kepupa tietenkin.
Vasta Koivisto päästi kokoomuksen boikotista ja antoi Holkerin muodostaa hallituksen 1987, kun kokoomuksesta tuli suurin puolue. Silloin kepun pj Paavo Väyrynen tiedusteli lääkäriltään, että "voiko vitutukseen kuolla".
ihan oikein.
...nyt voidaan jo sanoa, että kyllä Siperia vähän opetti!