... Ja masennus yksinäistää.
Onkohan "yksinäistää" edes sana...
Tiivis kaveriporukka hajos maailmalle vähän peruskoulun jälkeen, eikä se millään ole korvaantunut.Siinä kai mun tilanteen alkusoitto.
Kai se on se lievä masennus joka sitä yksinäisyyttä ja syrjään vetäytymistä ruokkii ja piiskaa,ainakin mun tapauksessa. Se luo sellaisen saatanan montun josta on vaikea nousta. Vähä ku joku hiekka kuoppa. Askeleella ylös, hiekka valuu alas... Ja ei edettykkään yhtää.
Se pitää paikallaa,jäädyttää tilanteen.
Koulunsa ryssinyt (peruskoulusta eteenpäin, sen loppuunhan se meni oikei mallikkaasti), ja työtön... Mitään ei meinaa saada aikaiseksi.Joku luulis varmaan työn vieroksujaksikin.Mutta en sitä ole. En vain tiedä miksi en saa mitään tehtyä. Se syö itsetuntoa.
Nukkumaan mennes katsoo kattoon, ja toivoo et huominen olis hyvä päivä. Et kaikki rullais. Mut joo se huominen ku siihen herää, on täysin samanlainen kuin se edellinen päivä. Aurinko paistaa mut pimees olis mukavampi olla.
En ole niitä jotka toivosta luopuu. Aion nousta suosta. En vaan vielä ole keinoa löytänyt, vielä sen kuitenkin teen.
Melkei itseään hymyilyttää,kun katsoo mistä hakee niitä oljenkorsia.
Esim äsken kävin laittamas iskuri.nettii haun päälle, Ystävä/Kaveri osastolle.
Kai se on yksi oljenkorsi.Jos tapais jonkun mukavan,jolla saman tapaiset ongelmat. Jonka kans vois kahestaa sieltä ponnistaa,se on vaan yksin niin vaikeaa.
Joo ja tottakai naispuolista kohtalo toveria hain vaan kaveriksi. En oikein ole varma miksi.Naisille on helpompi avautua, se kai se on.
Plus kun sitä on ikuinen romantikko, ja haaveilija,niin sitä kai näkee mielensä takaosassa että ehkä sieltä löytyy se oikeakin,vaikka se olis kai liian paljon onnea toivottu.
Ja kai vain rakkaus johon saa vastakaikua on se viimeinen niitti yksinäisyyden arkkuun.
Mut joo aika laiha sauma että joku seuranhaku systeemi toisi sen naispuolisen, ihan vain ystävän, joka ois samas jamas. Ja toistesa tuel ja avul sitä sitte siitä suosta pintaa kohti rämpisi.
Se kun taitaa olla enemmän miesten ongelma se sosiaalinen syrjäytyminen.Sellainen näppituntuma mul on...
Näin ku miettii ni aika heikkoja nää mun oljen korret on. Pitäis varmaan kirjoittaa tonne masennus osastolle ja kysyä lääkkeistä.Kai ne on tehty sitä varten että ne pistää pään toimimaa normaalilla tavalla.
Ehkä niillä sais aikaan sen muutoksen että pääsis liikkeelle,itsetunto kohoais ja sosiaalinen elämä ehkä elpyis.
Mikähän mun jutun juoni piti olla kun niin pitkästi näpyttelen täs yöni kuluksi,yksinäisyyden täytteeksi.
Mmm. Ehkä haluaisin kysyä itseasias, että onku jollain kokemusta noista lääkkeistä. Siis että jos on ollu samanlaises tilanteessa ku minä. Ni tuoko ne apua siihen että saa elämän menemään eteenpäin, sen paikallaan seisomisen sijaan? Niin se kyl olis ehk kuulunu toiselle palstalle mut kuitenki.
24V Nuorimies Lahdenseudulta kuittaa.
Onkohan "yksinäistää" edes sana...
Tiivis kaveriporukka hajos maailmalle vähän peruskoulun jälkeen, eikä se millään ole korvaantunut.Siinä kai mun tilanteen alkusoitto.
Kai se on se lievä masennus joka sitä yksinäisyyttä ja syrjään vetäytymistä ruokkii ja piiskaa,ainakin mun tapauksessa. Se luo sellaisen saatanan montun josta on vaikea nousta. Vähä ku joku hiekka kuoppa. Askeleella ylös, hiekka valuu alas... Ja ei edettykkään yhtää.
Se pitää paikallaa,jäädyttää tilanteen.
Koulunsa ryssinyt (peruskoulusta eteenpäin, sen loppuunhan se meni oikei mallikkaasti), ja työtön... Mitään ei meinaa saada aikaiseksi.Joku luulis varmaan työn vieroksujaksikin.Mutta en sitä ole. En vain tiedä miksi en saa mitään tehtyä. Se syö itsetuntoa.
Nukkumaan mennes katsoo kattoon, ja toivoo et huominen olis hyvä päivä. Et kaikki rullais. Mut joo se huominen ku siihen herää, on täysin samanlainen kuin se edellinen päivä. Aurinko paistaa mut pimees olis mukavampi olla.
En ole niitä jotka toivosta luopuu. Aion nousta suosta. En vaan vielä ole keinoa löytänyt, vielä sen kuitenkin teen.
Melkei itseään hymyilyttää,kun katsoo mistä hakee niitä oljenkorsia.
Esim äsken kävin laittamas iskuri.nettii haun päälle, Ystävä/Kaveri osastolle.
Kai se on yksi oljenkorsi.Jos tapais jonkun mukavan,jolla saman tapaiset ongelmat. Jonka kans vois kahestaa sieltä ponnistaa,se on vaan yksin niin vaikeaa.
Joo ja tottakai naispuolista kohtalo toveria hain vaan kaveriksi. En oikein ole varma miksi.Naisille on helpompi avautua, se kai se on.
Plus kun sitä on ikuinen romantikko, ja haaveilija,niin sitä kai näkee mielensä takaosassa että ehkä sieltä löytyy se oikeakin,vaikka se olis kai liian paljon onnea toivottu.
Ja kai vain rakkaus johon saa vastakaikua on se viimeinen niitti yksinäisyyden arkkuun.
Mut joo aika laiha sauma että joku seuranhaku systeemi toisi sen naispuolisen, ihan vain ystävän, joka ois samas jamas. Ja toistesa tuel ja avul sitä sitte siitä suosta pintaa kohti rämpisi.
Se kun taitaa olla enemmän miesten ongelma se sosiaalinen syrjäytyminen.Sellainen näppituntuma mul on...
Näin ku miettii ni aika heikkoja nää mun oljen korret on. Pitäis varmaan kirjoittaa tonne masennus osastolle ja kysyä lääkkeistä.Kai ne on tehty sitä varten että ne pistää pään toimimaa normaalilla tavalla.
Ehkä niillä sais aikaan sen muutoksen että pääsis liikkeelle,itsetunto kohoais ja sosiaalinen elämä ehkä elpyis.
Mikähän mun jutun juoni piti olla kun niin pitkästi näpyttelen täs yöni kuluksi,yksinäisyyden täytteeksi.
Mmm. Ehkä haluaisin kysyä itseasias, että onku jollain kokemusta noista lääkkeistä. Siis että jos on ollu samanlaises tilanteessa ku minä. Ni tuoko ne apua siihen että saa elämän menemään eteenpäin, sen paikallaan seisomisen sijaan? Niin se kyl olis ehk kuulunu toiselle palstalle mut kuitenki.
24V Nuorimies Lahdenseudulta kuittaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En usko, että olet lääkityksen tarpeessa. Olet.... vain yksinäinen.
Et sinä loppu elämääsi yksin tule olemaan jos et niin halua. Sinun pitää vain jollakin tavalla viestittää muille olemassa olostasi.
...ne vetää vaan kuupan ihan sekasin, eikä niillä asiat parane!! Yksinäiselle on helppo antaa neuvoja ja vinkkejä siitä miten masentuneesta ajattelusta pääsisi eroon, mutta yksinäisen ei ole niitä mitenkään helppo toteuttaa... Sitä päässään ajattelee, että niinhän se asia on, mutta mitään ei tule tehtyä.
Sitä vain miettii niitä samoja asioita päivästä toiseen.
Yksinäisyys on kuluttava tunne. Se on kuin möhkäle, joka kasvaa sisuksissa sen mukaan miten paljon asioita pohtii ja miettii. Sitten on tilanteita, joissa ajattelee, että eihän minulla olekaan aihetta tuntea yksinäisyyttä. Mutta kun päivä on ohi, niin sama möhkäle nousee taas pintaan ja ajatukset velloo.
Ja kuitenkin kun asioita ajattelee, niin maailmahan on täynnä ihmisiä ja paikkoja, joissa heihin voi tutustua. Sitä täytyy vain ajatella, että kun itse on avoin ja itsevarma, niin ne ystävät ja elämänkumppani varmasti löytyvät sieltä jostakin!
Ja sitäpaitsi, nythän on kevät!! Lenkkarit jalkaan ja lenkille! Pihalla ne ajatuksetkin kummasti selviää ja liikunnasta saa muutenkin uutta puhtia ja energiaa! (tämä asia voi kuulostaa siltä samalta jankuttamiselta, mutta asioita ei saa teilata ennen kuin niitä on kerran yrittänyt!)
yksi tuttava koki saaneensa lääkkeistä paljonkin apua, että ne piristivät ja estoisuutensa tutustua ihmisiin hävisi. Itselläni ne kuitenkin vaikuttavat toisin, en ole nyt masentunut, mutta en silti saa mitään aikaan.
No joo...ärsyttää tämä homma, että aina joka henkiseen vaivaan (ja muuhunkin) ollaan tuputtamassa jotain kemiallisia mönjiä. Kuvitteleeko ne psykiatrit, mitkä lie, että siitä pilleripurkista on sitä seuraa sitten ? =/
Ei hitsin vitsi, joku on vikana tässä kaavassa: huonot kokemukset->masennus, yksinäisyys->lääkärille kip kop->pilleripurkki kouraan-> eikun apoteekkiin->apoteekkari hymyilee maireasti, katsoo että jaahas, tuleva kanta-asiakas, työntää flunssalääkkeiden halvemmalla ostoon oikeuttavan keräilymerkkilapun asiakkaan kouraan->asiakas saa myrkkynsä->eikun kotiin, hopoti hop->kotona lääkkeet naamaan->ja ai ai, mikä autuus siitä seuraa ! Linnut livertävät, päivä on kaunis, Rooman valtakunta ei koskaan hajonnutkaan ja äitikin on pullantuoksuinen.
Toimiiko se näin...? Itse en tiedä, en ole koskaan kokeillut, mutta epäilen suuresti.
Entisaikaan, silloin joskus keskiajalla, jolloin soi Queen turnajaisissa, ihmisellä oli oikeastaan vaikea saada olla rauhassa ja yksin omien ajatustensa kanssa. Sukuyhteisö oli tiivis ja tilaa vähän, kaikki työ- ja vapaa-aika jaettiin muiden kanssa. Nyt on tilanne toinen. Nykyään kaikki hetket jaetaan pilleripurkin kanssa. Niin työ- kuin vapaa-ajatkin. En tiedä mihin tällä kirjoituksella pyrin, toin vain esiin historiallisen näkökulman. Ihan turha teksti, tämän pitäisi saada turhuuden Nobel-palkinto. Mistäs muuten johtuu, että 1960-luvulla päätettiin lisätä Nobel-palkintojen uljaaseen kavalkaadiin myös taloustieteen palkinto, jota herra Dynamiitti ei alunperin tullut ajatelleeksi jakaa ? Ja miten tämä liittyy nykyajan yksinäisyyteen...? No...edelleen...miettikääpäs sitä... mitä se kertoo.
Mutta mutta rakkaat ystävät ! Kaikkihan on hyvin ! Hymyä huuleen ! Meillä on useimmilla laajakaistat surffattavana ja uudet kännykät joilla voi ottaa kuvia hassuista sedistä ja pistää ne tiedostot nettiin. Mitäpä ihminen voi muuta kaivata ? Sammuttakaa jo ne laitakaupungin valot ja kohdatkaa uusi uljas, taloustieteellinen ja tekninen mies ilman menneisyyttä.. mitä väliä sillä on, että harva meistä on enää tulitikkutehtaan tyttö, sillä työ meni alta. Tai että ei ole enää ystäviä. Maailmahan on jo täydellinen paikka. Kauas pilvet karkaavat, mutta ihmisen unelma täydellisestä maailmasta on jo täällä. Nauti siitä.
Tai ehkä ei....