Tota olen aina vähän vierastanut ajatusta mieliala lääkkeistä.
Olen ollut todella pitkään lievän. Tai kai se on lievää... Ja vitut ole kun pysäyttänyt mun elämän. En ole itsetuhoinen, se ei mun päässä pyöri. Ja kun on kasvanut siihen mentaliteettiin että lääkäriin mennään vasta sitten kun sinne ei omin jaloin enää kykene selviämään.
Mutta siis jostain 17 vuotiaasta asti olen tässä tilassa ollut. Mitään en saa aikaiseksi, koulut jäi sillo kesken. Työtön olen ollut lähestulkoon koko ajan. Suurin pelko on että kymmenen vuoden päässä odottaa aivan se sama mikä nyt on.
Katsoo eteenpäin ni toivoo et sitä yht äkkiä jollain tavoin tulis tarmokkaaksi ja loppuis se paikallaan seisominen. Ja saisi jotain, vittu edes jotain aikaiseksi. Sitä huomista ei ole vielä tullut.
Tavallaan vaikea se on käsittää miksi ei niitä askeleita pysty ottamaan.
Silloin tällöin tulee lyhyitä tarmon ja itsetunnon puuskia. Näyttää hetken siltä,että mitäs prkl tässä jumitetaa helpostihan se käy, ku soittaa sinne ja sinne, menee sinne ja sinne...
Noi tarmon puuskat katoaa nopeasti, ja niitä yleensä seuraa huonon omantunnon saattelema vähän syvempi masennus. Onneks seki menee ohi nopeasti.Noi vaihtelut on kyl harvinaisia.
Äh mut siis. Vähä aina tuntunu et hullut ne syö nappeja, enhän mä ole. Mut vasta jonku aikaa miettiny mieliala lääkkeitä tosissaa.
Voiko lääkkeet olla apu siinä,että pääsis tälläisesta jumittamisesta ja alkais saamaa jotain tehtyä? Minä en noista lääkkeistä,niiden toiminta tavoista ja vaikutuksista tiedä oikeastaan mitää.
Ja onko siinä ensimmäinen askel mennä tyyliin iha terveyskeskus lääkärille?
Monttu syvenee joka päivä.En halua olla siinä vielä kolmekymppisenäkin.
Olen ollut todella pitkään lievän. Tai kai se on lievää... Ja vitut ole kun pysäyttänyt mun elämän. En ole itsetuhoinen, se ei mun päässä pyöri. Ja kun on kasvanut siihen mentaliteettiin että lääkäriin mennään vasta sitten kun sinne ei omin jaloin enää kykene selviämään.
Mutta siis jostain 17 vuotiaasta asti olen tässä tilassa ollut. Mitään en saa aikaiseksi, koulut jäi sillo kesken. Työtön olen ollut lähestulkoon koko ajan. Suurin pelko on että kymmenen vuoden päässä odottaa aivan se sama mikä nyt on.
Katsoo eteenpäin ni toivoo et sitä yht äkkiä jollain tavoin tulis tarmokkaaksi ja loppuis se paikallaan seisominen. Ja saisi jotain, vittu edes jotain aikaiseksi. Sitä huomista ei ole vielä tullut.
Tavallaan vaikea se on käsittää miksi ei niitä askeleita pysty ottamaan.
Silloin tällöin tulee lyhyitä tarmon ja itsetunnon puuskia. Näyttää hetken siltä,että mitäs prkl tässä jumitetaa helpostihan se käy, ku soittaa sinne ja sinne, menee sinne ja sinne...
Noi tarmon puuskat katoaa nopeasti, ja niitä yleensä seuraa huonon omantunnon saattelema vähän syvempi masennus. Onneks seki menee ohi nopeasti.Noi vaihtelut on kyl harvinaisia.
Äh mut siis. Vähä aina tuntunu et hullut ne syö nappeja, enhän mä ole. Mut vasta jonku aikaa miettiny mieliala lääkkeitä tosissaa.
Voiko lääkkeet olla apu siinä,että pääsis tälläisesta jumittamisesta ja alkais saamaa jotain tehtyä? Minä en noista lääkkeistä,niiden toiminta tavoista ja vaikutuksista tiedä oikeastaan mitää.
Ja onko siinä ensimmäinen askel mennä tyyliin iha terveyskeskus lääkärille?
Monttu syvenee joka päivä.En halua olla siinä vielä kolmekymppisenäkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vain.
Lääkkeitä käytetään tänään varmaan eniten mitä milloinkaan samoin viinaa ,eli osoituksena että ei taida mennä hyvin ihmisillä vaikka omaisuuttakin olis yms materiaalia .
Olen vakaasti edelleen sitä mieltä että lääkkeitä määräätään liian helposti ja ihmiset tulevat niistä riippuvaisiksi.Lääkäreillä ei ole aikaa syventyä syntyihin syviin miksi ihminen voi pahoin ,vaan turrutetaan hänet niin että tunnemailmaa turtuu .
Ajatelkaapaa esim monissa hautajaisissakin on omaiset turrutettu lääkkeillä että he eivät kokisi niitä syviä tunteita jotka kuuluu ihmisen elämään.
Koskaan aikasemmin ei ole nuoret syöneet lääkkeitä näin plajon ,sekin on faktaa.he eivät jaksa elää koska oravanpyörä pyörii tosi kovaa.
Eme käänny enään luojamme puoleen ,ja kaikki hengellinen on viskattu roskakoriin ja tulos alkaa totisesti näkyä .
Uskallan kirjoittaa näistä lääkkeistä sen vuoksi kun itselleni niitä on määrätty ja olen aikani syönyt joten tiedän tasan tarkkaan mitkä on vaikutukset eikä ne ole kaikille tarkoitettu,ihminen voi olla hengellisessäkin hädässä eikä mitkään punaiset eikä siniset pillerit siihen hätään auta ,tosin turruttaa ....
Ihmisellä jos on sydämessä vikaa ,toki hän lääkäriin kiiruhtaa jos oireilee niin kovasti että tietää apua tarvitsen .Nämä on niin arkoja asioita ettei voi sanoa kellä on tarve ohituleikkaukseen (esimerkki) ,vai onko joku tuska ja ahdistu se joka aiheuttaa sydämen vaivat .
Lukiessasi kirjoituksia meitä on monenlaista "tapausta" ,ja minä olen yksi sellainen joka olen tosi hyvin selvinnyt sieltä syvästä kuopasta ,tosin se vei aikaa vuosia .
Tänään on kaikki hyvin terveyden kannalta samoin elämäni ,tosin murheita kannan nyt enemmän läheisistäni ja sinustakin
tuntemukset mieliala lääkkeistä, ja mutkin on kasvatettu niin, että lääkärissä ei juuri käydä, eikä varsinkaan pään takia, mutta menin sit kuitenki ja tuun saamaan lääkkeet todennäköisesti. Kyllä sinne terveyskeskukseen kannattaa mennä, vois elämä helpottuu...
Mene terveyskeskukseen ja kerro murheistasi.
Itse olen nelikymppinen ja kärsin vastaavan tyyppisistä ongelmista nuoruudesta lähtien mutta lääkäriin meno ei ollut vaihtoehto koska pelkäsin hullun leimaa.
Viimein oli pakko mennä, kynnys oli korkea myöntää asia mutta vihdoinkin sain avun.
Sain mielialalääkereseptin ja söin pillereitä lähes 2 vuotta. Jo se että sain puhuttua asiasta jollekin asiantuntijalle helpotti oloani. Lääkkeiden käyttö sai itsetuntoni kohoamaan ja edesauttoi työelämässä. En kertonut lääkeiden käytöstä kenellekään mutta monet ihmettelivät positiivistä muutosta minussa.
Ainoa haitta lääkkeillä oli lihominen. Palasin kuitenkin normaaleihin mittoihin kun lopetin lääkkeiden syönnin. En tiedä onko lääkkeet paras vaihtoehto kaikille mutta itse sain avun ja kaduttaa vain että en hakeutunut hoitoon paljon aiemmin.
Tällä hetkellä olen itsekin työtön mutta positiivisella mielellä.