Ilo olla demari

Puolue uskaltaa käydä sisäistä keskustelua julkisuudessa. Puolueella on edelleenkin katto korkealla ja seinät leveällä. Eipä ole pelkoa kostosta, jos sanot jotain miettimättä sanojesi oikeellisuutta, kohdetta. Nyt on sen aika ja pitää olla rohkeutta.

Mitä sitten tulee oikeiston arvosteluun Eero Heinäluomasta. Media antoi alusta alkaen käsityksen, ansan, jolla päästettiin irti oikeistolainen barrabas kahleistaan. Valitettavasti tähän ansaan näyttävät langenneen useimmat tunnetut demarit.

Ehkä olivat oleet pari vuotta mukana luomassa arvostelua oikeistomediassa. Antoivat ehkä vihjailevia lausuntoja. Makoista kerrottavaa oikeistomedialle ja sopiva puukko puolueen puheenjohtajan ja puolueen jäsenten selkään. Moni ehkä arvioi, että omat mahdollisuudet kutistuivat lähes olemattomiin ison miehen rinnalla, jolla kaikenlisäksi oli mittava työsarka takana oikeassa työväenliikkeessä.

Puhukaa mutta muistakaa vastuunne. Puoluetoimikunta ja puolueneuvosto määrittelee viime kädessä puolueen linjan. Muistakaa asemanne puoluetoimikunnassa, puolueneuvostossa, eduskuntaryhmässä. Kaikki vastaatte siitä miten puoluetoimi. Odotitte puoluejohtajan tekevänkin virheitä ja sopiva aika potkaista nilkkaan tuli hävittyjen vaalien jälkeen.

Häviön syyt ovat: 12 vuotta johtava hallituspuolueen asema, SAKn hyvä vaalimainos, mutta niin vääräaikainen, Jussi Luhtasen töpeksintä 2004 turhassa muutaman sadan euron säästötavoitteessaan. Ja sitten eräiden kansanedustajien, joka SAKn sitoutuneiden ja siltä aikoinaan palkkansa saaneiden arvostelu mainoksesta,, arvostelu julkisuudessa. Vähän enemmän vastuunkantamista. Vähän enemmän puolustamista, jota olisi tarvittu haukkujen sijaan. Kiitos teille vaan vaalitappiosta.
9548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on kuitenkin teema josta on puhuttava.

Äänestä
  • Lada käsistä.Hidasälyisimmätkin sossut huomasivat, että aika on muuttunut ja kommunismi kuollut ja kuopattu.
    Siinä syyt vaalitappioon pähkinänkuoressa.

    Äänestä

  • Jossa hän väitti ettei heidän viestinsä mennyt perille:
    Ilmoittiko heinis, että äänestäjät ovat tyhmiä kun eivät ymmärrä?

    Käyttiväthän sossut suomenkieltä ja mediaa kalliine mainoksineen, jotka maksettiin meidän jäsenmaksurahoilla.

    Äänestä

  • heiniksen lausuntoa kirjoitti:

    Jossa hän väitti ettei heidän viestinsä mennyt perille:
    Ilmoittiko heinis, että äänestäjät ovat tyhmiä kun eivät ymmärrä?

    Käyttiväthän sossut suomenkieltä ja mediaa kalliine mainoksineen, jotka maksettiin meidän jäsenmaksurahoilla.

    paremmin kuin arvasivatkaan..

    "Se niistä vaalilupauksista, Eero Heinäluoma"
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/09/se-niist-vaalilupauksista-eero.html

    "Suuret puolueet eivät edes tunnista köyhyyttä"
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/03/suuret-puolueet-eivt-edes-tunnista.html


    Tiesihän ne sen, mistä on kyse, se vaan huvittaa, että sitä hämmästellään..

    "SDP:n kansanedustajien mielestä hallitus luo Suomeen pienipalkkaisen kurjalistoluokan, romuttaa haja-asutusalueiden joukkoliikenteen ja supistaa työllisyysmäärärahoja. Joidenkin SDP:n ministerien mielestä suurituloisia suosineet veronkevennykset ovat väärää politiikkaa."
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/sdpn-ministeritkin-purnaavat.html

    Äänestä

LAPSIPERHEIDEN RIISTÄJÄ...
PIENITULOISTEN HYVÄKSIKÄYTTÄJÄ...
Kerrot olevasi iloinen DEMARI???
Demari on ilonen silloin kun se pääsee tekemään uudistusia lapsiperheiden ja lapsien asioihin.
Tekemällä päätöksiä jotka karsivat tukia heiltä.
Sitten verotuksessa jaetaan rahat suurituloisille
KATSO TILASTOJA!!!
Tehdään eläke uudistus...
KAS KUMMAA... SUURITULOINEN TAAS HYÖTYY...
Lasten huostaanotot sen kuin lisääntyy ja demari on iloinen.
KATSO TILASTOJA!!!
Lapsiperheiltä tulon siirrot suurille ikäryhmille ja olet iloinen demari.
KATSO TILASTOJA!!!

MUTTA HYVÄ KUN OLET ILOINEN...

SOSIAALIDEMOKRAATIT HYVÄKSYVÄT NÄMÄ ASIAT...

Hyvä kun tuot asiat julki ja kerrot olevasi iloinen saavutetuista tulonsiirroista. Seinät ja katto voi olla etäällä, mutta ei se mitään auta jos on kireä pipo silmillä..

Ehdotan puolueelle uutta nimeä.
Sosiaalidemokraattikokoomus eli kansenkielessä DEMAKOKSU...
Tai sitten Sosiaalidemokraattiikeskusta eli DEMAKESKUS...

Mutta kun päätöksiä lukee niin parhaiten kävisi tämä DEMAKOKSU...

Äänestä
  • "Esko Ahon porvarihallituksen aikana vasemmisto-oppositio väitti, että laman varjolla tehdään leikkauksia, joilla murennetaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustaa. Hallitukseen noustuaan vasemmisto alkoi toteuttaa käännettä, jolla Suomea etäännytettiin pohjoismaisesta mallista ja lähennettiin kohti keskieurooppalaista.

    -Suomi lähti mukaan rahamarkkinoitten liberalisointiin ja myös orientoitui EU-jäsenyyteen1980-luvun lopulla.

    Emu välittää
    uudet säännöt

    -Enää ei luoda uusia järjestelmiä, ei uusia sosiaalisia oikeuksia, ei paranneta etuuksia eikä lisätä niiden kattavuutta, vaan yritetään reformoida olemassa oleva järjestelmä, että se pysyisi näissä taloudellisissa raameissa. Ikääntymisen vuoksi sosiaalimenojen osuus kasvaa, mutta ainakaan minkään muun takia niitä ei enää haluta kasvattaa.

    -Uuteen regiimiin sisältyy myös ajatus siitä, että enää ei olla entisellä tavalla itsenäisiä päättämään sosiaalipolitiikasta, koska ollaan osa globaalia taloutta ja myös Emua.

    -Kansalaisuuteen perustuvaa sosiaaliturvaa on heikennetty ja keskieurooppalaiseen tapaan nyt meilläkin korostuu ansioturva."
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/sosiaalipolitiikan-suunnan-muutos-1990.html

    "Näin ökyrikkaille lapioitiin lisää rahaa

    -Esko Ahon porvarihallituksen pääomaverouudistus loi superrikkaille tilaisuuden valtaviin rikkauksiin ja yhteiskunnan huippukerroksen irtiottoon. Vuosina 1990 - 2002 reaalitulot kasvoivat Suomessa keskimäärin 19 prosenttia. Suurituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samaan aikaan 44 prosenttia,.... jossa tarkastellaan erikseen myös suurituloisimman prosentin, noin 50 000 rikkaimman, tulokehitystä. Heidän reaalitulonsa kasvoivat 122 prosentilla.

    Vertailun vuoksi: Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samassa 12 vuoden jaksossa 1 prosentilla."

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/varallisuusveron-poisto-lis-tuloeroja.html

    Äänestä

  • perusteella sopiva nimi voisi olla SS-denu ;D

    Äänestä

sama valittava demarivirsi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oikeinko kirjoitti:

Puolue uskaltaa käydä sisäistä keskustelua julkisuudessa. Puolueella on edelleenkin katto korkealla ja seinät leveällä. Eipä ole pelkoa kostosta, jos sanot jotain miettimättä sanojesi oikeellisuutta, kohdetta. Nyt on sen aika ja pitää olla rohkeutta.

Mitä sitten tulee oikeiston arvosteluun Eero Heinäluomasta. Media antoi alusta alkaen käsityksen, ansan, jolla päästettiin irti oikeistolainen barrabas kahleistaan. Valitettavasti tähän ansaan näyttävät langenneen useimmat tunnetut demarit.

Ehkä olivat oleet pari vuotta mukana luomassa arvostelua oikeistomediassa. Antoivat ehkä vihjailevia lausuntoja. Makoista kerrottavaa oikeistomedialle ja sopiva puukko puolueen puheenjohtajan ja puolueen jäsenten selkään. Moni ehkä arvioi, että omat mahdollisuudet kutistuivat lähes olemattomiin ison miehen rinnalla, jolla kaikenlisäksi oli mittava työsarka takana oikeassa työväenliikkeessä.

Puhukaa mutta muistakaa vastuunne. Puoluetoimikunta ja puolueneuvosto määrittelee viime kädessä puolueen linjan. Muistakaa asemanne puoluetoimikunnassa, puolueneuvostossa, eduskuntaryhmässä. Kaikki vastaatte siitä miten puoluetoimi. Odotitte puoluejohtajan tekevänkin virheitä ja sopiva aika potkaista nilkkaan tuli hävittyjen vaalien jälkeen.

Häviön syyt ovat: 12 vuotta johtava hallituspuolueen asema, SAKn hyvä vaalimainos, mutta niin vääräaikainen, Jussi Luhtasen töpeksintä 2004 turhassa muutaman sadan euron säästötavoitteessaan. Ja sitten eräiden kansanedustajien, joka SAKn sitoutuneiden ja siltä aikoinaan palkkansa saaneiden arvostelu mainoksesta,, arvostelu julkisuudessa. Vähän enemmän vastuunkantamista. Vähän enemmän puolustamista, jota olisi tarvittu haukkujen sijaan. Kiitos teille vaan vaalitappiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu