Yhdysvaltain liittovaltion FTC:n ja Kanadan kilpailulain sekä lukuisten muiden lakien ja suoramyyntialan liittojen mukaan monitasomarkkinointi, jota kutsutaan myös verkostomarkkinoinniksi, on suoramyyntiä, jossa suoramyyjä on sopimussuhteessa edustajana tai jälleenmyyjänä suoramyyntiyhtiöön ja saa ansaintansa henkilökohtaisesti tekemästään myynnistä ja on lisäksi oikeutettu hankkimaan suoramyyntiyhtiölle uusia edustajia tai jälleenmyyjiä ja voi saada näiden myyntiin ja ostoihin perustuen palkkioita vähintään yhdeltä ja tyypillisesti useammalta edustajatasolta. Monitasomarkkinoinnissa palkkiot eivät perustu ostoihin, jotka on tehty pääosin monitasoiseen palkkiointiin osallistuakseen.
Yllä mainittu määrittelee onko suoramyyntiyhtiön toiminta verkosto- / monitasomarkkinointia vai ei ole.
Verkostomarkkinointi ei ole toimintaa, jossa myydään ylihinnoiteltuja ihmerohtoja jotka eivät tehoa eikä toimintaa jossa kerätään isoilla aloitusmaksuilla tai varastoilla rahaa, eikä toimintaa jossa käytetään binääristä järjestelmää. Sen sijaan jotkut yhtiöt käyttävät ja toimivat siten, mutta verkostomarkkinointia ei voi määritellä yleisesti sellaiseksi. Verkostomarkkinointia käyttävät kaikki, joiden toiminta täyttää ensimmäisen kappaleen määritelmän.
Samalla tavalla, vähittäiskaupan kautta myydään ylihinnoiteltua tavaraa, tarjotaan korkeakorkoisia kulutusluottoja niille jotka eivät niitä kykene maksamaan tai joiden ei kannattaisi ottaa sellaista, vaatekaupassa myyjä saattaa vakuuttaa miten hienosti vaate istuu, tai jättää kertomatta miten huonosti se istuu, ja niin edelleen. Mutta ei se tee kyseisestä jakelutavasta leimallisesti huijausta.
Monitasomarkkinointi ei ole pyramidipeli. Pyramidipelit sen sijaan usein käyttävät monitasoista palkkiojärjestelmää, mutta siten että palkkiot maksetaan perustuen pääosin monitasoiseen palkkiointiin osallistuvien maksamista liittymis- ja toistuvaismaksuista, jotka ovat usein verhottuja edustajille suunnattuun tuotemyyntiin. Tyypillisesti pyramidipelissä osallistujat pyritään saamaan ostamaan esimerkiksi 5000 euron aloitusvarasto tuotteita saadakseen oikeuden osallistua monitasoiseen palkkiointiin. Suurin osa osallistujista ei kuitenkaan saa sellaista määrää myytyä eikä edes itse käytettyä, jolloin osto tulkitaan liittymismaksuksi. Yleensä pyramidipelin tuotteilla ei ole kysyntää muutoin kuin peliin osallistujille.
Esimerkiksi FTC tutkiessaan onko suoramyyntiyhtiön toiminta laillista verkostomarkkinointia vai laiton pyramidipeli, kiinnittää huomion siihen, missä mielessä yhtiön tuotteiden ostot on suoritettu eli onko osto tehty niihin itseensä sisältyvän arvon tähden vai pelin osallistumismaksuna.
Selkeää on, että tuotteet on ostettu niihin sisältyvän arvon tähden silloin, kun oston on tehnyt asiakas, joka ei ole rekisteröitynyt edustajaksi. Samoin silloin kun oston on tehnyt edustaja, joka ei tehdyn oston takia ole oikeutettu ostoajankohdan palkkionmääräytymisjaksona tai tulevaisuudessa saamaan palkkioita monitasoisen palkkioinnin kautta.
Jos edustajalla ei ole organisaatiota tai sen myynti on niin pieni, että hän ostaa vain itselleen ja asiakkailleen koska haluaa käyttää tuotteita, eikä hänen tulevaisuuden palkkioihin organisaatiosta vaikuta mitään se, tekeekö hän omaan käyttöön oston vai ei, on tällainen osto tehty selkeästi monitasoisen palkkioinnin ulkopuolisena.
Esimerkiksi jos edustajan pitää maksaa 600 euroa markkinointimateriaalista jonka arvo on selkeästi pienempi kuin hinta ja 399 euroa polkupyörästä ja josta markkinointimateriaalista ja polkupyörästä maksetaan palkkioita, ja joka osto on käytännössä tehtävä päästäkseen osallistumaan tulevaisuudessa monitasoiseen palkkiointiin (esim. Move: markkinoinnissa painotettiin vielä vuoden 2006 lopulla, että ainoastaan 999 euron sijoituksella pääsee mukaan), on osto tehty selkeästi monitasoiseen palkkiointiin osallistumistarkoituksessa.
Samoin on Moven aktivointimaksuissa. Movessa edustajan täytyy ostaa kuukaudessa noin 60 – 100 eurolla säilyttääkseen binäärijärjestelmän jalkojen epätasapainon johdosta säilytykseen jääneet palkkiot joita maksetaan jalkojen tasapainoituttua. Tällaiset ostot tehdään usein vain monitasoisen palkkioinnin osallistumismaksuna.
Jos taas on edustaja, jolla on vaikka viisi edustajaa organisaatiossaan, jotka tekevät vaikka 1000 euron liikevaihdon, ja edustajan on itse myytävä 100 eurolla, eikä enemmällä myyminen vaikuta palkkioiden saamiseen kyseisenä kuukautena eikä tulevaisuudessa, saadakseen näiden myynnistä palkkiot, ja hän myy 100 eurolla, ja ostaa itselleen 500 eurolla, on edustajan tekemä 500 euron osto monitasoiseen palkkiointiin pätevöitymisen ulkopuolinen osto, ja siten tehty tuotteiden sisäisen arvon tähden.
Esimerkiksi FTC ei vaadi, että yhtiön liikevaihdosta monitasoiseen palkkiointiin osallistuvien henkilökohtaiseen käyttöön tehtyjen ostojen osuus täytyy olla alle 50 % yhtiön liikevaihdosta. 50 % ”sääntö” toimii vain ilmaisimena siitä, että mahdollisesti saattaa olla niin että yhtiön liikevaihto ei koostu pääosin tuotteen sisäisen arvon takia.
Yhä enemmän on alettu suositella sitä, että verkostomarkkinointiyhtiöt rekisteröivät kaikki asiakkaansa. Tämähän on hyödyllistä liiketoiminnan kannalta ylipäätäänkin, mutta puhun nyt asiasta laillisuusmielessä. Kun yhtiö rekisteröi kaikki asiakkaansa ja toimittaa näille tuotteet suoraan, pystyy yhtiö helposti osoittamaan tilastot paljonko liikevaihdosta koostuu ostoista, jotka on tehnyt henkilö joka ei osallistu monitasoiseen palkkiointiin.
Tällöin on myös helpompi tehdä muitakin tilastoja. Esimerkiksi siitä, miten vaikuttaa montako asiakasta on hankkinut. Mitkä on ansiot ja pysyvyys edustajilla jotka ovat hankkineet ensimmäiset 10 tai 20 asiakasta, tai miten se on vaikuttanut siihen onko saanut rakennettua organisaatiota, ja niin edelleen. Tilastoista voidaan siivota pois ne edustajat joilla ei ole ensimmäistäkään asiakasta (eivät todennäköisesti ole oikein tarjonneet tuotteita kenellekään jos ei ole edes yhtä asiakasta).

Vastaukset 1
Vanhimmat
viettänyt aikaasi FLP:n eventissä kuuntelemassa "hehkutusta".
http://www.coastbusters.net/uploads/media/BTS-FI.pdf