Luettuani näitä keskusteluita, aloin pohtia, tulisiko minunkin hakeutua lääkärin vastaanotolle.
Olen 20 v. tyttö ja olen aina ollut kova jännittämään, mutta hiljalleen alkaa tuntua, että tämä on lipsumassa pois omasta hallinnasta. Yläasteella esiintymiset saattoivat jännittää edellisenä iltana ja seuraavana päivänä, mutta aina noista esiintymistilanteista selvisi hienosti. Lukiossa tilanne alkoi pahentua. Aluksi huomasin sen, että jos sanoin jotain tunnilla koko luokan kuunnellessa, pulssi nousi huimasti, ääni pätki ja hengitys muuttui pinnalliseksi. Toisena vuonna pidetty puhe koulun auditoriossa oli oikea painajainen, jota jännitti viikkokaupalla etukäteen. Luin puheen lähes ulkomuistista ja sain hyvät arvostelut, mutta itse tilanteesta minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa.
Aloitin viime syksynä AMK:n ja muutin pois kotoa, ja jo tuolloin huomasin muutoksen. Jännittäminen alkoi olla jokapäiväistä, minkälaisiin tilanteisiin joudun huomenna koulussa? Selviänkö esitelmän pidosta? Kenen ryhmään joudun ryhmätyössä? Ja vaikka mitään selkeää syytä ei olisikaan, tunnen silti jännitystä. Haittana tuosta jännittämisestä ovat jatkuvat vatsakivut, krooninen migreeni ja keskittymiskyvyttömyys.
Huomenna on vuorossa ruotsin esitelmä koko luokan edessä. En tiedä kuinka tulen selviytymään siitä. Olen jo etukäteen pelännyt tuota tilannetta viikkokaupalla, ja nyt se on edessä. Vaikka tiedän, että voin pahimmassa tapauksessa vain lukea tekstin suoraa paperista, pelkään ja jännitän silti. Mitä jos takertelen monissa sanoissa? Mitä jos kädet tärisevät näkyvästi? Mitä jos ääni pettää? Mitä jos en kertaakaan pysty katsomaan yleisöön? Huomenna kun tilanne on ohi, kykenen luultavasti itkemään helpotuksesta.
Lisäksi tavallinen tenttijännittminenkin on hiljalleen pahentunut. Entinen pieni jännitys mahanpohjassa on muuttunut kammottavaksi ahdistukseksi, joka valtaa mielen jatkuvasti ja estää keskittymisen lukemiseen.
Voiko tällaisen jännittämisen hoitaa ns. kotikonstein, vai onko syytä hakeutua lääkäriin?
Olen 20 v. tyttö ja olen aina ollut kova jännittämään, mutta hiljalleen alkaa tuntua, että tämä on lipsumassa pois omasta hallinnasta. Yläasteella esiintymiset saattoivat jännittää edellisenä iltana ja seuraavana päivänä, mutta aina noista esiintymistilanteista selvisi hienosti. Lukiossa tilanne alkoi pahentua. Aluksi huomasin sen, että jos sanoin jotain tunnilla koko luokan kuunnellessa, pulssi nousi huimasti, ääni pätki ja hengitys muuttui pinnalliseksi. Toisena vuonna pidetty puhe koulun auditoriossa oli oikea painajainen, jota jännitti viikkokaupalla etukäteen. Luin puheen lähes ulkomuistista ja sain hyvät arvostelut, mutta itse tilanteesta minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa.
Aloitin viime syksynä AMK:n ja muutin pois kotoa, ja jo tuolloin huomasin muutoksen. Jännittäminen alkoi olla jokapäiväistä, minkälaisiin tilanteisiin joudun huomenna koulussa? Selviänkö esitelmän pidosta? Kenen ryhmään joudun ryhmätyössä? Ja vaikka mitään selkeää syytä ei olisikaan, tunnen silti jännitystä. Haittana tuosta jännittämisestä ovat jatkuvat vatsakivut, krooninen migreeni ja keskittymiskyvyttömyys.
Huomenna on vuorossa ruotsin esitelmä koko luokan edessä. En tiedä kuinka tulen selviytymään siitä. Olen jo etukäteen pelännyt tuota tilannetta viikkokaupalla, ja nyt se on edessä. Vaikka tiedän, että voin pahimmassa tapauksessa vain lukea tekstin suoraa paperista, pelkään ja jännitän silti. Mitä jos takertelen monissa sanoissa? Mitä jos kädet tärisevät näkyvästi? Mitä jos ääni pettää? Mitä jos en kertaakaan pysty katsomaan yleisöön? Huomenna kun tilanne on ohi, kykenen luultavasti itkemään helpotuksesta.
Lisäksi tavallinen tenttijännittminenkin on hiljalleen pahentunut. Entinen pieni jännitys mahanpohjassa on muuttunut kammottavaksi ahdistukseksi, joka valtaa mielen jatkuvasti ja estää keskittymisen lukemiseen.
Voiko tällaisen jännittämisen hoitaa ns. kotikonstein, vai onko syytä hakeutua lääkäriin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kullakin.
Joskus nuorempana esiintymispelko vaivasi itseänikin, mutta suurimman avun antoi eräs kaverini. Hän oli/on niin yltiörohkea, että jouduin usein ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin joita ei yksinkertaisesti ehtinyt jännittää etukäteen. Roikuimme myös kohtuullisen usein puhelinkeskustelulinjoilla (en ole siis paljon elämässäni edennyt), joissa oli aika helppo esiintyä tuntemattomana.
Myöhemmin työ ja opiskelukuviot ovat poistaneet lähes lopullisesti esiintymisjännityksen - ainakin jos itse osaan asian. Ei minusta silti näyttelijäksi taida olla.
Lohdutuksen sana (en tiedä todenperäisyyttä). Olen kuullut melkoisen luotettavalta lähteeltä, että Vesa-Matti Loiri on itseasiassa mieletön jännittäjä. Ja esiintyminen menee kuulemma sitä paremmin mitä pahempi olo.
jos pystyt elämään jännityksen kanssa, et tarvitse mitään lääkärin apua. jos taas tunnet, että se pahenee ja alkaa oikeasti haittaamaan normaalia elämää, kannattaa hakea apua. varaa aika ihan terveyskeskuslääkäriltä. joskus pelkkä kekustelu auttaa, mutta jännitykseen on olemassa myös tehokkaita lääkkeitä. lue esimerkiksi tuo alempi keskustelu propal-lääkkeestä vastauksineen. tsemppiä huomiseen! huomenna tähän aikaan ei enää tarvitse jännittää ;)
Olen jo aikaa sitten opiskeluni suorittanut, mutta muistissani on kaikki esitelmän pitämiset ym. niiltä ajoilta. Minunkin jännittämiseni ja ahdistumiseni paheni lähinnä juuri ylioppilasvuotenani. Siitä lähtien sitä on riittänytkin. Lääkkeitäkin on välillä syöty. Ahdistus välillä helpottaa, mutta jännitys ei varmaan enää koskaan. Tälläkin hetkellä on kova jännitys päällä, vaikka ponnisteluja vaativa tapahtuma on vasta viikon päästä. En pysty rentoutumaan ennen kuin se on ohi. Tälläistä oravan pyörää minunkin elämäni koko ajan on. Pahin paikka tietysti on, jos joutuu tilanteeseen, jossa on arvioinnin kohteena.