Kekkosen aikoinaan vakoilujärjestön johtoon nostama nuori märkäkorva on vanhemmilla päivilläänkin ottanut parlamentaarisen vallankäytön oman tulkintansa varaan. Karbaasi on neuvotellut Oopperan puheenjohtajana rahakkaan diilin omalle puulaakilleen Eduskunnan pääsihteerinä. Eduskunnan satavuotisjuhlat olivat Tiitisen itä-eurooppalaiset juhlat.
Länsimaissa on yleensä vältelty toimimasta siten, että verovaroin ostettavien ja maksettavien kulujen ostajana ja maksajana olisi sama taho. Tuollaista periaatetta Tiitisellä ei ilmeisesti ole?
Länsimaissa on yleensä vältelty toimimasta siten, että verovaroin ostettavien ja maksettavien kulujen ostajana ja maksajana olisi sama taho. Tuollaista periaatetta Tiitisellä ei ilmeisesti ole?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tilintarkastajien puheenjohtaja näyttää olevan demari - homma siis haisee. Mihin joku puna-apparaatin yhteiskunnan suojelijaa teeskentelevä virkamiesapina iskee seuraavaksi?
Olin näkeviväni tilintarkastajista tehdyssä uutisvuodossa muidenkin puolueiden edustajia?
Pöhöjuhlien kummisetä.
Tiitinen ilmoitti hinnan, millä Tiitinen osti.
Oikeastaan Jäätteenmäen ja Rusinkin oikeudenkäyntikulut pitäisi periä SDP:n puoluetukiaisista eikä maksattaa valtiolla.
Saattaa tosin olla niinkin, että syytekynnyksen havaitaan nousseen kun syyttäjänä ja tuomitsijana ei toimi enää sama taho.
Aina ei oikeus toteudu. Rusia ei tuomittu törkeästä vakoilusta, eikä Jäätteenmäkeä valehtelusta. Jäätteenmäkeä tosin moitittiin. Väittäisin että yhteiskuntarauhaa ja punamultahallitusta kunnioitettiin liiaksi Jäätteenmäen tapauksessa, eduskunnassa tosin naurettiin makeasti. Ja nauruhan pidentää ikää, heh.
mutta varmasti. Kumma juttu! Joku varmana lyö koska käy kipeää, lähistöllä ei näy ketään, vain tuo aran hämmentyneesti hymyilevä Vanhas-honkkeli, mutta ei kai...?
)-:E
Eihän sinä oikeasti mitään erikoista olekaan.
jos tiitinenkin.
Tietysti se on muutenkin täysin selvää. Onhan se ollut mukana jo kepun nuorisopolitiikassa, ja on nyt UKK-perinneyhdistyksen puheenjohtaja. On poikamies ja oopperan ja baletin ystävä. Mitähän siitä pitäisi päätellä?
Valtiopäivien avajaisissa kansaedustajien edessä patsastelee kolme isoa herraa, presidentti, puhemies ja TIITINEN. Mikäs herra tämä tiititiäinen listoineen on? Missä vaaleissa hänet on valittu johtamaan valtakuntaa? Virkamies tiitinen lisäksi kommentoi päivän poliittisia aiheita usein ilman pelkoa eduskunnasta tippumisesta.
Tiitiäisen kaltaiselle patsastelijalle ei ole tilaa suomalaisessa demokratiassa. Rötös-tiitiäinen saa listoineen etsiä muita tehtäviä.
hyväksyi kemut ja kemut kelpasivat kaikille.
Demarit menettää taas suuren kasan ääniä. Tuollaisija ketkuakkoja ei kukaan äänestä.
tätä Kultuuripelleilyä, on aivan turha riidellä jostakin juhlien kustannuksista, koska koko systeemi on mätä. Veronmaksajien rahoja syydetään miljoonatolkulla tämän,"Muka" korkeakulttuurin alttarille. Minä en jaksa käsittää miksi Kepulaiset tällä saitilla ovat niin kihkeitä ylläpitämään tällaista humpuuki Oopperaa ja ah niin hienoa musiikkitarjontaa.
En vielä tähänpäivään ole tavannut yhtään kepukannattajaa joka hyväksyisi tämän nykymenon, se on täysin Helsinkiläisten Vuorineuvos- siipien ja heidän lakeijoidensa leikkikenttää, leikkiköön leikkejään miten haluavat, mutta älköön maksattako leikkejään Uudella-Ukilla.
Muuten sehän oli sama Juhlakonsertti josta häipyi väliajalla puolet kansanedustajista vek, jota ulkomaiset Diplomaatit olivat kovin pahoitelleet. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, kuten Uusi
Ukki on korostanut, se ei ole Kansallis-Oopperatalo, se on Eliitti ja Tiplomaattikunnanan Oopperatalo. Suomen kansalla ei ole siihen kuin maksajan osa, ja sekös Uutta-Ukkiakin korpee.
Joten on pojat turhaa kuten sanoin puhua yhdestä juhlasta, saivatpahan kerrankin köyhät Demariedustajatkin juoda hyviä ilmaisia viinoja.
Olihan ne tyhmät kun demari isännöi. Heh heh.
keskutalla oli ylen johto viimekaudella näpeissään ja mitä saatiinkaan aikaan, päätettiin jätti-investoinnista, ylen suurimmasta hankkeesta kautta historian. Rakennetaan valtava musiikkitalo helsinkiin ja kustannetaan se korottamalla tasapuolisesti kaikkien tv-lupamaksua. Todellista aluepolitikkaa ja korkeakulttuuria...