Huvittaa ihmisten spekulointi siitä mikä Arista tulee, ja miten kauan sitä kestää. Kuitenkaan sillä ei ole mitään merkitystä Arille itselleen. Ari tekee ihan sitä nyt mitä haluaa tehdä ja on vain iloinen siitä, jos joku muukin siitä pitää.
Vain se on tärkeää, että Ari saa laulaa, koska se on hänen kutsumuksensa. Minä ainakin aion olla tukemassa sitä ostamalla kaikki Arin tulevat levyt. Ja minähän olen pitkän elämäni aikana ostanut vain noin parikymmentä "levyä" ja toivon että nyt Arin myötä voin niitä kahmia vaikkapa satoja.
Vain se on tärkeää, että Ari saa laulaa, koska se on hänen kutsumuksensa. Minä ainakin aion olla tukemassa sitä ostamalla kaikki Arin tulevat levyt. Ja minähän olen pitkän elämäni aikana ostanut vain noin parikymmentä "levyä" ja toivon että nyt Arin myötä voin niitä kahmia vaikkapa satoja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ari ei idolsvoittajana tee sitä mitä haluaa, nytkin sitä juoksutetaan jo niin paljon että se haluaisi päästä lepäämään. Haastattelussa narisee väsyneenä että kiireitä on ollu.
Sony BMG:n toimitusjohtaja korjailee Arin sanomisia. Kaikki ei mene niin kuin joku ehkä toivoisi.
ne levy-yhtiön sedät jotka sanoo mitä ari tekee,mitä se laulaa,valkkaa soittajat bändiin ym.tämä on valitettava fakta.
tulevaisuudessa tehdä mitä haluaa, mutta tällä hetkellä sen täytyy tehdä enemmän tai vähemmän niin kuin idolssedät sanoo. Toivottavasti Arilla säilyy hyvä fiilis siitä huolimatta.
Jokaisella ihmisellä on puolen vuoden kilpailustressin jälkeen oikeus sanoa että on väsynyt. Minä en ole kuullut mitään, mitä Sony BMG:n toimitusjohtajan olisi pitänyt korjailla. Eikös hän nimenomaan sanonut, ettei Arissa ole muuttamista. Jokainen kasvaa ja kehittyy omalla painollaan. Sanoi haastattelussa myös, että väsymyksestään huolimatta on juuri siinä kohdassa elämää johon on kauan tähdännyt. Ja lisäsi omalla hurtilla huumorillaan: "Kuolema kuittaa univelat." Ai että tykkään tuon pojan mentaliteetista. Terveisin vuosimalli -50.
Tässä on uutinen Arin ja pomon näkemyseroista.
http://www.iltalehti.fi/viihde/200704115967126_vi.shtml
Tuskin BMG mitään kellareiden pikkubändiä levylleen ottaa.