ENNUSTUS!

Tämä tekeillä oleva hallitus tullaan tietoisesti kaatamaan hyvin lyhyen ajan kuluessa. Keskustapuolue ei ole eu-seksikäs ja hallituksen kaatamaispyrikmykset olivat aistittavissa jo metsäteollisuuden työsulkujen aikana. Kepulaisissa on vielä kuitenkin ollut niin suuri taloudellinen vastavoima, että kaupunkikeskeisen eu-linjan toteuttaminen noin nopealla ja radigaalilla tavalla ei onnistunut.
Aivan selvästi nyt jo ennen hallituksen kokoonasettamista on aistittavissa kuntien pakkoliitosvaatimukset ja kaikkinainen maaseudun hävittämiseen pyrkivä toiminta.
7343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kepu asettuu kokoomuksen ruotuun yhtä kiltisti kuin se asettui sdp:n ruotuun, koska kepu pelkää kaikkein eniten sinipunaa, joka jumalauta pakkoliittää kunnat, ellei kepu sitä itse tee.

Oppositiostahan kepu ei pysty vastustamaan mitään. Siksi sen pitää olla hallituksessa vastustamassa kaikkea kunnalliselämän tervehdyttämistä maaseudulla.

Kepu on nyt niin nöyrää, niin nöyrää että, koska se on kepun pakkorako kuntauudistuksessa, missä se on yksin kokoomusta ja demareita vastassa.

Äänestä
  • Tekeillä olevan hallituksen kaataminen on täydessä vauhdissa. Vihreillekkin se sopii ja vasemmistoliittokaan sitä tuskin vastustaisi täsää tilanteessa.
    Häviäjä on suomen maaseutu, kuten jyväskylän maalaiskunta ja sadat muut.

    Äänestä

  • velihyvä kirjoitti:

    Tekeillä olevan hallituksen kaataminen on täydessä vauhdissa. Vihreillekkin se sopii ja vasemmistoliittokaan sitä tuskin vastustaisi täsää tilanteessa.
    Häviäjä on suomen maaseutu, kuten jyväskylän maalaiskunta ja sadat muut.

    Näet asiat juri kuten Uusi-Ukkikin on uumoillut, juuri näin tulee käymään, minä vaan ihmettelen noita palstamme politiikan tuntijoita miksi he eivät ole kannanotoissaan tuoneet tätä puolta esiin.

    Ja syy on siinä, että tätä maata ei menestykkäästi hallita ilman Demareita, olkoon vaalitulos mikä hyvänsä, se kyllä Kokoomuksessakin tajutaan.

    Annetaan nyt poikien siellä "Kahviteerata" viikon, sitten huomataan, että tälle pohjalle mikä se olisikin, ei voi hallitusta rakentaa. Senjälkeen tilalle astuvat "Verekset" voimat ja Hallitus "Runnataan" kokoon kuin ennen Kekkosen aikaan.

    Sillä erotuksella vain että siinä Hallituksessa ei olekaan Kekkosen juoksupoikia, Väyrynenkin on turvallisesti Prysselin koneessa, nipistelemässä lentoemoja, että semmoinen Hallituskin on mahdollinen.????????????????????????

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Ukki ennusti demarien voittoa ja Keskustan tappiota. Meni väärin. Nyt on hajottamassa hallitusta. Menee väärin. Ei Tannerin/Lipposen juoksupojat pärjää politiikan pelissä. kapinamieskin taas läksi raivoissaan, kun kukaan ei ota tosissaan hänen tyhmiä kirjoituksia. Samalla tasolla ukki liikkuu. Katkeruus ja ilkeämiekisyys ovat vahvimmat lahjat mitä näillä kavereilla on.

    Äänestä

  • Heh heh kirjoitti:

    mutta älä sitten tule valittamaan jos se sattuisikin kääntymään ennustamaani suuntaan. Ymmärrän kyllä että Kepu-uskosi pitää sinua vahvasti otteessaan, ja sitä ei saisi mitenkään järkyttää, siksi vihaatkin Korhosta oikein tosissaan, olet sinäkin poloinen reppana.

    Jos luulet että tämä maa viedään jonkinlaiseen hyvinvointiin Kepun johdolla, niin siinä sinä luulet , "luita lihaksi ja Päsinpäitä makkaraksi" kuten entinen sanonta Suomen maaseudulta kuului. Siihen tarkoitukseen tarvitaan Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta, paina tämä siihen Kepukalloosi jos siihen enää mikään uppoaa.

    Tuli taas vähän ronskisti santtua, mutta ronskit ovat ja syyttävät myöskin sinun kannanottosi.

    ennustanut senkin juustopää. Äänesikin on varmaan kuin keitetyllä lampaanpäällä. Yhtä mäkättävä.

    Minä tykkään kapista ja kovasti. Se on hauskinta kun pääsee kapia otsaan potkimaan. Kun kapilla on taas luupää, ettei sinne mikään uppoa.

    Olette kapin kanssa kuin kaksoset. Yhtä yksinkertaisesti ajattelette, ja aina päin honkia. Hakkaatte päätänne honkiin.

    Äänestä

  • kuten olet kirjoitti:

    On hienoa käydä ajatustenvaihtoa kanssasi, olet fiksuinpia tuntemiani Kepulaisia, olet varmaan myöskin Ooperanystävä henkeen ja vereen. Opetat varmaankin minut tyhmän Demarin opettelemaan Kepulaisittain kaksinkertaisesti, päin Taivasten valtakuntaa, uskosi sinua auttakoon sanoo isokirjakin.

    Minä haluan kuitenkin antaa sinulle neuvon, yritä edes päästä irti siitä valheellisesta Kepupropakannasta mikä on sinun luupäähäsi iskostettu. Muuten se ei onnistu kuin ottamalla asioista vähän selvää. Se Kolmanneksi luetuin sanomalehti ei riitä, pitää lukea vähän muitakin lehtiä, ja ne muut lehdet eivät ole Ilkka, eikä Keskisuomalainen, se on yksiasia mikä on varma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hallitus on...... kirjoitti:

Tämä tekeillä oleva hallitus tullaan tietoisesti kaatamaan hyvin lyhyen ajan kuluessa. Keskustapuolue ei ole eu-seksikäs ja hallituksen kaatamaispyrikmykset olivat aistittavissa jo metsäteollisuuden työsulkujen aikana. Kepulaisissa on vielä kuitenkin ollut niin suuri taloudellinen vastavoima, että kaupunkikeskeisen eu-linjan toteuttaminen noin nopealla ja radigaalilla tavalla ei onnistunut.
Aivan selvästi nyt jo ennen hallituksen kokoonasettamista on aistittavissa kuntien pakkoliitosvaatimukset ja kaikkinainen maaseudun hävittämiseen pyrkivä toiminta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu