ja tasa-arvotupo oikeen tarkoittaa...
Tossa Mintun kanssa ihmeteltiin, että miksi paperin tekemisessä, jossa pääosin istutaan valvomossa ja siirrellään tehokkailla koneilla nappia painamalla isoja taakkoja maksetaan paljon parempaa palkkaa kuin sairaanhoitajalle.
Toki hoitajankin työ on helpottunut aikojen kuluessa, on valvontalaitteita jotka seuraavat potilaan elintoimintoja ja hälyttävät jos jotain muutoksia tapahtuu.
Vielä muutama vuosikymmen sitten Minttukin joutui istumaan jonkun vuoteen vierellä ja juoksemaan vähän väliä toisissa huoneissa mittamassa kuumetta ja pulssia. Potilaat heräilivät kesken unien ja tietysti purkivat kiukkuaan Mintulle, kenelles muulle. Ei ainakaan lääkäreille kukaan edes uskaltanut puhua ellei erikseen annettu lupaa. Joten syytön hoitajahan ne haukut vastaan otti.
Toisaalta vastuu hoitajilla on lisääntynyt. Pitää vastata lääkkeiden annostelusta ja huomata mahdolliset yhteisvaikutukset. Ei lääkärit niitä kiireessään aina ehdi tutkia ja moni Mintunkin potilas olisi kuollut ellei hän olisi ollut tarkkana. Tosin lääkärihän se niistä sitten oli kiitokset kerännyt.
Mutta miten sen tasa-arvon laita on. Jos paperikoneeseen tulee säätövika ja se korjataan väärin niin tulee pari tonnia jätepaperia. Jos hoitaja on vähänkin huolimaton niin se on jonkun henki sitten kysymyksessä.
Tuosta tasa-arvo erästä muitelen, että se keksittiin SAKn hämäyskeinoksi joskus 1970-80 luvulla. Kun Paperiteollisuuden ja metalliteollisuuden ylihinnoittelua korjattiin devalvoimalla niin ostovoimahan ainakin ulkomaalaisiin tuoteisiin kuten autokaupoissa heikkeni.
No, devalvaatiot ajoitetiin yleensä niin, että ne tehtiin paria kuukautta ennen sopimuksen umpeutumista. Jo alle puolessa vuodessa vevalvaation aiheuttama ostovoiman vähennys korvattiin paperiteollisuudelle ja metallille.
Mutta muut työläiset siten odotti jopa vuoden pari, ennen kuin korotuksia oli luvassa.
Ja koska devalvaatio hyöty meni kokonaan vientteollisuudelle ei jaettavaa edes jäänyt kaikille.
Siksi tehtiin tämä tasa-arvo tai matalapalkka erä. Voitiin uskotella työläisille, että korjataan kaikein pienimpien palkkoja. Ja kansa uskoi että kaikki työläiset saavat oikeudenmukaisen palkankorotuksen. Tai ainakin niin paljon kuin SAK halusi. Ja jos se suurin hyöty menikin paperi ja melalliliitoikke niin siitä vaettiin. Ja tyytymättömät ohjattiin syyttämään työnantajia.
ä
No taisi tuo huijaus mennä täydestä niihin 600 000 tuhnteen, jotka vielä Demareita äänesti.
Mutta aika moni huomasi, että kannattaa olla niiden kassa yhteistyössä, jotka oikeasti tuottavat hyvinvointia. Pelkkä jakaminen kun ei tuo onnea kaikille. Varsinkin jos se jakaja on itse epärehellinen kuten SAK.
Minttu&Ville

Vastaukset 2
Vanhimmat
Täytys taas jonkun lehden tehdä listaus keskimääräisistä palkoista, niistä kun ei hiiskuta mitään, tuon 2400 lähde on Aamulehti.
Vertaukseksi, että perustuslaki turvaa KAIKILLE toimeentulon, niin työtön saa 370e/kk netto.
Moni jotuukin sitten hämärille teille ja kiinni jäädessään VIELÄ kaalliimmaksi taakaksi valtiolle kuin kunnollinen päiväraha (vangin PÄIVÄ oli 100e kieppeillä).
Ja kipusisko luetaan pienipalkkaisiin ja te viitisitte vittuilla työttömille, ansiosidonnainen pois niin menee turpa umpeen.
Samasta työstä sama palkka on tyypillistä SAK-juntin sukupuolirasismia.
Miesten elinikä on noin 6 vuotta naisten elinikää lyhyempi. Tästä johtuen
- miehen eläköitymisikä on säädettävä 6 vuotta alemmaksi noin 59 vuoteen
tai
- miehelle maksettava noin 6 per 40 työvuotta eli 15 prosenttia korkeampaa palkkaa, jotta mies voi sillä ostaa omaeläkkeen ja lähteä 6 vuotta aikaisemmin litomaan töistään.
Suurin osa SAK:sta on noin luku- ja kirjoitustaidottomia juntteja, jotka jotenkin vielä ymmärtävät että naisen ruumiilliset heikkoudet on otettava huomioon
ts. että naista ei voi pistää synnytysvuoteelta töihin vaan pitää olla äitiysloma
Mutta kun tällaisille SAK-junteille ei tule mieleen, että myös miesten fyysiset heikkoudet (6 vuotta alempi geneettinen ikä) olisi otetta huomioon niin, kansakoulun käyneelle juntille se on aivan ylivoimaista.
Ihalainen aikoo nyt keskittyä rikollisuuden tukemiseen.
Sosdem-puolueessa on ruvettu ajattelemaan niin, että rikollisuus ja laittomuus on kannatettavaa.
Asiasta kertoo Ihalainen omalla suullaan, rikosten takana on syy joten ne täytyy sallia.
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=106807
Ihalainen puolusti lisäksi laittomia lakkoja sanomalla, että "aina niiden takana on joku toimenpide, johon on reagoitu". Hän palasi vielä Perloksen tehtaan lopettamistilanteeseen kysyen: "Oisko meidän pitänyt Perloksen ihmisille, kun ne potkittiin pihalle ja pantiin pois, ne osoitti mieltä ja juridisesti se oli laiton lakko – oisko meidän pitänyt mennä sanomaan: Hyi! Te teitte väärin ja nyt näitä sakkoja pitää teidän osalta nostaa?"