"Kiviseinän" vesieristys... liioittelua ?

olen tässä aloittelemassa "kevyttä" kylppäriremppaa -64 rakennetuun kerrostaloon, kylppäri on alkuperäisesä kunnossa.
Kylpyamme jää paikoilleen, ja sen yläpuolella oleva 3 riviä kaakeleita piikataan irti. Samoin pari hassua laattaa lavuaarin takaa. Muualla siis vain maalipinta rapatun tiili/betoni seinän päällä.
Kaikki seinät on tarkoitus laatoittaa uudestaan lattiasta kattoon. Ja tehdä uusi lattia vanhan laatan päälle, siinä kun on kaadot ja kaikki hyvin kohdallaan, laatat hyvin kiinni ja saumat ehjiä. Alla saattaa kuka ties olla vaikka asbestia?
Vessassa ei kummemmin läträtä vedellä lattialla kun on ja pysyy tuo kylpyamme paikallaan. ( on muuten monen vanhan asunnon pelastus että on ollut aina amme paikallaa, vesi-eristystä parhaimmilaan :)

Kysymys kuuluukin että miksi levittäisin monen sadan euron vedeneristeen joka pintaan, kun ei mitään ole viimeiseen 40v ollut, ja rakenteet silti aivan kuivat. Aivan rauhassa on saanut kylpyammeessa vaikka seistä ja antaa veden roiskua maalattuun takaseinään. On Tosiaan vähän rahastuksen makua noissa eriste-firmojen ohjeissa. Nyt kun laatoitan vielä maalatut pinnat, niin ne kestävät vielä paremmin vettä kuin ennen, joten takapakkia ei ainakaan mennä.
Lattian ja seinän rajat eristän ja nauhoitan uudestään kyllä. Isännöitsijänkin oli aivan pihalla eikä osannut neuvoa oikein mitään kun en meinaakkaan levitellä eri mömmöjä ristiin rastiin lattiasta kattoon. Kun pelkällä laastilla ja kaakeleillakin tulee parempi kuin ennen, niin ei minua voida mistään syyttää jos kosteutta jostain syystä joskus löytyy. Koska aivan yhtä hyvin voin antaa vessan jäädä nykyiseen kuntoon, pelkän maalipinnan varaan.

Syy tähän "pihistelyyn" on myös se, että putkiremppa on tulossa n. 3-4v kuluttua, eikä sen toteutustavasta ole vielä selvyyttä. Jos se on ns. "lekalla kaikki sileeks" tyyppinen ratkaisu, niin menee eristysrahat ainakin viimeistään ihan hukkaan.

Nyt vaan halpaa perus-laattaa seinään, niin saadaan vessan ilmettä pikkurahalla ja vaivalla 2000-luvun tasolle. Laskelmoin tuossa että vajaan 4m2 kylppärin remonttiin menee vain noin max. 600-700e. Johon sisältyy uusi pönttö, lavuaari, kaakelit, peilikaappi, laastit, sauma-aineet, tiivisteet, karttopaneelit ja parit pikku nippelit. Hanat yms. ovat valmiina.Ei paha.
101678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kai olet kysynyt
luvan isännöitsijältä,
kun kerrostalossa olet.

on tapauksia, naapurisanikin yksi, kun on purettu uusi kylppäri,
joko täysin valmiin a tai puolivalmiina,
kun ei ole taloyhtiön lupaa.

Äänestä
  • Kiviseinän" vesieristys... liioittelua ?

    ----------
    on tuo minustakin liiottelua
    ja aivan varmaan tilapäinen muotisuuntaus.

    mutta laki ei ole meidän puolellamme.

    Äänestä

  • vanham kirjoitti:

    Kiviseinän" vesieristys... liioittelua ?

    ----------
    on tuo minustakin liiottelua
    ja aivan varmaan tilapäinen muotisuuntaus.

    mutta laki ei ole meidän puolellamme.

    Kysymys kuuluukin että miksi levittäisin monen sadan euron vedeneristeen joka pintaan,
    -----

    niin vedeneristeen maksaa taloyhtiö,
    samoin esim. lattiamaton joka on latian vedeneriste.

    aina on eri käytäntöjä,
    muta vedeneristys on kai aina taloyhtiön,
    koska he ottavat siitä vastuunkin.

    kysyin kyllä isännöitsijältä, ja juttelin vielä lisäksi "teknisen" isännöisijän kanssa. Eivät kumpikaan oikein osanneet antaa tarkkaa vastausta kun olen tekemässä vain tuommoisen "meikkauksen". Neuvoivat vain ottamaan digi-kuvia eri vaiheista, jos myöhemmin jotain tulee ilmi. Näin oisin tehnyt kyllä muutenkin omaa remppa-arkistointia varten.

    Täytyy vielä tänää selvittää taloyhtiön puheenjohtajan kanssa tuo mahdollisten eristeiden maksaja. Lisää työvaiheita ja remonttipäiviä eristämisestä kuitenkin tulisi. Ilman vessaa kun on hieman hankalaa elellä.

    Äänestä

  • _pt78_ kirjoitti:

    meilä oli taloyhtiön sauna wc käytössä remppa-ajan,
    sijaitsivat hyvin lähellä onneksemme.

    Usein nyky-taloissa ei ainakaan saunan wc ole lukossa, meilläpäin.

    Äänestä

  • _pt78_ kirjoitti:

    kysyin kyllä isännöitsijältä, ja juttelin vielä lisäksi "teknisen" isännöisijän kanssa. Eivät kumpikaan oikein osanneet antaa tarkkaa vastausta kun olen tekemässä vain tuommoisen "meikkauksen". Neuvoivat vain ottamaan digi-kuvia eri vaiheista, jos myöhemmin jotain tulee ilmi. Näin oisin tehnyt kyllä muutenkin omaa remppa-arkistointia varten.

    Täytyy vielä tänää selvittää taloyhtiön puheenjohtajan kanssa tuo mahdollisten eristeiden maksaja. Lisää työvaiheita ja remonttipäiviä eristämisestä kuitenkin tulisi. Ilman vessaa kun on hieman hankalaa elellä.

    Itsekkin elättelin toiveita ilmaisista v-eristeistä, mutta toisin kävi. Siinä vaiheessa kun talossa on isompi remontti ja kaikki kylppärit uusitaan niin silloin taloyhtiö=asukkaat maksavat viulut. Ei kukaan yhtiösi osakas suostu maksamaan sun omaa kylppäriremonttia, näin se vaan on.

    Toisekseen tuo 700euroa on utopiaa, tulet kyllä huomaamaan.

    Äänestä

Mikään laki ei kiellä sua rakentamasta niin kuin tuossa kuvailit ja ymmärrän kyllä tuon pihistelemisen.
Mutta se on kuitenkin tuolla tavalla tehtynä täysin nykykäytännön vastaista ja JOS sä kuitenkin esim päätät myydä asunnon ennen putkiremonttia ja uusi asukas päättääkin raahata ammeen pihalle ja ruuvaa paikalle suihkuseinän.
Parin vuoden päästä alkaa alakerrassa katossa maalit irtoilemaan.Etsitään syyllinen joka tässä tapauksessa olet sinä,kuka maksaa uuden remontin silloin? Ei ainakaa vakuutusyhtiö tai se sun tietämätön isännöitsijä.
Probleemat tuossa on että sitä just riskialttiinta kohtaa eli kaivoa ei saa kunnolla tiiviks jos et revi vanhoja laattoja pois.Eikä välttämättä silloinkaan jos ei vaihda kaivoa mikä pitää tehdä viimeistään putkiremontin yhteydessä.
Sä olet oikeessa että ammeet on pelastaneet monta kylppäriä suurimmilta vesivahigoilta ja todennäköisesti et tule samaan mitään ongelmia matkalla vaikka noin toimisitkin kunhan muistat ennen myyntiä rakentaa sen sääntöjen mukaisesti tai kuka sen nyt sitten tekeekin ja se on kyllä hyvä idea tulevaisuutta ajatellen kuvata kaikki filmille ennen tekosia.

Äänestä
  • että: " Mikään laki ei kiellä sua rakentamasta niin kuin tuossa kuvailit ja ymmärrän kyllä tuon pihistelemisen. "

    Kyllä sen kieltää maankäyttö- ja rakennuslaki, joka edellyttää Rakentamismääräyksien noudattamista myös korjausrakentamisessa. Määräykset vedeneristeetstä ovat kokoelman osassa C2.

    Myös tiili- ja betoniseinät on vedeneristettävä rakentamismääräysten mukaan. Laattojen saumat eivät pidä vettä ja betoni ja tiilet imevät itseensä vettä ja voivat levittää kosteutta laajallekin. Samoin myös betoni ja tiilet voivat homehtua, vaikka toisin usein luullaan.

    Lisäksi tuolla joku väitti, että remontti siirtyisi taloyhtiön vastuulle, jos siihen on saatu lupa. Näin ei ole ! Osakkaan itsensä tekemä tai teettämä remontti jää aina osakkaan itsensä vastuulle, vaikka taloyhtiö olisi valvonutkin sen. Tämä osakkaan vastuu omasta remontista säilyy sitten vähintäänkin 10 vuotta.

    Äänestä

  • tuo... kirjoitti:

    että: " Mikään laki ei kiellä sua rakentamasta niin kuin tuossa kuvailit ja ymmärrän kyllä tuon pihistelemisen. "

    Kyllä sen kieltää maankäyttö- ja rakennuslaki, joka edellyttää Rakentamismääräyksien noudattamista myös korjausrakentamisessa. Määräykset vedeneristeetstä ovat kokoelman osassa C2.

    Myös tiili- ja betoniseinät on vedeneristettävä rakentamismääräysten mukaan. Laattojen saumat eivät pidä vettä ja betoni ja tiilet imevät itseensä vettä ja voivat levittää kosteutta laajallekin. Samoin myös betoni ja tiilet voivat homehtua, vaikka toisin usein luullaan.

    Lisäksi tuolla joku väitti, että remontti siirtyisi taloyhtiön vastuulle, jos siihen on saatu lupa. Näin ei ole ! Osakkaan itsensä tekemä tai teettämä remontti jää aina osakkaan itsensä vastuulle, vaikka taloyhtiö olisi valvonutkin sen. Tämä osakkaan vastuu omasta remontista säilyy sitten vähintäänkin 10 vuotta.

    Jos maalipinnalla ollut seinä on kestänyt tähän saakka hyvin, niin se ei tarkoita sitä, että se kestäisi hyvänä vielä laastin ja laatan alle jemmattuna. Silloinhan maalipinnalle asti päässyt vesi ei enää pääse kuivumaan vapaasti, vaan kosteus jää muhimaan laatan ja seinän väliin.

    Laatoitus ei ole mikään vesieristys. Saumoista menee vesi läpi hujauksessa, eikä sillä ole mitään merkitystä miten ne saumat on tehty.

    Äänestä

Laatoitat seinät vanhan maalin päälle. Juuri näin täytyy toimia. Pääsetpähän kuselle 15 minuuttia aikaisemmin. Ymmärsitkö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

_pt78_ kirjoitti:

olen tässä aloittelemassa "kevyttä" kylppäriremppaa -64 rakennetuun kerrostaloon, kylppäri on alkuperäisesä kunnossa.
Kylpyamme jää paikoilleen, ja sen yläpuolella oleva 3 riviä kaakeleita piikataan irti. Samoin pari hassua laattaa lavuaarin takaa. Muualla siis vain maalipinta rapatun tiili/betoni seinän päällä.
Kaikki seinät on tarkoitus laatoittaa uudestaan lattiasta kattoon. Ja tehdä uusi lattia vanhan laatan päälle, siinä kun on kaadot ja kaikki hyvin kohdallaan, laatat hyvin kiinni ja saumat ehjiä. Alla saattaa kuka ties olla vaikka asbestia?
Vessassa ei kummemmin läträtä vedellä lattialla kun on ja pysyy tuo kylpyamme paikallaan. ( on muuten monen vanhan asunnon pelastus että on ollut aina amme paikallaa, vesi-eristystä parhaimmilaan :)

Kysymys kuuluukin että miksi levittäisin monen sadan euron vedeneristeen joka pintaan, kun ei mitään ole viimeiseen 40v ollut, ja rakenteet silti aivan kuivat. Aivan rauhassa on saanut kylpyammeessa vaikka seistä ja antaa veden roiskua maalattuun takaseinään. On Tosiaan vähän rahastuksen makua noissa eriste-firmojen ohjeissa. Nyt kun laatoitan vielä maalatut pinnat, niin ne kestävät vielä paremmin vettä kuin ennen, joten takapakkia ei ainakaan mennä.
Lattian ja seinän rajat eristän ja nauhoitan uudestään kyllä. Isännöitsijänkin oli aivan pihalla eikä osannut neuvoa oikein mitään kun en meinaakkaan levitellä eri mömmöjä ristiin rastiin lattiasta kattoon. Kun pelkällä laastilla ja kaakeleillakin tulee parempi kuin ennen, niin ei minua voida mistään syyttää jos kosteutta jostain syystä joskus löytyy. Koska aivan yhtä hyvin voin antaa vessan jäädä nykyiseen kuntoon, pelkän maalipinnan varaan.

Syy tähän "pihistelyyn" on myös se, että putkiremppa on tulossa n. 3-4v kuluttua, eikä sen toteutustavasta ole vielä selvyyttä. Jos se on ns. "lekalla kaikki sileeks" tyyppinen ratkaisu, niin menee eristysrahat ainakin viimeistään ihan hukkaan.

Nyt vaan halpaa perus-laattaa seinään, niin saadaan vessan ilmettä pikkurahalla ja vaivalla 2000-luvun tasolle. Laskelmoin tuossa että vajaan 4m2 kylppärin remonttiin menee vain noin max. 600-700e. Johon sisältyy uusi pönttö, lavuaari, kaakelit, peilikaappi, laastit, sauma-aineet, tiivisteet, karttopaneelit ja parit pikku nippelit. Hanat yms. ovat valmiina.Ei paha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu