Maailma muuttuu, punakone hyytyy, eduskuntavaalit osoitti, että oikeisto on voimissaan.
Halosen epäonnistuminen takaa, että seuraavaksi valitaan pressa oikealta.
Olemme nyt pohjalla, sieltä on vain yksi suunta ylös vapaaseen sinivalkoiseen Suomeen.
Halosen epäonnistuminen takaa, että seuraavaksi valitaan pressa oikealta.
Olemme nyt pohjalla, sieltä on vain yksi suunta ylös vapaaseen sinivalkoiseen Suomeen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeassa olet. Näin tulee tapahtumaan. Pitää silti odottaa vielä vähän aikaa, siis vähän aikaa.
Meillä on hyvä ehdokaskin tiedossa.
Kunnollinen suomalainen mies.
pressan vaaleista. Kun heräsivät huumastansa ja katsoivat mitä olivat käteensä saaneet, niin usko johtoonsa oli mennyt. Enää toista kertaa "viesti ei mennyt perille".
Yhteistyön aika on tulossa. Kuka ja ken on seuraava presidentti, aika näyttää. Moni mellastaja on maan povessa, eikä heidän suurta äänekästä ääntä kukaan saa. Uskon vapaaseen Suomeen. Meillä on aina ollut aikaansa hyvin kuvastava presidentti, joskus liian paljon aikaamme edellä. Historiaa tutkittuamme kylläkin annamme heille reilun tunnustuksen. Oli tuleva presidentti kuka tahansa, meidän tulee hyväksyä kansan enemmistön, valinta päätös, siihen on tyytyminen.
kuitenkin pienentää presidentin valtaa, joten samantekevää, kuka sitä virkaa tulevaisuudessa hoitaa.
mitä demokratian puolustajat stasi ja kykkovits saavat aikaan.