Ehdotus SKP:n ohjelman muutoksiksi

kakejakake kirjoitti:

SKP:n keskuskomitea 1.4.07: Ehdotus SKP:n ohjelman muutoksiksi. Ohjelmaan esitetyt muutokset on merkitty tekstiin alleviivattuna, mutta ne eivät näy alla olevassa tekstiversiossa, mutta oheisen linkin takaa kyllä.

http://www.skp.fi/puolue.php?juttu=907

Ehdotus SKP:n uudeksi ohjelmaksi

Lukijalle


Elämme nopeiden muutosten ja kehityksen, mutta myös vakavien vaarojen ja riskien aikaa. Näemme ympärillämme hyvinvointia ja vaurautta, mutta samalla suurta kurjuutta, eriarvoisuutta ja väkivaltaa. Jopa koko ihmiskunnan tulevaisuus on uhattuna.

Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan edessä on ratkaisevan tärkeitä valintoja. Elämä ei voi jatkua entisellään. On välttämätöntä etsiä vaihtoehtoja ja perusteiltaan toisenlaista kehitystä. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä monet ongelmat ovat kärjistyneet uhkaavasti.

Me kommunistit luotamme ihmiseen. Luotamme ihmisten kykyyn ratkoa ongelmia, tehdä yhteistyötä, rakastaa ja luoda uutta. Ihmisten tieto ja tietoisuus monista ongelmista on lisääntynyt. Ymmärrämme, että maailma ei ole parannettavissa vain hyvällä tahdolla. Ongelmien poistamiseksi tarvitaan rakenteellisia yhteiskunnallisia muutoksia, suunnitelmallista toimintaa ja - kuten kokemus osoittaa – ankaraa kamppailua suuren rahan valtaa, kapitalismia ja oikeistoa vastaan.

Me haluamme rakentaa Suomea ja maailmaa, joka on vapaa rahan vallasta, työttömyydestä, eriarvoisuudesta, ympäristön tuhoutumisen uhkista ja sodista. Päämääriämme ovat kansanvaltainen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, demokraattinen ja solidaarinen Eurooppa, uudenlainen inhimillinen sivilisaatio, sosialismi ja kommunismi.


I Millaisessa maailmassa elämme?


Ihmiset ovat kehittäneet taloutta, tiedettä ja kulttuuria tavalla, joka tarjoaa mahdollisuuden yleiseen hyvinvointiin, tietoon ja kehitykseen. Kuitenkin vähemmistö, vain viidennes maapallon asukkaista kuluttaa yli neljä viidennestä tuotannon tuloksista. Kuilu köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa.

Nälkä, köyhyys, työttömyys, sairaudet, alikehitys ja naisten alistaminen vievät ihmiskunnan enemmistöltä mahdollisuuden nauttia ihmisarvoisesta elämästä.

Luonnon toimintakyvyssä on jo tapahtunut peruuttamattomia ja vaikeasti korjattavia muutoksia, kuten ilmastonmuutos, otsonikato, metsätuhot, aavikoituminen, jäätiköiden sulaminen ja lukuisten lajien katoaminen. Meitä uhkaavat yhä vakavammat ympäristökatastrofit, ellei tuotannon ja kulutuksen tapaa radikaalisti muuteta.

Sodan vaara on kasvanut. Vaikka aseidenriisunnasta on tehty sopimuksia, jatkuu asevarustelu ja ydinaseiden leviäminen. Yhdysvaltojen, eräiden muiden maiden ja Naton politiikassa on sota hyväksytty keinoksi ajaa omia tavoitteita.

On kyse inhimillisen elämän edellytysten säilyttämisestä, ihmiskunnan eloonjäämisestä.


Onko ihmiskunta menossa kohti perikatoa?


Onko toivoa ja mahdollisuutta muuttaa kehityksen suuntaa? Vai onko ihmiskunta menossa kohti perikatoa?

Tapahtumien kulku ei ole väistämätön eikä ihmisistä riippumaton. Ratkaisuihin ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat työväenliike, kansalliset vapautusliikkeet, rauhanliikkeet, naisliikkeet, ympäristö- ja muut kansalaisliikkeet. Niiden monet saavutukset ovat kuitenkin nyt uhattuna.

Kapitalismi on kehittänyt tuotantovoimia ja muuttanut ihmisten elämää ennennäkemättömällä tavalla. Samalla se on alistanut ihmisen ja luonnon yksityisen voitontavoittelun välikappaleiksi. Kapitalismi on kyvytön ottamaan huomioon ihmisen, yhteiskunnan ja maailmanlaajuisen kehityksen tarpeita kokonaisuutena. Se on luonut valtaisat väkivallan ja tuhon voimat.

Tuotannon ja pääomien keskittyminen on johtanut ylikansallisiin monopoleihin, joilla on ratkaiseva asema markkinoilla ja yhteiskunnallisessa elämässä. Pääomapiirit ja suurvaltojen johtokoneistot ovat yhdistäneet voimiaan kansainvälisesti. Ne käyttävät valtaansa ja alistavat muita “Kahdeksan suuren ryhmän”, Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Naton kaltaisten kansainvälisten keskusten kautta. Ne pyrkivät alistamaan myös Yhdistyneitä kansakuntia omien tavoitteidensa ajamiseen.

Neuvostoliiton ja sosialismia rakentaneiden maiden yhteisön hajoamisen jälkeen imperialistiset voimat pyrkivät ylivaltansa laajentamiseen ja vahvistamiseen maailmanmitassa. Ne käyttävät siinä monenlaisia keinoja, kuten pääomaliikkeiden ohjailua, teknologista riippuvuutta, tiedotusylivoimaa, avainryhmien lahjomista ja vahvemman oikeudella tapahtuvaa sanelua. Siellä, missä nämä keinot eivät riitä, ne turvautuvat sotilaalliseen voimaan suuryhtiöiden vallan ja rikkaan vähemmistön etuoikeuksien turvaamiseksi.

Imperialismin keskukset kilpailevat markkinoista, luonnonvaroista, teknologisesta johtajuudesta ja vaikutusvallasta. Aasian taloudellinen merkitys ja vaikutus kansainväliseen kehitykseen on kasvanut. Varsinkin USA pyrkii korvaamaan menettämäänsä taloudellista ylivoimaa sotilaallisella ylivoimalla. Imperialismin aggressiivisuus on voimistunut.

Euroopan unionin tarkoituksena on yhdistää suuryritysten ja jäsenvaltioiden voimat ylikansallisella tasolla tiiviiksi liittovaltioksi, joka on valmis ajamaan unionin tavoitteita myös sotilaallisin keinoin ja yhteistyössä Naton kanssa.

Sen tarkoituksena on parantaa eurooppalaisen suurpääoman kilpailukykyä alentamalla työvoimakustannuksia ja sosiaalisia menoja, purkamalla kansallista sääntelyä, kiihdyttämällä monopolisoitumista sekä vahvistamalla eurooppalaisen pääoman asemia kilpailussa energia- ja luonnonvarojen hallinnasta.

EU merkitsee demokratian kaventamista laajentamalla markkinoiden vapautta ja keskittämällä lainsäädäntövallan pääosa etäämmäs kansalaisista ylikansallisille elimille. Unionin sisällä kasvaa suuryritysten ja suurten jäsenmaiden mahti.

Vapaiden markkinoiden kääntöpuolena on kasvava työttömyys, köyhyys ja alueellinen eriarvoisuus. Välillä jo joltain osin tasoittuneet sosiaaliset erot ovat taas kärjistymässä. Kansalaisten enemmistön tarpeiden ja vaikutusmahdollisuuksien sivuuttaminen lisää vieraantumista ja turvattomuutta, mikä luo maaperää äärioikeistolle, nationalismille ja rasismille. Toisaalta se herättää laajasti vastarintaa ja vaatii kehittämään ammattiyhdistysliikkeen, kansalaisjärjestöjen ja vasemmistovoimien eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Kahden järjestelmän vastakkainolon päättyminen Euroopassa ei ole tuonut rauhaa eikä vakautta. Militarismi nostaa taas päätään ja Eurooppaa jaetaan uudelleen. Etenkin itäistä Eurooppaa alistetaan työvoiman polkumyynnin, luonnonvarojen riiston ja markkinoiden esteettömän temmellyksen alueeksi. Neuvostoliiton hajoaminen on voimistanut muuallakin hyökkäystä demokratiaa, työväenliikettä, julkista sektoria sekä tasa-arvon ja solidaarisuuden ihanteita vastaan.


Neuvostoliiton hajoamisen opetuksia


Ihmiset ovat kautta aikojen haaveilleet oikeudenmukaisuudesta ja tavoitelleet vapautta.

Lokakuun vallankumous avasi ensi kertaa historiassa tietä riistosta vapaan, sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Neuvostoliitto ja muut sosialismia rakentaneet maat olivat edelläkävijöitä työllisyyden turvaamisessa ja monien perusoikeuksien toteuttamisessa. Ne osoittivat, että taloudessa ei tarvita kapitalistien valtaa.

Neuvostoliitolla oli keskeinen osuus ihmiskunnan pelastamisessa fasismilta toisessa maailmansodassa. Sosialismia rakentaneet maat hillitsivät imperialismin väkivaltaisuutta. Ne rohkaisivat ja tukivat työväenliikettä ja kansallisia vapautusliikkeitä.

Niissä pääsi kuitenkin vallalle myös valtiollinen byrokratia, eräissä vaiheissa jopa stalinilainen terrori. Niissä rikottiin monia sosialismin periaatteita ja ihmisten perusoikeuksia. Ne eivät kyenneet uudistumaan laadullisesti demokratian ja tieteellisteknisen kehityksen vaatimusten kasvaessa. Kielteisiä piirteitä ruokki se, että sosialismin rakentaminen jouduttiin aloittamaan kehittymättömissä ja erittäin vaikeissa oloissa. Vaikeuksia lisäsivät sodat ja kilpavarustelu, eristäminen ja ulkoinen hajotus.

Todistiko sosialismin rakentamisen epäonnistuminen Neuvostoliitossa ja eräissä muissa maissa sosialismin mahdottomaksi? Vai mitä opetuksia se antoi, erityisesti meille kommunisteille?
- Se osoitti, miten ratkaisevan tärkeää on rakentaa todella kansanvaltainen hallinto, turvata demokraattiset toimintaoikeudet ja yksilön vapaus. Valtiovallan valtaaminen ei riitä. Valtiokoneisto ja puolue eivät voi korvata kansalaisten omaa vaikutusvaltaa, tietoisuutta ja aktiivisuutta.
- Vallankumouksellisen politiikan keinojen tulee olla sopusoinnussa tavoitteiden kanssa. Jos tapahtumat irtaantuvat kansan hallinnasta, niillä on myös taipumus kääntyä kansaa vastaan.
- Valtiollistaminen ei ole sama kuin työntekijöiden itsehallintoon perustuva yhteisöllinen omistus. Se ei voi myöskään korvata kysyntää ja tarjontaa ohjaavia markkinoita.
- Tuotantovoimien kehittämisen tulee perustua kestävään kehitykseen, luonnonvaroja ja ympäristöä säästävään teknologiaan ja elämäntapaan.
- Sosialismissa kansallinen ja kansainvälinen liittyvät tiiviisti yhteen. Sosialismin rakentaminen edellyttää etenemistä myös kansainvälisen järjestelmän demokratisoimisessa ja inhimillistämisessä.

Neuvostoliiton hajoaminen ei merkinnyt Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Vladimir Lenin aatteiden innoittamana kehittyneen kommunistisen liikkeen kuolemaa. Se ei ole tehnyt tyhjäksi kommunistien ja muiden vasemmistolaisten eri maissa - usein vaikeissa oloissa - käymän kamppailun saavutuksia. Edelleen on olemassa maita, joissa pyritään rakentamaan sosialismia. Kapitalisminvastaiset ja sosialismiin tähtäävät liikkeet ovat nousemassa uudelleen.

Rajut mullistukset antavat meille kommunisteille kuitenkin aihetta syvällisiin uudelleenarviointeihin. Eikä vain meille. Kyse on yleensäkin vaihtoehdosta nykymenolle ja toisenlaisen kehityksen näköaloista. Kun ongelmia ei voida ratkaista vain kasvua jakamalla, ovat myös sosiaalidemokraattiset hyvinvointivaltion opit kriisissä. Uusliberalistinen kaiken alistaminen markkinoille ja vahvemman oikeudelle uhkaa johtaa suoranaiseen katastrofiin. Tarvitaan uudenlaista, 2000-luvun alun tietä sosialismiin.


II Tämän päivän Suomi


Suomalaiset ovat työllään rakentaneet ja monien kamppailujen kautta uudistaneet tätä maata. Hyvinvointi ja mahdollisuudet jaetaan kuitenkin eriarvoisesti. Tämä eriarvoisuus on alkanut uudelleen lisääntyä uusliberalistisen, markkinaehtoisen politiikan tuloksena.

Tuotantovälineet ja rikkaudet on alistettu suurimmaksi osaksi suurpääoman hallintaan ja kapitalistisen voitontavoittelun välikappaleiksi.

Työntekijöiden luoman arvon ja lisäarvon jakautuminen ratkaistaan tänäänkin luokkataistelussa, jossa työ ja pääoma, riistetyt ja riistäjät, alistetut ja alistajat ovat vastakkain.


Kapitalismin kehityksen uusi vaihe


Talouden kapitalistinen kehitys on johtanut pääoman ja tuotannon keskittymiseen ja monopolisoitumisen. Markkinoita hallitsevat suuryritykset ja pankit, jotka ovat monin tavoin kietoutuneet toisiinsa.

Samaan aikaan tieteellistekninen kehitys, kansainvälistyminen ja kestävän kehityksen tarve korostavat tuotannon yhteiskunnallista luonnetta. Sen ja yksityisten voitontavoittelun välinen ristiriita kasvaa.

Kapitalistit pyrkivät kasvattamaan voittoja tuottamalla halvemmalla, nopeammin ja enemmän. Sen seurauksena tuotantovälineisiin sijoitetulla pääomalla on taipumus kasvaa nopeammin kuin työvoiman kysynnällä. Tämä on pääsyy siihen, että kapitalismi tuottaa työttömyyttä. Suurimman hyödyn työn tuottavuudesta kerää suurpääoma.

Pääomien kasaaminen ja kansan enemmistön ostovoiman rajoittaminen johtavat toistuvasti liikakasautumiseen ja kriiseihin. Kun taloutta eivät ohjaa ihmisten tarpeet vaan lisäarvon anastamien, kehittyy myös tuotantoa tuotannon vuoksi ja rahan kierrättämistä rahan vuoksi. Tuotannollisesta toiminnasta yhä enemmän irtaantuvan rahapääoman osuus on paisunut ja se alistaa yhä laajemmin muuta yhteiskuntaa. Samalla säätelemättömien rahavirtojen ja kuvitteellisten pääomamarkkinoiden paisuttaminen on lisännyt koko maailmantalouden epävakaisuutta.

Kapitalismi on siirtynyt suurteollisuuden, massakulutuksen ja valtiollisen sääntelyn perinteisistä muodoista uuteen kehitysvaiheeseen. Sitä luonnehtivat tiedon ja tieteen kasvava taloudellinen merkitys, rahapääoman kasvanut osuus, markkinoiden eriytyminen ja ylikansallinen yhdentyminen.

Suurpääoma pyrkii yhdistämään markkinaperusteisen joustavuuden ja sääntelyn purkamisen ylikansalliseen hallintaan ja päätöksentekoon, jonka toteuttaminen varmistetaan valtioiden voimin. Samalla pääomapiirit pyrkivät alentamaan työvoimakustannuksia kilpailuttamalla eri maiden työläisiä ja toimihenkilöitä keskenään siitä, kuka tekee työt halvemmalla.

Suomessa kymmenkunta suurinta konsernia hallitsee noin puolta teollisuustuotannosta, viennistä sekä tuote- ja kehitystoiminnasta. Suuryritysten omistus kansainvälistyy ja kokonaisia tuotannonaloja on siirretty ulkomaalaiseen määräysvaltaan. Yksi ainoa elektroniikka-alan kansainvälinen monopoli hallitsee suurta osaa taloudesta.

Teknologian kehittäminen tapahtuu yksipuolisesti suuren rahan ehdoin. Siinä laiminlyödään toistuvasti ihmisen ja luonnon suojeleminen. Puunjalostusteollisuuden ja siihen kytkeytyneen metalliteollisuuden hallitseva asema ylläpitää Suomessa suurta energian kulutusta.

Suurtyöttömyys, maaseudun autioituminen ja ihmisten syrjäytyminen kertovat siitä, miten suuren rahan hallitsemat markkinat ja uusliberalistinen politiikka vievät monilta mahdollisuuden kunnolliseen elämään, särkevät ihmissuhteita ja murskaavat toiveita. Se on voimavarojen hukkaamista, jonka kääntöpuolena ovat kasinotalous, pääomien maastavienti ja kerskakulutus. Ihmisten tarpeet alistetaan kaupallisille markkinoille.

Uusliberalismi leimaa julkisen sektorin “kalliiksi ja tehottomaksi”. Kuitenkin julkinen sektori toimii usein yksityistä tehokkaammin, tuottaa välttämättömiä palveluja sekä monipuolistaa tuotantorakennetta ja alueellista kehitystä. Uusliberalismi pyrkii yksityistämään julkisen sektorin kannattavimmat osat voitontavoittelun piiriin, sopeuttamaan myös jäljelle jäävää osaa markkinoiden ehtoihin ja vähentämään muutenkin julkisen ohjauksen osuutta.

Valtion menojen leikkaaminen, suurtyöttömyys, kuntien talouden kiristäminen ja EU-sopeuttaminen murentavat vasemmiston ja keskustan yhteistyöllä rakennettua sosiaalipolitiikkaa. Tämä uhkaa niin ansiosidonnaista sosiaaliturvaa, perusturvaa kuin julkisia palveluja. Samaan aikaan yhä useampien toimeentulo riippuu sosiaalisista tulonsiirroista ja julkisista palveluista.

Joukkotiedotuksen, koulutuksen, tieteen ja kulttuurin merkityksen kasvaessa on näilläkin aloilla voimistunut kaupallisuus, omistuksen keskittyminen ja kansainvälistyminen. Tiedonvälityksen kehitys on lisännyt mahdollisuuksia seurata tapahtumia, mutta sen keskittäminen yhä harvempiin käsiin kaventaa sananvapautta. Mahdollisuudet opiskella ja nauttia kulttuurista jakautuvat epätasaisesti. Samaan aikaan kun työelämän ja yhteiskunnan kehitys vaatii laajaa yleissivistystä, kokonaisuuksien hahmottamista ja yhteistoimintaa, korostavat koulutusjärjestelmä ja joukkotiedotus pirstaletietoa, kilpailua ja ajattelutapaa, jonka mukaan "jokainen on oman onnensa seppä".


Valta keskittyy harvoille


Työväen- ja kansalaisliikkeiden vaatimuksesta on toteutettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kunnallinen itsehallinto, lakko-oikeus ja monet muut demokraattiset oikeudet. Se ei ole kuitenkaan muuttanut valtiovallan luonnetta tasavertaisten kansalaisten yhteisen hyvän toteuttajaksi.

Valtio ylläpitää porvarillista hegemoniaa ja turvaa kapitalistisen järjestelmän jatkuvuutta peittämällä tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvaa eriarvoisuutta ja luokkaristiriitoja. Samalla valtio on erilaisten etujen ja voimien kamppailun kohteena.

Valta Suomessa on keskittynyt pankkien ja yritysten suurimpien omistajien ja johtajien, Elinkeinoelämän keskusliiton, tärkeimpien ministereiden, presidentin sekä Euroopan unionin ja valtion huippuvirkamiesten harvalukuiselle ryhmittymälle. Sen myötävaikuttajaksi kelpaavat myös markkinaideologiaan sopeutuvat ay-liikkeen johtajat.

Tärkeimmät ratkaisut tehdään pienessä piirissä. Eduskunnan roolina on useimmiten vain yleisen hyväksymisen leiman antaminen näille ratkaisuille. Valtajulkisuus esittelee ne “yhteisen hyvän”, “taloudellisen välttämättömyyden” ja “kansainvälisen kilpailukyvyn” toteuttamisena. Valtion keskeinen osuus yhteiskunnallisten etujen sovittelussa ja tyydyttämisessä on johtanut useimpien puolueiden ja etujärjestöjen kytkeytymiseen valtiokoneistoon. Tämä on irrottanut niitä jäsenistöstä ja kansalaisyhteiskunnasta.


Suomi Euroopan unionin reuna-alueena


Kansainvälistyminen sitoo Suomen yhä tiiviimmin muuhun Eurooppaan ja maailmaan.

Kansainvälisen kanssakäymisen, työjaon ja yhteistyön merkitys kasvaa. Suomen talous on paljolti riippuvainen ulkomaankaupasta. Kulttuuri ja tiede saavat hedelmällisiä vaikutteita muualta. Turvallisuus on yhä enemmän yhteistä ja maailmanlaajuista.

Euroopan unionin reuna-alueena Suomi on saatettu kuitenkin yhä alistetumpaan asemaan. Asioiden siirtäminen laajenevassa määrin markkinoiden ja unionin ylikansallisten elinten ratkaistavaksi kaventaa jyrkästi demokratiaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Unionin politiikan toteuttaminen on muodostunut valtion päätehtäväksi. Valtion ja suurpääoman voimat kietoutuvat samalla yhteen uudella, ylikansallisella tasolla.

Euroopan talous- ja rahaliittoon sitoutuminen ylläpitää työttömyyttä, lisää paineita työehtojen heikentämiseen, murentaa julkisten palvelujen rahoitusta ja voimistaa yksityistämistä. Suuri osa maanviljelijöistä on ajettu luopumaan elinkeinostaan. Eriarvoisuus kasvaa niin tulonjaossa, sukupuolten välillä kuin alueellisesti.

Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka alistaa kansalliset turvallisuusedut suurvaltapolitiikalle, jolla EU pyrkii vahvistamaan asemaansa etenkin kehitysmaiden kustannuksella. Unionin yhteisen turvallisuuspolitiikan ja sotilaallisen toiminnan kehittäminen kytkee maatamme asevarusteluun, USA:n johtamaan sotilasliittoon ja imperialistiseen voimapolitiikkaan. Tällä tiellä eteneminen uhkaa muuttaa itärajamme ydinaseisiin nojaavien sotilasmahtien väliseksi etuvartioksi. EU typistää ja rikkoo pohjoismaiden pitkälle kehittynyttä yhteistyötä.


Suurpääoman ja kansan enemmistön etujen ristiriita


Kapitalismin suhteellisen vakaa kasvu, valtion sosiaalisten tehtävien laajentaminen ja melko rauhanomainen kansainvälinen kehitys nostivat välillä jo harhakuvia luokkaristiriitojen katoamisesta. Näin ei ole tapahtunut, vaan ne ovat kärjistymässä uudelleen.

Talouden ja yhteiskunnan kehityksen avainasemassa on palkkatyötä tekevä työväenluokka, joka ei omista tuotantovälineitä.

Perinteisen tehdas- ja rakennustyöväen osuus on vähentynyt. Työväenluokka on laajentunut etenkin naisvaltaisilla palvelualoilla. Työtä tehdään aiempaa useammin pienemmissä yksiköissä, alihankintoina, osa-aikaisissa ja pätkätöissä, freelancereina ja myös itse itseään työllistäen.

Työntekijöiden koulutustaso ja osaaminen ovat kohonneet tieteellisteknisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Tiedon hallinnan ja henkisen työn osuus on kasvanut. Monet muutokset tapahtuvat kuitenkin perin ristiriitaisesti. Samalla kun joillakin työn itsenäisyys lisääntyy ja työehdot paranevat, useimpien työtahti kiihtyy ja sopimusturva heikentyy. Mahdollisuudet tietoon ja koulutukseen jakautuvat epätasaisesti. Työmarkkinat on suurelta osin eriytetty ja eriytyneet sukupuolen mukaan, mikä ylläpitää naisten eriarvoisuutta.

Tieteellistekninen kehitys on lisännyt sivistyneistön merkitystä. Etenkin teknisen sivistyneistön sekä valtion ja kuntien tehtävissä toimivien määrä on kasvanut. Lukeneiston pääosan asema lähestyy työväenluokkaa. Suurpääoman valta asettaa rajat myös sivistyneistön luovan työn itsenäisyydelle ja lisää lukeneiston aseman epävarmuutta.

Pääosin perhetiloilla tapahtuva viljelijäväestön työ on maamme elintarvikehuollon perusta. EU:n maatalouspolitiikka, velkataakka ja monopoliyhtiöiden sanelemat ehdot kasvattavat heidän vaikeuksiaan. Suurin osa tiloista on joutunut tai vaarassa joutua lopettamaan.

Pienyrittäjyys on laajentunut. Useimmat pienyrittäjät ovat kuitenkin pankkien, tukkuliikkeiden, suurten firmojen ja valtion byrokratian puristuksissa epäitsenäisessä ja alistetussa asemassa.

Työttömistä ja vain tilapäisesti työllistetyistä on muodostunut erittäin laaja ryhmä. Pitkäaikaistyöttömyys on muodostunut jatkuvaksi ongelmaksi. Syrjäyttäminen ja syrjäytyminen uhkaa lisäksi monia nuoria, jotka eivät pääse lainkaan työelämään.

Julkisten palvelujen leikkaaminen ja yksityistäminen kaventavat naisten mahdollisuuksia saavuttaa työelämän kautta tasa-arvoisempi ja itsenäisempi asema. Sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen heikentäminen estää eläkeläisten laajenevaa joukkoa nauttimasta oikeudestaan turvattuun vanhuuteen. Myös vammaisten enemmistön elämää varjostaa jatkuva huoli toimeentulosta.

Kaiken kaikkiaan, kansan suuren enemmistön edut, pyrkimykset ja toiveet törmäävät suuren rahan valtaan. Tämän enemmistön yhteisten ja yhdensuuntaisten perusetujen tiedostaminen ei tapahdu itsestään. Sitä vaikeuttaa muun muassa kokemusten erilaisuus, työnantajien pyrkimys kilpailuttaa työntekijöitä ja pirstoa työyhteisöjä, porvarillinen joukkotiedotus ja markkinoiden ruokkima kuluttamisen elämäntapa. Moni kokee turvattomuutta, voimattomuutta ja yksinäisyyttä.

Vaikeutena on myös yhdenvertaisten mahdollisuuksien epääminen joukkotiedotuksessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Vasemmistolaisia, työväen- ja kansalaisliikkeiden mielipiteitä syrjitään ja näiden liikkeiden toimintaa vaikeutetaan. Toisiin kansoihin, etnisiin ryhmiin ja kulttuureihin kohdistuvilla ennakkoluuloilla asetetaan työtätekeviä ja vähävaraisia ihmisiä virheellisesti toisiaan vastaan. Alituinen kilpailu, ihmisarvon polkeminen ja henkinen nujertaminen lannistavat monia.


III Vasemmistolainen vaihtoehto


Suomen ja maailman kehityksen vakavia ongelmia ei ratkaista, jos politiikka alistetaan markkinoille tai typistetään politiikkojen valtapeliksi.

Tarvitaan politiikkaa, jossa ihminen ei ole väline vaan politiikan tekijä ja tarkoitus. Emme kuvittele, että voimme tarjota valmiit reseptit ja suunnitella kaiken ennalta. Haluamme etsiä ja toteuttaa vaihtoehtoja yhdessä muiden muutosta haluavien ihmisten, ay- ja kansalaisliikkeiden sekä puolueiden kanssa.


Demokratia


Nykyaikaisen talouden ja yhteiskunnan kehittäminen riippuu ihmisten kykyjen ja aloitteellisuuden kehittämisestä niin työntekijöinä kuin kansalaisina. Suurimpana esteenä tälle on suurpääoman valta. Kansanvallan toteutuminen edellyttää tuotantovälineet omistavan pienen vähemmistön vallan murtamista.

- Aktiivinen osallistuminen ja vaikuttaminen kehittyy vain silloin, kun sananvapaus, päätöksenteon julkisuus, lakko-oikeus ja muut demokraattiset oikeudet toteutuvat. Täysivaltainen kansalaisuus on ulotettava työelämään niin, että työntekijöillä on oikeus saada tietoja ja osallistua päätöksentekoon. Tämä edellyttää myös puolueiden, ay- ja kansalaisjärjestöjen päätöksenteon demokraattisuutta.

- Valtiollisessa päätöksenteossa on siirryttävä hallitusvaltaisuudesta eduskunnan kehittämiseen toimivan kansanvallan elimeksi ja kansalaisyhteiskunnan vaikutusvallan vahvistamiseen. Kunnallista ja alueellista itsehallintoa on kehitettävä lisäämällä sen voimavaroja, kehittämällä lähidemokratiaa sekä hajauttamalla päätöksentekoa.

- Demokratia on ulotettava talouden alalle, jotta se ei jää tyhjän päälle. Se merkitsee monia toimia taloudellisen päätöksenteon julkisuudesta ja osuustoiminnan kehittämisestä aina talouden keskeisten alojen yhteiskunnalliseen omistukseen, demokraattiseen suunnitteluun ja valvontaan sekä pankkien kansallistamiseen asti.

- Tiedon, sen hallinnan ja välittämisen kasvanut merkitys korostaa joukkotiedotuksen, koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurin demokratisoimista. On taattava tasavertaiset mahdollisuudet sivistykseen, turvattava vähemmistökielten asema ja luotava edellytykset jatkuvalle koulutukselle. On estettävä kaupallisen, suuryhtiöiden hallitseman median ylivalta. On lisättävä vaihtoehtoisen ja vastajulkisuuden osuutta tiedonvälityksessä, muun muassa ay- ja kansalaisliikkeiden mahdollisuuksia tiedottamisessa.


Hyvinvointiyhteiskunta


Suurtyöttömyys, tarpeiden kehitys ja talouden muutokset asettavat ihmisten elinehtojen kehittämiselle suuria haasteita. Niihin vastaaminen on samalla sijoitus talouden ja yhteiskunnan kehityksen tärkeimpään tekijään, ihmiseen. Suomessa on varaa ja velvollisuus turvata jokaisen kansalaisen oikeus työhön ja hyvinvointiin.

- Kattavalla perusturvajärjestelmällä on taattava ilman turhaa byrokratiaa kunnollinen toimeentulo jokaiselle työttömälle, opiskelijalle, eläkeläiselle, sairaalle, vammaiselle ja muille, jotka eivät voi sitä muulla tavalla saada.

- Palvelujen kehittämisen kokonaisvastuu on valtiolla ja kunnilla, joiden tulee huolehtia etenkin peruspalvelujen järjestämisestä julkisina palveluina. Erilaisten tarpeiden huomioon ottamiseksi on luotava ihmiskeskeinen palvelukulttuuri, jossa palvelujen käyttäjät ja työntekijät osallistuvat palvelujen kehittämiseen ja jossa pidetään huolta työntekijöiden korkeasta ammattitaidosta.

- Yleistä työaikaa on lyhennettävä tavoitteena kuuden tunnin työpäivä. Työn tulosten oikeudenmukaisempi jakaminen ja tuottavuuden kasvu mahdollistavat sen toteuttamisen alentamatta pieni- ja keskituloisten ansioita. Työajan lyhentäminen tulee toteuttaa niin, että ei lisätä hiostusta vaan luodaan uusia työpaikkoja.

- On muutettava tulonjakoa ja verotuksen rakennetta oikeudenmukaisemmaksi. Pieni- ja keskitulosten verotusta on kevennettävä. Sen sijaan suurten yritysten, pääomatulojen, suurituloisten sekä energian ja luonnonvarojen haaskaamisen verotusta on tiukennettava.

- Sukupuolten tasa-arvon toteuttamiseksi on purettava työmarkkinoiden jakautumista “miesten ja naisten töihin” ja kehitettävä julkisia palveluja. On päästävä eroon kaikenlaisesta sukupuolisesta alistamisesta ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta syrjinnästä.

- Valtion ja kuntien yrityksiä tulee kehittää edelläkävijöiksi työllisyyden, demokratian ja ympäristösuojelun alalla. Niillä on tärkeä osuus tuotantorakenteen ja alueellisen kehityksen monipuolistamisessa. Myös yksityisille suuryrityksille tulee asettaa vastaavia työllisyys- ja sosiaalisia velvoitteita ehtona sille, että yhteiskunta turvaa monin tavoin niiden toimintamahdollisuuksia.

- Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen edellyttää peruselintarvikkeiden tuotannon omavaraisuutta ja maaseudun elinvoimaisen kehityksen turvaamista. Kasvava osa maatalouden tuesta on ohjattava ympäristöä säästävään ja luonnonmukaiseen viljelyyn sekä maanviljelijöiden yhteistoiminnan edistämiseen.


Demokraattinen ja solidaarinen Eurooppa


Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus on monin säikein sidottu koko Euroopan kehitykseen.

Kansalaisten tarpeet ja päätökset voivat ohjata Euroopan kehitystä vain silloin, kun yhteistyö on demokraattista ja tasavertaista. Sellainen yhteistyö ja kansojen itsemääräämisoikeus eivät ole toistensa vastakohtia. Molemmat nojaavat kansalaisyhteiskunnan kansainvälisyyteen.

Suomen asema suhteellisen pienenä pohjoisena maana korostaa tarvetta kehittää yhteistyötä, jossa kaikki Euroopan kansat voivat elää yhdessä ja rauhanomaisesti. Suomessa on myös perinteitä tällaisen yhteistyön edistämisessä.

- Pääomien ja kilpailun vapauden sijasta on eurooppalaisen yhteistyön perustaksi asetettava kansalaisten perusoikeuksien turvaaminen. On hylättävä Euroopan talous- ja rahaliiton uusliberalistiset normit. Työllisyyden, perusturvan ja ympäristösuojelun nostaminen etusijalle edellyttää talouden alistamista kansanvaltaiseen ohjaukseen.

- Euroopan unionin keskitetyn ylikansallisen päätöksenteon sijasta on lisättävä kansalaisten, ay- ja kansalaisliikkeiden sekä vaaleilla valittujen kansanedustajien päätösvaltaa. Tämä edellyttää irtaantumista Euroopan unionista ja sellaisen Euroopan rakentamista, jossa ihmisten ja luonnon hyvinvointia ei alisteta markkinoiden ja pääoman valtaan.

- On rakennettava kaikille Euroopan kansoille avointa ja tasavertaista yhteistyötä. Suomella on tässä monia mahdollisuuksia muun muassa yhteistyössä muiden pohjoismaiden, Venäjän ja Baltian maiden kanssa.

- Euroopasta ei saa kehittää taloudellisesti ja sotilaallisesti muuta maailmaa vastaan varustautuvaa linnaketta. Euroopan on kannettava vastuunsa maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa, torjuttava muukalaisviha ja rasismi sekä autettava kehitysmaita.

- Suomea ei saa liittää Natoon ja Suomen tulee irtaantua myös EU:n sotilaallisesta toiminnasta. Suomen tulee toimia aseidenriisunnan edelläkävijänä, vähentää varustelumenoja sekä edistää Pohjolan, Euroopan ja maailman vapauttamista ydinaseista ja muista joukkotuhoaseista.


Vastuu ihmiskunnan tulevaisuudesta


Kansainvälistyminen koskee yhä välittömämmin ja laajemmin jokaista ihmistä, kaikkia kansoja ja kaikkia elämänaloja. Kansallisesti rajoittuneen tai eurokeskeisen näkökulman sijasta tarvitaan ihmiskunnan rakentamisen suuri projekti, joka avaa tien inhimillisempään sivilisaatioon.

Maailmanlaajuinen yhteistyö ja solidaarisuus on välttämätöntä, jotta ihmiskunta voi ratkoa kärjistyvät ongelmansa ja säilyä hengissä.

- Sodan vaara ja väkivalta on suljettava pois kansainvälisistä suhteista. Vaikka voimapolitiikan asemat ovat vahvat, luovat yhteisen tuhon uhka ja keskinäisen kansainvälisen riippuvuuden lisääntyminen edellytyksiä hillitä sodan voimia. Turvallisuutta ei lisätä asevarustelulla eikä sotilasliitoilla, vaan se on yhteistyöhön perustuvaa yhteistä turvallisuutta.

- On elettävä sopusoinnussa luonnon kanssa ja sovitettava toiminta luonnon mittakaavassa kestäviin puitteisiin. Ihmiset eivät voi tietenkään elää puuttumatta luonnon toimintaan, mutta se ei saa tarkoittaa piittaamatonta välineellistä suhdetta luontoon. On säästettävä luonnonvaroja ja uusiutumattomia energialähteitä tuleville sukupolville, kehitettävä ympäristöystävällistä teknologiaa ja edistettävä kierrätystä. Se edellyttää muutoksia talouden rakenteissa ja myös itse kunkin elämäntavassa.

- On luotava oikeudenmukaisempi kansainvälinen talousjärjestys. Se merkitsee kehitysmaiden velkojen laajaa anteeksiantamista ja ylikansallisten pankkien ja suuryritysten vallan murtamista. Taloudellisten suhteiden ja kehitysyhteistyön tulee edistää kehitysmaiden omia mahdollisuuksia, itsenäisten tieteellisteknisten voimavarojen kehittymistä ja näiden kansojen omia tarpeita palvelevaa monipuolista kehitystä.

- Yhdistyneiden kansakuntien toimintaa on demokratisoitava ja kehitettävä. On vahvistettava sen yleiskokouksen asemaa suhteessa turvallisuusneuvostoon, lisättävä kehitysmaiden osuutta turvallisuusneuvostossa ja parannettava kansalaisliikkeiden vaikutusmahdollisuuksia. On estettävä suurvaltojen pyrkimys käyttää turvallisuusneuvostoa ja muita YK:n elimiä omien etujensa ajamisen välikappaleena. On luotava YK:n piiriin uusi rahoitusjärjestelmä, jolla ohjataan voimavaroja tasapuolisemmin ja rajoitetaan ylikansallisen pääoman mahtia.

- Tieteen ja kulttuurin tulee olla kansojen yhteistä omaisuutta. Niiden kehittämisen avainkysymykseksi on nostettava maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen. Voimavaroja on siirrettävä sotilaallisesta tutkimuksesta rauhanomaiseen kehitykseen ja ympäristönsuojeluun. On tuettava kehitysmaiden väestön opiskelumahdollisuuksia, näihin maihin soveltuvan teknologian kehittämistä ja kehitysmaiden osuutta kansainvälisessä tiedonvälityksessä.


Sosialismi


Kapitalismin oloissa on saavutettu suuria edistysaskeleita talouden, tieteen ja tekniikan sekä kulttuurin kehityksessä. Vauraimmissa kapitalistisissa maissa on useimpien aineellinen elintaso kohonnut - työtätekevien ihmisten työn ja taistelun tuloksena.

Kapitalististen suuryritysten ja rahoituslaitosten valta on kuitenkin esteenä Suomen järkevälle ja oikeudenmukaiselle kehittämiselle. Myös suurimmat ihmiskuntaa uhkaavat vaarat ja riskit ovat yhteydessä kapitalistiseen tuotantotapaan ja sitä määräävään pääoman logiikkaan. Kapitalismi on esteenä ihmisen vapaudelle, kansojen hyvinvoinnille ja uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

Sosialismia tavoittelevat liikkeet ovat kokeneet pettymyksiä ja takaiskuja, mutta kapitalismin korvaaminen perusteiltaan toisenlaisella yhteiskunnalla ja kehityksellä on entistä välttämättömämpää. Sosialismin aatteet elävät, koska ihmisarvoisen ja onnellisen tulevaisuuden näkymiä on vaikea kuvitella ilman niitä. Ne elävät liikkeissä, jotka kamppailevat ihmisten oikeuksien ja vapauden puolesta. Myös tänä päivänä voidaan nähdä, että ihmisten oman päätösvallan laajentaminen, työttömyyden nujertaminen, ilmastonmuutoksen kaltaisten ympäristöuhkien torjuminen, kehitysmaiden ahdingon voittaminen ja rauhan turvaaminen vaativat ratkaisuja, jotka suuntautuvat kohti sosialismia.

Sosialismin ihanteet ja päämäärä antavat meille kommunisteille suunnan jokapäiväisessä toiminnassa. Mutta sosialismi ei tarkoita vain arvoja ja niiden nimissä harjoitettavaa politiikkaa. Sosialistinen vallankumous merkitsee uusia vallan ja talouden rakenteita, jotka edesauttavat kansanvaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan, demokraattisen ja solidaarisen Euroopan sekä uuden sivilisaation rakentamista.

Sosialismi merkitsee syvällisiä muutoksia ihmisten suhteessa työhön, valtaan, luontoon sekä toisiin ihmisiin ja kansoihin. Sosialismi ei tarkoita kaiken yksityisen omistuksen lakkauttamista, mutta kylläkin tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen erilaisten muotojen niin keskeistä asemaa, että markkinat voidaan alistaa palvelemaan ihmisten tarpeita ja kehitys ohjata ekologisesti kestävälle tielle. Se on korkealle kehittyneiden tuotantovoimien yhteiskunta.

Kapitalismissa ihminen on taloutta varten ja voitto tuotannon tarkoitus. Sen sijaan sosialismissa tuotannon tarkoitukseksi tulee ihmisen oikeuksien, mahdollisuuksien, kykyjen ja kulttuurin kehitys. Kapitalismissa aineellinen rikkaus kahlitsee ihmisen persoonallisuutta, kun taas sosialismissa rikkaus on ennen muuta persoonallisuuden kehitystä. Sosialismin kehittyessä katoaa vähitellen työttömyys, samoin kuin työn ja vapaa-ajan jyrkkä vastakohtaisuus. Sosialismi on varsin pitkä kehitysvaihe, jonka tuloksena syntyy kommunistinen yhteisö, jossa kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys.

Päämääränämme on uudenlainen yhteiskunta ja sivilisaatio, jossa ovat vallitsevina:
- humanismi, jossa ihminen on yhteiskunnan kehityksen tarkoitus ja oman historiansa luoja
- työntekijöiden ja työyhteisöjen oikeus hallita työnsä tuloksia ja jakaa ne oikeudenmukaisesti, mikä edellyttää pankkien ja tärkeimpien tuotantovälineiden yhteiskunnallista omistusta
- kansanvalta ja laaja itsehallinto, joiden perustana ovat demokraattiset kansalaisoikeudet, kuten sanan- ja mielipidevapaus, vapaat vaalit, lakko-oikeus sekä puolueiden ja kansalaisliikkeiden toimintaoikeudet
- jokaisen yksilön perusoikeuksien, täystyöllisyyden ja sukupuolten tasa-arvon toteuttaminen
- kansallinen itsemääräämisoikeus, tasavertainen kansainvälinen yhteistyö ja maailmanlaajuinen solidaarisuus
- ihmisen ja luonnon sopusointuinen vuorovaikutus
- oikeudenmukainen ja pysyvä rauha
- tieteen, tekniikan ja kulttuurin kehitys ihmisen hyväksi ja koko ihmiskunnan yhteisenä rikkautena.


IV Yhteistyö


Niin kauan kuin on ollut riistettyjä ja alistettuja, on ollut myös unelmia paremmasta yhteiskunnasta ja maailmasta. SKP jatkaa näitä humanismin, demokratian ja vallankumouksellisuuden perinteitä.

Emme hyväksy ihmisen osaksi alistumista emmekä ihmiskunnan kohtaloksi historian loppua. Luotamme järjen, henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen vastuun, yhteistoiminnan ja solidaarisuuden mahdollisuuksiin.

Uusia ratkaisuja etsivät monet muutkin. Siitä kertovat vasemmistolaiset liikkeet, ay-toiminta ja työntekijöiden pyrkimys kasvattaa vaikutusmahdollisuuksiaan, rauhan- ja solidaarisuusliikkeet, ympäristöliikkeet, asukastoiminta sekä inhimillisen elämäntavan, sivistyksen ja humaanin kulttuurin kehittäminen.

Kokemus osoittaa, että muutoksen voimat kasvavat ruohonjuuritasolta, ihmisten aloitteellisuudesta ja yhteistoiminnasta. Politiikasta ei ole radikaalien uudistusten toteuttajaksi, elleivät kansalaiset itse ole politiikan ratkaisevia tekijöitä. Kansalaisyhteiskunnan poliittisena vaikutusväylänä tarvitaan vasemmistolaisten ja edistyksellisten puolueiden yhteistyötä ja sen suuntaamista suurpääomaa ja oikeistoa vastaan.

Ay- ja kansalaistoiminnan sekä poliittisen yhteistyön tehtävät ovat entistä kansainvälisempiä. Lähtökohtanamme myös kansainvälisessä toiminnassa on avoimuus yhteistyöhön kaikkien samoihin ja samansuuntaisiin tavoitteisiin pyrkivien kanssa. Kommunisteina tunnemme läheistä solidaarisuutta muiden maiden kommunististen puolueiden ja kapitalisminvastaisten vasemmistolaisten liikkeiden kanssa.

Yhteinen ja koordinoitu kansainvälinen, ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisliikkeiden toiminta on välttämättömämpää kuin koskaan. Ilman sitä ei voida menestyksellä kehittää ja toteuttaa vaihtoehtoja yhä kansainvälisemmälle suurpääoman vallalle eikä Euroopan unionille. Ilman sitä ei voida ottaa huomioon yleiseurooppalaisen ja maailmanlaajuisen kehityksen haasteita.


V SKP - tulevaisuuden puolue


Moni kokee puolueet kansalaisista etääntyneiksi vaalikoneistoiksi ja heidän etujensa vastaisen vallankäytön välineiksi. Eikä syyttä.

Me haluamme rakentaa toisenlaista puoluetta.

SKP syntyi vanhan työväenpuolueen ja vuoden 1918 Suomen työväen vallankumouksen opetuksista. Maanalaisena ja vainottunakin se puolusti rauhan, Suomen kansan, demokratian, sosialismin ja ihmisyyden asiaa. Saatuaan sotien jälkeen julkiset toimintaoikeudet, puolue avasi tietä uudelle rauhanpolitiikalle. SKP on ollut monien demokraattisten ja sosiaalisten uudistusten aloitteentekijä.

Me jatkamme tätä toimintaa. Samalla Suomen ja maailman tilanteen muutos vaatii myös uusia arvioita ja johtopäätöksiä. Toisenlaisen puolueen rakentaminen on vastauksemme kansalaisista ja heidän toiveistaan etääntyneen puoluejärjestelmän kriisiin. Samalla uudenlaisen puolueen rakentaminen on opiksi ottamista virheistä, joista SKP on saanut aikoinaan maksaa raskaasti hajaannuksena, tappioina ja menetyksinä.

Kutsumme rakentamaan sellaista SKP:tä, joka on entistä parempi väline ja vahvempi tuki ihmisten toiminnassa oikeuksiensa puolesta, kapitalismia vastaan ja kaikenlaisesta riistosta ja alistamisesta vapaan yhteiskunnan puolesta.

Suomessa tarvitaan puolue, josta työväenluokka ja muut alistetussa asemassa olevat ihmiset tietävät, että se on heidän kanssaan, puolustaa heitä kaikissa tilanteissa ja että se ei pelaa mitään peliä heidän kustannuksellaan.

Kutsumme kehittämään marxilaista kapitalismin kritiikkiä ja sosialismin aatteita vaikutusvaltaisemmaksi tekijäksi työväen- ja kansalaisliikkeiden toiminnassa. Marxilaisen ja leniniläisen teorian kehittämistä tarvitaan monimutkaisen ja ristiriitaisen todellisuuden tutkimiseen, luokkataistelun kokemusten yhteenvetoon, yhteiskunnan ja maailman muuttamiseen.

Kutsumme rakentamaan SKP:tä, joka on avoin niin jäsenten kuin muidenkin mielipiteille ja kokemuksille. Tämä on puolueen linjan kehittämisen ja toiminnan tietoisen yhtenäisyyden edellytys.

Kommunistinen puolue ei ole aina oikeassa olevien keskustelukerho eikä ylhäältä alaspäin rakentuva koneisto. Tarvitsemme puoluetta demokraattisena, vallankumouksellisen toiminnan puolueena.

Kutsumme rakentamaan SKP:tä, jonka toiminnassa yhdistyvät isänmaallisuus ja kansainvälisyys. Kansainvälistyvässä ja ristiriitojen repimässä maailmassa tarvitaan työväenluokan kansainvälisyyden ymmärtämistä entistä laajempana vastuuna koko maapallon tulevaisuudesta.

Kaikista näistä syistä sanomme tänäänkin Kommunistisen manifestin tavoin:
Kaikkien maiden työtätekevät, liittykää yhteen!


(Kommentit ja esitykset tähän ehdotukseen pyydetään toimittamaan osoitteella [email protected] tai postitse SKP, Haapaniemenkatu 7-9 B, 00530 Helsinki. Keskuskomitea käsittelee esitystä uudelleen 12.5. ja päätökset ohjelman muutoksista tehdään SKP:n edustajakokouksessa 9.-10.5.2007 Helsingissä)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä